Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu kelpaavan mikään ehdotus  nykyisin lahjaksi keskustelun perusteella.Kaikki on vääriä valintoja, vaikeaa on.

Tän vuoksi mun mielestä on hyvä miettiäkin, tarvitseeko mitään lahjaa edes hankkia. Mä kyllä tiedän, mistä mulle läheiset ihmiset tykkää ja niin tietävät hekin, mistä mä tykkään. Sen vuoksi en edes oleta, että kukaan mulle vähemmän läheinen ostaisi mitään lahjaa. Työkaverit, serkut yms on tuoneet synttäreilleni (siis 50v ja 60v) vain kukkia. Ja jos eivät ole tulleet synttäreilleni, niin ihan on riittänyt onnittelut Facebookissa. Eikä tartte olla edes sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

"Mutta...oletko ihan varma, että et pitäisi pelaamisesta?" 

Kiitos viestistäsi. Ehkä pitäisin jostain "roolipeleistä" ja sellaisista missä voisi tavallaan olla osa jotain tarinaa. Mistään sotapeleistä yms taisteluihin liittyvistä en pidä. Näitä ehkä voisin joskus kokeilla. 

Mun molemmat lapset (toinen siis kohta nelikymppinen - eli se aviopuolisonsa pelimaailmasta löytänyt -  ja toinenkin hyvin päälle kolmekymppinen) pelaavat nimenomaan roolipelejä. Samoin se ystäväni tytär ja hänen avomiehensä. Tavasta, jolla olet tähän ketjuun kirjoittanut, voisin hyvin kuvitella, että sulla on erinomainen taito nimenomaan roolipeleihin. Suullinen ulosantisi ja siten siis kirjallinen ulosantisi ovat loistavia. Uskon, että olisit taitava myös roolihahmon luomisessa ja siten roolipeleissä. 

En lukenut koko ketjua, mutta tosi on, että kun elämäntilanteet muuttuu, muuttuu usein kaveripiirikin. Pariutuminen ja varsinkin lasten hankinta muuttaa aika paljon ihmisen elämää. Siinä missä lapsettomana sinkkuna ritti, että soitti mutsille kerran kaksi kuukaudessa ja kävi joskus kääntymässä, lasten tultua luonnollisesti halusi luoda lapsilleen läheiset välit isovanhempiin. Ja kun puolison kautta lapselle tuli ne toisetkin isovanhemmat (sekä sedät, tädit ja serkut), niin puhelinsoitto kerran tai kaksi kuukaudessa ei enää riittänyt. Myös se on aika tavallista, että jos on pienten lasten kanssa kotona, päivisin on aikaa tavata muita ihmisiä, mutta kun puoliso tulee töistä kotiin, halutaan olla perheenä yhdessä. Ts on kiva, jos hiekkalaatikolla tai leikkipuistossa on aikuista seuraa, mutta lapsettomat ystävät on yleensä päivisin töissä. Mulla katkesi pitkäaikainen ystävyyssuhde lähes 20:ksi vuodeksi, kun ystäväni päätti hankkia vielä iltatähden. Hän palasi takaisin hiekkalaatikkoelämään ja mä taas teinien äitinä loin uraa (kun vihdoinkin oli mahdollista). Pari vuotta sitten ihan sattumalta törmättiin bussisa tän ystäväni kanssa ja siitä lähtien ollaan oltu taas paljonkin tekemisissä. Hän mm just pääsiäisenä mun luonani päivällisellä. Tavataan vähintään 2 kertaa kuukaudessa. Silloin aikoinaan tavattiin lähes joka päivä, kun kumpikin oli lasten kanssa kotona. 

Noin muuten kuitenkin sanoisin, että ei ystävystyminen katso ikää vaan sitä, millaisia edellytyksiä uusille ystäville on. Jos elää kiireistä ja hektistä elämänvaihetta, voi olla vaikea ympätä kalenteriinsa vielä lisääkin tapaamisia. Tai ihan vaikka vaan henkisesti tai fyysisesti raskasta elämänvaihetta. Itse olen kiitollinen omien ystävieni kärsivällisyydestä ne 2 vuotta, jotka jouduin huolehtimaan muistisairaasta äidistäni ja huonosti liikkuvasta isästäni. Joku toinen olisi dumpannut mut elämästään sen vuoksi, että mulla ei ollut mahdollisuutta tavata eikä voimavaroja pitää muullakaan tavalla aktiivisesti yhteyttä. Nyt äidin kuoleman jälkeen mulla olisi taas aikaa ja resursseja uudelle ystävyyssuhteellekin, mutta kuinka kauan, sitä ei voi tietää. Jos ystävystyisin nyt jonkun kanssa, hänen pitäisi ymmärtää mun tilanteeni ja se, että vaikka nyt voitaisiinkin tavata ja pitää yhteyttä  usein, niin mikäli isän kunto tuosta romahtaa, niin ystävän pitäisi jaksaa olla kärsivällinen. Tai laittaa välit poikki, jos ei jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Takuulla ei ole kaikkea. Osta hänelle lypsyjakkara, se kannustaa häntä uuden opettelemisen pariin. Tai lampaan keritsemissakset.

Ihan hauska ajatus, mutta ei kuitenkaan. Turhaa krääsää, kun ei ole lehmää, ei lammasta. 

Ostettava myös lammas?

WHAAAT!?!? :D

On muuten tosi hankalaa ostaa lahja ihmiselle, jolla on jo kaikkea ja jolla on varaa ihan itsekin ostaa, mitä haluaa tai tarvitsee. Ap ei tainnut kertoa, kuka tämä lahjan saaja on eli mikä on hänen suhteensa häneen. On aika eri asia ostaa lahjaa vaikka omalle äidilleen, siskolleen tai pitkäaikaiselle ystävälleen kuin jollekin sellaiselle, jonka elämästä ja toiveista ei ole kovin hyvin perillä. Ja lisäksi tietenkin lahjabudjetti vaikuttaa.

Mä ostin mun siskolleni 10 vuotta sitten  60-vuotislahjaksi viikon matkan Firenzeen. Mutta ollaan siskoni kanssa läheisiä ja kun ei oltu koskaan oltu ihan vain kahdestaan ulkomaanreissulla, kysyin siskoltani, mitä mieltä se olisi tällaisesta synttärilahjasta. Ja koska oli ilahtunut siitä, varmistettiin vielä sellainen ajankohta, että molemmat saa töistä lomaa. Sen jälkeen varasin meille matkan ja oli ihana reissu. Mä sain mun siskoltani sitten 60-vuotislahjaksi reissun Irlantiin, mutta koska sattui korona-aikaan, niin se reissu on vielä tekemättä. Tosin matka on nyt varattu eli syyskuussa lähdetään. 

Itse miettisin ap:n tilanteessa sitäkin, että onko oikeasti tarpeellista ostaa joku lahja? Vai riittäisikö ihan vaan kukat? Tämä kun mielestäni riippuu ihan siitä, kuinka läheinen tuo synttärisankari on ap:lle. Mä sain synttärilahjaksi useammaltakin ihan vain kukkakimpun, mutta en odottanutkaan heiltä mitään sen enempää.