Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä on yksi syy yksinäisyyteeni. Sen takia, että oma elämäni ei ole mitään iloista ja helppoa. Näin ajattelen usein, etten pystyisi välttämättä mitään hyvää antamaan toiselle ja voisin tahtomattani kuormittaa toista. Itsellä on se ajatus etten halua olla taakka tai ikävää seuraa. Näin mietin, etten esim tällä hetkellä ole ns hyvää seuraa muille. Tuntuu, että ystävältä odotetaan sitä, että hän on elämässään hyvässä tilanteessa. Tämä varsinkin, kun tutustutaan uusiin ihmisiin ja pitäisi löytää niitä ystäviä. Minullakin on heikko pohja siihen ja joku joskus täälläkin kirjoitti johonkin viestiini liittyen, että mitä minä voisin toiselle tarjota. Vastauksena onkin etten mitään erikoista. Elämäni ei ole tapahtumia yms täynnä. Sitten on tietysti se, että kuka enää myöhemmin tutustuu ihmisiin. Voi olla ystäviä jo tarpeeksi muutenkin. Toisin kuin minulla. 

Sulle sanoisin,  että ei munkaan elämässäni mitään erityistä tapahdu. Ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Ja sitten kun jotain tapahtuukin, se harvemmin on mitään iloista. Siitä huolimatta olen löytänyt uusia ystäviä. Jos jutellaan omista elämistä, yleensä ihan siitä tavallisesta arjestaan puhuminen riittää. Ei mun ystäväni edes oleta, että kertoisin mistään huippuhienoista asioista, joita elämässäni on sitten viime tapaamisen taas tapahtunut. Itseasiassa ainoa oikeasti erityinen upea asia on ollut nyt se, että sain äidiltäni aika messevän perinnön, jonka turvin mun ei tarvitsis tehdä enää päivääkään töitä. Mutta en mä ole tästä perinnöstä kertonut edes ystävilleni. Mulle ja ystävilleni yhteistä on samat kiinnostuksenkohteet. Ei ihmiset eikä ihmissuhteet vaan asiat. Kun tutustun uusiin ihmisiin, en mä puhu itsestäni tai tästä toisesta ihmisestä vaan jostain ihan muusta. Nyt olen muutaman kerran viimeisen puolen vuoden aikana törmännyt yhteen ikäiseeni mieheen, jonka kanssa juttelu alkoi viikingeistä. Olin yhden kaverini kanssa ulkoiluttamassa koiria ja tämä mies tuli vastaan. On kaverini hyvä tuttu ja kaverini miehelle sanoi, että tämä näyttää pitkän tukkansa ja partansa kanssa ihan kamalalta. Mä sanoin väliin, että mun mielestä taas hän näyttää varsin komealta viikingiltä. Kun törmättiin seuraavan kerran, alettiinkin jutella viikingeistä, Pohjoismaiden historiasta, Suomen historiasta ja mytologiasta jne. Selvisi, että tämä mieskin on aina ollut kiinnostunut pohjoisen mytologiasta. Juttua riittää joka kerta, kun tavataan. Välillä tietty kerrotaan, mitä kuuluu. Kuulumiset on just ihan sitä arkea. Viimeksi kun tavattiin, juteltiin perunkirjoituksista. 

Ei ystävyys edellytä, että elämäsi on tapahtumuia täynnä. Ystävyys edellyttää, että osaat keskustella muustakin kuin elämässäsi tapahtuneista ikävistä asioista. Turvallisin puheenaihe tuntemattoman kanssa on aina joku muu kuin sinä itse tai hän. Tutustuessa pitää vaan tunnustella, mitkä aiheet sitä toista kiinnostaa ja mitkä ei. Jos löytyy yhteinen aihe, siitä on hyvä jatkaa. 

Kävin hetki sitten paikallisessa ravintolassa. Mukava pakistanilainen pariskunta omistajina. Join lasillisen viiniä odotellessani tilaamaani pizzaa. Pizzan otin mukaan ja söin kotona. Riittää mulle kolmeksi päiväksi. Kun tulin kotiin, huomasin, että Foodora toimittaa taas tuosta ravintolasta myös ystäväni, joka asuu kauempana,  osoitteeseen. Ystäväni on pienituloinen puolisonsa omaishoitaja, jolla itselläänkin sairauksia. Kehotin kutsumaan veljensäkin syömään ja tilasin Foodoran kautta koko porukalle ruuat. Joten nyt olen kuluttanut tarpeettomaan riittävästi tälle vuodelle. 

Nrto 203: "Juuri tämä ja juuri tätä olen hokenut kautta koko ketjun ja saanut osakseni vain törkeää halveksivaa ja ilkeää kommentointia. Nyt,kun joku muu sanoo saman asian, siis täysin saman, hän saa yläpeukkuja. Eikö olekkin ih meel lis tä..Jokainen on vastuussa IHAN ITSE siitä rajojen vedosta. Ei kukaan muu. Täysin peruspsykologiaa-kuinka tällaisesta edes voi joku olla mitään muuta mieltä,ellei kyseessä ole uhriutuja tai sellaisen puolustelija?"

Juuri näin, Jos olet erehtynyt päästämään elämääsi energiasyöpön, hankkiudu hänestä eroon. Tai ainakin rajoita yhteydenpitoa häneen niin, ettei hän enää vie energiaasi. Älä edes vastaa hänen puheluihinsa, jos et jaksa kuunnella. Kännyköiden aikakautena tämä on vieläpä oikein helppoa. Kännykästä kun näkee, kuka soittaa. Tai voi jopa laittaa eston ko henkilön puheluille. Viestitkin voi lukea vasta sitten, kun haluaa. Ja vastata sitten, kun jaksaa. Ehkä koko tämä ongelma onkin saanut alkunsa siitä, että nykyisin olemme tavoitettavissa 24/7. Lankapuhelinten aikaan sait olla ihan rauhassa töissä, kaupassa, bussissa, autossa, lenkillä, saunassa jne. Ja vain kännissä olevat soitteli klo 22-06 välillä. Mulla taitaa muuten olla vieläkin kännykkä äänettömällä. Laitoin eilen illalla enkä pistänyt päälle amullakaan. Missäköhän koko vekotin edes on? 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat todella itsekkäitä. Annan itsestäni paljon ja koen toisinaan uupumusta, mutta pitää vetää rajoja ja sitten levätä, mutta en katkaise välejä sen takia, että "joku veisi energiaa". Olenhan itsekin ollut maassa ja minua on kuunneltu. Kyllä tämä on vastavuoroista. 

Mutta ne nk energiasyöpöt eivät olekaan vastavuoroisia. He vain ottavat, mutta eivät koskaan anna mitään. Normaaliin ystävyyssuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus. Energiasyöpoöt eivät kykene vastavuoroisuuteen. Siksi heihin katkaistaan välit. 

Vierailija kirjoitti:

On totuttava huonompaan elintasoon. Korjattava vaatteet, kodinkoneet. Ajettava vanhoilla autoilla. Vaihdettava fitness salit järven jäähän ja hankiin. Tää on ihan helppoa, kun tottuu.

Tosiaan tottumuskysymys. Mä opettelin viime vuonna elämään taas 1980-luvun elintasolla ja tänä vuonna tavoitteena on 1970-luvun elintaso. Kun ensi vuonna jään eläkkeelle, tavoitteena on 1960-luvun elintaso. Elin lapsuuteni 1960-luvulla ja ihan hyvä vuosikymmen se mulle oli. Nälkää ei tarvinnut nähdä eikä nakupellenä kulkea talvipakkasilla. Äiti ompeli ja korjasi itse kaikki meidän vaatteet. Mulla odottaa ompelukone, sovitusnukke ja läjä kankaita. Ompelin itsekin silloin ysärin laman aikaan kaikki omat ja lasteni vaatteet, joten nyt vaan palaan takaisin niihin aikoihin. Siskonpoika tuossa muutama viikko pohti, että nyt kun mummi on kuollut, onko suvussa enää ketään villasukkien kutojaa. Eipä taida olla muita kuin minä, joten puikot heiluu jo siskonpojan villasukkia varten.