Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääsiäinen meni rauhallisesti kotosalla, mitä nyt vähän ulkoilua ja eilen kävimme paikallisessa ruokapaikassa lounaalla. 

Olen myös viestitellyt tallinnalaisen  ystäväni kanssa ja yhden ystävän kanssa puhuttiin puhelimessa.

Tänään kävin pyöräilemässä, poistullessa olikin kova vastatuuli. Aamulla satoi vettä oikein kunnolla.

Sain myös vanhanajan  paperikirjeen rapakon takaa.

Kohta pitäisi ruokaa kehitellä silakkafileistä, tiedän kyllä jo mitä niistä teen.

Mitä teet silakoista? Mullakin pakkasessa ja ensi viikolla kierittelen ruisjauhoissa ja paistan voissa.  Paljon paistettuja sipulirenkaita ja varmaan perunamuusia.

Hei, tein silakoista sellaista silakkafilepannua.  Paistinpannulla kuullotan sipulisilpun rasvassa, päälle silakkafileet kalan muotoon, suolaa. Näitten päälle munamaito, missä paprikajauhetta ja kuivattua tilliä.  Haudutetaan liedellä miedolla lämmöllä kannella peitettynä.

Näin olen yleensä tehnyt,  mutta tänään kun mies lämmitti tuvan uunia, niin paistoin ruoan siellä.  Kuullotin sipulikuutioita ensin vähän paistinpannulla. Ehkä 200 astetta lämpöä, reilu 30 min.  

Kuulostaa hyvältä.  Kiitos vinkistä!

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän sosiaalisen elämän salaisuus on, että on niin paljon ystäviä, että pystyy hyväksymään myös tunnetasolla sen, että jollain on välillä vähemmän aikaa tai jos jotakuta ei kiinnostakaan. Ystäviä taas löytyy, kun antaa ihmisille tilaa ja mahdollisuuksia ystävystyä, esim. kutsuu mukaan juhliin ja illanistujaisiin, mutta ei odota, että joku tulee tai kyttää, että tuleeko.  

Tätä olenkin epäillyt, kun olen lueskellut tämän ketjun juttuja. He jotka helposti pystyvät siirtämään ystävät vain sivuun ja hyväksyvät sen ettei aikaa nyt vain heille ole, eivät osaa samastua siihen yksinäisyyden kokemukseen, kun tulee aina torjutuksi.  Kun tosiaan ei ihan oikeasti ole sitä sosiaalista elämää.

Koen, että kun kutsun illanistujaisiini 14 ihmistä, niin en siirrä sivuun niitä 11:sta, jotka eivät tule, vaan vietän hauskan illan niiden kanssa, jotka saapuvat. 

Ethän sinä silloin mitään siirräkään, vaan nimenomaan luot väylän itsesi luo. Sivuun siirtäisit, jos kutsuisit 11 ja jättäisit ne 4 kutsumatta. Tämä olisi enemmänkin se asetelma, mistä monet täällä ovat puhuneet.  Ja sinulla ensinnäkin on 14 ihmistä, joita ylipäätään voit kutsua.

Kuka sen määrittelee, ketkä voi kutsua? Kutsuin kavereita ja tuttuja eli harrastuskavereita, joista kuulen viikoittain; harrastuskavereita, joista kuulen ryhmässä kuukausittain ja tuttuja, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, mutta tavattiin alkuvuodesta yhteisen kanverin kautta jne. 

Suurta Ystävyyttä kaipaaville tällainen sosiaalisuus ei varmaan tyydytä sitä tarvetta. 

Enpä minä sitä sen enempää kommentoinutkaan. Tein vain huomion, että puhuit itse ihan eri asiasta.

Monesti yksinäisyydelläkin tarkoitetaan eri asioita.  Yksi kokee,  että kun on riittävä määrä sosiaalista kanssakäymistä,  ei tunne itseään yksinäiseksi. Toinen taas kokee,  että  jos ei ole  "sielunsiskoa " tai  "sielunkumppania", tuntee itsensä yksinäiseksi. 

Toki. Yleinen toteamushan on, että ryhmässäkin voi kokea yksinäisyyttä ja yksin ollessa taas ei. Oman kokemuksen mukaan koen myös, että mitä läheisempi ja tiiviimpi ystävyyssuhde on sitä alttiimpia ne ovat myös haavoittumaan ja näin ollen myös katkeamaan. Ehkä tällöin niihin ujuttautuu helpommin epäterveitä piirteitä, joka saa aikaan konflikteja?

Ainakin suurempia odotuksia ja jos odotukset eivät täyty,  ei ko ihmissuhdekaan riitä. 

Syödään tacoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huolehtikaa vanhenevista läheisistänne. Sitä huolenpitoa ei voi ulkoistaa terveydenhuollon ammattilaisille kokonaan. Ihmiset ovat niin vierantuneet omista sukulaisistaan. Tämä siis seuraa, kun vanhenet, sairastut etkä enää pysty huolehtimaan itsestäsi kunnollla.  

Ideaalina on pidetty sitä, että jokainen voisi mahdollisimman pitkään asua kotonaan. Tämä on jopa ohjannut polittisia päättäjiä supistamaan resursseja terveydenhuollossa. Tämä on kuitenkin vain toiveajatus, joka ei perustu realiteetteihin., vaan outoon ajatukseen joku hoitaa. Siis aina joku muu kuin minä itse. Omaisten pitää ymmärtää, että se että kotihoito piipahtaa 2-3 kertaa vuorokaudessa katsomassa, että vanhuksella on asiat kunnossa ja saa lääkkeet - ei ole riittävää huolenpitoa - se on vain pakollinen minimi.

Huonokuntoinen vanhus kotona vai laitoksessa? Kumpikaan ei ole ideaaliratkaisu. Ihmisten pitää jo tarpeeksi ajoissa varautua ja sitoutua kantamaan vastuuta omaisestaan. Tähän tarvitaan myös SUURTA asennemuutosta, jota jokainen voi omalta osaltaan miettiä valmiiksi ennen kuin on liian myöhäistä.

Joku aika sitten oli kovasti trendinä yhteisöllisyyden korostaminen. Mutta se tuntuu kuitenkin olevan vain tyhjä slogan, kun on kysymys omista ikääntyvistä omaisista. Yhteisöön kuuluvat vain valikoidut hipsterikaverit ja ehkä omat lapset. Kaikki haluavat  todellisuudessa vain itsekkäästi posottaa "omaa elämäänsä" ja toivoa parasta, että yhteiskunta/ sosiaali-ja terveyshoito huolehtii  ikääntyvistä omaisista. Vieraantuminen on niin syvää, että politikot kokevat, että vanhuksilla kaupalliset toimijat pystyvät rahastamaan, mutta muuten siihen ei yhteiskunnan toimesta haluta panostaa latinlatia. Vanhukset ovat  vain rasittava kuluerä, piilotettuna laitoksiin. Vieraantuminen tarkoittaa myös sitä, että ei ole mitään ymmärrystä siitä, kuinka paljon työtä, aikaa ja resursseja vanhoista ihmisistä huolehtiminen vie.

Onko vielä vanhoja kunnon vanhusten taloja? Jokainen asui siellä omassa huushollissaan tuttuine tavaroineen, mutta kaikki on esteetöntä ja ateria- ja muut palvelut lähellä ja saatavilla. Helpompaahan kotihoidon on käydä kymmenen asiakkaan luona samassa osoitteessa kuin ajella ympäri kylää. Ja yhteistä viriketoimintaakin voisi olla koko porukalle, niin ei tarvitse mennä lääkäriin pelkkää yksinäisyyttään. Nykyään kuulee vain (vaihtelevan tasoisista) 24 h hoivakodeista tai yksin sinnittelemisestä kotona.

Niitä kutsutaan senioritaloiksi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän sosiaalisen elämän salaisuus on, että on niin paljon ystäviä, että pystyy hyväksymään myös tunnetasolla sen, että jollain on välillä vähemmän aikaa tai jos jotakuta ei kiinnostakaan. Ystäviä taas löytyy, kun antaa ihmisille tilaa ja mahdollisuuksia ystävystyä, esim. kutsuu mukaan juhliin ja illanistujaisiin, mutta ei odota, että joku tulee tai kyttää, että tuleeko.  

Tätä olenkin epäillyt, kun olen lueskellut tämän ketjun juttuja. He jotka helposti pystyvät siirtämään ystävät vain sivuun ja hyväksyvät sen ettei aikaa nyt vain heille ole, eivät osaa samastua siihen yksinäisyyden kokemukseen, kun tulee aina torjutuksi.  Kun tosiaan ei ihan oikeasti ole sitä sosiaalista elämää.

Koen, että kun kutsun illanistujaisiini 14 ihmistä, niin en siirrä sivuun niitä 11:sta, jotka eivät tule, vaan vietän hauskan illan niiden kanssa, jotka saapuvat. 

Ethän sinä silloin mitään siirräkään, vaan nimenomaan luot väylän itsesi luo. Sivuun siirtäisit, jos kutsuisit 11 ja jättäisit ne 4 kutsumatta. Tämä olisi enemmänkin se asetelma, mistä monet täällä ovat puhuneet.  Ja sinulla ensinnäkin on 14 ihmistä, joita ylipäätään voit kutsua.

Kuka sen määrittelee, ketkä voi kutsua? Kutsuin kavereita ja tuttuja eli harrastuskavereita, joista kuulen viikoittain; harrastuskavereita, joista kuulen ryhmässä kuukausittain ja tuttuja, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, mutta tavattiin alkuvuodesta yhteisen kanverin kautta jne. 

Suurta Ystävyyttä kaipaaville tällainen sosiaalisuus ei varmaan tyydytä sitä tarvetta. 

Enpä minä sitä sen enempää kommentoinutkaan. Tein vain huomion, että puhuit itse ihan eri asiasta.

Monesti yksinäisyydelläkin tarkoitetaan eri asioita.  Yksi kokee,  että kun on riittävä määrä sosiaalista kanssakäymistä,  ei tunne itseään yksinäiseksi. Toinen taas kokee,  että  jos ei ole  "sielunsiskoa " tai  "sielunkumppania", tuntee itsensä yksinäiseksi.