Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Aloittaisin prosessin miettimällä, millaista työtä ylipäätään pystyisin tekemään sairauksistani huolimatta. Ja sen jälkeen miettisin, missä voin opiskella ko alalle. Toki miettien, työllistääkö ko ala. Lisäksi miettisin, onko kipuihini kokeiltu jo kaikki olemassa olevat keinot. Jos ei, niin sitten kaikki mahdollinen käyttöön.
Mä vaihdoin nelikymppisenä alaa, koska olin muutama vuosi aiemmin sairastunut nivelreumaan ja tiesin, että en tule sairaanhoitajan hommista pääsemään vanhuuseläkkeelle. Kivuthan ei mullakaan ole kokonaan kadonneet vaan aina on enemmän tai vähemmän kipuja. Niiden kanssa on vaan pitänyt opetella elämään tai pikemminkin elämään niistä huolimatta.
Mulle tuo oravanpyörä tarkoittaa lähinnä sitä, että joku muu määrää, missä, milloin ja mitä mä teen. Pääsääntöisestihän tuo määrääjä on työnantaja ja joissain työpaikoissa ei voi edes itse päättää, minä viikonpäivinä tekee. Lasten ollessa alaikäisiä noihin määrääjiin liittyi myös lasten päiväkodit ja koulut. Oravanpyörään näen jossain määrin kuuluvaksi myös erilaiset velvollisuudet, joita joku asettaa mulle, ja vaikkei mun olisi kuitenkaan aivan pakko, niin vähintään syyllistämällä onnistutaan (esim iäkkäistä vanhemmista huolehtiminen). Mitä useampi määrääjä samaan aikaan, sitä kovempaa oravanpyörässä joutuu juoksemaan.
Onko järkeä? Riippuu monesta asiasta. Mulle ainakin oli järkeä siihen asti, että sain asuntolainani maksettua ja lapset aikuisiksi. Iäkkäistä vanhemmistakin huolehtiminen tuli mulle kuvioihin vasta sitten, kun kuopuskin oli jo yli 30v. Vielä viime vuosikymmenen alussa paiskin ihan hulluna töitä, joskus jopa 80-tuntisia työviikkoja. Rahaa tuntui tulevan ovista ja ikkunoista, mutta ei mulla sitten ollut aikaa eikä edes voimia käyttää niitä rahoja mihinkään. Olin joko töissä tai kotona nukkumassa. Se hyvä puoli niissä vuosissa oli, että eläkekertymänihän kasvoi aivan hurjasti ja mahdollisti sitten sen, ettei mun nyt enää useampaan vuoteen oikestaan olisi tarvinnut kerryttää eläkettäni yhtään ja silti voin jäädä eläkkeelle heti, kun alin eläkeikä tulee täyteen. Huono puoli taas oli, että valtimorepeämän vuoksi olin vähällä päästä hengestäni.
Se valtimorepeämä oli mun elämäni käännekohta. Töitä tein sen jälkeen enää vain normaalin työviikon. Ja opettelin asennoitumaan myös niin, että en edes mieti työasioita vapaa-ajallani. Nyt 2 vuotta olen jo tehnyt vain 3-päiväistä työviikkoa. Tämän vuoden puolella en aina sitäkään vaan otan välillä ne kolmekin päivää palkatonta vapaata. Nyt maaliskuussa olen ollut vain viitenä päivänä töissä. Ja harkitsen lopettavani työt kokonaan jo 11 kuukautta ennen alinta eläkeikää.
Pisimmillään toi mun koira oli 17 tuntia. Yksi niistä ekoista uudenvuodenöistä. Alkoi räiskintä jo neljän aikaan iltapäivällä, joten iltalenkki jäi kokonaan tekemättä.
Perinnöttömäksi voi tehdä ihan ilman mitään syytäkään. Silloin kuitenkin on oikeus vaatia lakiosansa, joka on puolet siitä, minkä olisi muuten saanut perinnöksi. Se taas, että ei olisi oikeutettu edes lakiosaansa, vaatii sitten jo erityisiä syitä esimerkiksi sen, että on ollut väkivaltainen vanhempaansa kohtaan tms
Vaihdoin it-alalle, mutta silloin elettiin (siis vuosituhannen vaihteessa) aika erilaisia aikoja kuin nyt, kun yrityksiä menee konkkaan, ihmisiä irtisanotaan tai lomautetaan ja monet eivät saa sitä ensimmäistäkään työpaikkaansa. Työpaikan saaminen oli mulle silloin ällistyttävän helppoa. Itseasiassa jo ihan opintojen alussa laitoin yhteen isoon it-alan firmaan avoimen hakemuksen, jossa kerroin hieman taustastani ja kysyin, missä opintojen vaiheessa voisin hakea harjoittelupaikkaa. Mun opintoihin kun kuului 20 opintoviikkoa työharjoittelua. Ko firma tekee myös tervedenhuollon tietojärjestelmiä ja seuraavana päivänä mun puhelin soi ja kysyttiin, milloin voisin tulla haastatteluun. Menin pari päivää myöhemmin ja lopuksi kysyivät, milloin voisin aloittaa. Ne halusikin mut heti sinne sote-alan asiantuntijaksi eikä niinkään it-alan osaajaksi. Mä kuitenkin hurahdin heti opintojen alussa ohjelmointiin (vaikka ennen opintojen aloittamista en ollut edes nähnyt riviäkään mitään ohjelmakoodia) ja koodaaminen nyt vaan tuntui niin luontevalta jutulta mulle. Niinpä työharjoittelussa jo parin viikon jälkeen sainkin jo pienempiä ohjelmointihommia ja pomo oli tyytyväinen, kun ne hommat sujui multa hyvin. Kun harjoitteluaikani oli puolessavälissä, pomo tuli kysymään, onko mulla mitään sitä vastaan, jos mut vakinaistetaan. No eipä mulla ollut. Mun etuni työllistymisessä silloin oli, että ajat olivat toiset ja lisäksi pystyin yhdistämään aiemman alani osaamisen it-alan osaamiseen. Siksi kehotinkin miettimään uutta alaa työllistymismahdollisuudet huomioiden ja lisäksi voisit miettiä, millä alalla voisi olla hyötyä sen alan tuntemmisesta, jolla aiemmin olet ollut.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/