Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat todella itsekkäitä. Annan itsestäni paljon ja koen toisinaan uupumusta, mutta pitää vetää rajoja ja sitten levätä, mutta en katkaise välejä sen takia, että "joku veisi energiaa". Olenhan itsekin ollut maassa ja minua on kuunneltu. Kyllä tämä on vastavuoroista. 

Mutta ne nk energiasyöpöt eivät olekaan vastavuoroisia. He vain ottavat, mutta eivät koskaan anna mitään. Normaaliin ystävyyssuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus. Energiasyöpoöt eivät kykene vastavuoroisuuteen. Siksi heihin katkaistaan välit. 

Vierailija kirjoitti:

On totuttava huonompaan elintasoon. Korjattava vaatteet, kodinkoneet. Ajettava vanhoilla autoilla. Vaihdettava fitness salit järven jäähän ja hankiin. Tää on ihan helppoa, kun tottuu.

Tosiaan tottumuskysymys. Mä opettelin viime vuonna elämään taas 1980-luvun elintasolla ja tänä vuonna tavoitteena on 1970-luvun elintaso. Kun ensi vuonna jään eläkkeelle, tavoitteena on 1960-luvun elintaso. Elin lapsuuteni 1960-luvulla ja ihan hyvä vuosikymmen se mulle oli. Nälkää ei tarvinnut nähdä eikä nakupellenä kulkea talvipakkasilla. Äiti ompeli ja korjasi itse kaikki meidän vaatteet. Mulla odottaa ompelukone, sovitusnukke ja läjä kankaita. Ompelin itsekin silloin ysärin laman aikaan kaikki omat ja lasteni vaatteet, joten nyt vaan palaan takaisin niihin aikoihin. Siskonpoika tuossa muutama viikko pohti, että nyt kun mummi on kuollut, onko suvussa enää ketään villasukkien kutojaa. Eipä taida olla muita kuin minä, joten puikot heiluu jo siskonpojan villasukkia varten. 

Vierailija kirjoitti:

Jotta tästä aiheesta voisi käydä edes hiukan asiallista keskustelua, olisi ensin erotettava se, mitä tarkoittaa "energiasyöppö" ja mikä ero siinä on suhteessa vaikka traumakäytöksiseen ja siksi raskaalta tuntuvaan, mutta vain satunnaisesti tavattavan henkilön suhteen. Täällä niputetaan aivan erilaiset ihmiset ja käytösmallit yhteen ja samaan läjään. Miksi?

Mä tapaan satunnaisesti traumataustaisia. Jos mulla sattuu olemaan aikaa ja voimavaroja, jaksan kuunnella. Mutta en enää ystävysty tällaisten ihmisten kanssa. Oleellista on mun mielestä just tuo "satunnaisesti tavattava". Olen itseasiassa kuunnellut ihan tuntemattomienkin elämäntarinoita niin bussipysäkeillä, bississa kuin rautatieasemillakin. Ei nuo kohtaamiset mua kuormita. Se on se hetki ja sen jälkeen ei todennäköisesti enää koskaan kohdata. Yli 20 vuotta sitten tyhmyyksissäni ystävystyin ihmisen kanssa, jolla oli vaikea ero meneillään. Tai niin mä luulin. Hän puhui jatkuvastyi tästä exästään ja kaikesta heidän eroonsa liittyvästä. Kun 2 vuotta oli kulunut, kerran varovasti ehdotin, että eikö kannattaisi alkaa jo suunnata katse tulevaan eikä menneeseen. Vasta silloin mulle selvisi, että erosta olikin kulunut jo 10 vuotta. Tämän naisen lapsetkin teini-ikään tultuaan päättivät muuttaa isänsä luokse, koska eivät enää jaksaneet äitinsä katkeruutta. 

Mulle "energiasyöppö" tarkoittaa henkilö, joka on jos ei nyt ihan päivittäin niin ainakin melkein haluamassa multa milloin mitäkin antamatta koskaan itse mitään takaisin. Ihminen, joka käyttää mua vain omien ongelmiensa likasankona. Mulla on yksi tuttu, joka laittaa mulle viestiä muutaman kerran viikossa ja viestit on just aina sitä samaa: rahapulaa, yksinäisyyttä jne. Mua se ei haittaa, koska tämä henkilö on mulle kuitenkin vain tuttava eikä mulla ole mitään varsinaista tunnesidettä häneen. Ymmärrän, että hänellä on tarve purkaa edes jollekin pahaa oloaan ja mulle sopii ihan hyvin, että hän purkaa sen mulle. Mutta en halua tavata tätä ihmistä enkä muutenkaan lähentyä hänen kanssaan. Luen ne viestit, kun ehdin ja jaksan,  ja vastailen jotain tyyliin "onpa ikävää" tms. En odota itse tältä ihmiseltä yhtään mitään, joten sen vuoksi en koe häntä "energiasyöppönä". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta on aika turhauttavaa yrittää auttaa, kun kaikkeen, mitä ehdottaa, sanotaan ei. Mun mielestä on ihan hyvä, että edes kirjoittamalla palstalle saat purettua ajatuksiasi." 

Hmm... haluaakohan ihminen, jota autat, sellaista apua, mitä hänelle tarjoat? Vai autatko siksi, että sinulla itselläsi olisi parempi olo, jos asiat hänen kohdallaan olisivat sinun toivomallasi tavalla?

- ohis

Tämä oli siis mulle. Ja kyllä, mun isäni olisi halunnut, että minä hoidan äidin. Kokonaan.  Olenhan aiemmalta ammatiltani jopa sairaanhoitaja. Käyttäiin suihkussa, juoksisin siellä yöt ja päivät tekemässä milloin mitäkin ja sovittelemassa milloin mitäkin kinaa, mikä muistisairaan ja itsepäisen jääräpään välille syntyykään. Mutta kun mun piti yrittää käydä vielä töissäkin ja maksaa itse omat laskuni, niin mulle kyllä riitti ihan se, että juoksin päivin ja öin etsimässä äitiä tuolta kaduilta, kun taas kerran oli lähtenyt karkuteille. Ja sovittelemassa aamuyöllä vanhempieni kinoja, kun isä eli reaalimaailmassa ja äiti omassa laalaamaailmassaan.  Onneksi mulla oli etätyö ja joustava työnantaja. Paljon muutakin isä olisi halunnut mun tekevän. mutta jos olisinkin vielä terve, olisin edelleen töissä sairaanhoitajana enkä vaihtanut alaa jo yli 20 vuotta sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on läjäpäin ystävää teeskenteleviä valheellisia ihmisiä. Jos sinä näet apua tarvitsevan ihmisen,voit kulkea rinnalla hetken jos jaksat ja sitten ohjata hänet paremman avun piiriin. Ongelma teillä uhrutujilla on juurikin se,ettette ymmärrä,mikä on terve tapa vetää omat rajat -sensijaan keskitytte haukkumaan niitä,jotka saattavat olla ties miten traumatisoituneita ja hädissään tarraavat sinuun kuin hukkuva pelastajaansa. Ette tajua,miten teidän tulisi toimia,jotta ette loukkaa jo haavoittunutta ihmistä enempää ja sitten päälle haukutte heitä,koska ette näe omassa toiminnassanne mitään väärää. Valheellista.

Mä olen tästä ihan samaa mieltä. Ja juuri tästä syystä mulla kestää hyvin pitkään (vähintään vuosi) uuden ihmisen kanssa, ennenkuin tuttavuus voi muuttua edes kaveruudeksi. Saati sitten ystävyydeksi. Moni ihminen jaksaa olla hetken aikaa mukavaa seuraa, mutta ei kovin kauaa. Haluavat vain uuden ihmisen sen entisen tilalle, joka ei jaksanut enää kuunnella kaikkea negaa. Yleensä jo vuoden sisällä selviää, kaipaako toinen terapeuttia tai pankinjohtajaa, joten neuvon sitten ottamaan yhteyttä sellaiseen tahoon, joka voi auttaa. Nuorena olin naiivi ja ystävystyin ihmisten kanssa, joiden kanssa ei olisi kannattanut alunperinkään ryhtyä lähempään tuttavuuteen.