Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 91: Juuri näin. Yksinäisyys on tunne, yksin olo on fyysinen olotila. Yksinäisyys perustuu hyvin usein siihen, ettei tunne olevansa kenellekään tärkeä ja merkityksellinen, Tuntuu, ettei kukaan välitä. Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka olisikin parisuhteessa ja olisi lapsia. Silloin kyse on siitä, että tuntuu kuin puoliso ja ne lapsetkaan eivät aidosti välittäisi. Aika usein sekä tunne että fyysinen olotila yhdistyvät, mutta ei silloinkaan auta, että menee jonnekin, missä on muitakin ihmisiä. Silloin ei toki ole enää yksin, mutta yksinäinen on edelleen. Koska edelleen tuntuu, ettei ne ympärillä olevat ihmiset aidosti välitä etkä ole heille tärkeä ja merkityksellinen. Kuten et todennäköisesti olekaan, jos nuo ihmiset ovat tuntemattomia tai korkeintaan vain hyvänpäiväntuttuja. Mä viihdyn loistavasti yksin pitkiäkin aikoja, mutta en koe koskaan itseäni yksinäiseksi, koska mulla on kuitenkin elämässä ihmisiä, jotka aidosti välittävät ja joille olen tärkeä ja merkityksellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei pelkästään äpin kautta voi tietää kuka on hermostotasolla hyvää seuraa. Jotain osviittaa voi saada esim. elämäntavoista. Mutta se todellinen yhteensopivuus selviää vasta kohdatessa. 

Oikeanlaisen äpin kautta voisi kuitenkin selvittää ainakin sen, onko toisella ylipäätään samanlaiset odotukset ystävyydestä ja onko sellaisia kiinnostuksenkohteita, jotka jollain tavalla yhdistäisivät. Jotkut tykkäävät keskustella syvällisiä ja toiset taas kaipaavat enemmän rentoa hauskanpitoa. Mä esim olin nuorena  kovakin maailmanparantaja, mutta iän myötä ei enää ole kiinnostanut. Sopivalla tuulella olessani saatan jaksaa keskustella vaikka siitä, onko muilla planeetoilla elämää tai mitä kuoleman jälkeen on vai onko mitään, mutta jos olen vähänkään väsynyt, niin rento huumori iskee silloin paremmin. Ja yleensäkin syvällinen keskustelu jostain aiheesta edellyttää, että molemmilla on siitä aiheesta riittävästi tietoa. Jos vain toinen tietää aiheesta paljon ja toinen taas ei mitään, niin siitä syntyy vain tietävämmän pitämä luento eikä syvällistä keskustelua. Kumpikaan ei saa siitä silloin yhtään mitään. Paitsi tietty siinä tapauksessa, jos se tietämätön haluaa saada siitä aiheesta tietoa ja se tietävä tykkää luennoida. 

Vierailija kirjoitti:

Lähestyn tätä mielen fysiologian kautta. Ihminen tarvitsee toista resetoimaan omaa hermostoaan. Riittävän hyvän seuran puute on valtava stressitekijä siinä missä väkivaltainen suhdekin.

Keho ja mieli tarvitsee oksitoniinia ja dopamiinia, joita myös saa läheisessä ihmissuhteessa. Tarve epäterveelle dopamiinille on tällöin vähäisempi.

Haasteen tästä tekeekin se, että jokainen määrittelee itse, mikä on juuri hänelle riittävän hyvää seuraa. Myös sille toiselle seuran pitää olla riittävän hyvää. Jonkinlainen kohtaanto-ongelma. Jossain on ihminen, joka olisi minulle riittävän hyvää seuraa ja myös minä hänelle, mutta mistä tämän ihmisen löydän. 

Nro 135: "Pitkä juttusi varmaan sinänsä pitää paikkansa. Muistetaan vielä lisäksi, että ehkä se toinen ystävystyjän uhriksi valikoituva ei ehkä haluakaan ainuttakaan uutta ystävää."

Nimenomaan! Toisen ihmisen kanssa voi hyvin jutellakin, jos tilanne on jutteluun sopiva, ihan ilman tarkoitusta tutustua toiseen yhtään sen enempää tai ystävystyä. Monella kun on jo se määrä ystäviä ja muita ihmissuhteita, mihin aika ja voimavarat riittää. 

Aikuisena ystävystyminen ei tietenkään ole kovin helppoa. Taaperona riittää, että molemmat on hiekkalaatikolla samaan aikaan ja kummallakin on ämpäri ja lapio. Noin 10 ikävuoden tietämillä alkaa eriytyminen. Leikkiminen ei ole enää elämän top 1 asia. Yksi tykää lukemisesta, toinen musiikista, kolmas urheilusta jne. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän lukutoukka seuraa urheilua ja urheilija taas bändejä tai konsertteja. Näin niinkuin kärjistettyna. Lukutoukalla on enemmän juteltavaa toisen lukutoukan kanssa, musiikista kiinnostuneella toisen samalaisen kanssa ja urheilijalla toisen urheilijan kanssa. Aikuisena joutuu tutustumaan toiseen paremmin ja etsimään molemmin puolin, löytyykö mitään yhteistä ja jos löytyy, onko se sellaista, että sen varaan voisi edes kuivtella rakentavansa ystävyyttä. Jokainen ihmissuhde kuitenkin alkaa aina jostain ja aika harvoin ensikohtaamisen perusteella voi vielä päätellä edes, millainen toinen ihminen edes pintapuolisesti on. Se on mahdollista, että heti ensikohtaamisella toteaa, että kemiat ei kertakaikkiaan kohtaa ja/tai toisess aon jotain niin ärsyttävää, ettei kannata edes tavata toista kertaa. Ihan samahan se on deittailussakin. Toisen ihmisen tapaaminen ei ole mikään työhastattelu, jossa yhdellä kertaa kysytään kaikki tärkeät asiat ja sen perusteella päätetään, saako toinen "paikan" vai ei. Uuden ihmisen tavatessa on pakko olla hienovarainen ja hienotunteinen eikä mennä töräyttelemään kysymyksiä, jotka toiselle voivatkin olla - kun toisen taustaa ei vielä tunne - tungettelevia tai jopa ahdistavia. Toista täytyy kuunnella. Ei pelkästään hänen sanojaan vaan myös äänenpainoja ja -sävyjä, jotta voi muodostaa jonkinlaisen käsityksen, miten toinen keskusteltavana olevan asian kokee. Myös ilmeillä ja eleillä on merkitystä. Aikuinen ihminen on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus kuin se hiekkalaatikolla istuva taapero, jolle riittää, että et nyt kuitenkaan pamauta lapiollasi sitä päähän.