Reipas ja tunnollinen lammas

Muistan oikein hyvin. Alunperin sen piti kestää kolme viikkoa, mutta kesti kuitenkin vain 19 päivää eli paria päivää aiemmin sulku lopetettiin. Ihan hullun hommaahan koko sulku olikin. Helsinki-Vantaalta ja rajan yli pääsi kotiinsa ihan mihinpäin Suomea tahansa, mutta sitten töissä käyvät joutuivat selvittämään, että ovat tosiaan menossa töihin. Mun yks kaveri asuu Uudenmaan rajan sisäpuolella ja sen hevostalli on just toisella puolella, niin se oli aika turhautunut, kun joka saakelin päivä monta kertaa siinä rajalla piti todistaa, mihin on menossa ja miksi. Ja mitä hyötyä siitä sulusta oli? Ei niin yhtään mitään. Virus levisi sulusta huolimatta.  Mutta mä ostin silloin sellaisen lippiksen kuin Trumpillakin on, mutta siinä lukee MUGA ( = Make Uusimaa Great Again) sekä kangaskassin, jossa lukee "A citizen of Uusimaa" :D :D

Asuntokohtaiset lämmitykset olisi just tällaisissa tapauksissa hyvät. Jokainen voisi lämmittää asuntonsa siihen lämpötilaan kuin haluaa. Meidän taloyhtiössä on tällainen systeemi ja jokainen maksaa lämmityksensä itse. Tässäkin taloyhtiössä oli aikoinaan niin, että kaikilla oli yhtä kylmä tai yhtä kuuma. Mistä seurasi just tuo, että ne, jotka eivät tykänneet kuumasta, pitivät ikkunoitaan auki. Ja tämä tietenkin lisäsi kaikkien asukkaiden kustannuksia. Onneksi meille tuli asuntokoihtainen lämmitys jo noin 30 vuotta sitten. Sekä mun siskoni että isäni asuu tässä samassa taloyhtiössä. Siskollani on aina 24-25 astetta sisälämpötila ja isälläni 26-27 astetta. Mulla taas 19-20. Mutta muistan ajan, jolloin meillä nukuttiin joskus tammikuussakin makkarin ikkunat auki. 

Pitkis: Voi miten tutulta kuulostaa! Mun isäni teki työläistaustastaan sen luokkahypyn ja äiti sitten pääsi isän rinnalla "parempiin piireihin". Ja mun vanhempani - erityisesti äitini - tietenkin halusi, että minä ja siskoni myös edetään ylemmäksi. Noh, siskoni eteni ja minä taas en. Kävin mä yo-kirjoitusten jälkeen Teknillisen korkeakoulun pääsykokeissa (koska vanhempani edellyttivät multa sitä), mutta koska koko ala ja homma kiinnosti mua kuin kilo p**kaa, niin muistan katselleeni ikkunasta ulos ja vilkuilleeni kelloa, että joko täältä pääsykokeista voi lähteä. 

Olen ollut työpaikoissa, joissa työ on mielestäni ollut ihan kivaa. Mutta syy siihen, miksi olen käynyt töissä, on aina ollut vain ja ainoastaan raha. Se, että mulla vähintään se katto ja näkkileipä säilyy, vaikka mitä tapahtuisi. Ja olen aina viihtynyt paljon paremmin ihan vaan työläistaustaisten ihmisten kanssa kuin niiden, joiden kanssa pitäisi aina keskustella  jostain uusimmasta teatteriesityksestä tai vastaavista aiheista. Olen mä joutunut elämäni aikana välillä nk edustamaankin (mm kerran mut laitettiin Israelin suurlähettilään viereen  yhdessä VIP-tilaisuudessa), mutta ei sellainen ole niitä asioita, joita elämääni haluan. Selviydyn sellaisista kyllä, koska olen hyvä sopeutumaan kaikkeen. 

Mä en koskaan mennyt naimisiin. Olisin halunnut samanlaisen rakkaustarinan kuin mitä oli mun vanhemmillani. Valitettavasti se ainoa mies, joka rakasti mua kuin isäni rakasti äitiä, ja jota mä rakastin kuten äiti rakasti isää, oli just se kundi, jonka vuoksi lähdin rahattomana syksyiseen yöhön. Mutta ei se kundikaan lopulta jaksanut hyljeksintää, mitä mun vanhempien taholta koki, vaan löysi sellaisen naisen, jonka perhe otti hänet avosylin vastaan. 

Mitä tulee kiltteyteen, niin mäkin kannoin kiltteyttä mukanani kauan. Sitä nk kiltin tytön syndroomaa. Kun vähän päälle kolmekymppisenä päätin riuhtaista itseni siitä irti ja aloin sanoa kaikilla ihan joka asiaan "EI" (silloinkin, kun olisin voinut sanoa "KYLLÄ"), elämästäni katosi paljon ihmisiä. Jotkut palasi takaisin, suurin osa ei. Mutta olen löytänyt elämääni uusia ihmisiä vielä kuuskymppisenäkin. Ihmisiä, jotka hyväksyvät mut sellaisena kuin olen. 

Pitkis: Ymmärsin väärin aiemman kirjoituksesi. Luulin, että äitisi on jo eläkkeellä, mutta pienen eläkkeensä vuoksi tekee silti edelleen töitä. Mutta onpa kyllä kurja tilanne, jos työnantaja sitten vetää iäkkään ihmisen ihan piippuun liialla työmäärällä eikä asiaan voi itse vaikuttaa mitenkään  :(

Mä voisin tähän lisätä yhden muistelun, joka liittyy myös tuohon, mitä Pitkikselle kirjoitin eli miten ikävät asiat voi johtaa johonkin positiiviseen. Mulla oli hyvin turvallinen, suojattu ja rakastettu lapsuus. Mutta myös erittäin autoritäärinen kasvatus ja koti, jossa vanhemmat määräsi ja lapset totteli. Kun pääsin ylioppilaaksi, tapasin kivan kundin ja alettiin seurustella. Mun vanhemmathan - ja varsinkaan äitini - ei tätä kundia hyväksynyt ollenkaan. Oli työläisperheen lapsi (niin olivat muuten molemmat vanhempanikin) , mutta koska olivat tehneet nk luokkaloikan, varsinkaan äitini ei hyväksynyt ketään "alempaa". Noin kuukautta ennen 19-vuotissynttäriäni  mun vanhemmat sanoi mulle, että joko jätät sen kundin tai sitten jätät avaimet pöydälle ja lähdet. Vanhempieni ällistykseksi pakkasin taskulaskimen, kulta- ja hopeakoruni yms vähänkään rahanarvoisen tavaran sekä jonkin verran vaatteita kassiin, puin päälleni, tipautin avaimet eteisen pöydälle ja lähdin. Mulla ei ollut penniäkään rahaa ja syksyiseen yöhän lähtiessäni vaan mietin, että mitäs vidua mä nyt teen. Vaikka tästä on kohta 45 vuotta, mä edelleen tunnen sormissani, miten kylmä se yö oli. En nimittäin älynnyt ottaa mitään sormikkaita tms mukaan. Ja olihan se aika pelottavaakin hypätä "vaaleanpunaisesta pumpulista" yksin kylmään ja pimeään pääkaupunkiseudun yöhön. Tuona iltana ja yönä mun ajattelutavassani tapahtui muutos: jos mulla on ongelma, mun pitää ratkaista se itse. Olen tässä yksin ja mun pitää selvitä. Mulla ei ole enää turvaa muista, vaan mun pitää pärjätä ihan itse. Keksiä itse keinot, joilla pärjään. Ja siitä lähtien olen aina ajatellut, että okei, nyt mulla on tällainen ongelma,. mitäs erilaisia ratkaisukeinoja tähän on ja mikä niistä olisi järkevintä toteuttaa. 

Koska olen silloin kauan sitten ollut asunnoton ja nukkunut joitain öitäkin puistonpenkillä enkä aina kavereiden nurkissa, mulle on aina tuonut mielenrauhaa se, että mulla on katto pään päällä ja edes näkkileipää kaapissa. Mun on ollut sen jälkeen helppoa sopeutua erilaisiin muutoksiin. Kunhan se katto ja näkkileipä säilyy elämässäni, niin perusasiat elämässäni on kunnossa.