Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 7530: "Mä hommasin aikoinani kuorma-autokortin, kun arvelin töissäni tarvitsevani. No, kerran tarvin. Sit muutin joku vuosi sitten henkilöautokortiksi, ei tartte ravata lääkäristä todistuksia hakemassa niin usein"

On tämä ajokortittomuus tietysti tarkoittanut mulle koko elämäni ajan sitä, että asuinpaikka on pitänyt aina valita siten, että sieltä pääsee julkisilla kohtuullisen hyvin töihin. Jo 12 vuotta olen tehnyt etätöitä, joten nyt silläkään asialla ei olisi enää merkitystä. Ja kortittomana on tietty aina pitänyt myös maksamaan kuljetuksista. Toisaalta...vaikka mulla ajokortti olisi ollutkin, enä mä olisi ikinä millään saanut tuotua esimerkiksi pesukonetta tai jääkaappia autolla kotiin. Aina oli pakko tilata kotiinkuljetus ja myös sen vanhan rakkineen poisvienti. Ja kun sitten muutenkin siinä maksoi palvelusta, olen aina tilannut myös tiskikoneen, hellan ja pesukoneen yhteydessä paikoilleen asennuksekin. Vain jääkaapin ja pakastimen olen itse laittanut paikoilleen (helppoa, kun ei tartte laittaa kuin se vuotokaukalo, laite sen päälle ja töpseli seinään). Äsken muuten tilasin Woltin kautta lähikaupasta tavaraa. Matkaa siis ei ole kuin noin 100m, mutta kun käytin aamulla koiran ulkona, niin olipas taas liukasta. Ja nastat jalassa taas saa varoa kaupassa sisällä. Osteomalasian takia pelkään kaatumista, kun mulla tosiaan ton takia luut murtuu tavallista helpommin, joten mieluummin maksan jollekin kuskille siitä, että tuo mulle kotiin. Ja tällä kertaa tohon tuli vielä joku allennuskin niin, että 4 painavan (sisäölsi myös kissan ja koiran ruuat ja multasäkin) muovikassillisen tuominen kotiovelle maksoi mulle lopulta vain 0,49€. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko näiden joidenkin kommentoijien mielestä siis ihan normaalia, että vanhempi ei tiedä mitä (nyt aikuinen) lapsensa opiskeli, ei tiedä millä rahoitti opintonsa, ei tiedä mitä lapsi harrastaa, ei tiedä mitä lapsi tekee lomillaan ja vapaa-ajallaan, ei tiedä mitään lapsen ystävistä tai onko niitä edes, ei tiedä onko lapsi terve vai sairas, ei tiedä lapsensa arvoja tai mielipiteitä tai mistä ruoasta se tykkää, ei käytännössä tiedä yhtään mitään lapsensa elämästä, eikä tiennyt ikinä. Eikä kuuntele jos hänelle yrittää kertoa.

Minusta tuo ei ole normaalia, ja vaikea uskoa että joidenkin mielestä on. 

 

 

Hyvä ihme, on eri asia nuori aikuinen kuin keski-ikäinen perheellinen joka itkee ettei äiti kohtele minua kuin 24-vuotiasta opiskelijaa.  

Olen kirjoittanut että tiedän lasteni alat mitä opiskelivat,

Muuten olen kanssasi samaa mieltä siitä, että on eri asia olla kiinnostunut nuoren aikuistuvan lapsensa elämästä kuin viiskymppisen lapsensa elämästä. Mutta jos se viiskymppinen nyt kuitenkin haluaisi kertoa jotain omista kuulumisistaan (vaikka työpaikan vahdoksestaan, syöpätutkimuksistaan tai kenties siitä, että on saamassa ensimmäisen lapsenlapsensa) ja oma iäkäs vanhempi, jolle tästä alkaa kertoa, joko keskeyttää kertomisen kokonaan tai vastaa vain "aha" ja jatkaa omista asioistaan kertomista, niin silloin kyse on vain ja ainoastaan siitä, ettei sitä iäkästä vanhempaa kiinnosta palaneen puupennin vertaa, vaikka se viiskymppinen lapsi kuolisi siinä vanhuksen silmien edessä. Riittää, että ennen kuolemaansa kuuntelee kuitenkin vanhuksen jaarittelut ensin loppuun. 

Nro 7525: "Hei "Lammas", eikö sinulla itselläsi ole ajokorttia? Jos ei, menepä autokouluun, sieltä saat kortin ja neuvoja vasemmalla puolella ajamisesta. Ehdit hyvin ennen syksyä!"

Ei tosiaan ole ajokorttia. En ole koskaan kokenut tarvitsevani. Tai ainakin niin harvoin olen ollut tilanteessa, ettei edes taksilla ei olisi päässyt kotiin, niin ei ole tullut korttia hankittua. Enkä oikein enää eläkeiän kynnyksellä viitsisi yhtä Irlannin matkaa varten mennä autokouluun. Omaa autoa kun en kuitenkaan itselleni hankkisi ja vähän ajattelen niin, että jos aikoo tuolla liikenteessä autonratissa olla, niin olisi syytä ajaa vähän useamminkin kuin muutaman kerran elämässään. Ja tämä Irlannin reissukin tulee todennäköisesti olemaan viimeinen ulkomaanmatkani. Olen reissannut ihan riittävästi elämäni aikana ja inhoan lentämistä yli kaiken, mutta tuo Irlanti on vielä kokematta ja siellä haluaisin käydä. Tosin mulle riittäisi ihan hyvän vain Dublinissa käynti. 70v siskoni saattaa kyllä olla ihan valmis ajamaan siellä, mutta äsken mietin, että mahtaisinko uskaltaa siellä siskoni kyytiin. Pelkäisin ihan yhtä paljon kuin jos ajaisin itse... kortitta tai kortilla  :DD

Nro 164: "Niin, näistä keski-ikäisistä tulee kuin isäsi. He tahtoisivat nyt paasata työasioistaan vanhemmilleen,  kun heidän lapsensa ovat keski-ikäisiä  paasaavat heille detaljeja yksityiskohtia 2020 luvun alansa silloin  uusimmista virtauksista ja tiedosta"

No riippuu kyllä ihan ihmisistä. Mua ei kiinnosta puhua työasioista työajan ulkopuolella. Ei edes saman alan ihmisten kanssa. Ja työjallakin puhun niistä vain sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät, mistä puhun. 

Nro 146: "Siis elät  työsi kautta. Etkö voi työasioista puhua niistä tietävien ihmisten kanssa.  Minä ainakaan ymmärrä lasteni työasioista mitään enkä jaksa urkkia työn yksityiskohtia, joista en ymmärtäisi mitään..  Tiedän heidän koulutuksensa, työpaikkansa  ja asemansa.  Olisi kamalaa jos heitä ei kiinnostaisi muu kuin työ.   Onneksi heidän elämässään on asioita joista riittää puhumista.  Ehkä he laskeutuvat sitten minun tasolleni kun puhuvat hiihdoistaan, uimisistaan, vaelluksista, matkoista, kesämökkiensä asioista, lastensa puuhusta jne

 Vanha käytössääntö, puhu aasinkuljettajan kanssa aaseista jotta hän voi osallistua keskusteluun"

Entä, jos vanhus onkin se, joka on aina elänyt työnsä kautta? Ja joka vielä yli 90-vuotiaanakin puhuu työasioistaan ja -urastaan? Vanhuksen ei kuitenkaan tarvitse noudattaa tuota käytössääntöä?

Mä ymmärrän aloittavaa ihan hyvin. Mulla on kuitenkin ystäviä ja kavereita, joiden kanssa voidaan vaihtaa kuulumisia. Paino sanalla vaihtaa eli ei niin, että toinen pitää vain monologin omista kuulumisistaan ja toinen vain kuuntelee. Ja puhutaan heidän kanssaan monita muistakin asioista kuin jonkun kuulumisista. Ihan vaikka vaan yhteiskunnallisista asioista yms. Olen kuitenkin ratkaissut isän monologien kuuntelemisen siten, että käyn joka sunnuntai isäni luona kahvilla. Viivyn siellä 1,5-2 tuntia. Yleensä, kun olen tekemässä lähtöä, isä vielä jatkaa ja jatkaa ja puhe vain nopeutuu, koska isä ei haluaisi mun lähtevän. Lopulta sanon, että nyt mun on pakko lähteä, koska koira on jo kintut ristissä odottamassa, että pääsee pissalle. Ja kun isä tietää, että mä tulen taas seuraavana sunnuntaina täsmälleen samaan aikaan, isällä ei ole tarvetta soitella mulle viikolla muutoin kuin ihan oikeasti jotain asiaa. Jaksan kuunnella sen max 2 tuntia viikossa, koska ymmärrän syyt, miksi "kotinsa vankina oleva" 95v ei ole enää kiinnostunut kotinsa ulkopuolella tapahtuvista asioista. Tähän jaksamiseeni vaikuttaa aiempi sairaanhoitajan koulutukseni sekä työskentely aikoinaan vanhusten parissa, joten kun menen sunnuntaisin isän luokse, asetan aivoni hoitajamoodiin eli en oletakaan mitään isä-tytär -suhdetta vaan pikemminkin vain vanhus-hoitaja -suhdetta. Isä halua apuhua, puhuakseen hän tarvitsee kuuntelijan ja tosiasiassa isälle on aivan sama, kuka se kuuntelija on tai ymmärtääkö kuuntelija mitään siitä, mitä isä puhuu.