Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Samoin kuin edellinen: Hasta la vista ja siihen perään vielä että Halipatsui! 🥳

Toi pitää laittaa muistiin vikalle työpäivälle :D

Nro 7742: "Minä kyllä sanoisin että hasta la vista! 😄"

Arvaa tekiskö mieli? Yhä useampi ystävänikin on jo työnikeestä vapaa. Olisi niin mukavaa sanoa, että "Ai huomenna klo 11 päiväkävelylle? Joo, sopii."

Kävin tänään pankissa hakemassa mun asunnon osakekirjat säilytyksestä. Kun nyt pitää tehdä joku osakekirjojen säihköistäminen Maanmittauslaitokselle. Ei sillä vielä kiire ole, mutta koska oli vapaapäivä ja kaunis ilma, päätin käydä tänään hakemassa. Nauratti, kun lähdin pankista vielä kauppaan. Perässä vedettävä mummokärry, jossa se arvopaperi oli kirjekuoressa Hirveän liukasta ja mulla ei nastoja, kun ne on vähän hankalat sisätiloissa. Puristin kouristuksenomaisesti mummokärryjen kahvaa ja hoin mielessäni, että älä vaan kaadu, älä ainakaan lyö päätäsi ja missään tapauksessa älä päästä irti mummokärryn kahvasta :D 

Pankissa ehdottivat, että harkitsisin äidin perintörahojen sijoittamista, kun kuitenkin kyseessä on kuusinumeroinen summa. Mä olen vieläkin ihan kahden vaiheilla, että entä jos vaan lopettaisi työnteon jo kokonaan. Ei siis mitään sapattivapaata tai viiden viikon palkatonta lomaa vaan omien hommien opettaminen asap jollekin muulle ja sitten hasta la vista. Tarvitsen kuitenkin vielä aikaa eri vaihtoehtojen miettimiseen. 

Huomenna  taas työpäivä ja kiinnostaa kuin kilo sitä itteään. Onneksi vain huominen ja ylihuominen, sitten taas 4 vapaata. Ai niin...eilen tuli Maisan kautta terveyskeskuksen omalääkäriltä viestiä ja nyt sitten kuitenkin arvioidaan, pitäiskö sytostaatit sittenkin aloittaa uudelleen. En ole just nyt kovin motivoitunut, mutta katsotaan nyt. 

Tekoäly on loistava vaihtoehto sellaisiin kysymyksiin tai ongelmiin, joihin on olemassa jokin vastaus tai ratkaisu. Moniin - varsinkaan mielenterveysongelmiin - ei kuitenkaan ole olemassa mitään vastausta tai ratkaisua. Silloin tarvittaisiin ihmistä eikä robottia. Ei sillä ihmiselläkään mitään vastausta tai ratkaisua ole, mutta ainakin on elollinen olento, joka hetken aikaa käyttää kuuntelemiseen. Toisaalta...jo pienet lapset kasvavat kännykkä käteensä liimautuneena, joten ehkä tulevaisuudessa digilaite tuntuu läheisemmältä ja aidommalta kuin joku tuntematon, joka hengittää ja jonka sydän lyö. Mene ja tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuminen yksinäisyydestä on tärkeää,  mutta ei poista yksinäisyyttä.  Yhteiskunnalla on hyvin vähän keinoja poistaa yksinäisyyttä.  Suomessa on varsin paljon toimintaa,  johon voi osallistua ja jossa tutustua muihin ihmisiin.  

Äärimmilleen vietynä pakkoavioliitot voisivat vielä olla mahdollisia,  mutta ei pakkoystävyys.  Ei edes se,  että laki velvoittaisi jokaiseen sukuun otettavan yhden yksinäisen. Tuskin yksinäiset sellaista edes haluavat. Joten mitä yhteiskunta voisi tehdä ongelman poistamiseksi?

Koulu- ja työpaikkakiusaamiseen tulee viimein puuttua aikuisen oikeasti. Pitkäaikainen kiusaaminen tuottaa yksinäisiä ihmisiä.

Tai entäs jos kiusaaminen saattaisi mahdollisesti olla sittenkin kiusatun oma vika?

Joissain tapauksessa tuokin on mahdollista, mutta joskus kiusaaminen on subjektiivinen kokemus. Sama kohtelu voi siis toisesta tuntua kiusaamiselta ja toisesta taas ei. Mulla oli koko lukioajanystävä, joka sitten pari vuotta yo-kirjoitusten jälkeen kertoi, että oli käynyt terapiassakin koulukiusaamisen vuoksi. Olin aivan äimänä, koska en missään vaiheessa koko 3 vuoden aikana huomannut häntä kiusattavan. Me kuitenkin vietettiin lähes kaikki välitunnitkin yhdessä. Hän olisi kuitenkin halunnut päästä luokan nk suosittujen tyttöjen joukkoon, mutta häntä ei sinne oltu huolittu. Mä taas en ollut kiinnostunut dokaamisesta ja röökinpoltosta, joten en edes yrittänyt päästä siihen porukkaan. Vähän kyllä silloin hiersi, että aijaa, teeskentelit mun ystävääni vain siksi, ettet kelvannut siihen porukkaan, johon olisit oikeasti halunnut.