Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä tiedä, milloin kuolee. Olen 52, ja minulla on paljon minulle mieleistä omaisuutta. Jos elän yhtä pitkään kuin mummoni, nautin niistä vielä lähes 50 vuotta, joten niitä on turha raivata pois. Toisaalta, olen vähän keskivartalopullukka, ehkä saan sydänkohtauksen tänään, ja tavarani jäävät toisten riesaksi. Sama koskee 80-vuotiasta. Elämää voi olla 20 vuotta tai nolla vuotta jäljellä. Milloin se tavara pitää hävittää?

Juuri näin. Toisaalta kyllä ymmärrän myös sen, että jos jollain on varastossa jätesäkki, jossa on rikkinäisiä jätesäkkejä, niin niitä rikkinäisiä jätesäkkejä tuskin tarvitsee enää ikinä. Niille tosin saattaa olla käyttöä (olisi mullakin ollut nikkarointi- ja maalaushommissa), mutta ei maksa kovin montaa euroa ostaa uutta jäteäsäkkirullaa, jos jonain päivänä tarvitsee. Samoin satamäärin tyhjiä jugurttipurkkeja. Tai mistä sitäkään tietää. Mä innostuin kylvämään chilin, paprikan, tomaatin ja kurkun siemeniä ja kun ne kylvölaatikoissa kasvoikin jo turhan isoiksi, mä tarvitsin nimenomaan jugurtti-, rahka- ja viilipurkkeja, jotta saan istutettua taimet vähän isompiin astioihin. En mäkään niitä satamäärin tarvinnut, mutta kyllästymiseen asti söin sitten proteiinirahkoja yms ja niin teki siskoni ja isänikin, jotta mä saan purkkeja  :D Säästänkö nuo purkit ensi kevääseen vai en, enpä tiedä. Voihan olla, että mä kuolen jo ennen ensi kevättä. Vain pari viikkoa sitten heitin pois kaksi vanhaa tyynyä ja jo nyt mulla olisi ollut käyttöä niiden tyynyjen sisusmateriaalille :D 

Noin yleisesti ottaen kuitenkin sanoisin, että sitten, kun oma kunto tai terveydentila on siinä pisteessä, että ei enää kykene tekemään asiaa X, ei kyllä enää tarvitse niitä tavaroita, joista tai joilla voisi tehdä asian X. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on tuhkattu. Voi olla että kerrostaloon tai taloyhtiöön ei saa viedä enää ruumista, jos asuu muita. Tuhkat kyllä. Omakotitalossakin pitää miettiä hygieniaa ja seuraavaa asukasta. Kappelissa voi olla myös siunaustilaisuus jos ei kirkkoon mennä tai muu huone. 

Näin mäkin vähän veikkaan. Eli jos vainaja tuhkataan ensin, niin kirkollinen siunaustilaisuuskin voidaan järjestää kotona. Harvemmin kai näin Suomessa tapahtuu, mutta joskus ihminen voi kuolla ulkomailla ja Suomeen palaa sitten uurnassa. Suomessa perinteisesti vainaja ensin siunataan ja vasta sitten tuhkataan. 

Vierailija kirjoitti:

"Eli parempi on, jos ne lapsilleen muistoja herättävät tavarat  heittää jo eläessään pois? "

Kyllä, kyllä ja vielä kerran kyllä. 

Omien tavaroiden läpikäyminen saattaa tuntua hankalalta, muuta surun keskellä harkinta tavaran säilyttämisen ja pois heittämisen suhteen on surevalle omaiselle vielä paljon vaikeampaa. Lähes jokainen tavara tuo muistoja rakkaasta läheisestä. Mikäli tätä tavaraa on vähän, homma on surevalle todella paljon helpompi.

Kolme kuolinpesää raivanneena, voin sanoa, että kuolinsiivouksen tekeminen on rakkaudenteko lapsille. Itse olen tehnyt omaa kuolinsiivoustani jo kohta 10 vuotta. Tämä kestää, kun omaisuutta ja varallisuutta on kertynyt hieman liikaa. Lisäksi en vielä ole saanut hoidettua loppuun viimeisintä kuolinpesää. Kauhuskenaarioni on, että kaikki tämä jäisi joskus omien lasteni kontolle. Ei, rakastan heitä liikaa ja siksi jatkan tätä omaisuuteni kuolinsiivousta.

Mun siskoni olisi sun kanssasi täysin eri mieltä. Mä taas olen samalla linjoilla sun kanssasi. Siskoni saisi sätkyn, jos isä heittäisi kaikki äidin tavarat pois. Äiti siis kuoli vuosi sitten. Mulle taas se olisi ihan ok, että heittäisi. Siskollani on jo nyt paljon suvussa olleita esineitä, kirjeitä ja valokuvia. Ja ihan takuulla, kun isäkin kuolee, siskoni haluaa sieltä kaikenlaista itselleen. Ja haluaa käydä tavarat läpi itse. 

Mä olen säästänyt jotain lasteni vanhoja tavaroita sekä just noita äitienpäiväkortteja yms. Vaikka tämä kotini onkin myös lasteni lapsuudenkoti, niin esikoisen muutettua reilut 15 vuotta sitten omilleen, tein asunnossa aika ison muutoksen. Mulla ei ole täällä juurikaan sellaisia esineitä, mitä olisi ollut lasteni lapsuudessa. Huonekalut on vaihtuneet, astiat on vaihtuneet, liinavaatteet ja verhot on vaihtuneet jne. Minkään kotonani olevista tavaroista ei pitäisi herättää lapsissani mitään lapsuusmuistoja. Paitsi just ne muutamat lelut (joita olen säilyttänyt sitä varten, kun tulee lapsivieraita käymään) sekä ne muutamat askartelut ja äitienpäiväkortit. Tai no joo, on mulla meidän edesmenneen koiran tuhkat uurnassa tossa yöpöydälläni. Se koira meillä oli, kun lapseni asuivat vielä kotona. Mutta kun mä kuolen, myös sen koiran tuhkat sekoitetaan mun tuhkiin ja ripotellaan metsään, joten siitäkin lapseni hankkkiutuvat eroon jo monttubileiden yhteydessä. Testamentit, edunvalvontavaltuutukset, hoitotahdot, hautaustahdot sekä kaikki arvopaperit on yhdessä ja samassa kansiossa lipastonlaatikossa. Molemmat lapseni tietävät, että ne on siellä. Tosin jos mulle muistisairaus iskee, mähän saatan alkaa piilotella niitä minne sattuu :D Onneksi nykyisin esim asunnon osakekirjat on jo digimuodossa Maanmittauslaitoksella ja testamentistanikin on yksi kappale yhdellä lakiasiaintomistolla. Hoitotahdossani on vielä pikkasen viilattavaa, mutta jahka saan sen valmiiksi, siirrän Omakantaan. Molemmat lapseni tietävät myös, mitä sijoituksia mulla on, eli vaikka piilottaisinkin pöhköpäisenä niiden paperit, niin pystyvät kuitenkin selvittämään asiat ja saavat perintönsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kuoleman jälkeinen tila. Vähän niin kuin PS vaaliohjelma KOK orjana? Ei sitä voi tietää kun kukaan ei sitä kerro

Se juuri. Läheinen on joutunut menemään tilaan, josta kukaan ei tiedä varmasti mitään. Mielestäni se on kauheaa, kun on mennyt sinne yksin ilman meidän muiden seuraa tai mahdollisuutta keskustella, mitä koki. 

Mistä tiedät, että se on siellä yksin?

Enpä juuri. Tai no kun äiti vuosi sitten kuoli, toivon, että se hänen Taivas on olemassa ja hän siellä sitten tapasi kaikki edesmenneet rakkaansa. Heitähän hän muistisairautensa lopulla kaipasi, ei enää elossa olevia läheisiään (kun ei enää muistanut, että hänellä sellaisia oli olemassakaan).