Reipas ja tunnollinen lammas

Mä olen monen muun kanssa samaa mieltä, että lemmikkieläin on aina aikuisen vastuulla. Mutta kotityöt eivät ole yksin aikuisten vastuulla vaan myös lasten. Lasten kohdalla aina iän ja kehityksen mukaan. Ja lapsi otetaan jo taaperona mukaan kotitöihin. Jos koiran ulkoilutus nyt on sitten se homma, mitä teini ei halua tehdä, niin joku muu kotihomma tilalle. Vaikka asunnon imurointi. Koirataloudessa on aina koirankarvoja, joten kerran päivässä imurointi ei ole liikaakaan. 

Vierailija kirjoitti:

On se tylsää mutta niin se on muillekin ja tehtävä kotityö kuuluu jakaa. Yksi makaa somessa kun toiset tekee. Ap

Meillä aikoinaan oikeudet ja velvollisuudet kulkivat käsi kädessä. Kun teini sai olla pidempään iltaisin ulkona, se myös tarkoitti, että kotiin tultuaan teini vei koiran iltalenkille. Jos ei halunnut viedä koiraa iltalenkille, sitten ei myöskään ollut illalla pidempään ulkona. 

Vierailija kirjoitti:

Heti kun teini täyttää 18v, vastuu loppuu siihen jos se kysyy puhtaita alkkareita tai ruokaa. Sanot et kiinnostus meni jo ja sinun täytyy vanhasta koirasta huolehtia. Sanot että muuta vaikka pois.

Mä pistin omat lapseni huolehtimaan omista pyykeistään, kun siirtyivät ala-asteelta yläasteelle. Näytin kerran, miten pesukonetta käytetään ja lisäksi laitoin käyttöoppaan pesukoneen päälle. Sanoin myös, että jos tuntuu liian vaikelta vekottimelta käyttää, sitten otan pois tietokoneen, koska pesukone on paljon yksinkertaisempi laite käyttää kuin tietokone. Eihän teinin käyttöön tietenkään voi antaa liian monimutkaisia laitteita. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen kutsukoon ketä haluaa. Mutta, kun minäminä-pariskunta haluaa itsensä näköiset juhlat vieraiden viihtymisestä välittämättä, niin älkööt sitten kitiskö, kun lahjakassaan ei kilise toivottuun tahtiin lahjarahoja. Sitä kilinää kuitenkin moni toivoo, eikös?

Kilinästä en tiedä, mutta olen samaa mieltä. Mun yksi serkuistani järjesti jokin aika sitten 70-vuotisjuhlat. Halusi järjestää - jos ei nyt ihan spektaakkelin niin ainakin melkein -. eli serkusjuhlat. Kutsui kaikki elossa olevat serkut juhliinsa. Sain kutsun, vaikka hän oli 10 vuotta aiemmin julkisesti mun Facebookin seinälläni haukkunut tyttäreni ja meillä oli siitä lähtien ollut välit poikki. Mutta täydellisiin serkusjuhliin tietenkin tarvitaan kaikki serkut ja siksi piti kutsua myös mut. En mennyt. Ensinnäkään ei huvittanut mennä täydentämään hänen illuusiotaan täydellisistä serkusjuhlista  ja toiseksi olisi tullut mulle varsin kalliiksikin ajella taksilla aika pitkän matkan päähän. Jos olisi maksanut edes mun matkat, olisin saattanutkin mennä "jukkapalmuksi" hänen olohuoneeseensa ja syönyt hyvin :D Mutta joo, ei olla tekemisissä edelleenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä pakko on kutsua sellaisia ihmisiä, joiden puolisokin on ihan vieras? En mekään kutsuttu kaikkia serkkuja, vain ne joiden kanssa ollaan enemmän tekemisissä.

No tämä. Olen lapsuudessani ollut monissa häissä (1960- ja 1970-luvuilla), joihin oli kutsuttu jopa moriusparin vanhempien naapureita, mutta ajat oli silloin vähän toiset. Useimmat silloiset häät oli järjestetty talkootyönä eikä maksettu jollekin firmalle 600 markkaa per nuppi, että hääjuhla järjestyy. Lisäksi siihen aikaan morsiusparin vanhemmatkin osallistuivat ainakin jossain määrin (ellei jopa kokonaan) juhlien kustannuksiin. Nykyisin on tavallista, että morsiuspari maksaa koko lystin itse. Arvonlisäveroineen. Nykyisillä hinnoilla ja nykyisillä palkoilla. 

Itse en jättäisi puolisoita kutsumatta. Jos budjettini olisi rajallinen, laskisin, montako henkeä voin kutsua ja sitten alkaisin "tärkeysjärjestyksessä" valita kutsuttuja. Ja koskee siis ihan kaikkia muita juhlia  paitsi kaveriporukan illanistujaisia. Tai no ei ihan. Kun järjestin 50-vuotisjuhlani, kutsuin kyllä kaikki työkaverini, mutta en heidän puolisoitaan (enkä lapsiaankaan). "Tärkeysjärjestyksellä" tarkoitan siis sitä, ketkä ihmiset ovat mulle kaikista läheisimpiä ja tärkeimpiä. Nuorena lapsettomana järjestyksessä ekana olisi ollut vanhempani ja sitten siskoni puolisdoineen. Jos olisin ollut menossa naimisiin, tietysti sulhasen vanhemmat ja sisarukset puolisoineen samassa asemassa omieni kanssa. Sitten olisi käyty läpi muut sukulaiset, ystävät ja kaverit. Ja kun nuppiluku, mihin budjetti olisi rittänyt, olisi ollut täynnä, sitten jätettäisiin kutsumatta loput. Ja ei...niitä loppuja ei olisi pyydetty kummeiksikaan (asia, mihin joku ketjussa viittasi). Mun lapsillani muuten on kummallakin 3 kummia, mutta ei kummallakaan pariskuntia kummeina. Kummius kun ei mun mielestä ole mikään "avec-juttu" vaan eräänlainen luottamustehtävä, johon ei valita vain siksi, että satut sillä hetkellä olemaan parisuhteessa kummiksi pyydetyn kanssa.