Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 09: "En rasittaisi yli 80 vuotiasta itsekin syövän läpi käynyttä äitiäni, jos minulla olisi syöpä, kuolisi varmaan huolesta "

Mutta sun mielestä kuitenkin sen syöpäsairaan viiskymppisen  pitää jaksaa kuunnella omalta vanhemmaltaan jatkuvaa valitusta naapurin koiran haukkumisesta aamuyöllä tai jonkun kumminkaiman tyttären elämästä?  Jos mun lapseni - jotka ovat jo kohta nelikymppisiä - tulisivat kertomaan mulle omasta vakavasta sairaudxestaan, että todellakaan keskeyttäisi heitä enkä kuittaisi heidän kertomaansa sanomalla "aha" ja alkaisi kertoa, miten taloyhtiössä se ja se yhtiökokouksessa sanoin sitä sun tätä. 

Vierailija kirjoitti:

Tietysti perimänsä voi laittaa vanhempiensa syyksi, siihen asti ihan oikein. Näistä viiskymppisistä kuultaa kuitenkin itsekäs ja narsistinen ajatus, minusta, minun työstäni pitää puhua,  nuo vanhat höpsäkät, olisivat hiljaa, ketään kiinnosta liukkaus, saunavuorot, lähikaupan kiinni meno tms.

Luulen että jos ei esim sairaudesta "innostuta" vanhemmat miettivät tyttärensä tuntien mitä uskaltaa sanoa ettei mene liikaa yksityisalueelle. Kuitenkin kun kyseessä on aikuinen, yli 30 vuotta itsellistä elämää elänyt ihminen.  Jotkut eivät halua puhua syövästään mitään kenellekään, ei työssä ei suvulle.  Joku taas avomieline. , kertoo facessakin, nyt kävi näin.

Eihän kyse ole tästä!!! Jos poika tai tytär kertoo vanhemmalleen vaikkapa sairastuneensa syöpään, niin sen vanhemman ei - ainakaan mun mielestä - pidä kuitata koko asiaa jollain "aha" kommentilla ja jatkaa omaa jaaritteluaan sitiä, miten naapurin Marjatan koira alkaa haukkua jo aamulla klo 4. Jos vanhus ei kuitenkaan ole vielä muistisairas, eikö voisi edes hetken aikaa olla kiinnostunut siitä, että ooh...saatanpa tässä joutua vielä hautaamaan lapsenikin ennenkuin itse kuolen? Mutta joillekin - ei tietenkään kaikille - naapurin Marjatan koiran aamuöinen haukkuminen on paljon tärkeämpi kuin se, kuoleeko oma lapsi syöpään. 

Mä vähän veikkaan, että jotkut ketjuun kommentoineet eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä siitä, mitä ap tarkoittaa.  

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa vanhusten aikuisista lapsista näyttää täällä kertovan että hekin haluavat puhua vain itsestään.  Sukuvika sitten?

No mä olen tästä eri mieltä. Normaaliin aikuisten väliseen ihmissuhteeseen mielestäni kuluu, että välillä puhutaan sinusta, välillä minusta ja välillä jostain sellaisesta, joka ei liity meihin kumpaankaan (esim yhteiskunnallisista asioista, kirjallisuudesta, tieteistä, taiteista tai mistä tahansa). Mutta jos toinen puhuu vain itsestään ja omista asioistaan eikä halua koskaan kuulla sanaakaan sen toisen asioista tai sitä toista kiinnostavista asioita, niin tällainen ihmissuhde loppuu aika nopeasti ihan ystävienkin kesken. Kerroin jo tuolla aiemmin, että käyn joka sunnuntai isän luona kahvilla, kuuntelen hänen juttunsa ja lähden kotiin. Mutta en mä käy hänen luonaan enää tyyttärenä vaan eräänlaisena kuuntelemisen ammattilaisena. 

Aika tarkalleen vuosi sitten, kun muistisairas äitini vielä eli, mulla oli verenpoaineet niin korkealla, että riski oli jo suurin. Tasolla 230/190. Vastaavilla paineilla joulukuussa 2012 mulla repesi vatsassa valtimo aiheuttaen massiivisen sisäisen verenvuodon. Joten kävin vuosi takaperin lääkärissä ja lääkäri kirjoitti heti lisää lääkkeitä, sairasloman, ehdoton kielto nostella yhtään mitään ja myös suositus laittaa puhelin öiksi äänettömälle. Kerroin tästä puhelimessa isälleni, että nyt en ihan oikeasti voi enää juosta päivin ja öin sinne nostelemaan äitiä vessanpöntöltä tai tekeemään sitä sun tätä. Sanoin, että nyt sun pitää ihan oikeasti hankkia sinne ulkopuolista apua. Puhelun jälkeen meni alle tunti ja isä taas soitti. Äiti on kaatunut, tule äkkiä auttamaan. Sanoin isälle, että enkö mä just sulle sanonut, että mä en saa nostella yhtään mitään. Kehotin soittamaan ambulanssin, kun ei se jo vuoden ajan yritrtämäni turvapalvelu ollut kelvannut. Isä tiuskaisi, että tule sinä tänne soittamaan ambulanssi. Mä harvoin menetän malttini, mutta silloin kysyin isältäni, että kumman hän haluaa haudata ensin: vaimonsa vai nuorimman tyttärensä. Löi mulle luurin korvaan. Hetken päästä oli soittanut mun pojalleni (sille ainoalle lapsenlapselleen, joka ei ollut koskaan saanut isovanhemmiltaan yhtään mitään...ei maksettu autoja, asumiskuluja, ulkomaanmatkoja eikä mitään muutakaan). Mutta sitten mun 30+ poikanikin sairastui (ja sitä ennen kävi vaihtamassa mumminsa vaippoja yms) ja vasta sen jälkeen alkoi kelvata ulkopuolinenkin apu. Äiti eli siitä vielä kolmisen kuukautta. Mutta mulle tuli kuitenkin harvinaisen selväksi, että isälle on ihan ok, että mulla taas valtimo repeää (toista kertaa tuskin olisin yhtä onnekas kuin ekalla kerralla), kunhan sitä ennen käyn kantamassa äidin vessanpöntöltä takaisin sänkyyn. 

Kaikesta huolimatta ymmärrän isää. Ja olen jopa antanut anteeksi. Unohtanut en kuitenkaan ole. Hassua muuten, että mun vanhempani aikoinaan heittivät mut 18-vuotiaana täysin rahattomana syyskuiseen yönselkään, mutta siitä huolimatta minä olen ollut se, jonka olisi pitänyt huolehtia heistä ja juosta siellä päivin ja öin. Mitähän mun vanhemmat olisi tehneet, jos en silloin kasarin alussa olisikaan antanut heille anteeksi? Unohtanuthan mä en ole sitä vieläkään. 

Mutta kuten olen ennenkin kirjoitttanut, niin kun ihmisen elinpiiri supistuu, sen elinpiirin ulkopuoliset asiat eivät enää kiinnosta. TÄMÄ on ihan normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Lammas,

Jokainenhan meistä elää ja reissaa tavallaan. Kaikki ei tarvi ajokorttia. Toiset ei halua lentää. Jokaiselle se oma tyyli on paras. Ai, irlantilaisia juuria sulla, mielenkiintoista. Onko ketään sukulaisia tiedossa?

Mä en oo oppinu junareissaajaksi, bussilla teen pitkiäkin matkoja. Tosin Suomessa vaan. Yks tuttu matkusti bussilla Virosta Espanjaan, vois olla mielenkiintonen reissu. Tosin on mukava kakkosen Kauneimmat junareitit.

N64

Ne mun irlantilaisjuuret on ihan vaan dna-testin tulosta. Voi olla höpöhöpöäkin. Tosin sen samaisen geenitestin perusteella kuitenkin mä olen tyttäreni äiti ja siskoni sisarus (siis tytär tehnyt kans saman testiin ja myös siskoni) että mene ja tiedä nyt sitten. Mistään irkkusukulaisista mulla ei ole mitään tietoa. 

Mä en tykkää pitkään paikoillaan istumisesta yhtään missään. En edes töissä. Koska paikoillaan istuminen lisää kipuja. Yksi syy siihen, että mun työnteko loppuu lopullisesti viimeistään syksyllä. Inhoan lentämistä, mutta lentäminen on kuitenkin nopein tapa matkustaa paikasta A paikkaan B. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en lähtisi kortittoman kanssa reissuun, jos olisi tarkoitus myös ajella ja katsella muutakin kuin yhden suurkaupungin nähtävyksiä. Saisin jatkuvasti olla kuskina, kun kaveri istuisi katselemassa maisemia. Oispa rentouttava loma!

Jos ei kerran pidä lentämisestä, ei kannata uhrata "viimeistä" lentoa pelkästään jonkun suurkaupungin katselemiseen. Dublin ei ole aitoa Irlantia, pitää mennä myös maaseudulle pikkukyliin. Mutta Lampaalle näyttää riittävän pelkkä "käyntipiste". Voi laittaa uuden merkin maailmankartalle = olen käynyt! Juu, vaikkei ole nähnyt muuta kuin kerrostaloja.

Olet ihan oikeassa. Mä haluan käydä Irlannissa vain siksi, että olen geenieni mukaan 3,9% irlantilainen. Kerran elämässä pitää käydä siellä. Voi olla, että tehdäänkin vain viikonloppureissu. Kun mun sisko täytti 60v, ostin meille molemmille viikon reissun Firenzeen. Siellä ei tarvittu autoa eikä ajokorttiakaan, kun viikoksi riitti nähtävää ihan kävellenkin. Yksi päivä vietettiin Pisassa ja sinne pääsi Firenzestä oikein hyvin junallakin. Mun sisko taas on sellainen, että tonne 500 metriän päähän ostarillekin se menee aina autolla. On siis tottunut kulkemaan autolla joka paikkaan. Joitain vuosia sitten oli serkkuni häät Kemissä ja mun sisko ehdotti, että mennään autolla, yövytään hänen mökillään Keski-Suomessa, ajetaan sieltä seuraavana päivänä Kemiin, tullaan illalla häiden jälkeen takaisin mökille, yövytään siellä ja ajetaan seuraavana päivänä takaisin kotiin. Mä olen ihan että joo, tee sä vaan noin, mutta mä menen lentäen Kemiin ja tulen lentäen sieltä pois. Vaikka siis inhoankin lentämistä.  Mulle myös maisemien katseleminen auton ikkunasta on ihan sama kuin jos katselisi samaa telkkarista. 

Mutta joo, tiedostan kyllä hyvin, että Irlannissa voi katsomisen arvoiset asiat edellyttää autoa. Mutta ehkä sieltä löytyy "vanhanaikaisia" kiertoajeluita.