Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako tämä ketju tosiaan uhrata sille, että joku ikävä, katkera vanhus saa täällä päivästä toiseen esitellä rajoittuneisuutta, itsekeskeisyyttä ja sosiaalisten taitojen puutetta? 

Muut viestit jää sivuun. 

Juuri näin. Ja sitten on tämä "kostaja" tai "djankkaaja", joka aamusta iltaan ajattelee vissiin vain Dorista. Toivottavasti edes klo 23- 07 välisenä aikana ajattelee jotain muutakin, jotta ei ihan koko elämä pyöri Doriksen ympärillä. Mä olen monenlaisen true crimen suurkuluttaja, mutta joskus mulla suunnilleen alaleuka tipahtaa lattiaan, kun niistä näen, miten joillain voi tulla suoranainen pakkomielle johonkin somessa. 

Mulle tuli eka tietokone jo ysärin alussa. Ja netti heti, kun niitä oli saatavilla...muistaakseni 1993. Muistan vieläkin sen modeemin piippausäänen. Ja puhelinhan ei silloin toiminut, jos oli nettiyhteys päällä. Ei ollut vielä selaimia vaan pelitkin ladattiin Purkista. Ihan merkkipohjaisella näpyteltiin niin verkkopankkimaksut kuin kaikki muukin. Nettiyhteisöt koostui silloin vain nörteistä ja kaikki olivat yhtä ja samaa yhteisöä. Muistan, kun mun  tytär oli about 9v ja halusi alkaa itse valitsemaan Purkista pelejä. Se lataaminen silloin oli maksullista, mutta kun Purkin ylläpitäjälle selvisi, että tämä uusi jäsen olikin tyttö, niin mun tytär sai kuukauden ajan ladata pelejä ihan ilmaiseksi. Taisi olla siinä peliyhteisössä ainoa tyttö useamman vuoden ajan. 

Vuosikymmeniä on siitä, kun netissä oltiin toisille ystävällisiä ja mukavia.  Maailma muuttuu ja käytöstavat sen mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain illalla ihan oudon allergisen reaktion. En syönyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ainoastaan lasillinen ab-piimää oli sellainen mitä usein en juo. Tuskin se mikään allergeeni on!?

Ykskaks kurkku kutisi, kaameita yskänpuuskia joista ei meinannu loppua tulla. Otin miehen Kestinen, ei paljon auttanut. Yö meni yskää pidätellen ja kurkku kutisten.

Kaikkea ikä tuonee tullessaan.

Pyöräiltiin taas asioilla upeassa ilmassa.

Vohvelikahvilassa suolaiset vohvelit ja jälkkäriksi makea puolitettuna. Eipä tarvi ihan heti syömistä miettiä!

Vastaan nyt sinulle koska taidan tietää tähän vastauksen. Itselläni juustot saattavat silloin tällöin aiheuttaa allergisen reaktion. Kurkku kutisee todella paljon. Juustoissa (varsinkin kypsissä) on korkea histamiinipitoisuus. Se yhditettynä vaikka ristiallergiaan saattaa välillä aiheuttaa allergisen reaktion. Mutta sinun reaktioon. Koska meillä on rajallinen kyky pilkkoan histamiineja joskus elimistö reagoi noin. Tai voi olla hieman maidon proteiiniallergiaa. Tai pienikin yliherkkyys maitoproteiinille. Maidon proteiinit kuten kaseiini tai hera, voivat laukaista elimistössä histamiinireaktion ja se juuri oireilee suussa tai kurkussa. Oma kokemus ja olen koulutukseltani etm (elintarviketieteiden maisteri) saivat vastaamaan sinulle. Ja ei sen kummemmin tarvitse maitoa vältellä, tuo on vaan elimistön puolustusrektio. Histamiineja tullut vain siinä hetkessä vähän liikaa. Jos on vähänkin vaikka siitepölyallergiaa ja sihen maidon histamiinit päälle. Tästä(kin) saisin taas luennon aikaiseksi. N55 ps. Miten Lampaalla on mennyt koiraton elämä? Sitä varmaan viimeeksi käydessäni kysäisin. 

Tuohon mulle esitettyyn kysymykseen. Noh mulla on mennyt 20%:sti ihan hyvin ja 80%:sti huonosti. Tai no huonosti ja huonosti, miten sen nyt ottaa. Mutta olen huomannut, että välillä joudun pakottamaan itseni lähtemään ovesta ulos. Roskat tietty pitää käydä välillä viemässä. Kaupassa käyn välillä, mutta aika usein tilaan vaan Woltin kautta päivittäistavaraostokseni. En sanoisi, että olisin varsinaisesti masentunut, mutta kun en ole enää työelämässä eikä ole enää koiraakaan, niin aika harvoin kotoa tarvitsee poistua yhtikäs minnekään. 

Mulla on lukioaikaisia koulukavereita FB-kavereina ja sen jälkeen, kun Facessa kerroin koirani kuolemasta, niin pikkuhiljaa alkoi tulla ihan yllättäviäkin yhteydenottoja. Eli tyyliin olispa kiva nähdä pitkästä aikaa, mentäiskö kahville tai lounaalle. Vaikka edelleenkin elän eräänlaisessa musertavassa vaiheessa, olen vastannut myöntävästi. Ja kun sovittu ajankohta sitten tulee, en jaksaisi ollenkaan lähteä. Mutta pakotan itseni lähtemään, koska tiedän, että en mä voi loppuelämäänikään maata sohvalla itkemässä. Ja joka kerta, kun olen kuitenkin lähtenyt, niin on ollut tosi ihanaa, virkistävää ja mielialaa parantavaa. Ja joo, pari kertaa mulla on ollut jo täällä lainakoirakin hoidossa, 

Mutta noin muuten tähän koirattomuuteen, niin kyllähän koira ylläpiti säännöllistä päivärytmiä. Mun koiralla ei ollut mitään kelloa kaulassa eli voitiin käydä ulkona melkein mihin vuorokauden aikaan tahansa, mutta kuitenkin aina se 3 kertaa vuorokaudessa käytiin. Koska tällä alueella kaikki palvelut pelaa, niin mun ei oikeastaan olisi enää koskaan pakko poistua kotiovesta. 

Nukun edelleen olohuoneen lattialla. Siellä, missä koirani viimeiset kuukaudet sen vieressä nukuin. Koiran tuhkauurna siinä matalan hyllyn päällä. En ole kyennyt keräämään koiran petejä ja sen leluja vielä pois. En vaan pysty. Surutyö on vielä kesken.  Mutta ei tämä ole mulle uutta. Näin oli edellisenkin koirani kanssa. Tosin silloin olin vielä työelämässä eli piti tehdä kaikenlaista, vaikka sielu olikin säpäleinä. Nyt ei tarvitse. Nyt saan surra rauhassa. 

Taas takana huonosti nukuttu yö. Millähän ton "sairaanhoitajan lakin" saisi lopullisesti revittyä pois päästään? Kellään vinkkejä? 

Kun mietin elämääni taaksepäin, mulla ei pitäisi olla yhtään ainoaa syytä, miksi välittäisin siitä, mitä isälleni tapahtuu. Mutta kun isä myöhään eilen illalla soitti, niin ei mulla ollut sydäntä jättä sitä oman onnensa nojaankaan. Turvapalvelu oli kyllä käynyt, mutta nostaneet isän vaan lattialta ylös istumaan paikkaan, josta isä ei olisi ilman mun apua päässyt yhtikäs minnekään. Eikä edes kunnolla selkä suorana  istumaan vaan oli rojautettu puolimakuulle tuolille. Illalla sanoin isälle, että pidän poikkeuksellisesti yöllä kännykässä äänet päällä. Joten jos taas joutuu hälyttämään turvapalvelun ja ne nakkaa sen taas samalla tavalla, niin mä sitten tulen yölläkin auttamaan. Aamulla isä sitten taas soitti mulle. Kun nyt vaan ei lähes 100-vuotriaalla enää jalat kanna oikeastaan yhtään. Menin laittamaan aamiaista ja huolehdin, että saa viikko sitten aloitetut lääkkeensäkin.  Miksi minä taas? No koska siskoni on taas siellä mökillä. 

Mutta mä olen kaikesta huolimatta tänään iloinen. Ensimmäistä kertaa kohta koko 65-vuotisen elämäni aikana isä oli kerrankin 100%:sti samaa mieltä mun kanssani. Jääräpäisyys oli vihdoinkin poissa. Taisi vihdoin ja viimein tajuta, että Lammas on oikeassa. Siitä mulla hyvä mieli :)

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka kritisoitte näitä laihdutusruokavalioita: kun pudotettavaa on paljon, on se paino saatava jollakin laskemaan. Harvalla on motia laihduttaa 20 kiloa kolme vuotta. Tiukemmalla kuurilla saa kilot nopeasti pois.

Mun mielestä onkin aika oleellista, miksi on kiire saada 20 kg pois.  Ymmärrän, jos syynä on jokin sairaus tai vaikka se, että ortopedi ei leikkaa ennenkuin BMI on alle jonkun tietyn rajan. Silloin toki on tärkeää saada paino mahdollisimman nopeasti alas erilaisin laihdutuskuurein, mutta ongelma on sitten juuri tuo kuin aloittajalla, että mitäs nyt sitten, kun tavoite on saavutettu. Pitää löytää se loppuelämän ruokavalio. Siis jolla ei liho, mutta ei enempää laihdukaan. 

Minäkin olen elämäni aikana kokeillut vaikka mitä laihdutuskuureja, mutta lopulta päätin, että en jaksa enää mitään jojoilua. Päätin tehdä loppuelämän ruokavaliomuutoksen samantien. Laskin, paljonko kulutan sitten, kun olen tavoitepainossani. Ja aloin syömän vain sen verran. Periaatteessa en luopunut yhtään mistään, mutta pienensin vain annoskokoja. Jo muutamassa kuukaudessa huomasin, että en mä enää edes jaksaisi syödä isompia annoksia. Yksi hyvä lisäetu tässä oli, että ravintolassa syöminen loppui lähes täysin. Ei viitsi maksaa täyttä hintaa, jos syö annoksesta vain 1/3. Joskus haen takeawayna kotiin annoksen, mutta kun on siitä syönyt 3-4 ateriaa, niin tökkii jo ravintolaruoka. Sen muutoksen kyllä tein, että suhteessa lautasellani olevaan annokseen vähensin viljojen ja perunan  määrää ja lisäsin proteiinin ja rasvan määrää. Proteiini ja rasva kun pitää paremmin nälkää... ainakin omalla kohdallani.  En ollut aiemminkaan mikään sokerihiiri eli makeat jugurtit tai rahkat, jätskit, limsat (ei edes sokerittomat)  yms ei olleet mulle erityisen tärkeitä. Juhlapäivinä voin tehdä pienen jälkiruuan, mutta sen pitää olla tosi pieni, koska mun mahalaukkuuni ei vaan enää mahdu. Ja myös silloin pitää syödä määrällisesti vähän vähemmän pääruokaa. 

Mummoilusta.... mulla ei ole lapsenlapsia ja tuskin tuleekaan. "Lapsenlapseni" ovat olleet kaikki karvaisia ja nelijalkaisia. Osa sanoo hau ja osa miau. Mutta mulla on hyviä lapsuusmuistoja omasta mummolastani. Olin vasta 9v, kun mummo lyhyen sairastelun jälkeen kuoli. Mutta sitä ennen, kun vanhempani ja isosiskoni halusivat  kesälomalla lähteä telttailemaan tai asuntovaunun kanssa kiertämään Eurooppaa, mä halusin aina siksi aikaa mummolaan. Mummo oli kunnollinen tapakristitty. Joka sunnuntai huivi päähän ja kirkkoon. Todellisuudessa mummon elämänkatsomus oli ihan muuta. Mulle hän kertoi paljon suvun tarinoita ja suvun historiaa. Kertoi myös Ahdista, Tapiosta, maahisista jne. Saattaisin jopa vieläkin osata kävellä yhdelle lähteelle, jossa mummon mukaan Näkki asui. Ihan varhaisimpia muistikuvia mulla on lapsuudestani yksi aurinkoinen kesäpäivä. Olin aika pieni ja mummon piti itse kitkeä kasvimaata. Laittoi mut istumaan kasvimaan viereen tyynyliinan päälle ja antoi mulle käsin veivattavan kahvimyllyn. Siinä mä sitten istua kökötin ja jauhoin kahvipapuja. Aina, kun myllyn ääni hiljeni - eli kahvipavut alkoivat olla jauhoa - mummo tyhjensä myllyn säiliön ja kaatoi uudet pavut tilalle. Kun tulin täysi-ikäiseksi, äitini antoi mulle kirjeen. Mummo oli kirjoittanut sen mulle vähän ennen kuolemaansa ja pyytänyt äitiä antamaan sen mulle sitten, kun olen aikuinen. Se kirje on mulla edelleen. Joka ainoa vuosi, kun teen kekrivalmisteluja, tunnen mummun läsnäolon. Tunnen mummon läheisyyden ja sen, miten hän katselee, mitä tyttärentytär tällä kertaa kekripäivälliselle  kokkailee.