Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Tuli tuosta yhteisöllisyydestä vielä mieleen, että nykyinen työelämä on monen kohdalla "silpputyötä" määräaikaisuuksineen ja 0-tuntisoppareineen, joten työyhteisöön - jos sellaista on päässyt työpaikalla edes syntymään - on vaikea päästä, koska kai 

Mä sanoisin että suomalaisten ja suomalaisen kulttuurin hidas lämpeneminen on se mikä ei tähän sovi. Voisihan sitä olla avoin ja tutustua työkaveriin vaikkei voisi jatkaa ihmissuhdetta työpaikalla enää pitkään. Mulla oli paljon vaihtarikavereita opiskeluaikana, vaikka tiedettiin ettei voida loputtomiin nähdä yhtä usein. Osa on elämässä edelleen, vaikka enimmäkseen pidetään yhteyttä etänä. 

Tuokin on toki totta, mutta harva silti parin vuoden päästä muistaa edes jonkun kesäsijaisen nimeä, ellei tämä sijainen ole sitten jollain tavalla erottunut massasta ja sen vuoksi jäänyt mieleen. Jos työsuhteet olisi edes vuoden mittaisia, mutta kun on kaikenlaista max puolen vuoden palkkatukityötä ja erilaisia työkokeiluita, niin porukka vaihtuu jatkuvasti. 

Tuli tuosta yhteisöllisyydestä vielä mieleen, että nykyinen työelämä on monen kohdalla "silpputyötä" määräaikaisuuksineen ja 0-tuntisoppareineen, joten työyhteisöön - jos sellaista on päässyt työpaikalla edes syntymään - on vaikea päästä, koska kaikki tietävät, että kohta tuonkin työntekijän tilalla on taas joku toinen. Ei edes synny vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestävää työkaveruutta, joka saattaisi jossain vaiheessa jopa syventyä ystävyydeksi. Yksinäisyys ja mielenterveysongelmat lisääntyy, kun elämässä ei ole mitään pysyvää vaan pelkkää jatkuvaa muutosta. 

Nro 15: "Myös peruskäytöstapojen ja toisten ihmisten arvostamisen puute on aika yleistä nykyään. Ei sellaista jaksa pidemmän päälle. Yhteisöllisyys hyvässä merkityksessä on häviämässä."

Entisaikojen yhteisöllisyys perustui hyvin pitkälti suku- ja kyläyhteisöihin. Sisaruksia ja serkkuja oli paljon ja kun asuttiin kohdusta hautaan samalla paikkakunnalla tai ainakin naapurikylällä, tunnettiin kutakuinkin kaikki. Kaupungistumisen myötä ihmiset muuttivat lapsuutensa yhteisöistä kerrostaloihin, joissa ei sitten naapureihin välttämättä tutustunut ollenkaan. Moni ihan tarkoituksella vältteli jopa pihatalkoita, jotta ei vaan tarvitse olla tekemisissä naapureiden kanssa. Ei siitä mitään yhteisöllisyyttä synny, jos ihmiset, joiden keskellä elää, koetaan vieraina eikä edes haluta tutustua. 

Mä luulen, että nykypäivän (siis tämän vuosituhannen) yksi keskeinen syy lopunkin yhteisöllisyyden katoamiseen on se, ettei ihmiset jaksa. Työäelämä vie kaikki mehut ja muutenkin suorituskeskeinen elämä aikatauluineen ei jätä edes aikaa rennolle yhdessäololle. Kaikki ylimääräinen koetaan vain rasitteena. Ihmisille riittää ne pari hyvää kaveria ja enempää ei edes haluta, koska jostain pitäisi sitten kaivaa lisää aikaa ja voimavaroja, jotta ehtisi tavata ja muutenkin pitää yhteyttä myös heihin. Lisäksi meissä suomalaisissa on aika paljon introvertteja, joille jo työpäivä avokonttorin hälinässä, erilaisissa tiimeissä tai asiakaspalvelutehtävissä  aiheuttaa sen, että kotona haluaa olla ihan rauhassa. Kun 12 vuotta sitten aloin tekemään etätöitä, huomasin varsin pian, että hienoa, mä jaksan taas töiden jälkeen tavata lheisiäni ja ystäviäni. Sitä ennen nimittäin kun töistä olin raahautunut kotiin, ajattelin vain, että toivottavasti kukaan ei edes soita. Voisin myös kuvitella, että alituinen kiire (joko todellinen tai kuviteltu) sekä alati kasvavat vaatimukset aiheuttavat - ainakin osassa - ihmisistä ärtyisyyttä ja kärsimättömyyttä, jolloin sitten ne peruskäytöstavatkin unohtuvat. Ei vaan jakseta olla mukavia kanssaihmisille. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 222: "Voi kiesus. No arvaa kuka vastaa silloinkin, jos alaikäinen laitetaan pyykkäämään, ja tulee vesivahinko? 

Se, että aikuisella on lopullinen vastuu, ei mitenkään poista sitä, että teinille voi asettaa kotona osavastuita. Hän voi vallan hyvin katsoa kymmenvuotiaan sisaruksen kanssa vaikka elokuvaa tai auttaa läksyissä, kun äiti ulkoiluttaa sen koiran, mitä teini ei halua tehdä. "

Tai vaikka imuroida. Vanhemman vastuulla sekin on, jos imuri yllättäen sy

Nimenomaan. Turvallisuuden nimissä kaikki laitteet poistaisin itsekin, jos tuolle linjalle mennään.

Itseasiassa sen teininkin voi ottaa mukaan, jos kotona on teinille liian vaarallista. Edelleen olen silti sitä mieltä, että eläimen otta aina aikuinen. Kyllä munkin lapset lemmikkejä halutessaan aina lupasivat ja vannoivat, että he hoitavat. Tietenkään en voinut edellyttää, että lapsi edes ymmärtäisi, mitä lemmikin hoitaminen todellisuudessa tarkoittaa. Joten meillä kirppusirkus kasvoi sen mukaan, mihin mun resurssini riittivät. Lapsilleni sitten nakitin muita hommia ikätasonsa mukaisesti. 

Nro 222: "Voi kiesus. No arvaa kuka vastaa silloinkin, jos alaikäinen laitetaan pyykkäämään, ja tulee vesivahinko? 

Se, että aikuisella on lopullinen vastuu, ei mitenkään poista sitä, että teinille voi asettaa kotona osavastuita. Hän voi vallan hyvin katsoa kymmenvuotiaan sisaruksen kanssa vaikka elokuvaa tai auttaa läksyissä, kun äiti ulkoiluttaa sen koiran, mitä teini ei halua tehdä. "

Tai vaikka imuroida. Vanhemman vastuulla sekin on, jos imuri yllättäen syttyy tuleen. Lastensuojelulakikaan ei tarkoita, että teini voisi vaan röhnöttää sänkynsä päällä älyluuri kädessään tekemättä yhtään mitään. Sitäpaitsi se älyluurikin voi syttyä tuleen, joten kun vanhempi lähtee viemään koiraa ulos, on turvallisuuden nimissä järkevintä ottaa teinin älyluurikin mukaan. Ettei vaan mitään tapahdu :D