Reipas ja tunnollinen lammas

Olen mä tehnyt jo monenlaista, vaikka seitsemänkymppisiin onkin vielä 7 vuotta aikaa. Sairastuin nivelreumaan jo 34-vuotiaana ja koska kyse on hitaasti etenevästä sairaudesta, johon ei ole vielä parantavaa hoitoa vaan ainoastaan etenemistä hidastavaa, niin olen ajatellut tulevaisuuttakin. Testamentti ja edunvalvontavaltuutus on tehty, olemassa olevaa hoitotahtoa nyt vielä vähän muuttelen. Kotia olen laittanut siten, että täällä on paremin tilaa liikkua. Huonekalut sellaiset, että robotti-imuri nahtuu hyvin imuroimaan kalusteiden altakin. Niin ja siis robotti-imurikin löytyy jo. Remontin yhteydsessä lattianpäällysteiksi valitsin vinyylilankun parketn/laminaatin sijasta, koska se ei ole liukas. Lattioilla olevat matot ovat suuria, mutta sillä tavalla ohuita, ettei tarvitse pelätä kompuroivansa matonreunoihin. Ovat myös likaa hylkiviä eli helppoja pitää puhtaana. Koska olen lyhyt, on keittiössä astiat ja muut tavarat siten, ettei tarvitse kiipeillä keittiötikkailla. Asuntoni on 2-kerroksinen, mutta hommaan tähän sitten porrashissin, jos jonain päivänä alkaa rappusissa kulkeminen olla liian vaikeaa. Toistaiseksi se on nivelille pelkästään hyväksi. Säännöllisesti tulevat laskut on menneet suoraveloituksena pankkitililtä jo vuosia. Jos joutuisi vaikka pidemmäksi aikaa sairaalaan, ei tarvitsisi olla huolissaan laskujen maksusta ajallaan. Asunnon alakerta on nk kuolinsiivottu, nyt on yläkerran vuoro. Mulla on ollut vuosia ikuisuusprojektina työhuoneen remontti, mutta koska aionkin jäädä eläkkeelle heti, kun alin eläkeikä tulee täyteen eli kesällä 2026, niin teenkin remontin loppuun vasta eläkkeellä. Tulee siitä edelleen työhuone, mutta ei enää työtekoa varten eli sinne ei tule iso näyttöä, läppäriä, printteriä jne vaan ompelukone, sovitusnukke, joku sopiva kirstu lankoja ja muita nelomistarvikkeita varten jne. Varautumisena vanhuuteen tietty vielä säästöt ja sijoitukset. Rollaattorin tulen todennäköisesti perimään isältä ennenkuin olen 70v. Niin joo, onhan mulla suihkutuolikin jo toisen kylppärin nurkassa. Se oli äidin, mutta äiti kuoli keväällä, eikä isä tarvinnutkaan sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut noita aina ja toimii. Näin nimettömänä uskallan sen sanoa. Jotkut ovat vaistonneet.

Mun yksi esivanhemmistani tuomittiinkin aikoinaan Ruovedellä noituudesta. Äitini ei ollut vielä silloin syntynyt, mutta noidan verta siis virtaa mun suonissani. Olisi ollut aika hienoa tuntea tämä esivanhempani, mutta ehkä tapaan hänet sitten aikanaan tuonpuoleisessa. 

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa moiset elinaika kertoimet. Ihmiset elää pisimmillään 120 vuotiaaksi mutta yleensä nuoria kuolee kolarissa ja onnettomuuksissa tai työtapaturmissa eihän kaikki elä vanhoiksi joten et voi mitenkään yleistää . Myöskään terveyttä ei voi ennustaa kuka sairastuu kuka ei ja kuka jaksaa työssä miten pitkään tai ei jaksa. Yksilöllisesti otettava ja ei kai nyt kukaan halua jäädä ilman hoitoa sairaana tai vanhana joten kaikille kuuluu yhtä hyvä kohtelu. Kaikki on maksanut veroja ja eläkemaksut nykyvanhat myös. 

Tottakai tulevaisuudessakin kaikki vanhukset saavat yhtä hyvän kohtelun. Mutta mitä se kohtelu sitten on? Minimi, minkä yhteiskunta silloin haluaa vanhusten hoidosta maksaa.  Ja ne, joilla on rahaa, saavat tietenkin paremman kohtelun. Ihan kuten saavat jo nyt. Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta jos olettaa, että saa jotain veronmaksajien rahoilla, ei mun mielestä kannata tänä päivänä olla kauheen optimistinen. Mutta se on selvää, että jokaisen vanhuksen verovaroista maksettua hoivantasoa tullaan laskemaan. Sen, minkä vanhus tarvitse ehyvään vanhuuteensa enemmän, maksaa vanhus itse tai hänen lapsensa. 

Nro 291: "Meillä mies uupui, kun 90v appiukko laitettiin syöpäsairaan anopin omaishoitajaksi. Kaikki kaatui meidän niskaan, miehen niskaan kuitenkin eniten. Ja jäädessään burnoutin jälkeen sairauslomalle, alkoivat yt:t. Ymmärtäähän sen, että työpaikka ei tee mitään työntekijällä, joka ei enää pysty nukkumaan, keskittymään, ymmärtämään lukemaansa, jne. Että kalliiksi tuli. Näin ei olisi käynyt, jos appiksilla ei olisi ollut täyttä itsemääräämisoikeutta tai jos työpaikalta olisi saanut joustoja hoitoon. Mutta liika empatia tuli kalliiksi. Onneksi uupumuksen mukana tulee myös tunnekylmyys, niin sama ei voi enää toistua."

Voin hyvin kuvitella :( Mulla onneksi oli etätyö ja todella joustava työnantaja, joten palkaktonta vapaata sain ihan mielinmäärin. Kävi kuitenkin niin, että kun piti päivin ja öin juosta etsimässä äitiä tuolta kaduilta tai juosta vanhemmilleni selvittämään milloin mitäkin kinaa, joka syntyi siitä, että aina-oikeassa-oleva vanha jäärä kieltäytyi hyväksymästä sitä, että puolisonsa oli pahasti muistisairas ja eli jossain laallaa-maailmassa, niin lopputuloksena viime talvena mun verenpaineet oli taas luokkaa 230/170. Ja mulla siis jo 2012 munuaisvaltimo repesi korkeiden verenpaineiden takia aiheuttaen massiivisen sisäisen verenvuodon. On ihme, että selvisin siitä hengissä.  Mun isäni suostui edes kotihoidon käynteihin vasta sitten, kun ilmoitin, että lääkäri kielsi multa kaiken nostelun, kaiken asioiden hoitamisen ja kaiken stressaamisen. Lääkäri jopa kehotti pitämään kännykän äänettömällä. 

"Onneksi uupumuksen mukana tulee myös tunnekylmyys, niin sama ei voi enää toistua" Tämä on muuten aika oivaltavasti sanottu. Olenkin miettinyt, miksi en itkenyt, kun äiti kuoli. Miksi en itkenyt äidin hautajaisissa. Miksi en ole vieläkään itkenyt. Miksi en ole huolissani siitä, miten isä tulevaisuudessa tulee pärjäämään.  Just tänään juttelin siskoni kanssa ja sanoin, että koska mä huolehdin äidin asiat, sinä saat luvan hoitaa isän asiat. Mun kohdallani tosiaan sama ei voi enää toistua. 

Nro 287: Niin, heillä on vaaleissa se yksi ääni käytettävinään. Kannattaa käyttää ääni järkevästi, kun kyseessä on oma, rakas vanhempi. Jokainen uutisia seuraava tietää, mikä taho haluaa leikata hoivasta ja lupaa veronalennuksia. Kokokansanomaishoitajuus ei nyt vain toimi, miten tahansa sitä katsoo."

Bingo!