Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin suurempia odotuksia ja jos odotukset eivät täyty,  ei ko ihmissuhdekaan riitä. 

Joistain näistä ystävänkaipuukirjoituksista tulee minulle tunne, että ystävyyteen ladataan jopa isompia odotuksia kuin parisuhteelle. Mietin jopa, olisiko joidenkin kohdalla kyse itseltäkin piiloon jääneestä biseksuaalisuudesta. Tai sitten kuvitelmasta, että jää vaille jotain elämää suurempaa ihmissuhdetta, jollaisen kuvittelee muilla ystävyksillä olevan. 

Tai homoromanttisuudesta. On toive platonisesta mutta läheisyyden tarvetta suuresti täyttävästä ihmissuhteesta. 

Minä olen törmännyt usein tuohon ilmiöön. Tai en nyt tiedä voiko sitä varsinaiseksi homoromanttisuudeksi sanoa, minulle sattuneet tapaukset ovat kyllä ihan miesten kanssa parisuhteissa olleet, vaikka silloin kun minuun tutustuvat niin sinkkuja. Mutta minussa on jotain sellaista, mikä tuntuu vetävän puoleensa ystävänkaipuisia naisia, jotka kaipaavat todella suurta emotionaalista tukea ja läheisyyttä. Kuvioon kuuluu, että he "ihastuvat" tosi nopeasti, siis ystävämielessä ihan. 

 

On todella hämmentävää kun muutan viikon koirapuistotuttavuuden jälkeen tajuan olevani toiselle niin rakas ja läheinen ystävä ja ollaan niin touchy-feely-needy ja läheisiä. Itse olen vielä täysin satunnainen tuttava -asteella. 

 

Tuo on todella erikoinen kuvio: minä olen varmastikin sellainen kylmä ihminen mistä täällä palstalla usein puhutaan: minulla voi mennä vuosia ennen kuin päätän pidänkö ihmisestä ylipäänsä. Se, että pääsee tuttava -asteelta ystäväkategoriaan on jo aikamoinen ihme. Lisäksi olen ystävänäkin aika viileä ja etäinen, minulla on ilmeisesti jotenkin hyvin vähäiset emotionaaliset tarpeet koska mies, koira ja minä itse pystymme vastaamaan niihin aivan mainiosti. En siis tarvitse ystäviltäni mitään emotionaalista tukea tai tunteiden tuuletusta tms. 

 

Ja sitten ne ihmiset, joilla on todella paljon läheisyyden- ja emootioiden kaipuuta, tahtovat ystävystyä kanssani, tekevätkin niin yksipuolisella sopimuksella ja vielä niin nopeasti, että asia on tapahtunut ennen kuin jäyhä minä edes tajuaa sitä. Sitten on pakko vetää rajoja aika raskaalla kädellä, ja sitten loukkaannutaan, kun olit alkuun niin kiva ja kiinnostunut ja nyt niin ilkeä! 

 

Paitsi etten minä ollut missään vaiheessa kiva ja kiinnostunut. Olin hiljainen ja etäisen kohtelias ventovieraalle, jolloin tämä ystävää vailla oleva sai puhua itsestään (mikä saa ihmiset aina pitämään sinusta ja kuvittelemaan, että teillä on hauskaa yhdessä) ja kuvitella minulle itselleen sopivia ominaisuuksia. Sitten ne "ihastuvat" suinpäin siihen kuvittelemaansa ihmiseen, alkavat pommittaa, tilanne käy minulle ahdistavaksi, vedän rajat ja kylläpä olenkin ilkeä kun käy ilmi etten ollutkaan haavekuva vaan ihan vaan tarkkailin viileästi ja etäisesti että mikäs tämä on ihmisiään. 

 

Minulle sattuu tuollaista yllättävän usein, ilmeisesti minulla on jotenkin sellainen naama että on helppo kuvitella minun olevan jotain mikä nyt kullekin sopisi. Ja nämä tilanteet syntyy siis juuri jossain koirapuistossa, missä minä lähinnä keskityn pitämään silmällä koiria, toinen osapuoli hölisee omiaan, annan sen puhua koska minua ei kiinnosta puhua omia asioitani ventovieraille, olen siellä vain koiran sosiaalisen elämän takia ja kas, olemme henkiystäviä sen toisen mielestä. Minä taas voin käydä vaikka kolme vuotta samassa puistossa ja nähdä ihmisen siellä pari kertaa viikossa ja pitää sen silti "koirapuistotuttu" -kategoriassa. Ja koirapuistotuttu on vain pykälää ylempänä ventovierasta. 

 

Yritän tässä kömpelösti ja monisanaisesti avata sitä, että kaksi keskenkään vuorovaikuttavaa ihmistä voivat elää täysin eri tilanteessa ja ihmissuhteessa, vaikka näennäisesti ovat samassa kohtaa aika-avaruutta. Ja se, joka elää kuvitteellisessa suhteessa, poikkeuksetta loukkaantuu kuin kaunis satu ei ollutkaan totta. Ikään kuin olisi minun vikani, että hänellä on vilkas mielikuvitus. 

Minusta ei ole vilkasta mielikuvitusta, jos ihminen tulkitsee ystävällisen ja kiva ihmisen olevan kaveri. Ystäväksi en yksipuolisesti sanoisi. Mutta minusta on ymmärrettävää, jos käytöksesi on tulkittu suuremmaksi jutuksi kuin satunnaiseksi tuttavuudeksi.

Mä taas olen ystävällinen ja kiva lähes kaikille ihmisille.  Olipa sitten kyse naapurista, bussissa tai junassa viereeni istuvasta,  kesällä ravintolan terassille samaan pöytään tulevasta, työelämässä ollessani samaan palaveriin osallistuvista jne.  Olen monest  istunut jossain bussipysäkillä ja viereeni on istunut joku laitapuolenkulkija,  joka alkanut juttelemaan mulle, ja olen ollut ystävällinen ja kiva myös näille ihmisille.  Olen viileä ja etäinen vain silloin,  jos toinen ihminen osoittaa jollain tavalla aggressiivisuutta.  

Mun yks 67v kaveri (sinkkunainen) käy Stadissa K50-discoissa. Tykkää tanssimisesta.  

Hyvinvointialueen kautta turvapalvelu.  Äidille parin viimeisen kuukauden ajaksi kotihoito 3 kertaa päivässä ja viimeiset 3 viikkoa kotisairaala sen lisäksi.  Kotihoito alkoi,  kun äiti oli täysin vuodepotilas eli ei päässyt enää vessaankaan vaan oli vaipoissa.  Kotihoito siis hoiti vaipanvaihdot ja vuodepesut.  Isä pystyi hoitamaan ruokajutut ja lääkkeiden antamiset,  mutta kotihoidon aloitettua luovuttiin lääkkeistäkin.  Vain tarvittaessa otettava kipulääke jäi käyttöön ja sen isä pystyi antamaan. 

Äiti on nyt jo kuollut,  96v isällä edelleen se turvapalvelu.  Käyvät nostamassa ylös,  jos kaatuu.  Yksityiseltä hoivapalveluyritykseltä käy joka toinen viikko työntekijät siivoamassa. Tekevät sopimuksen mukaan muutakin,  jos on tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Ravintoloiden katteet ovat liian pienet, jotta he pystyisivät kannattelemaan woltin tapaisia loisyrityksiä. Ongelma ei ole pelkästään siinä, että ne vievät ison siivun kakusta, vaan muuttavat myös kuluttajien asenteita. Moni ajattelee, miksi lähtisin paikan päälle parempaan ravintolaan, jos voin woltata ruoat kätevästi kotiovelle. Laatuero merkkaan liian harvalle ja yritysten kannattavuus kärsii. 

Valtaosa pääkaupunkiseudun ravintoloista ei ole laaturavintoloita.  Tämän vuoksi kotona itse tehty ruoka on huomattavasti laadukkaampaa kuin lähiöiden tai edes kauppakeskusten ravintoloiden ruoka.  Jos asuu lyhyen matkan päässä jostain laaturavintolasta,  niin voihan sellaisessa joskus käydä.  Siis jos on varaa. Mutta jos pelkästään edestakaisiin matkoihin menee 2 tuntia,  niin ei oikein houkuttele.  Varsinkaan,  jos menee yksin.  Kahdessa tunnissa ehtii oikein hyvin tehdä itselleen laadukkaan aterian. 

Vierailija kirjoitti:

eipäs, onpas, eipäs...  kunhan vähän treenasin, oon vähän ruosteessa näköjään, ja  saas nähdä mitä uutisia Iranin suunnasta aamulla luetaan,  tulleekohan edes uni silmiin. Hyvää yötä silti toivotan 

Mä kans rupeen menemään nukkumaan.  Aamulla tulee taas remppamiehet.  Herään aika usein öisin noin klo 3 ja jos ensi yönä käy niin,  laitan telkkarista  CNN-kanavan auki. 

Hyvää yötä!