Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lisään vielä tähän... se ysikymppinen puoliso tuskin asuu satojen tai jopa tuhansien kilometrin päässä vanhuksesta."

Seitsemänkymppinen puoliso ilmeisesti syustä tai toisesta asuu?

Okei, sori. Luin ilmeisesti huonosti. Eli sillä ysikymppisellä onkin siis itseään 20 vuotta nuorempi puoliso? Mä jotenkin ajattelin, että se seitsemänkymppinen olisi tämän ysikymppisen lapsi eikä suinkaan puoliso. Mutta tuo on kyllä hyvä pointti. Kun miehet alkaa viiskymppisinä etsiä itselleen nuorta vaimoa, niin ei se vaimo välttämättä rupea miksikään omaishoitajaksi. Nostaa kytkintä siinä vaiheessa, kun ukko on liian vanha. Miehet harvemmin ottavat iseään 20 vuotta vanhemman naisen. 

Melko usein käy niin että ei se 70 vuotias nainenkaan rupea hoitamaan puolisoa joka sairastuu 70 vuotoasna niin että tarvitsee apua päivittäin esim. pukemisessa.

Vaikka se vähän karua onkin että seitsemän kymppinen voi puolisolleen sanoa kun tämä tarvitsee apua että kotiin ei ole enää palaamista, niin en välttämättä ketään tilanteesta syyllustäisi. Asenteiden muutoksesta se toki kertoo ja siitä että myös naiset ajatteler yhä enemmän myös itseää eikä pelkästää sitä että heillä on velvollisuus huolehtia puolisosta "myötä ja vastamäessä". Sukupolvi joka nyt on ysikymmisiä sen tekee jos heillä vain on itsellä voimia siihe. Harvemmin edes valittavat osaansa.

Enemmän pointi oli siinä että asenteiden muutos on tosiasia. Nyktisin ei "uhrauduta" toisen hyväksi. Silti ihmiset ei aina tunnu ymmärtävän miksi hoitaat eivät uhraudu ja jatka työtä jota he eivät koe mielekkääksi.

Asenteiden muutos on kyllä ihan totta, mutta nämä nyt hoivaa tarvitsevat vanhukset sekä  hoivan tarpeeseen lähivuosina tulevat ikäluokat ovat juuri niitä, jotka tämän hyvinvointivaltion rakensivat. Ja sen asennemuutoksen loivat.  Maksettiin kiltisti - joskus vähän jupisten - veroja, jotta yhteiskunta huolehtii niin vanhukset, vammaiset kuin sairaatkin. Nyt maksetaan edelleen veroja, mutta niillä verorahoilla ei enää saadakaan sitä, mitä niillä kuviteltiin saatavan. Eikä nämä tämän päivän vanhukset edes suostuisi sellaiseen hoivaan, mitä heidän omilla isovanhemmillaan aikoinaan oli. Siis hetekka miniän keittiön nurkassa ja sitten sai jotain sapuskaa välillä. Ja piti olla miniälle  kiitollinen, että ei ihan vaivaistaloonkaan joutunut. Myös vanhukset osaavat vaatia laatua. Ovat koko ikänsä veroja maksaneet, joten olettavat, että nyt on heidän vuoronsa saada verorahoilleen vastinetta. 

Mun äiti on jo kohta 2 vuotta ollut Taivaassa ja vaikka isä äidin nimellisesti hoitikin, niin eihän isä liikuntarajoitteidensa vuoksi pystynyt äitiä hoitamaan. Soitti vaan aina mulle, kun äiti lähti karkuteille tai muuten tuli jotain ongelmaa äidin kanssa. Jouduin päivystämään 24/7 ja sen vuoksi jouduin lopettamaan oman reumalääkityksenikin. Sillä seurauksella, että nivelreumani sen parin vuoden aikana eteni niin, että hoidon uudelleen aloittaminenkaan ei enää auta siihen, mikä menetettiin. Terveyteni suhteen paluuta neljän vuoden takaiseen ei enää ole, joten vaikka en ole vielä edes eläkkeellä, niin en mä pysty isää auttamaan samalla tavalla kuin äitiä. Onneksi mulla oli sen verran säästöjä, että pystyin jättäytymään pois työelämästä jo viime syksynä. 0€ kuukausituloilla elelen. 

Jos äitini ei olisi ollut mulle niin rakas, en missään tapauksessa olisi uhriutunut ja pilannut omaa terveyttäni. Mutta äiti oli. Ja niin hullulta kuin ehkä kuulostaakin, mä tunnen edelleen - vielä kohta 2 vuotta äidin kuoleman jälkeenkin - äidin läsnäolon. Mulla meni esikoiseni kanssakin välit poikki pariksi vuodeksi, kun en jaksanut enää työelämän, muistisairaan äitini, jäåäräpaisen kaikkea vastustavan isäni ja omien sairauksienikin jälkeen olla vielä hyvä äiti aikuiselle  lapselleni. Nyt ollaan taas väleissä, mutta suhde ei ole enää samanlainen kuin mitä oli ennen äitini muistisairautta. Ja kun olen hänen kanssaan jutellut, niin molemmat ovat samaa mieltä siitä, että tuskin koskaan palaavatkaan. Uhriutumisessa voi menettää omat lapsensakin. Olen tottakai surullinen siitä, että näin kävi, mutta...elämä on. Tästä syystä mua ärsyttää nämä "yli-ihmiset", jotka omia vanhempiaan hoivatakseen  jaksaa kaiken ja aivan kaiken ja 24/7 vuodesta toiseen. Siinä uhrautumisessa kun voi menettää tosi paljon. Oman terveytensä ja oman lapsensakin. 

Itse olin äidin omaishoitaja 5 vuotta ja kyllä se aika poltti loppuun. Ajattelen nykyään että olinpa hullu ja tyhmänrohkea. Hän oli sairaskohtauksen seurauksena halvaantunut lähes liikuntakyvyttömäksi ja saanut keskivaikeaa dementiaa vastaavan aivovaurion. Toisaalta ajattelen, että olisin ehkä edelleen yhtä hullu vaikka välit mieheeni katkesivat tosin olemme jälleen yhdessä. 

Ikävä kyllä, totuus on se sama kuin 4 vuotta sitten, vanhusten laitoshoito on mitä on ja voit potkia jalkaa ja ulvoa katoilta mutta kukaan ei kuule ja vanhusta itseään ja hänen olosuhteitaan ja kärsimyksiään ei mitenkään nyt tässä ajassa  konkreettisesti auta tai helpota vaikka olisit kuinka vihainen ja kuinka mesoaisi. Totuus on että kukaan ei kuule eikä välitä. Akuutisti auttaa vain jos voit ottaa omaisesi kotiin ja hoitaa häntä 24/7. Vanhus on onnellinen mutta uhraat siinä "mä ja mun fabulous laiffin" aika kokonaan. Elämässä pitää vain valita se oma "hard", kuten jenkit sanoo. Onko se se että saa elää vapaata ja itsenäistä elämää, mennä ja tulla miten haluat, mutta "hard" on samalla kärsiä ja kokea ainaista huolta ja syyllisyyttä rakkaasta  omaisestasi vai onko se se että otat omaisen luoksesi ja näet että hän on onnellinen mutta olet sidottu hänen hoitoonsa. Nyt olet sinä hyvin yksin.

Juuri näin.  Jos en olisi silloin 4 vuotta sitten ollut yksi yrityksen omistajista ja  siten  pystynyt vaikuttamaan itse siihen, milloin olen töissä ja milloin en, olisin varmasti hypännyt jo junan alle. Rehellisesti sanottuna muutaman kerran sitä  vaihtoehtoa ihan oikeasti harkitsinkin.  Taloudellisestihan noi vuodet oli mulle ihan katastrofi, kun palkatonta  vapaata jouduin ottamaan enemmäån kuin oli palkallisia työtunteja. Mutta kiitos äidin, hän opetti mun jo 1970-luvun lopussa säästämään ja sijoittamaan,. 

Mä koen edelleen jossain määrin huonoa omaatuntoa, että en ole isäni kanssa enää oikeastaan missään tekemisissä. Asutaan samassa taloyhtiösä, mutta viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen tavannut isän vain kaksi kertaa. Äidin takia siellä kävin riitelemässä isän kanssa, mutta nyt, kun äiti on jo  kuollut, ei m,lla ole mitään tarvetta riidellä isän kanssa. Ei sillä, ei isäkään ole muhun pitänyt enää mitään yhteyttä. Voisi pitää, jos haluaisi, mutta ei halua. Siskoni kanssa sovittiin, että koska mä huolehdin aikoinaan äidin, mun sisko huolehtii isän. Siskoni ei tainnut koskaan tajuta, mitä tuo sopimus konkreettisesti tarkoittaa :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdotukseni miten saadaan asiat kuntoon ulkomaalaisten työntekijöiden perehdyttämiseen.

Kaikki alkaa kielenopetuksesta. Se tarkoittaa myös sitä, että heistä tulee samalla yhteiskunnan täysvaltaisia jäseniä ja integroituminen tapahtuu itsestään. 

 

1. Aakkoset. Lausutaan ja kirjoitetaan yhdessä huolellisesti. Tarkistetaan, että kaikki ovat varmasti oppineet.

2. En ole ammatiltani kieltenopettaja, vaan muun alan opettaja, mutta ammattitaitoinen opettaja kyllä osaa aloittaa ja opettaa kielen.

Lausutaan, kirjoitetaan, tarkistetaan, että varmasti jokainen on oppinut ja muistaa. Kertaus on opintojen äiti.

3. Kielentunneille tulee tämän jälkeen toiseksi opettajaksi sairaanhoitaja joka opettaa kaikki käytännön asiat ja termit hoitotyöstä mitä käytännön työhön liittyy. 

Kielenopettaja kontrolloi samalla, että jokainen osaa ja muistaa puhumalla ja kirjoittamalla.

4. Käytännön työ.

Mennään vanhusten pariin perehdyttämään opiskelijat. Sairaanhoitaja plus lähihoitajat opettavat.

Kielenopettaja kontrolloi, että kaikki ovat varmasti oppineet sekä osaavat puhua ja kirjoittaa asiat.

Innostava ja motivoiva asenne oppilaisiin.

 

Näin saamme Suomeen loistavia ja motivoituneita hoitajia ja heille on maksettava kunnon palkka.

Miski ei työttömät suomalaiset ota töitä ? Avustukset pois jos ei työ maistu. 

Vanhusten hoito paranee ja työstä tulee motivoivaa kun sinne otetaan kaikki työttömät pakotettuna töihin?

Taitaisi käydä niin että koulutettu väki lähtisi muualle.

Sitten ulkomaalaiset töihin. Ulkomaalaiset ovat yleensä sellaisia, että heillä on enemmän ihmisyyttä ja empatiaa. Tällainen lahja tarvitaan hoitotyöhön. 

Meillä kaikilla on omat, yksilölliset lahjamme.

Ja kaikki tosiaankin lähtee kielen oppimisesta.

Saadaan heidät samalla nopeasti kotoutettua Suomeen.

Saamme heistä hyviä ja empaattisia ihmisiä hoitotyöhön

 

Saadaan samalla palkattua opettajia.

Hoitotyö sekä opetustyö ovat ihmisläheisiä töitä.

Asennoituminen kaikkiin ihmisiin on oltava lämmin, kunnioittava, empaattinen ja rohkaiseva.

Ulkomaalaiset töijhin. Entä omat ? Ei taida kelvata näile nuorille hoitajan työt ettei kynnet mene halki. Ja miten kavereille kertomaan että ei olekaan mikään influencer vaan hoitoalalla. 

Ei kelpaa varmasti siksi, kun vanhustenhoitajat saavat jatkuvasti paskaa niskaansa.

Kuka tuollaiseen pienipalkkaiseen koiranvirkaan nykyään viitsii?

Tämä. Paskaduuni. Kukaan ei arvosta. Ei edes työnantaja. 

Mä vaihdoin hoitoalalta pois , kun sairastuin nivelreumaan. Osittain siksi siksi, että ylempi johto alkoi puhua potilaista suoritteina. Mä hain kasarin alussa parikin kertaa opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta en pääsykokeissa ollutkaan auktoriteeteille  tarpeeksi nöyrä. Sitten tuli yksi vuosi, kun valittiin kokeiluna pelkästään koulutodistusten perusteella. Ja pääsin. Muistan hyvin edelleen sen, kun olin viimeisellä harjoittelujaksollani iptämässä Meilahden sairraalassa kirran osastolla aamuraporttia. Kansliaan valui kirurgeja höpisemään viikonlopun vietostaaan. Sanoin kuuluvalla äänellä, että jos teillä ei ole mitään aamuraporttiin sanomista, niin voisitteko poistua. Kirurgit poistui ja hetken aikaa ihan jäätävä hiljaisuus. Ja sitten muut hoitajat alkoivat taputtaa käsiään. Miten joku opiskelija edes uskalsi, he kun eivät ikipäivinä olisi uskaltaneet. Sain sairaanhoitajavuosinani paljon kiitosta niin potilailta kuin heidän omaisiltaankin Ruusukimppujakin. Vaikka en ollutkaan se alalle sopiva ylemmän johdon tossukka. 

Välillä kaipaan hoitotyötä, mutta ei mun terveys enää riittäisi edes keikkahommiin 100 metrin päässä olevaan palvelutaloon. Tänään istuin bussipysäkillä yhden vanhuksen vieressä. Aloin kyselemään kuulumisia ja hän ilahtui mun juttelustani. Moni kotonakin asuva vanhus on nykyisin aika yksinäinen. Tarvitaan vähän pelisilmää tajutakseen, haluaako joku vai eikö halua. Soveltuvuuskokeissa ei mitattu sitä, olisitko hyvä työssäsi asiakkaillesi, vaan pikemminkin sitä, olisitko hyvä  alainen pomoillesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme isointa syytä tähän ovat raha, raha ja raha.

Mitä hittoa valitetaan vanhusten huonosta hoidosta kun nuo saa edes sitä huonoa hoitoa, tosin kuin me nuoremmat ikäluokat omassa vanhuudessamme? Me emme tule saamaan edes minkäänlaita eläkettä.

Sen vuoksi koko vanhustenhuolto pitäisikin rakentaa ihan uusiksi. Ja myös  se eläke. Mä en ole huolissani omasta tulevaisuudestani. Multa löytyy sen verran reseptillä määrättyä kaliumia, että sillä kyllä henki lähtee useammaltakin kuin yhdeltä. Enemmmän olen huolissani nyt jo keski-ikäisten lasteni tulevaisuudesta. Mulla on jo hoitotahdossanikin ja lasteni tiedossa, että jos joskus jonnekin laitoshoitoon jouidun, mulle ei saa antaa mitään muuta kuin punaviiniä ja kipulääkkeet. En ole kristitty, joten en pelkää kuolemaa. Ja vaikka olisinkin, niin Ilmestyskirjassa (Uusi Testamentti siis, joka kumosi Vanhan Testamentin) sanotaan, että kun Elämän Kirjat avataan, jokainen tullaan tuomitsemaan tekojensa mukaan. Ja niiden tekojen mukaan sitten heitetään tuliseen järveen tai pääsee kristittyjen taivaaseen. Jos näin on, niin Pietarihan nakkaa mut ihan omin voimin taivaaseen  sisään ennenkuin ehdin sanoa edes moikka. Mulla on tuttuja ja ihan läheisiäkin, jotka ovat uskovaisia ja pelkäävät kuolemaa. Miksi ihmeessä?  Eivätkö he olekaan eläneet kuten Raamattu opetti?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lisään vielä tähän... se ysikymppinen puoliso tuskin asuu satojen tai jopa tuhansien kilometrin päässä vanhuksesta."

Seitsemänkymppinen puoliso ilmeisesti syustä tai toisesta asuu?

Okei, sori. Luin ilmeisesti huonosti. Eli sillä ysikymppisellä onkin siis itseään 20 vuotta nuorempi puoliso? Mä jotenkin ajattelin, että se seitsemänkymppinen olisi tämän ysikymppisen lapsi eikä suinkaan puoliso. Mutta tuo on kyllä hyvä pointti. Kun miehet alkaa viiskymppisinä etsiä itselleen nuorta vaimoa, niin ei se vaimo välttämättä rupea miksikään omaishoitajaksi. Nostaa kytkintä siinä vaiheessa, kun ukko on liian vanha. Miehet harvemmin ottavat iseään 20 vuotta vanhemman naisen. 

Melko usein käy niin että ei se 70 vuotias nainenkaan rupea hoitamaan puolisoa joka sairastuu 70 vuotoasna niin että tarvitsee apua päivittäin esim. pukemisessa.

Vaikka se vähän karua onkin että seitsemän kymppinen voi puolisolleen sanoa kun tämä tarvitsee apua että kotiin ei ole enää palaamista, niin en välttämättä ketään tilanteesta syyllustäisi. Asenteiden muutoksesta se toki kertoo ja siitä että myös naiset ajatteler yhä enemmän myös itseää eikä pelkästää sitä että heillä on velvollisuus huolehtia puolisosta "myötä ja vastamäessä". Sukupolvi joka nyt on ysikymmisiä sen tekee jos heillä vain on itsellä voimia siihe. Harvemmin edes valittavat osaansa.

Enemmän pointi oli siinä että asenteiden muutos on tosiasia. Nyktisin ei "uhrauduta" toisen hyväksi. Silti ihmiset ei aina tunnu ymmärtävän miksi hoitaat eivät uhraudu ja jatka työtä jota he eivät koe mielekkääksi.

Asenteiden muutos on kyllä ihan totta, mutta nämä nyt hoivaa tarvitsevat vanhukset sekä  hoivan tarpeeseen lähivuosina tulevat ikäluokat ovat juuri niitä, jotka tämän hyvinvointivaltion rakensivat. Ja sen asennemuutoksen loivat.  Maksettiin kiltisti - joskus vähän jupisten - veroja, jotta yhteiskunta huolehtii niin vanhukset, vammaiset kuin sairaatkin. Nyt maksetaan edelleen veroja, mutta niillä verorahoilla ei enää saadakaan sitä, mitä niillä kuviteltiin saatavan. Eikä nämä tämän päivän vanhukset edes suostuisi sellaiseen hoivaan, mitä heidän omilla isovanhemmillaan aikoinaan oli. Siis hetekka miniän keittiön nurkassa ja sitten sai jotain sapuskaa välillä. Ja piti olla miniälle  kiitollinen, että ei ihan vaivaistaloonkaan joutunut. Myös vanhukset osaavat vaatia laatua. Ovat koko ikänsä veroja maksaneet, joten olettavat, että nyt on heidän vuoronsa saada verorahoilleen vastinetta. 

Mun äiti on jo kohta 2 vuotta ollut Taivaassa ja vaikka isä äidin nimellisesti hoitikin, niin eihän isä liikuntarajoitteidensa vuoksi pystynyt äitiä hoitamaan. Soitti vaan aina mulle, kun äiti lähti karkuteille tai muuten tuli jotain ongelmaa äidin kanssa. Jouduin päivystämään 24/7 ja sen vuoksi jouduin lopettamaan oman reumalääkityksenikin. Sillä seurauksella, että nivelreumani sen parin vuoden aikana eteni niin, että hoidon uudelleen aloittaminenkaan ei enää auta siihen, mikä menetettiin. Terveyteni suhteen paluuta neljän vuoden takaiseen ei enää ole, joten vaikka en ole vielä edes eläkkeellä, niin en mä pysty isää auttamaan samalla tavalla kuin äitiä. Onneksi mulla oli sen verran säästöjä, että pystyin jättäytymään pois työelämästä jo viime syksynä. 0€ kuukausituloilla elelen. 

Jos äitini ei olisi ollut mulle niin rakas, en missään tapauksessa olisi uhriutunut ja pilannut omaa terveyttäni. Mutta äiti oli. Ja niin hullulta kuin ehkä kuulostaakin, mä tunnen edelleen - vielä kohta 2 vuotta äidin kuoleman jälkeenkin - äidin läsnäolon. Mulla meni esikoiseni kanssakin välit poikki pariksi vuodeksi, kun en jaksanut enää työelämän, muistisairaan äitini, jäåäräpaisen kaikkea vastustavan isäni ja omien sairauksienikin jälkeen olla vielä hyvä äiti aikuiselle  lapselleni. Nyt ollaan taas väleissä, mutta suhde ei ole enää samanlainen kuin mitä oli ennen äitini muistisairautta. Ja kun olen hänen kanssaan jutellut, niin molemmat ovat samaa mieltä siitä, että tuskin koskaan palaavatkaan. Uhriutumisessa voi menettää omat lapsensakin. Olen tottakai surullinen siitä, että näin kävi, mutta...elämä on. Tästä syystä mua ärsyttää nämä "yli-ihmiset", jotka omia vanhempiaan hoivatakseen  jaksaa kaiken ja aivan kaiken ja 24/7 vuodesta toiseen. Siinä uhrautumisessa kun voi menettää tosi paljon. Oman terveytensä ja oman lapsensakin. 

Vierailija kirjoitti:

Erikoista kun vanhainkodeissa oli ennen jopa aivan reippaita ja nykyään palvelutaloissa sitten niitä joiden liikkuminen on jo lähes pysähtynyt tai puolisokeita jotka viimeistään lähetetään.

Ei tässä ole mitään erikoista. Kun kasarilla olin ensin kotisairaanhoitajana ja sitten vanhainkodissa töissä, niin kaupungin kotihoito (teki siis siivoukset, ruuanlaitot, kaupassakäynnit yms) sekä kotisairaanhoito (haavahoidot, lääkkeiden jako yms ) oli vain arkisin klo 7:30-15:30. Olin tuosta nuoremmasta lapsestani hoitovapaalla ysärin alussa, kun ensin muutettiin kotihoito ja kotisairaanhoito kaksivuorotyöksi ja sitten kolmivuorotyöksi. Kun kotiin sai palvelut virka-ajan ulkopuolellakin, moni vanhus pärjäsi ihan hyvin kotonaankin näiden palveluiden varassa. Reippaat vanhukset eivät enää tarvinneetkaan laitospaikkaa, koska pärjäsivät hyvin kotonakin. 

Tästä aiheesta on palstalla nyt useampikin ketju ja jossain niistä joku kirjoitti, että miksi vanhus ei saisi laitoksessa mennä itse vessaan. Mulla heräsi siitä kysymys, miksi vanhus, joka sekä kykenee että muistaa mennä ajoissa vessaan, on ympärivuorokautisen hoivan laitoksessa? Joku Kookoomuksen poliitikko - taisi olla muuten ihan ministerikin - pari vuotta sitten sanoi, että ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa on tällä hetkellä sellaisiakin vanhuksia, jotka sitä hoivaa eivät edes tarvitse vaan pärjäisivät ihan hyvin yhteisöllisessä asumisessakin. Itse tuon poliitikon julkilausuman luettuani ajattelin, että ihan pihalla koko eukko.  Mutta ehkä olinkin väärässä ja jossain päin Suomea todellakin ympärivuorokautisen hoivan paikoissa on vanhuksia, jotka pärjäisivät muuallakin. Mulla on viime vuosina ollut tuttavapiirissäni paljonkin tapauksia, joissa vanhus on täysin tillin tallin, osa jo ihan vuodeppotilaita, mutta ympärivuorokautisen hoivan paikoista ei vaan löydy vapaata paikkaa. Kotihoito lähettää ambulanssilla sairaalan päivystykseen, pitävät sairaalassa ehkä pari vuorokautta ja sitten taas vanhus bumerangina takaisin kotiin. Kaksi päivää myöhemmin kotihoito taas soittaa sen lanssin ja sama rumba uudelleen.