Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni täällä vähän missataan artikkelin pointti. Kyse ei ole siitä että ei saisi elää kuten haluaisi, vaan juuri se, että Suomessa ei ole vähäisimmässäkään määrin sijaa spontaanisuudelle. Kaikki tapaamiset pitää sopia kuukausia etukäteen. Koska pitää siivota tms. No jospa ei siivoaisi? Jospa ei aina menisi aikataulun mukaan? Jospa arjessa voisi olla sellaisia pieniä, elävöittäviä hetkiä. Ei mitään kallista tai ihmeellistä mutta pientä arjen spontaania irtiottoa.

Miten niin Suomessa ei ole spontaanisuutta?  Mulla on useampikin kaveri ja tuttava,  jolle voisin laittaa viestiä ja kysyä, lähteekö mun kanssa kävelylle tai vaikka tohon lähikuppilaan lasilliselle.  Ja aivan varmasti,  jos laittaisi em kysymykseni Facebookissa tän lähiön puskaradioryhmään,  lähtijöitä olisi useampikin kuin yksi.  

Etukäteen joutuu sopimaan silloin,  jos matkaa on ajallisesti paljon. Yleensä silloin halutaan viettää toisen kanssa aikaa vähän enemmän  kuin vain puoli tuntia.  Ei ole oikein järkevää käyttää matkoihin 2-3 tuntia ja sitten olla kohdepaikassa 30 minuuttia. Jos haluaa spontaaneja tapaamisia,  pitää tutustua lähellä asuviin ihmisiin.  

Myös silloin joutuu sopimaan etukäteen,  jos on sellaisia velvoitteita,  mitä ei voi jättää hoitamattakaan.  Pieniä lapsia ei voi jättää keskenään kotiin. Jos puoliso on vaikka töissä tai on yh, pitää saada ensin jostain lapsenvahti ennenkuin voi luvata mitään.  Mulla oli muutama vuosi sitten muistisairas karkaileva äiti tossa naapurissa ja se rajoitti aika paljon sitä,  minne ja milloin pystyin lähtemään. 

Monilla aloilla työt ei ole enää ma-pe klo 8-16, joten jos esimerkiksi kahden tunnin päästä pitää olla töissä ja työmatkaankin menee aikaa, niin ei siinä mitään tapaamisia ehdi järjestää. Ihmisillä on nykyisin myös paljon enemmän kodin ulkopuolisia harrastuksia kuin vielä 1980-luvulla.  

Eikä mikään estä lähtemästä ex tempore yksin jonnekin tapahtumaan,  jonka on bongannut netistä. Yksinkin voi mennä ja saattaahan siellä törmätä johonkin tuttuunkin.  Tai tutustua uusiin ihmisiin.  

Vierailija kirjoitti:

Ostimme eilen karitsaa - anteeksi Lammas- yrttimarinadissa. Nyt ovat padassa muhimassa, paljon valkosipulia mukana.

Lisukkeeksi lohkoperunat ja porkkanaa samaan uuninlämpöön.

Harmillisesti ei ole kotimaista vaan rahdattu toiselta puolelta maailmaa.

Harmaa päivä on taas.

P:lle tekisi mieleni sanoa jotakin vaikka et halua kommentteja! Tämä on kuitenkin keskusteluketju.

No sepä siitä! Hyvää pääsiäisen jatkoa itsekullekin.

No problem. Mä laitan tänään illalla karitsanfileet yöksi marinadiin ja huomenna paistan ne.  Tilasin Citymarketista Röngän karitsanfileet,  koska se on suomalaista.  Noh,  oli loppu,  joten tilalle tuli uusi-seelantilaista. 

Mites olisi se mies?

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että tyydyttävän ystävyyselämän salaisuus on laajuus ja joustavuus. Että hyväksyy monenlaisen epötäydellisyyden ja idealista poikkeamisen. Että näkee ihmiset sellaisina kuin he ovat, ei yritä tunkea muottiin, paheksu tai ota itseensä. Samalla tuntee itsensä ja etsii ja löytää niitä itselle sopivia ystäviä. Ei ole yhtä täydellistä ystävää, mutta voi olla monia ystäviä, joiden kanssa tehdään eri asioita. 

Näin mäkin ajattelen.  Sen vuoksi mulla on useampia ystäviä ja kavereita,  koska kukaan ei voi olla kiinnostunut täsmälleen samoista asioista kuin minä.  Yhden kanssa teen jotain asiaa,  toisen kanssa taas jotain muuta.  Kaikki spontaanit jutut eli varttin päästä nähdään onnistuu vain niiden kanssa,  jotka asuvat kävelymatkan päässä. 

Mitä tulee ketjussa mainittuihin mt-ongelmiin,  niin hyvin tiedostan,  että yksi kaverini ei voi oikein sopia mitään etukäteen.  Kun hän ei tiedä,  missä kunnossa on sovittuna ajankohtana.  Sen sijaan hänen kanssaan voidaan tavata spontaanisti,  mutta asuukin ihan lähellä.  Joskus ollaan törmätty lähikaupassa ja jos hänellä on hyvä päivä eikä pakasteitakaan ostettavana, ollaankin menty kaupan seinän takana olevaan ravintolaan syömään tai ihan vaan lasilliselle viiniä. Ei mua haittaa, että ei voi sopia etukäteen tai ettei joka kerta jaksa lähteä spontaanisti. 

Onkohan niin,  että lapsena ja nuorena elämät ovat monelta osin niin samanlaisia,  että kuulumiset ja tekemiset ovat pääsääntöisesti niin samanlaisia,  että niistä syntyy keskustelua? Tarkoitan,  että kun toinen kertoo jostain tenttiin lukemisestaan tai vaikka taaperon kuivaksi opettelusta,  toinen pystyy hyvin samaistumaan ja kertomaan vastavuoroisesti omistaan? Myöhemmin taas toisen kertoessa kuulumisistaan ikäänkuin odotetaan omaa vuoroa eikä osata ujuttaa omia kuulumisia keskustelun lomaan. Esimerkiksi kun  toinen kertoo olleensa viime viikonloppuna laivaristeilyllä, toinen sitten kertoisi olleensa viime viikonloppuna mökillä. Tässä siis yhtymäkohtana viime viikonlopun tekemiset.  En tiedä,  tuli vaan mieleen.