Reipas ja tunnollinen lammas

Mä soitan tosi harvoin. Just sen takia, että en voi tietää, mitä se toinen on just silloin tekemässä eli soitanko nk huonoon aikaan. Mulla on ystävien kanssa ollut tapana (jos on jokin pidempi asia, mitä ei jaksaisi alkaa näpyttelemään kännykällä) laittaa ensin viesti, että voinko osittaa. Jos toinen vastaa, että joo, niin sitten soitan. Jos vastausta ei kuulu, en soita. Useimmiten kuitenkin viestittelenkin läppärillä, joten ei tuota ongelmaa näpytellä pidempiäkin viestejä. Soittamisessa mulla on kuitenkin kaksi poikkeusta. Toinen on isäni, joka näkee huonosti. Hänelle soitan, jotta hänen ei tarvitse ensin hakea suurennuslasia, jotta näkee lukea pienestä kännykästään tekstiviestin. Toinen on siskoni ja hänkin vain silloin, jos olen lähdössä koiran kanssa iltalenkille ja mietin, että haluaiskohan siskoni lähteä mukaan. Hän ei kulje kännykkä kourassa joka paikkaan, joten saattaa huomata viestini vasta sitten, kun mä olen tullut jo iltalenkiltä takaisin. Hänelle siis soitan näissä tapauksissa, koska lähtö on 2 minuutin eikä 15 minuutin päästä tai myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten vastauksista kolmen edellisen vuoden keskiarvona ilmoitettu arvosana oli 7.7.  Täysi kymppi olisi jackpot, kiitettävä, laudatur. Eihän tuo seiskapuoli ole kuin tyydyttävä.

Näppituntumalta arvioisin, että monikin suomalaisen antaisi elämänlaatuaan tiedustelevaan kysymykseen vastauksen 7, tai jopa 8-. Eikö? 

Mä sanoisin, että juuri näin. Mutta uskoisin, että monelle meistä riittääkin ihan vaan se tyydyttävä elämä. Ollaan ehkä kansakuntana sillä tavalla turvallisuushakuisia, että mieluummin tehdään palkansaajina sitä samaa keskipalkkaista duunia kuin otetaan isoja riskejä ja yritetään tulla miljonääreiksi perustamalla yrityksiä.  Ja onhan se sanontakin, että pessimisti ei pety koskaan, joten pettymyksiä tulee vähemmän, jos on pessimisti. Mulle itselleni tyytyväisyys on eri asia kuin onnellisuus, koska niitä varsinaisia onnen hetkiä elämässä ei ole edes joka vuosi. Siis sellaisia hypehetkiä. Tyytyväisyys elämääni on mulle sitä, ettei ole menossa mitään suuria kriisejä.

"Onnellisuustutkimus" on sinänsä vähän erikoinen nimitys koko tutkimukselle, kun kuitenkin tuossa mitataan mahdollisuuksia. Mä kuitenkin arvostan Suomessa monia asioita. Ensinnäkin luonto. Meillä on edelleen varsin puhdas ilma ja puhtaat vesistöt. Kuinka kauan, sitä ei voi tietää. Lisäksi suomalaiset on mun mielestä pääsääntöisesti ihan kivoja. Me osataan antaa muiden olla rauhassa, jos vaikuttavat haluavansa olla rauhassa. Meitä toki ärsyttää monet asiat. Esimerkiksi se, että bussi on 2 minuuttia myöhässä. Joissain muissa maissa on ihan normaalia, että bussi on 20 minuuttia myöhässä. Tai jos kaupan, jonka piti aueta klo 7:00 aukeaakin vasta 7:05, niin me suomalaiset jo suunnilleen puhistaan kiukusta. Kun on oppinut arvostamaan säännöllisyyttä ja sitä, että "lupaukset" pidetään, niin tietty ärsyttää, jos ei niin olekaan. 

Vaikka olenkin kesäihminen, 64 vuotta Suomen ilmastossa on aiheuttanut vain sen, että vaatekaapeistani kyllä löytyy vaatteet 30 asteen pakkasiinkin. Työkaverini asuu talvet Espanjassa ja siellä on sisälämpötila matalampi kuin mulla täällä Suomessa. Arvostan myöskin meidän infraa eli sähkökatkoja on äärettömän harvoin, vesikatkoja vieläkin harvemmin. Siis sellaisia, mistä ei ole etukäteen tiedotettu. Nettikin toimii eikä pätki jatkuvasti. Kaupoista löytyy ruokaa eikä vessapaperikaan ole mun elinaikanani ollut kaupoista lopussa kuin silloin pandemian alussa joidenkin hamstrattua sitä. Nykyisin eri alojen lakotkaan eivät tunnu oikein missään, kun ne kestävät vain muutaman päivän ja aina on jokin muu toimija, joka kuitenkin hoitaa hommia. Toista oli kasarilla ja vielä ysärilläkin, kun lakot saattoivat kestää viikkoja. Kun oli bussilakko, niin kaikki lähiliikenteen bussit oli lakossa. Pisin pankilakko taisi kestää 5-6 viikkoa. Tosin silloin Postipankki ei kuulunut samaan muiden pankkien kanssa eli sen työntekijät eivät olleet lakossa. Sen takia mulla on edelleen myös Danskebankin (ent. Postipankki) tili.

Tuo itäänaapuri on ollut enemmän ja vähemmän uhka niin kauan kuin mä olen elänyt ja itseasiassa kauemmin kuin 95v isäni on elänyt. Maantieteelliselle sijainnilleen Suomi ei voi mitään, joten sen asian kanssa vaan on täytynyt oppia elämään. Onhan täällä moni asia huonostikin (työllisyys, terveydenhuolto jne), mutta mikä olisi se maa, jossa kaikki on kunnossa kaikille kansalaisille? 

Onhan siinä jotain outoa, jos tukien varassa saa enemmän käteen kuin töissä käydessä. Näin ei pitäisi olla vaan työnteon - edes sen vähäisen - pitäisi olla aina kannattavampaa kuin työttömyyden. Lisäksi on paljon ihmisiä, joiden elämäntilanteeseen osa-aikatyö sopii paremmin kuin kokopäivätyö. Esim just opiskelijat. Mä tein aikoinaan äitiyslomilla sairaanhoitajan keikkoja, mutta kyllä mäkin otin silloin vain viikonlopuiksi keikkoja, koska arkipäivistä olisi sitten menettänyt äitiyspäivärahansa. Tukihimmeli on Suomessa melkoinen ja joskus tosiaan käykin niin, että työnteosta rangaistaan ja käteen jää vähemmän kuin jos ei olisi tehnyt töitä ollenkaan. 

Noin muuten osa-aikatyön kannattavuuteen niin sehän riippuu ihan palkasta. Mä olen jo yli 2 vuotta tehnyt vain 3-päiväistä työviikkoa. Bruttopalkka tippui 2000 €/kk, mutta - kiitos progressiivisen verotuksen - nettopalkka vain 1000 €/kk. Lääkäreissä on muuten yhä enemmän niitä, jotka eivät tee täyttä työviikkoa. Kun palkka on hyvä, vähempikin työmäärä riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Hitto miten tylsä päivä taas töissä, ei juuri mitään järkevää tekemistä ja mua ärsyttää noi typerät ihmiset. Hitto mitä moukkia. 

I feel you! Mä tosin teen etätöitä ja työkaverit ihan ok, mutta työt on kyllä niin pakkopullaa. Perehdyn taas lakipykäliin ja EU-direktiiveihin. Ei vaan jaksais. Paljon mieluummin tekisin jotain ihan muuta. Laskuri näyttää 3-päiväisellä työviikolla eläkepäiviin enää 203 työpäivää, mutta jos lopetan jo tän vuoden elokuun vika päivä, niin enää 63 työpäivää. Arvaa kumpi enemmän houkuttelee?