Reipas ja tunnollinen lammas

Tulipa vielä mieleen tuosta omaisten luona asumisesta ja siitä, että vaikuttaa yhteiskunnassa nyt mentävän taas siihen suuntaan, että omaisten rolli vanhustenhuollossa kasvaa. Noh...jostain syystä meillä kuitenkin rakennetaan uusia asuntoja, joissa kaksio ei olekaan enää 58 m2 vaan se onkin kolmio. Kaksio enää ehkä 40 m2 ja yksiöitä on jopa 15 m2. Uusissa asunnoissa ollaan jo valmiiksi kuin sillit suolassa, niin miten ihmeessä edes kuvitellana, että sinne ottaisi asumaan jonkun vanhuksen? Joka tarvitsee tilaa rollaattorinsa kanssa liikkumiseen eikä sängyksikään käy mikään 70 cm laverisänky vaan täytyy olla huonokuntoisella vanhuksella jo säädettävissä oleva "sairaalasänky". Ja tilaa pitäisi olla siihenkin, että omainen auttaa vanhuksen sängystä ylös, mahdollisesti pyörätuoliin jne. Ainoat osat, joissa uusissa asunnoissa on tilaa, on kylpyhuoneet, mutta jollain tavalla omaisen pitäisi saada se vanhus ensin sinne kylpyhuoneeseen. Vai onko ideana, että vanhuksen sänkykin on kylpyhuoneessa :D 

En ole palstan "potkulakityyppi", mutta sekin kannattaa tässä omaisten vastuulle siirtämisessä ottaa huomioon, että yhä useammalla ei kertakaikkiaan ole mahdollisuutta pyytää vähän väliä pomolta palkatonta vapaata milloin minkäkin asian hoitoon. Varsinkin, kun vanhuksen omainen on yleensä jo päälle 50v, niin siinäpä sitte ihmettelee, kun kenkää tuli eikä kukaan enää palkkaa. Omaishoidontuella ei pärjää ja koska vanhuksillakin on itsemääräämisoikeus, niin vaikka vanhus luonasi asuisikin ja olisit jopa vanhuksen edunvalvoja, niin et sä voi vanhuksen rahoilla omia ruokiasi, vaatteitasi, lääkkeitäsi, kännykkälaskujasi etkä mitään muitakaan omia juttujasi maksaa. Koko omaishoidontuki saattaa mennä vain siihen, että maksat oman osuutesi asumiskuluista ja sähkölaskusta. Pyhällä Hengelläkö omaisen olisi tarkoitus elää? Enkä nyt tarkoita, että vanhuksen pitäisi antaa rahansa ja omaisuutensa omaishoitajana toimivan käyttöön vaan tarkoitan sitä, että koko yhtälö on mission impossible. 

Niin vaikeaa kun äidin viimeiset 1,5 vuotta mulle olikin, olen iloinen siitä, että mulla sentään oli mahdollisuus. Hyvä palkka, mahdollisuus osa-aikatyöhön, etätyö vanhempieni naapurissa ja erittäin joustava työnantaja. Noh, pomo oli elänyt itsekin saman elämänvaiheen ja ymmärsi, ettei vanhus katso sun työkalenterista, milloin sulla on joku palaveri ja milloin taas voi alkaa sekoilemaan. Yhteisöllisen asumisen lisääminen ympärivuorokautisen hoivan vähentyessä ei muuta omaisen tilannet kovinkaan paljoa. Okei, ei tarvitse enää kantaa polttopuita eikä käydä lapioimassa lumia, mutta sama vanhus omine tarpeineen on siellä yhteisöllisessä asumisessa kuin on kotonaankin. Olenkin jo puolitosissani pojalleni sanonut, että jos joskus alan sekoilemaan kuten mummi, myytte siskosi kanssa  kaiken mun omaisuuteni ja oman omaisuutenne, ostatte liput jonnekin, mistä ei palauteta Suomeen ja ennenkuin lähdette lentokentälle, köytät mut ketjuilla tiiliskivien kera kottikärryihin kiinni ja kippaat tonne Lammaslampeen. Siitä sitten lähdette  taksilla Helsinki-Vantaalle. 

Vierailija kirjoitti:

Monissa keskusteluissa pidetään ainoina vanhuksina suuria ikäluokkia. Heihin menee kaikki rahat.  Median takavuosien rummutus on tehnyt tehtävänsä heille jotka eivät juuri vanhempia ikäluokkia tunne. Kirjoittajat unohtavat että nyt ovat hoitolaitoksissa 20 ja 30-luvulla syntyneet (jos eivät pärjää kotona),  ei suinkaan 74-80-vuotiaat joita nämä suuret ikäluokat ovat.  Jotka eivät enää ole suuria poistuman vuoksi.

Näinpä.  Mulla on 38 serkkua, joista 36 vielä elossa. Näistä 33 kuuluu suuriin ikäluokkiin, mutta kukaan heistä ei ole vielä edes kotihoidon asiakkaana. Toki eläkkeitä heille maksetaan, mutta niin maksetaan jo 1950-luvulla syntyneillekin ja muutaman vuoden sisällä meille 1960-luvulla syntyneillekin. Mullekin jo ensi vuonna. 

Vierailija kirjoitti:

Itseen käpertyminen on normaali psyykkinen ilmiö vanhuudessa. Ei kiinnosta muut ihmiset, ei mikään uusi. Halutaan kuuntelija omille muisteluille ja harvoille jäljellä oleville mielenkiinnonkohteille. Empatia katoaa, sosiaalisuus katoaa. Muututaan taas pieniksi ja haluttaisiin vain ottaa vastaan hoivaa ja huomiota. 

Tämä tiedetään normaaliksi, mutta ei ole mitenkään yhteensovitettavissa tämän itsemääräämisoikeuden, kotona paras-ajattelun tai nykytyöelämän kanssa. Ei ihme, että tulee ongelmia. Isoja ongelmia.

Juuri näin. Omista vanhemmistani sen niin selväsi huomasi. Isääkin kiinnosti maailman tapahtumat ja moni muu asia oikeastaan siihen asti, kun pystyi ajamaan autolla. Mutta mitä pidempään on pysynyt neljän seinän sisällä (ja toki ikääkin tullut lisää), sitä vähemmän seuraa enää edes uutisia. Ajankohtaisohjelmista tai muusta puhumattakaan. Ja kun omassa arjessa ei tapahdu enää kuin joka ainoa päivä tasan samat asiat, niin sen jälkeen, kun  isä on kertonut, monelta heräsi aamulla, mitä söi aamiaiseksi jne jne, alkaa ne menneisyyden muistelut. Ei häntä enää kiinnosta mun kuulumiseni tai lasteni kuulumiset. Voisin hyvin kuvitella, että jollekin elinkautisvangille (siis maissa, missä elinkautinen tarkoittaa oikeasti elinkautista) voi käydä samalla tavalla.  Ulkomaailman asiat eivät enää kiinnosta, koska ne eivät enää kuulu eivätkä koskaan enää tule kuulumaankaan elämään. On vain se paikka, missä elää ja se, mikä on jäänyt pään sisälle muistoihin. Surullista, mutta ei voi mitään. Tämän takia käyn kerran viikossa kuuntelemassa isän muisteluita. 

Nro 163: "Suuret ikäluokat ovat pitkälle jo mullan alla, melkein puolet heistä. Nykyiset vanhukset ovat edellisiä sukupolvia."

Suuret ikäluokat ovat 1945-1950 syntyneitä, joten vanhimmatkin heistä täyttävät tänä vuonna vasta 80 vuotta. 

Nro 271: "Työkkäri aktivoi eikä saa kilometrikorvauksia. 

Olen ympäri vuoden sisällä, ainoastaan silloin ulkona, jos pääsee maaseudulle jonkun mökille käymään, siellä on hyvä olla, ihanan vehreä luonto eikä ole joka paikassa ihmisiä. "

Kuulostaa kurjalta. Perikunnille tulee yhä enemmän maaseudulla asuntoja, joita ei saa myydyksi, kun alueella ei ole töitä. Ja samasta syystä niihin ei löydy vuokralaisiakaan. Maaseudulla asuu silti aika paljon pitkäaikaistyöttömiä, jotka jollain tavalla kuitenkin siellä pärjäävät työkkärin aktivoinnista ja kilometrikorvausten puuttumisesta huolimatta. Sinuna tekisin vähän laskelmia, mitä se käytännössä tarkoittaisi, jos lähtisit kokonaan maaseudulle. Toki, jos sulla on vielä realistisia toiveita, että työllistyisit ja saisit jopa vakituisen työpaikan, jolloin sulla olisi kesälomilla varaa vuokratakin ihan vaan kesämökki, niin varmasti järkevämpää pysyä kaupungissa ja tähdätä siellä parempaa elämää varten. Mutta mieti vaihtoehtoja. Tiedän, että monet paheksuvat ja halveksuvat ihmisiä, jotka luovuttavat. Minä en. Oma mielenterveyskin on tärkeä asia elämänlaadun kannalta ja meillä on vain tämä yksi elämä.