Reipas ja tunnollinen lammas

Hyvää pohdintaa yksinäisyydestä ja varmaan se onkin noin. Tosin tuo sitten edellyttää, että toinenkin on kiinnostunut samoista asioista ja että hänellä on ylipäätään jotain mielipiteitä asiasta, josta keskustellaan. Eilen, kun menin isän luo kahville (jotta hän ei tuntisi itseään yksinäiseksi), mennessäni mietin, kuulenko tänään kahden tunnin luennon lentoturbiinien meluhaitoista vai mahdollisesti saman pituisen kiukkuisen vuodatuksen edellisen päivän taloyhtiön yhtiökokouksesta. Siskoni sattuikin tulemaan sinne samaan aikaan, joten sainkin kuunnella siskoni pitämän luennon kesämökistään ja sen puutarhasta :D Pointtini tässä on, että joillekin ihmisille riittää, että toinen vain kuuntelee. Ei ole väliä, kiinnostaako aihe kuulijaa vai ei. Eikä ole väliä, vaikkei hän ymmärtäisi koko asiasta hölynpölyä eikä hänellä olisi aiheeseen mitään sanottavaa. 

Mä vähän luulen, että aikuisena ystävystyminen on vaikeaa jo senkin vuoksi, että pitäisi tutustua niin moniin ihmisiin ennenkuin löytyy se, jonka kanssa on useampia erilaisia kiinnostuksenkohteita. Yksi ei riitä, koska aihe on kaluttu aika nopeasti läpi tai sitten koko ihmissuhde perustuu vain siihen yhteen asiaan ja jos toista lakkaa se asia kiinnostamasta, suhde kaatuu siihen

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 61: "Siis ettekö ollenkaan hoida omia lapsenlapsiaan? He ovat samassa asemassa kuin kuka tahansa vieraileva perhe? Outoa, todella outoa."

Jos mä kutsun jonkun lapsiperheen meille kylään, oletan kyllä, että lasten vanhemmat huolehtii kyläilyn ajan lapsistaan.  Jos taas mut kutsutaan lapsiperheeseen kylään, mä voin hyvin viihdyttää niitä lapsia, koska vanhemmillaan on sitten siinä tarjoilut yms tehtävänä. Mulle siis oleellinen ero on siinä, olenko tilanteessa vieraana vai emäntänä. 

Minusta on jotenkin outoa, jos omia aikuisia lapsia pitää emännöidä. Käyn omalla äidilläni varmaan kerran pari viikossa, enkä oleta että olisi siivottu tai jotain tarjottavaa. Jos jotain sotketaan, laitetaan paikalleen. Sama, kun vanhempani käyvät meillä. Kahvinkeittimen voi käydä napsauttamassa päälle kuka nyt kahvia haluaa riippumatta siitä ke

No, perheet on erilaisia. Mä kyllä yleensä laitan kunnon ruuat, kun jälkikasvua tulee käymään. Mutta he eivät käykään jatkuvasti. Mun äitini ei olisi edes tykännyt, jos olisin mennyt huseeraamaan omiani hänen keittiössään. Siis silloin, kun hän vielä itse kykeni jotain tekemään. Isänikin, vaikka on jo 95v,  keittää kahvit valmiiksi termoskannuun, laittaa kupit keittiön pöydälle ja nostaa pullaviipalepussin siihen. Mä sitten otan jääkaapista kerman ja istutaan kahville. En muuten edes tiedä, missä isä säilyttää kahvipakettia. Ja joo, nostan oman kuppini pöydältä tiskialtaaseen. Isän kuppi jää pöydälle, koska hän juo myöhemmin lisää kahvia. 

Nro 102: "Nykyään on paljon lapsettomia aikuisia ja usein on tilanteita, joissa saman ikäiset vanhempien sisarukset ja kummit ovat täysin kokemattomia lasten hoidossa. Nämä lapsettomat eivät halua tai osaa olla vastuussa pienistä lapsista, vaikka ne rakkaita olisivatkin. 80- ja 90-luvuilla lähes kaikilla oli lapsia ja lapsia oli ylipäätään enemmän. Monella oli ollut nuorempia sisaruksia, joista piti ainakin vähän huolehtia. Nykyvanhemmilla ei välttämättä ole ketään muuta, keneltä pyytää hoitoapua. Aika iso kynnys jättää lapsi jonkun puolitutun vauvakerhossa tavatun tyypin hoiviin."

Tämä on varmaan totta. Mä olin aikoinaan  useinkin kavereilleni lapsenvahtina, vaikkei mulla ollutkaan vielä omia lapsia. Pienempiä sisaruksia mulla ei ollut, ainoastaan 6 vuotta vanhempi isosisko. 

Lisään vielä tuohon miten itse toimit -kysymykseen, että jos viestissä ei ole mitään kysymystä vaan asia on mulle pikemminkin sellainen "nice to know", kuittaan viestin joko peukku emojilla tai kirjoitan "ok".  Esimerkkinä vaikka se, että sikoni laittaa mökiltä viestin "tulen sittenkin vasta tiistaina kotiin".

Vierailija kirjoitti:

Ei introverttius ole mikään syy olla vastaamatta. Itseään voi kasvattaa sietämään erilaisia asioita, eikä kuvitella, että maailma pyörii sinun määräämässäsi tahdissa. Tekstiviestin näpyttely voi olla vaikeaa ellei mahdotonta esim. huonon näön tai monien eri sairauksien takia, puhuen asia selviää heti. Kannatta todella tulla ulos sieltä minä-minä-kuplasta.

Jos joku huononäköinen soittaa mulle enkä mä kännykästäni näe, kuka soittaja on, se huononäköinen on näpytellyt väärän numeron. Vain yksi huononäköinen voi oikeasti tavoitella juuri mua ja se on isäni. Mutta hänkin, jos asialla ei ole kiire, laittaa viestin "soita kun ehdit".