Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Muutaman tunnin päästä lähden lopetuspiikille. Siis kivunlopetuspiikille. En kyllä tiedä, miten wanhan kansan hoitoja kortisonpiikiit nykyisin nivelreumaan on, mutta ainakin menen ihan reumalääkärin vastaanotolle. Ysätäväni kanssa (ex-hoitaja hänkin) viestiteltiin ja hänkin mietti, että ne pistokset saattaa olla jo nykypäivänä vähän menneen talvën lumia ja parempiakin hoitomuotoja on olemassa.Mua ärsyttää, kun nyt olisi aikaa eikä mitään velvoitteita mihinkään suuntaan, niin sitten sormet on niin kipeät, että en saa edes maitotölkkiä auki. Kyllästyttää jo viikkojen sohvalla makaaminen.
Tänään olen miettinyt, olisinko jo vähän avoimempi biologisille reumahoidoille. Toistaiseksi en ole niitä halunnut niiden sivuvaikutusten vuoksi. Olen miettinyt sitäkin, että jos lopettaisi kokonaan nivelreuman hoidot ja alkaisi hoitaa vain nivelrikkoa. En edes kuvittele, että olisin täysin kivuton, mutta jos nyt edes jotain näillä nakkisormilla pystyisi tekemään. Muutakin kuin niistä nakkikastiketta, jonka syötyäni saan sydäninfarktin, kun valtimot kovettui.
En ole koskaan tällä lääkärillä aiemmin käynyt ja toivon, että olisi mukava ja yhteistyöhaluinen lääkäri. Mitään opiaatteja en kipuun halua, ne lääkkeet säästän leikkausten jälkeisiin kipuihin. Mutta olisi ihan kiva, jos edes jotain påystyisi tekemään. Vaikka saksimaan noi pahvilaatikot sen kokoisiksi palasiksi, että ne mahtuu taloyhtiön molokkiroskiksen pienestä aukosta sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas erikoinen yritys tuo ketjun ensimmäisen sivun nakkikastikeviestin heittäminen tänne illalla ja kommentointi siihen. Mitähän sillä haettiin, riita-aihettako? Kyllä on monet konstit sano mummo kun...Taidanpa tehäkkin nakkisoossia ;)
Nakkikastike on hyvää.
Tukkii verisuonet aivoissakin, sen huomaa.
sovitaan niin, höpönassukka
Ei ole kivaa. Mun suonet on tukossa joka paikassa. Lähtö edessä sen vuoksi ihan koska vaan. Varokaa muut rasvaista kolesteroliruokaa.
Nakit on valitettavasti prosessoitua ruokaa, jota ei nykyisin suositella syötäväksi. Samoin prosessoidut leikkeleet. Täynnä jotain terveydelle huonoja juttuja. Te, ketkä ruuanlaitosta pidätte, kannattaa satsata terveelliseen. Entisaikojen ruuat ei sovi nykyaikaan. Ne oli monet tarkoitettu raskasta ruumiillista työtä tekeville. Tehtiin myös vaan rajallisista raaka-aineista. Rasvaa ja suolaa niin että ranteet paukkui. Nykyään on mahdollisuus syödä toisin. Pysyy terveempänä ja hoikempana. Ei mitätön juttu.
Mä söin lapsena puuroja. Kotona oli aamulla puuroa, kansakoulussa 3-4 kertaa viikossa lounaaksi puuroa (siihen aikaan lauantaisinkin oli koulua) ja monesti kotona oli iltapalaksikin puuroa. 1970-luvun alkupuolella joku ruotsalainen tutkimus oli osoittanut, että kaurapuuro aiheuttaa syöpää. Siihen loppui mun lapsuudenkodissa puuron syönti :D Saatiin siskoni kanssa riiismuroja, corn flakeseja, jugurttia yms. Nykytiedon mukaan nuo ei ole ellenkaan terveellisiä,. mutta olin ikionnellinen silloin, kun puuronsyönti loppui kuin seinään :D
Mun vanhemmat söivät leikkeleitä jo 1950-luvun alussa. Helsinkiin kun muuttivat, niin oli kaupoissa lauantaimakkaraa, jahtimakkaraa jne. Äiti eli kuukautta vaille 97-vuotiaaksi ja isä jotenkuten porskuttelee vielä, vaikka - jos elää - täyttää joulukuussa 97. Aikoinaan arkkiatri Arvo Ylppö sanoi, että kaikkea kohtuudella, ja kuoli 104-vuotiaana. Ei ole tarkoitus elää pelkällä makkaralla, mutta ei myöskään pelkällä porkkanalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa ymmärtää tuollaista jankkaamista.
Kävin kurkkaamassa Narsissit- ketjun johon jotakin olin kirjoitellutkin.
Tämä sama oudon ja sairaan ajatusmaailman omaava henkilö oli tosiaan sinne löytänyt.
Mikään ei säästy hänen likaiselta riidan haastannaltaan.
Ettekö ymmärrä tuota dynamiikkaa? Yksi kirjoittaja pilaa ketjun toisensa jälkeen. Komentelee, rajoittaa ja poistaa. Pelisilmä puuttuu, arvostelee ja nimittelee. Tätä on jatkunut vuosia. Iäkäs ja ilmeisesti eristäytynyt, ei kestä muiden mielipiteitä. Surullista, mutta hän ei itse ymmärrä käytöksensä ongelmia. Vaikka asiasta puhuttaisiin kuinka kohteliaasti, lopputulos on nolla. Suututtaa kirjoittajia eri ketjuissa. Vähän aikaa sitten taas yhdessä alkoi holhota ja suututti monet. Kivoja kirjoittajia poistui. Sitten jotkut on suuttuneet ja alkaneet antaa takaisin. Hän on kuin ukkosenjohdatin, ongelmat seuraavat häntä ketjusta toiseen. Jos olisin osannut, olisin auttanut. Nythän joudumme kaikki myötäilemään, ettei tulisi riitaa. Vieraissa ketjuissa näin ei tapahdu, vaan häntä kohdellaan, kuten muitakin kirjoittajia.
Tänään jatkuu ihan varmasti. Otetaanko aikaa, koska d aloittaa riidan?
D on kuin Virtahepo olohuoneessa -kirjassa tyranni tai alkoholisti, jota muut varovat ja myötäilevät, että säästyisivät sen päivän riidalta. Miksi me hyväksymme tämän? Olemme luusereita, jollemme laita virtahepoa kuriin.
Virtahepo-kirjasta tuli mieleen.
Iso osa nyt keski-ikäisistä ja vanhemmista on elänyt yhteiskunnassa, jossa alkoholismi oli yleistä. Isän juomista lieveilmiöineen salasi niin vaimo kuin lapsetkin. Työpaikoillakin asiaa hyssyteltiin. Kaikki peloteltiin hiljaisiksi. Juoppoa ongelmien aiheuttajaa pelättiin ja suojeltiin. Ongelmaa ei saanut tunnustaa. Sama koski jyrkkää uskonnollisuutta, vanhempien mielenterveysongelmia ja perheväkuvaltaa.
Tällaisessa ympäristössä lapsista tulee helposti läheisriippuvaisia. He jatkavat samaa toimintamallia koko ikänsä. Pelkäävät ja suojelevat sairasta valtaa käyttäviä. Vihaavat niitä, jotka puhuvat asioista suoraan.
Avoimuus on pelottava uhka. Mitään ei uskalleta kyseenalaistaa. Moraali on lapsuudessa kääntynyt nurin.
Tällaista ajattelutapaa on vaikea ymmärtää, jos on kasvanut toisenlaisessa ympäristössä. Itse tajusin tämän ilmiön yhteyden ketjuun vasta nyt. Kun mitään ei oikein voi sanoa, jäljelle jää tyhjä hymistely. Ei tietenkään koske kaikkia. Hirveää, miten järkyttävää suomalaisten perheiden historia on ollut. Onneksi on toisenlaisiakin kohtaloita. Lapsuuden merkitystä ei voi vähätellä.
Mun vanhempani eivät käyttäneet tippaakaan alkoholia, kun minä ja siskoni oltiin alaikäisiä. Sen sijaan äitini velljellä, joka 17-vuotiaana joutui sotaan, oli lauantaisin töiden jälkeen aina pullo kirkasta viinaa keittiössä tuolinsda vieressä lattialla. Eno ei ollut väkivaltainen eikä riidanhaluinenkaan. Siinä istui hiljaa tuntikausia, otti kuppia ja tuijotti ikkunasta ulos. Kun pullo oli tyhjä, meni nukkumaan.
Itse muistan lapsuudestani maaseudulla, kun mummun ja myöhemmin tädin kanssa käveltiin hautausmaalla. Sankarihautojen kohdalla aikuiset painoivat päänsä alas ja olivat aivan hiljaa. Siinä me lapsetkin opittiin pitämään suu supussa. Ei meille lapsille koskaan kerrottu, miksi aikuiset toimivat siten, mutta myöhemmin sitten aikuisena ymmärsi. Vaikenemisen kulttuuri ja tunteista puhumattomuus voi juontaa juurensa sotien ajalta. Piti vain jaksaa, vaikka olisi nähnyt miten traumaattisia painajaisia kokemistaan asioista. Joko rintamalla tai sitten ihan kotioloissa. Äiti asui pienellä paikkakunnalla, joka oli kuitenkin jatkuvien pommitusten kohteena. Isä myös pienellä paikkakunnalla, mutta koska se ei ollut rautateiden risteysasema, niin isän kokemukset sodasta olivat erilaiset kuin äidin. Äiti kävi pienempien sisarustensa kanssa piirtämässä järven jäälle lentokoneen kuvia ja niin pommikoneet pommitti järveä eikä asuintaloja. Ilmasta käsin kun näytti siltä, että se oli jonkinlainen lentokenttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei teidän tarvitse tehdä asialle mitään. Te olette ehdottaneet muuttoa joko lähemmäs teitä tai laitokseen ja hän on sanonut, että haluaa olla kotona. Viesteistänne ei käy ilmi, että hän olisi ylipäätään ketään pyytänyt muuttamaan hänen paikkakunnalleen?
Se on ihan ymmärrettävää, että ihminen, joka on pyörittänyt omaa elämäänsä sen 60 vuotta, kasvattanut perheen, luonut uran, ostanut kodin yms ei ihan suorilta taivu ajatukseen, että nyt tulisi stoppi itsenäiselle elämälle ja omasta kodista pitäisi muuttaa johonkin laitokseen muiden hoidettavaksi. Erityisesti kun mielikuvat laitoksista eivät ole erityisen positiivisia mediassa.
Ymmärrän täysin niitä vanhuksia, jotka mieluiten sinnittelevät omassa kodissaan ja elämässään ja lähtevät saappaat jalassa, kun toinen vaihtoehto on alistua iälleen ja sairauksilleen, mennä hoitokotiin, laitostua ja kestää se, ettei ole oikein enää mitään itsenäisyyttä.
Niin. Tästä asiasta keskustellaan kerta toisensa jälkeen, mutta kenellekään ei tule mieleen puhua siitä, että ihmisen olisi hyvä opetella selväpäisinä vuosinaan sopeutumaan tulevaan. Ettei kaikki muutokset sitten tule väkisin ja kerralla. Täälläkin joku ylpeänä kertoo, ettei halua vieraan ihmisen koskevan itseensä? Jos se on niin tärkeää, sitten pitää järjestää itsensä pois päiviltä reilusti ennen sitä väistämätöntä elämänvaihetta. Tai toivoa sellaista muistisairautta, ettei tuotakaan ylpeilynaihettaan enää muista.
Toinen ylpeilee, ettei halua lastensa tulevan katsomaan sitten kun on mykkä ja hoidettava. Ja hoitotahtoon tuollaista moskaa, joka varmasti auttaa omiin riippuvuudenpelkoihin, mutta aiheuttaa lapsissa häpeää ja syyllisyydentunteita toteutuessaan viimeistään kun alkavat itse heiketä, jos heillä on sydän. Hyvähän sitä on suunnitella vaikka ja mitä, mutta se on lapsellista kieroilua sitten lopulta. Huijaat siinä vain itseäsi.
Normaali sydämellinen ihminen joutuu järkyttävään paineeseen moneksi vuodeksi, ennen kuin ollaan virallisesti hoitovaiheessa. Ei vain pidä välittää? Joo ei, mutta miten olet välittämättäkään? Etkö vastaa vanhemmallesi puhelimeen? Jos vastaat, kyllä se vanhemman pinnanalainen hätä sinua syö ja myös niitä perheesi voimavaroja, ratkoit asiaa miten hyvänsä. Joita voimia tai varoja ei nykyisin ole liikaa juuri kenelläkään. Ap on puun ja kuoren välissä, vaikka hänen stressinsä olisikin ennenaikaista. Hän kuitenkin vaistoaa, mitä on tulossa. Nyt vanhemman kanssa teoriassa olisi juuri oikea vaihe keskustella, mutta se ei onnistu. Tämä tilanne on aivan helvettiä ja oikeasti tappaa ja vammauttaa nuorempia. Sekä vanhusten lapsia että seuraavaa polvea. Samalla vanhusten elämä on paljon yksinäisempää ja pelottavampaa kuin tarvitsisi.
Hävetkää nyt kaikki tuota tyhjää viisastelua ja kaavamaisuuksien toistelua ja lähdetään siitä, että tässä on hirmuisia ongelmia, joille pitäisi yrittää tehdä jotain todellista. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joita pelottaa. Eletään edelleen, niinkuin meillä olisi joku sellainen hyvinvointijärjestelmä, jota ei ole koskaan tässä mittakaavassa ollut eikä etenkään nyt ole. Välimatkat ovat pitkiä, moni elää kädestä suuhun, mutta kaikki se ryhmätyö ja maalaisjärki puuttuu, jolla köyhemmässä maassa nämä asiat ratkottaisiin. Suvun, naapurien ja ystävien pitäisi auttaa vanheneva ihminen ymmärtämään tilanteensa ja turvaamaan jälkeläisiinsä luottavaisemmin. Kärttyisyyttä suitsittaisiin koko ympäristön voimin ja muistuteltaisiin jo vuosia aiemmin, että mitäs sinä tälle asialle ajattelit tehdä kun et ole tuosta nuortumassakaan, ja oletko muistanut olla kiitollinen lapsistasi ja miettiä, miten heidänkin tilanteensa pitäisi ottaa huomioon... mutta ei, kaikki lyövät vain löylyä ja hymistelevät, että kyllähän ihmisen pitää saada olla juuri niin jäärä kuin haluaa.
Onkohan se jotain kuolemanpelkoa, kun ei uskalleta ja/tai haluta hoitaa asioita etukäteen? Ihan jo niinkin yksinkertaisia asioita kuin miettiä, miten sitten hoidan kauppa-asiani, kun en voikaan enää ajaa autoa. Asunko paikassa, jossa palvelut toimii, ja jos en, pitäisikö muuttaa sellaiseen paikkaan. Mä en ole vielä edes eläkkeellä, mutta kun vuosina 2018 ja 2019 mulle laitettiin polviin tekonivelet, niin kyllä se toipumisaika jo opetti katsomaan omaa kotiani vähän toisenlaisin silmin. Olen siitä lähtien karsinut tavaroiden määrää ja laittanut usein käytettäviä tavaroita sellaisiin paikkoihin, että mun ei tarvitse kiivetä keittiötikkaille eikä mennä polvilleni lattiallekaan. Mulla oli olohuoneen kaikki huonekalut massiivipuuta ja ne heitin mäkeen ja hankin kevyempirakenteiset tilalle. On helpompi siivotakin, kun saa yhdellä kädellä siirrettyä nojatuolia niin, että pääsee imuroimaan sen alta ja takaa.
Kun mulle tehtiin ne polvileikkaukset, ennen ekaa leikkaustani ajattelin olevani leiukkauksen jälkeen jotenkin "jalaton", mutta mähän olinkin "kädetän", koska kummassakin kädessä oli kyynärsauva. Keittiössäni jääkaappi oli silloin ihan toisella puolella huonetta kuin mikroaaltouuni ja siinä sitten ihmettelin, miten saan ruuat "ilman käsiä" jääkaapista mikron luokse. Nyt on keittiökin rempattu ja kylmäkalusteet eri paikassa kuin ennen. Mä olin välillä kuin pieni koululainen, kun kuljin ympäriinsä reppu selässä. Kahvi termospulloon ja termospullo reppuun. Yms. Kun mun äiti kuoli, isä kysyi, onko mulla käyttöä suihkutuolille. Ei ollut, mutta otin sen silti tonne kylppäriin odottamaan päivää, kun sille on käyttöä. Jos asuu omistusasunnossa, niin voi ihan rauhassa arvioida, milllaisia erilaisia tukikaiteita ehkä tulee tarvitsemaan ja ostaa ja asentaa sellaiset jo hyvissä ajoin eikä vasta sitten, kun on ensimmäisen kerran pudonnyt päälleen vessanpöntöltä. Omaisiakin helpottaa, jos ikääntyvä ihan itse suunnittelee, miten kotonaan tulee pärjäämään eikä oleta, että omaiset juoksevat kesken työpäivänsä auttamaan.
Loppuviikon operaatio mulla on käydä läpi isoja säilytyslaatikoita, joissa on verhoja ja pöytäliinoja. Tiedän, että siellä on monta pöytäliinaa, joihin sopivaa pöytääkään mulla ei ole ollut enää muutamaan vuoteen. Pois vaan tilaa viemästä. Toissapäivänä juttelin pihassa naapurin kanssa ja hän mainitsi, että pitäisi hankkia pojalleen uusi työtuoli. Kerroin, että nyt kun en ole enää työelämässä, en tarvitse työtuoliakaan. Mulla on sisustukseeni sopiva tuoli ollut makkarin nurkassa odottamassa päivää, kun voin siirtää sen työpöydän eteen. On kuitenkin sellainen tuoli, ettei siinä istuen jaksa kahdeksaa tuntia tietokonetta naputella. Naapuri kävi hakemassa mun työtuolin ja mä sain tietsikan ääreen toisen tuolin. Hyvä homma tässä on, että nyt pääsen vaatekaapeillekin paremmin, kun ei aina tarvitse ensin siisrtää tuolia.
Vielä toistaiseksi mulla on ratkaisut portaissa kulkemiseen ja vielä sitten plan B:nä asua kokonaan alakerrassa. Jos sekään ei jonain päivänä enää onnistu, niin sitten plan C on muutto kerrostaoasuntoon. Ja ihan jo tuotakin skenaariota varten hyvä luopua mahdollisimman paljosta tavarasta, mitä ei kerrostalokaksioon voisi ottaa mukaan. Jostain palvelutaloyksiöstä nyt puhumattakaan. Yleisesti puhutaan kuolinsiivouksesta, mutta mun mielestä kyse on pikemminkin pärjäämissiivouksesta. Ja sen voi hyvin aloittaa jo silloin, kun nuorinkin lapsista muuttaa omilleen. Sitten vaikka 5-10 vuoden välein käy uudestaan tavaroita läpi ja miettii myös huonekalujen sijainnit jne. Voi myös muuttaa kerrostaloon jo hyvissä ajoin eikä vasta sitten, kun omakotitalossa tai rivitalossa ei enää pärjää.
Saa syödä. Muistan, kun mun poika meni yläasteelle. Kouluruoka oli jo silloin mitä oli. Aika mautonta. Ostin 10 kpl noin 5 cm pituisia korkillisia lasiputkia. Laitoin niihin erilaisia mausteita. Putkilot pakastepussiin ja pojalle reppuun. Hyvin meni jannulla koululounalla alas ihan mikä tahansa omituinen sotku, kun maustoi itse. Yks kerta satuin olemaan itse sairaana kotona, kun puhelin soi. Oli pojalla köksäntunti ja käksänmaikka soitti mulle vihaisena. Mäkätti siitä, että mun poika pelleilee ruuanlaiton kanssa ja oli kuulemma laittanut lihapullataikinaan kanelia ja kardemummaa. Mä sanoin, että mustapippuria, jeeraa ja valkosipulia myös ja jos sattuu löytymään pinjansiemeneiä, niin voi paahtaa niitä ja lisätä mureketaikinaan. Kun poika tuli koulusta, niin kertoi, että ope oli pyytänyt anteeksi, ettei ollut tajunnutkaan, että lihapullat voi maustaa myös lähi-idän tapaan.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/