Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä asuu 100 m päässä. Autan monissa asioissa, kuten pihan hoidossa ja käyn kaupassa ja apteekissa, mutta sitten kun alkaa varsinainen hoivavaihe, saa ostaa ulkopuolista apua.

Onneksi hänellä on siihen varaa. Minä en ole hoivaaja luonteeltani enkä ammatiltani, ja molemmat pitäisivät hoitotoimenpiteitä kiusallisina.

Istuin äitini vieressä saattohoito-osastolla viimeiset 2 kk, mutta sielläkin varsinaisen hoivan tekivät ammattilaiset.

Se voi tapahtua myös niin, kun asutaan saman katon alla. Mutta vanhuksella on silloin enemmän seuraa ja siilmäpareja. Kaikki yhdessä oleminen ei ole sitä hoitoa. 

No tuokin vähän riippuu.  Jos mun isä muuttaisi mulle nyt tarpeettomaksi käyneeseen työhuoneeseen,  niin ei mun silmämunissani ole 10 metrin pituisia varsia. Isä ei pysty enää kulkemaan portaissa,  joten itsekseenhän se siellä omassa huoneessaan olisi.  Kävisin vaan viemässä tarjottimella sille sinne ruuat ja hakisin tyhjän tarjottimen pois. Ei siihen huoneeseen mahtuisi isän sängyn ja jonkun pöydän lisäksi edes nojatuolia, missä voisin hetken istua sen seurana.  Puhumattakaan,  että  sinne mahtuisi ketään sukulaisiakaan isää tapaamaan. Kotihoito pitäisi kuitenkin olla,  koska jos mä pystyisin vielä tekemään hoitotyötä,  niin eihän mun olisi reumaan sairastuttuani edes vaihtaa sairaanhoitajan hommista toiselle alalle.  Jouduin kuitenkin vaihtamaan alaa jo yli neljännesvuosisata sitten. 

Noin muuten kyllä sanoisin,  että jos on ollut hyvät ja läheiset välit lapsiinsa,  niin kannattaa muuttaa jo hyvissä ajoin lähemmäs lapsiaan.  Eli jo ennenkuin on minkäänlaista apua tarvitseva.  Näin pystyy asumaan ehkä pidempään omassa kodissaan ja hyvässä lykyssä loppuun asti eikä joudu minnekään hoivakotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin tuo useampi sukupolvi samassa asunnossa. Joissain kehitysmaissa ehkä.

Enemmän aikaa tuo on ollut suomalaista(kin) kulttuuria ja vasta vajaa satavuotta on ollut niin, että ihmiset on olleet omillaan. Suomi on ollut agraaliyhteiskunta vielä 70-luvullakin ja se on ollut sitä, että useampi sukupolvi on asunut samassa taloudessa. 

Vasta kaupunkilaistuminen ja maatalouselinkeinon väheneminen on tuonut asiaan muutoksen. 

Kyllä se oli hyvin harvinaista jo 70-luvulla että samassa taloudessa olisi asuttu. Maataloissakin vanhalle parille hankittiin yleensä erillinen asunto sukupolven vaihtuessa. 

 Oikeastaan 50-luku on se viimeinen vuosikymmen jolloin vanhukset jäi useammin jälkipolvien hoidettavaksi. 

Ne kenellä oli tilaa, asui saman katon alla. Mutta moni lapsi muutti isompiin kaupunkeihin. Kaverin perhe rakensi talon ja sinne alakertaan erillisen yksiön mummolle. Monella ei ollut varaa asua isossa talossa. Ja nykyäänkin kaksi kaveriani on hoitanut äitinsä kotona. Molemmat vuokralla isoissa asunnoissa. Ja puolisot myötämielisiä. 70-lubulla rakennettiin vanhusten vuokra-asuntoja. Esim rivitalo, pieniä asuntoja , kaikkia vanhuksille ja kotiapua sai helposti. 70-80-luvulla oli hyvä vanhusten huolto. Siksi he pystyivät asumaan helposti omillaan. Jos se poistuu, niin palataan vanhaan tai ne joilla on varaa ostaa palvelut. 

Nyt rakennetaan uusia kerrostaloja,  joissa kolmion pinta-ala on jopa vain 43 m2. Huoneet on siis todella pieniä.  Huonokuntoisen vanhuksen sängyn ympärilläkin pitää olla riittävästi tilaa,  jotta vanhuksen saa edes kammettua sieltä ylös.  Joku vanhus voi pärjätä rollaattorin kanssa, joku taas tarvitsee jo pyörätuolin.  Ei noihin koirankoppeihin mitään  vanhusta voi ottaa hoidettavaksi, vaikka niissä laskennallisesti se yksi ylimääräinen huone onkin. 

Vierailija kirjoitti:

Huomenta aropuput ja metsäjänikset, läppärin n-kirjain jumittaa, täytyy olla tarkkana oikoluvun kanssa, että kaikki ännät näkyvät kirjoituksessani. Täytyis ottaa näppäin ylös ja putsata alusta, kaikenlaista murua näppäimistöön kertyy.

Aamukahvi, korvapuusti (pullana, selvennykseksi!) nautittu, nyt päin uutta päivää nousevaa ja uusia askareita, toivottavasti saan tänään jotain tehtyä ettei mene päivä pelkäksi sohvailuksi vauvalla. Eipä kyllä sekään haittaa, olenhan täällä hyvässä, itseäni paremmassa seurassa - toivottavasti!

Huomenta vaan.  Remppamiehiä ei vielä näy,  mutta mun poika on jo täällä koiran ja Kyylän kanssa,  kun mä lähden vähän ajan päästä siskoni kanssa asioille. Ihanaa,  että on remontin viimeinen päivä.  Huomenna voi ruveta laittamaan tavaroita paikoilleen.  

Vierailija kirjoitti:

Söpöä kun mammat vastailee ikään kuin pääsisivät valitsemaan tämän. Eiköhän se velvollisuus kirjata lopulta lakiin. 

Mun isäni ehtii kuolla ennenkuin tuollainen lakimuutos tulisi. 

Mutta JOS tulisi tuollainen laki,  niin pitäisi muuttaa monia muitakin lakeja.  Mm vanhusten itsemääräämisoikeus.  Lisäksi pitäisi hyväksyä se,  että vanhus voidaan lukita yhteen huoneeseen omaistensa ollessa töissä ja lääkitä vanhus yöksi niin  tainnoksiin,  että nukkuu yöt. Myös hyväksyä moni muukin asia,  jolla vanhuksen ihmisarvo laskee.  Hoivakodeissa erilaisiin rajoitustoimiin edellytetään lääkärin lupaa,  mutta kotioloissa omaiset saisivat pääättää,  milloin vanhus on tarpeellista köyttää sänkyyn kiinni tai pukea vaikka pakkopaitaan.  

Mun isä ei edes suostuisi muuttamaan yhteen ainoaan huoneeseen.  Joutuisi luopumaan lähes kaikista itselleen tärkeistä tavaroista.  Muuttaa korkeintaan sitten,  kun on pakko päästä jonnekin hoivakotiin ympärivuorokautiseen hoitoon.  Niin kauan,  kun pärjää edes kotihoidon varassa, voi hyvin asua omassa kodissaan.