Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 180: "Kuka haluaa asua tyhjien kirjahyllyjen keskellä autiossa talossa odottamassa kuolemaa? Jälkipolvien tehtävä on tyhjentää tavarat. Tyhjentäminen on  tietenkin helpompaa sille jolla ei ole mitään tunnesidettä tavaroihin kuin tavaran omistajalle, jolle tavarat ovat muistoja eletystä elämästä."

Mä rakastan vanhoja astioita, mutta mä myös käytän niitä. En arkisin vaan sunnuntaisin ja muina juhlapäivinä. Aikoinaan olin kirpputorilla ja siellä oli vanha nainen arviolta kuuskymppisen tyttärensä kanssa myymässä tavaroita. Juteltiin siinä tovi ja he kertoivat, että vanhus oli saanut paikan palvelutalosta ja siksi piti tavaroista luopua. Katselin siinä hopeista soppakauhaa, jonka varteen oli kaiverrettu nimikirjaimet ja päivämäärä 25.6.1949. Vanhus kertoi, että se oli hänen ja edesmenneen miehensä (joka oli ollut nuorena miehenalkuna sodassakin) häälahjaksi saama kauha. Vanhuksen äänen värinästä ja silmien kostumisesta päättelin, että kauhasta luopuminen ei ollut hänelle mikään helppo asia. Kerroin vanhukselle, että sitten tämä kauha tulee olemaan mulla itsenäisyyspäivänä ja monina muinakin pyhäpäivinä käytössä. Vanhus hymyili onnellisen näköisenä, kun sai tietää, että kauha "jatkaa arvokasta elämäänsä", vaikkei enää hänen suvussaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohan älytön itsekkyys paistaa näistä hamsterisenioreiden vastauksista. Minäminäminä. 

Miten se on itsekästä, että pidän omat tavarani kunnes kuolen, mutta jätän asunnon raivaamiseen tarvittavat rahat, jottei kenenkään tarvitse nähdä vaivaa? 

Naapurin Pertin tai Irmelin tavaroiden raivaus voisi tapahtua juuri kuvaamallasi tavalla. Oman rakkaan omaisen kohdalla tilanne on aivan toinen. Ainakin jos henkilö on ollut esim. hyvin rakas vanhempi. Jokaisen tavaran haluaa käydä läpi, ei arvon takia, vaan muistojen. 

Silkkaa kidutusta jättää homma jälkipolville. Tai ehkä sinun jälkeläisille homma ei tule olemaan raskas...

Eli parempi on, jos ne lapsilleen muistoja herättävät tavarat  heittää jo eläessään pois? Tiesitkö, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Mun siskoni solmii tunnesiteitä esineisiin, minä taas en. Omista lapsistani en tiedä, ei ole tullut koskaan puheeksi. On mulla  tuolla työhuoneessa kaipn päällä laatikossa lasteni askarteluja, heidän tekemiään äitienpäiväkortteja yms. enkä osaa sanoa, tuleeko niiden näkeminen olemaan lapsilleni aikanaan lohdullista vai kidutusta. Ehkä pitäisi varmuuden vuoksi heittää pois?

Nro 174: "Auts, anteeksi kun astuin varpaillesi, vastaamalla jonkun esittämään kysymykseen! 😂😂😂 Mä olen nimenomaan kuolinsiivouksia vastaan. Siis sitä ajatusta vastaan että sellainen _pitäisi_ tehdä. Ei pidä, jos ei halua. Yksinkertaista.

Tosin, kaikki seniorit ei myöskään asu kaksiossa. Ja oikeilla hamstraajilla se nimenomaan on koti, joka on täynnä tavaraa niin että pienet käytävät vaan menee."

No mä taas olen kuolinsiivouksien kannalla. Tosin mun mielestä tuo termi on hölmö. Pikemminkin voisi puhua jostain "vanhuuden pärjäämissiivouksesta". Ja sillä tarkoitan sitä, että viimeistään eläkkeelle jäädessään olisi hyvä tarkastella kotiaan sitä silmällä pitäen, miten siellä kodissaan pärjää myöhemmin. Onko asunto sellainen, että erilaisten apuvälineiden avulla siellä pärjää oikein hyvin, ja ovatko palvelut niin lähellä tai muilla tavoin tavoitettavissa, että jos ajokorttiaan ei saakaan enää uusittua, edelleen hoituu kaikki päivittäiset asiat. Yms yms. Ihan mahdollista tottakai on, että kunto pysyy niin hyvänä, että pärjää vallan mainiosti, ja kuolo korjaa ennenkuin ei enää pärjäisi. Mulla itselläni nämä asiat alkoivat tulla mieleen jo vuonna 2018, kun menin ekaan polven teknivelleikkaukseen. Kun leikkauksen jälkeen  liikuin kyynärsauvojen kanssa ja keittiötikkaille nouseminen oli mahdotonta, huomasin mulla monen tavaran olevan ihan väärässä paikassa. Huomasin myös, että sitten, kun jalka ei enää kunnolla nouse, en ihan oikeasti pääse suihkualtaaseen ja suihkuun. Tämä nyt meni vähän ohi aiheen ja ne jossain ulkovarastossa olevat tavarat ei vanhusta haittaa, mutta miten hän saa ne sieltä hommattua pois sen jälkeenkään, kun joutuu muuttamaan johonkin palvelutaloon tai hoivakotiin? Jos sinne vanhaan kotiin ei jää puolisokaan asumaan, niin hoivakotimaksuissa huomioidaan entisen asunnon kulut vain muuton jälkeisiltä kuudelta kuukaudelta. Omakotitalossakin on kuluja...jos ei muuta, niin kiinteistövero. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se ole ihan kohtuullista, että kun perivät talot ja autot ja kesämökit, niin sen edestä saavat jotain tehdäkin?

Vai pitäisi teille kaikki tehdä valmiiksi?

Joku vielä kirjoitti, että on sen vanhemman vastuulla hävittää kaikki turha tavara.  No miten vastuutat sen vainajan?

Tuohon sanoisin vielä sen, että milloin voi ihminen olla 100%:n varma, että jotain ei enää ikinä tarvitse? Toki ainakin silloin, kun ei enää kykene mitään sillä esineellä tekemään, mutta kykeneekö silloin enää hankkiutumaan siitä esineestä eroonkaan? Viimeisiä asioita, mitä muistisairas kykeni tekemään, oli ikivanhojen aikakauslehtien selaaminen. Isä ei enää pysty lukemaan kirjoja, mutta ei hän kyllä pysty niitä lähes kahtatuhatta kirjaa hävittämäänkään. 

Joku kirjoitti hyväån esimerkin siitä, mitä se turha roina voi olla. Ja tuo on aivan totta. Jos on valtavan iso talo ja mahdollisesti vielä joku ulkorakennus, ei siitä tavaramäärästä aiheudu siellä asuvalle mitään kohtuutonta haittaakaan. Erityisesti, jos ne romut on jossain muualla kuin asumistiloissa. Toista on sitten ne todelliset hamstraajat, joilla asunnossa on vain kapeat kulkuväylät pahvilaatikoiden, kestokassien ja jätesäkkien keskellä. Omat vanhempani eivät onneksi isosta asunnosta pienempään muutettuaan enää hamstranneet tyhjiä jugurttipurkkeja tai margariinirasioita, mutta siellä isossa kyllä hamstrasivat. Kodinhoitohuoneessa oli yksi lattiasta kattoon oleva kaappi täynnä niitä. "Jos joskus vielä tarvitsee..." :D Pienemmässä asunnossa ei ollut enää mitään kodinhoitohuonetta eikä keittiössäkään kuin muutama kaappi astioille ja elintarvikkeille, niin muutossa menivät roskikseen. Omaa kuolinsiivousta tehdessäni olen todennut , että mä olen aina muuttanut vain isompaan asuntoon, en koskaan pienempään, ja sen vuoksi ei ole koskaan aiemmin ollut mitään pakottavaa tarvetta karsia tavaramäärää. 

Mulla on edelleen flunssainen olo eikä oikein mitään jaksa tehdä. Eilen tilasin kaupasta Woltin kautta sapuskaa ja olisin tilannut simaakin, mutta eihän siellä ollut. Viime vuonna kyllä oli, joten katsoin K-Ruoka sovelluksesta ja tossa kaupassa on useampaakin laatua simaa. Sitten tajusin, että koska simassa on 0,8% alkoholia, se lasketaan alkoholijuomaksi eikä sitä voi tilata kotiinkuljetuksella. Sen verran oli kuitenkin kuumetta, että en viitsinyt pelkän siman takia lähteä kauppaan vaan tilasin sitten Pommacia. Koira oli silti pakko ulkoiluttaa ja kun tulin iltalenkiltä kotiin, parkkiksella yks naapuri tuli just autostaan. Hänellä oli vappujuomat mukanaan ja kun juteltiin hetki, kerroin, tuosta ihmettelystäni, että ei voinut tilata simaa. Hän sanoi, että hän oli saanut just töistä simapullon eikä heillä taas kukaan tykkää simasta, joten haluanko sen siman. Kiitos, mielelläni :) Lätsä ei ole ollut päässä tänä vappuna ollenkaan. Päivälenkillä kun kävin koiran kanssa, huomasin, että ai niin, oishan sen lätsän ovinut laittaa päähän kävelylenkille edes. 

Toivottavasti huomenna olisi jo vähän parempi olo ja jaksaisin maalata tuulikaapin. Ärsyttää, jos menee sekin vapaapäivä maatessa. Ensi viikolla olen päivystäjä, joten ei ylimääräisiä vapaapäiviä.