Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiöistä tuli mieleeni että jos joskus rivariin muuttaisin niin pitäisi olla huoltoyhtiö joka tekee lumi- ym pihatyöt ja lipunnostot.
Eräs äärimmäisen pihi tuttavani torppasi moiset ehdotukset, itse pitää jokaisen osakkaan vuorollaan tehdä ettei yhtiövastike nouse.
Siinäpä sitten kiltit ja tunnolliset uhrautuvaisesti tekee muittenkin osalta, ja usein nämä kiltit on vanhempia ihmisiä jotka ei enää jaksaisi.
Kyllä mieluummin itse maksaisin siitä että joku muu tekee.
Keräilen tässä innostusta kuistin siivoamiseen.
Ulkona on kyllä ihana tuoksu kun pihlajat ja syreenit kukkii.
Mä olen kuullut samanlaista pienistä rivitaloyhtiöistä ja siksi on hyvä, että tämä meidän on iso. Yksikään asukas - edes ne pahimmat jäärät - eivät suostuisi 56 asunnon pihoja lapioimaan lumista ja lisäksi vielä koko taloyhtiön yhteisiä kulkuväyliä. Siksi täällä on alusta lähtien ollut huoltoyhtiö.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lampaalle kysymys mitä olen miettinyt jo vähän aikaa eli koirasi nimi. Annoitko sinä sille nimen vai oliko sillä nimi jo "ennestään". Aloin vaan tätä pohtia, kun luin rescue koirista ja niiden nimistä joku päivä. Entäpä kissojesi nimet. Nekin varmaan vaihtuvat, kun sinulle tulivat? Näin ajattelin.
Koiralla säilyi se nimi, mikä sillä oli ollut jo aiemmin. Eli Stella. Myös kissoillani oli tullessaan nimet. Luna ja Tikru. Tikru on edelleenkin Kyylän oikea nimi, mutta ei sitä kukaan enää kutsu Tikruksi. Mä en edes vaihtanut itse kissalleni nimeä. Kuuulun yhteen ruokaryhmään, jossa otetaan valokuvia kokkailuista ja pyydettäessä kirjoitettiin reseptitkin. Mulla on jo 2013 lähtien ollut sunnuntaisin tapana kattaa aamiainen kauniisiin astioihin ja kantaa tarjottimella sänkyyni. Siinä sitten kaikessa rauhassa nautin aamusta ja katselen Avaraa luontoa telkkarista. Noh, kun otin niitä kuvia, niin tuo kissanketalehan änkesi joka kuvaan. Vaikka hätistelin miten sitä pois, niin vähintään tassu, korva tai hännänpää näkyyi kuvassa. Lopulta sen ryhmän jäsenet alkoi ensimmäisenä etsiä laittamastani kuvasta kissaa. Alkoivat kutsua sitä Aamiaiskyyläksi ja sitten tuttavallisemmin vain Kyyläksi. opulta en enää edes yrittänyt häätää kissaa pois kuvista. Kerran yksi ystäväni ehdotti, että perustaisin kissalle Instagramiin tilin. Mä olin ihan WTF!! Ei mulla itelläkään ollut siellä mitään tiliä. Pari päivää mietin ja sitten ajattelin, että okei, olen tehnyt kaikenlaista tyhmää elämässäni, joten kaiketi näin yli viiskymppisenä voisi perustaa KISSALLE Instagramiin tilin. Ja niin siellä sitten on Breakfast Snooper :D
Kiva viesti. Toisaalta olen samaa mieltä kuin sinä, että ehkä on parempi pitää lemmikillä ne nimet mitkä niillä on jo olleet. En itse varmaan pystyisi vaihtamaan rescue lemmikin nimeä, koska minusta se ei olisi oikein lemmikkiä kohtaan. Ainakaan jos esim kissa tai koira kyseessä.
Stella oli löytynyt Venäjältä Pietarin kaduilta. En tiedä, antoiko tuon nimen se venäläinen koiratarha vai vasta sitten eläinsuojeluyhdistys, jonka kautta se tuli Suomeen. Täälläkin se oli ensin nk kotihoidossa eli opettivat kulkemaan hihnassa yms. Sitten se löysi Suomesta loppuelämänsä kodin. Ehti olla siellä vain muutaman kuukauden, kun ei se koiran ottanut voinutkaan pitää Stellaa. Mulla on paljon eläinrakkaita kavereita ja aina jaoin Facebookissa julkaisuja, joissa haettiin kissalle tai koiralle uutta kotia. Jaoin senkin ilmoituksen. Itseasiassa Stellalle haettiin vain tilapäistä hoitopaikkaa. Siis siihen asti, että sille löytyisi uusi loppuelämän koti. Jaoin sen ilmoituksen,m mutta jokin sai mut palaamaan siihen ilmoitukseen uudestaan. Mulla oli silloin jo kissat ja hetken aikaa mietin, että voisinkop tarjota Stellalle sen tilapäisen hoitopaikan. Mulla on 2-kerroksinen asunto ja tämän vcoisi kyllä laittaa niinkin, että kissat asuisivat toisessa kerroksessa ja koira toisessa.
Muistan vielä hyvin sen aurinkoisen kesäpäivän, kun lähdin bussilla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Koira ei siis silloin tullut lentäen vaan eläinsuojeluyhdistyksen tyyppien mukana autolla, mutta olivat lentokentällä vastaanottamassa muita rescue-koiria, joten sovittiin, että mä tulen hakemaan Stellan kentältä. Kun mä vaihduin hihnan toiseen päähän, Stella ei edes katsonut mua. Ei sitä tainnut enää kiinnostaa, kuka nahkatyyppi sen narun päähän tällä kertaa ilmestyi. Menin sen kanssa sitten bussiin ja se meni heti penkin alle nukkumaan. Eikä välittänyt musta tipan tippaa. Mietin, millaisenkohan ongelmatapauksen olinkaan itselleni vähäksi aikaa ottanut. Mutta jo hyvissä ajoin ennenkuin edes lähestyttiin kotipysäkkiä, se pomppasi ylös. Ihan kuin olisi tiennyt, että nyt jäädään pois. Jäätiin pois bussista ja annoin sen kävellä edellä. Hihnassa totakai. Ja se käveli suoraan tänne. Tai ei ihan suoraan, meinasi ensin mennä seinänaapurin pihaan. Kun tultiin sisään, kissat istuivat vierekkäin yläkertaan menevillä rappusilla. Ensin katsoivat koiraa, sitten toisiaan ja sen jälkeen olivat välittömästi ylimmät ystävykset. 5 päivää mietin, voiko tämä olla tottakaan vai näenkö vaan jotain unta. Mutta sitten soitin eläinsuojeluyhdistykseen ja sanoin, että ei Stellalle taida tarvita enää loppuelämän kotia. Sillä on jo sellainen. Mulla oli aiemmin isokokoinen koira ja kaksi kissaa. Kaikki kolme siis siirtyneet Sateenkaarisillalle jo vuosia ennenkuin noista kolmesta uudesta yksikään oli syntynyt. Mutta niin hullulta kuin kuulostaakin, mulle tuli Stellan kotiin tuotuani tunne, että noi uudet karvakuonot olikin niiden edellisten reinkarnaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen mitä tarkoitat. Pappani eli reuman kanssa noin 45 vuotta. Ei valittanut oikeastaan lainkaan ja oli liikunnallisesti niin kuin pystyi myös. Hänellä selkärankareuma. Pysyi silti liikkuvana koko ikänsä. Näin ehkä hän on esimerkki ihmisestä, jota reuma ei sillä tavalla ikinä "voittanut" ja eli kuitenkin ns hyvää elämää siitä huolimatta. Minun en ikävää kirjoittaa, mutta äitini ei taas osaa yhtään elää nivelrikon kanssa nyt. Hän meinaa asiaa hyväksyä ja sen myötä vetää minutkin mukanaan siihen kaikkeen. Pelkää leikkausta myös paljon ja kuntoutusta sen jälkeen. Näin jos hänellä olisi ollut esim reuma jo nuoresta niin ehkä ei olisi ikinä sitä hyväksynyt.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että jos äitisi olisi sairastunut reumaan silloin, kun sinä olit vielä taapero, hän ei välttämättä olisi oppinut hyväksymään sairauttaan, mutta olisi opinut elämään sen kanssa? Iän myötä ilmaantuva ja paheneva nivelrikko on kyllä toisaalta jo ihan muuta. Kun on saanut elää suht kivutonta elämää vuosikymmeniä, niin siinä vaiheessa kipujen alkaminen ja lisääntyminen ei olekaan mikään ihan helppo juttu.
Mitä tulee tekonivelleikkauksiin, niin tottakai niitä pelkää. Muistan, kun menin ekaan polvileikkaukseen. Kyynärsauvat kainalossa ja reppu selässä bussipysäkille. Vielä pysäkillä mietin, että voisin kääntyä takaisin kotiin. Mutta en käääntynyt. Ja olihan se aika .... miten sen nyt sanoisi... pirullinen kokemus. Kun leikattu jalka alkoi vihdoin kuntoutua, se leikkaamaton alkoi pahentua. Onneksi leikkausten välissä oli vain puolisen vuotta. Kun se toinenkin polvi alkoi kuntoutua, niin mä olin ihan täpinöissäni. Mä pystyn kävelemään! Mä voin lähteä ihan minne vaan! Ja ennenkaikkea mä pystyn nukkumaan öisin. Ostinkin silloin keikkalipppuja sinne sun tänne....... mutta ennenkuin ehdin yhtäkään niistä lipuista käyttää, tulikin pandemia ja kaikki keikat peruttiin. Ja kun lopulta sekin olisi ollut ohi, niin äidin muistisairaus paheni. 4 vuotta menikin sitten taas siinä, että olin lähinnä vain kotona ja passissa sitä varten, jos isä taas soittaa. Nyt on remontit ohi, koiravanhus Sateenkaarisillalla ja siskoni huolehtii isästä. Joten....mulla on keikkaliput Tuska-festareille.
Vierailija kirjoitti:
Lampaalle kysymys mitä olen miettinyt jo vähän aikaa eli koirasi nimi. Annoitko sinä sille nimen vai oliko sillä nimi jo "ennestään". Aloin vaan tätä pohtia, kun luin rescue koirista ja niiden nimistä joku päivä. Entäpä kissojesi nimet. Nekin varmaan vaihtuvat, kun sinulle tulivat? Näin ajattelin.
Koiralla säilyi se nimi, mikä sillä oli ollut jo aiemmin. Eli Stella. Myös kissoillani oli tullessaan nimet. Luna ja Tikru. Tikru on edelleenkin Kyylän oikea nimi, mutta ei sitä kukaan enää kutsu Tikruksi. Mä en edes vaihtanut itse kissalleni nimeä. Kuuulun yhteen ruokaryhmään, jossa otetaan valokuvia kokkailuista ja pyydettäessä kirjoitettiin reseptitkin. Mulla on jo 2013 lähtien ollut sunnuntaisin tapana kattaa aamiainen kauniisiin astioihin ja kantaa tarjottimella sänkyyni. Siinä sitten kaikessa rauhassa nautin aamusta ja katselen Avaraa luontoa telkkarista. Noh, kun otin niitä kuvia, niin tuo kissanketalehan änkesi joka kuvaan. Vaikka hätistelin miten sitä pois, niin vähintään tassu, korva tai hännänpää näkyyi kuvassa. Lopulta sen ryhmän jäsenet alkoi ensimmäisenä etsiä laittamastani kuvasta kissaa. Alkoivat kutsua sitä Aamiaiskyyläksi ja sitten tuttavallisemmin vain Kyyläksi. opulta en enää edes yrittänyt häätää kissaa pois kuvista. Kerran yksi ystäväni ehdotti, että perustaisin kissalle Instagramiin tilin. Mä olin ihan WTF!! Ei mulla itelläkään ollut siellä mitään tiliä. Pari päivää mietin ja sitten ajattelin, että okei, olen tehnyt kaikenlaista tyhmää elämässäni, joten kaiketi näin yli viiskymppisenä voisi perustaa KISSALLE Instagramiin tilin. Ja niin siellä sitten on Breakfast Snooper :D
Taloyhtiön hallituksen jäsenillä ei ole mitään henkilökohtaista vastuuta. Taloyhtiön hallituksen tehtävä on selvittää ja myös kilpailuttaa asioita. Yhtiökokouksessa sitten äänestetään siitä, kannatetaanko hallituksen esitystä vai ei. Vähän kuten eduskunnassakin. Varsin monella taloyhtiöiden asukkailla ei ole harmainta hajuakaan, mitä vaikkapa joku kattoremontti maksaa. Eivätkä ala - jos ei ole kiinnostusta - selvittämään, millaisia tarjouksia erilaiset firmat voisivat kattoremonttiin antaa. Taloyhtiöissä osakkaiden siis pitäisi ainakin jossain määrin voida luottaa siihen, että taloyhtiön hallitus tekee osakkaiden kannalta järkeviä ehdotuksia. Mua on tän vuoden aikana pyydetty parikin kertaa mukaan hallitukseen, mutta mä en enää jaksaisi alkaa opettelemaan vielä rakennusalaakin. Hoitoalan ja it-alan jo opettelin ja nyt, kun en ole enää työelämässä, ei huvittaisi alkaa opetella rakennusalaa. Koska en mä noita em alojakaan kaikkine lainsäädäntöineen vuodessa tai kahdessakaan oppinut vaan kyllä siihen meni kymmeniä vuosia. Monessa taloyhtiössä luotetaan isännöitsijään. Jai ainakin meillä isännöitsijä on...niin joo, ei saisi nimitellä, mutta... ihan aasipää. Oli kerran jonkun tyypin kanssa tossa tän rakennuksen päädyssä. Tulin koiran kanssa lenkiltä ja huomasin, että isännöitsijällä oli koko rakennuksen piirustus ylösalaisin. Vaikka en olekaan itse ollut koskaan rakennusalalla, niin jo 13-vuotiaana menin kesätöihin arkkitehtitoimistoon. Kyllä mä piirustuksen nähdessäni ymmärrän, onko se oikeinpäin vai väärinpäin.
Valitettavan monella isännöitsijällä on myös tapana teettää taloyhtiön hommat jollain kaverillaan. Kun aikoinaan teetin meillä keittöremontin, niin taloyhtiön määräämä tarkastaja - tottakai - tuli käymään. Mä vaihdatin kuitenkin vain keittiön kaapistot, työtasot ja tiskipöydän. Nooh...se tarkastaja (isännöitysijän kaveri siis) tuli ja keksi, että pitää muuten tehjdä kosteusvauriomittaus tonne keittiön toiselle puolelle. Tyhmä kun olen niin en tajunnut, ettei sillä ollut remontin tarkastuksen kannalta merkitystä. ONNEKSI olin paikalla ja vieressä katsomassa, kun teki sen mittauksen. Eli näin omin siulmin ne mittarin lukemat. Tää tarkastaja kuitenkin soitti isännöitsijälle, että ehkä pitäisi tehdä asbestikartoitus. Olin ihan hermona, mutta onneksi juttelin silloisen työkaverini kanssa. Hänen miehensä on alan ihmisiä. Ja sanoi, että noilla lukemilla mun lattia on ihan kuiva. Se isännöitsijä kyllä sanoi, että no hän tietäisi tyypin, joka voisi tulla sen asbestikartoituksen tekemään. Ja mä olisin maksanut hänen kaverilleen täysin tarpeettoman asbestikartoituksen. Pari vuotta myöhemmin meillä sitten sattui vesivahinko. Taloyhtiön moka eikä mitenkään liittynyt keittiön lattiaan. 8 viikkoa olin evakossa. Koko alakerta meni käytännössä uusiksi. Itse en maksanut euroakaan (paitsi toki yhtiävastikkeessa jonkun verran, mutta niin maksoivat kaikki muutkin osakkaat) ja kun jälkeenpäin kysyin,. mitä se asbestikartoitus nyt sitten näytti, kun lattianpäällysteet ja väliseinäå reivittiin iretin, niin ....öhköh...eihän tämän ikäisiin asuntoihin edes tarvitse mitään asbestikartoituksia lain mukaan tehdä. Jaa ei vai? Niin mites se aiempi juttu sitten?
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/