Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Minulle on selvinnyt vasta myöhemmin se, että ystävyys ei olekaan vastavuoroista. Alkuun se on siltä vaikuttanut, kun on ns. ihastumisvaihe menossa. Sitten on keikahdettu siihen, että minä olen tukenut ystävää hankalassa tilanteessa. Kun itselleni on tullut hankala tilanne, niin ystävää ei ole tukena oleminen kiinnostanut.
Pitäisi varmaan jotenkin jo ystävyyden alussa testata, miten toinen suhtautuisi, jos olisin jotenkin tarvitseva. Ehkä jo suoraan tuossa vaiheessa näyttäisi sen, ettei ole kiinnostusta olla tukena? Näin voisin olla jatkamatta tutustumista.
Minä uskon, että karma tasaa tarpeet. Eli ei niin, että kun minä nyt autan Minnaa, koska haluan ja voin, niin hänen pitää myöhemmin auttaa takaisin. Autan, koska haluan ja voin, se riittää. Samalla uskon, että minuakin sitten joku auttaa, kun itse tarvitsen apua. Silloin otan sen vastaan kiitollisuudella tälle ihmiselle ja elämälle ilman suoraa takaisinmaksuvelkaa juuri hänelle. Elämä antaa sitten eteen taas tilanteen, jossa voin olla siinä auttajan roolissa.
Mä ajattelen samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Tämäkin on vähän kakspiippuinen juttu ja ihmiset erilaisia. En mä ole hylännyt ystäviäni, jotka eivät kykene enää olemaan sairauksiensa vuoksi vastavuoroisia. Kaipaan kyllä aikaa, jolloin yksi ystävistäni vielä teki kaikenlaista mun kanssa, tuli kyläilemään ja kutsui mut luokseen kyläilemään, mutta se, että hän on nyt kotinsa vanki ja joutui muuttamaankin paremmin hänelle sopivaan esteettömään asuntoon eikä pääse ilman avustajaa tai kotihoitajaa edes sängystä pyörätuoliin, ei ole estänyt meitä olemasta edelleen ystäviä. En tarvitse häneltä - en ole koskaan tarvinnutkaan - tukea tai apua. Aikoinaan kävin montakin kertaa mm hoitamassa hänen kissaansa, mutta en tarvinnut häntä hoitamaan omia kissojani, koska mulla on kissoilleni hoitajat paljon lähempänäkin. Koska mulle vastavuoroisuus ei ole mikään itseisarvo, olen ystävystynyt sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka eivät ole meidän tutustumisen alussakaan kyenneet ilman apua pääsemään kotoaan minnekään. Edes viemään roskia ulos. Mutta heilläkin on ollut elämässään muitakin ihmisiä eivätkä he ole edes olettaneet, että mä käyttäisin edestakaisiin matkoihin 2 tuntia käydäkseni viemässä heidän roskansa ulos.
Tällä hetkellä ystävistäni vain yksi liikkuu omin jaloin ja vieläpä ilman mitään apuvälineitä. Mä tarvitsen aika harvoin kyynärsauvoja, mutta kyllähän ne tuolla eteisessä on valmiina niitä kertoja varten, kun tarvitsen. Musta on ystävilleni enemmän apua kuin heistä mulle, vaikka fyysisesti omakaan kuntoni ei olisi riittävä' esimerkiksi nostamaan ystävääni pyörätuoliin. Mutta mä tunnen aika hyvin sote-alan lainsäädännön ja kykenen nopeaasti selvittelemään erilaisia asioita. En voi kertoa tarkemmin, mutta viime kesänä järjestin yhden jo kolme kuukautta perusterveydenhuollon sairaalassa täysin vuoteenomana maanneen ystäväni kotiinsa. Järjestin sinne tarvittavat apuvälineet ja kuntoutuksen. Ei hän edelleenkään pääse kotoaan minnekään ilman, että joku auttaa, mutta pääseepähän sängystä ylös, rollaattorin kanssa vessaan, suihkutuolin ansiosta pystyy käymään itsenäisesti suihkussa ja ruuanlaittokin onnistuu ainakin jollain tavalla.
Ei vastavuoroisuudessa tietenkään ole mitään vikaa, mutta mä kykenen olemaan ystävä sellaisenkin ihmisen kanssa, jolla avun ja tuen tarve on huomattavasti suurempi kuin itselläni. Olen kertonutkin jo ketjussa aiemmin, että asun varsin yhteisöllisessä paikassa ja tässä taloyhtiössä pidempään asuneiden kesken toimii naapuriapu. Jos tarvitsee kukkien kastelijaa lomareissunsa ajaksi tai roskapussin viejää vaikka nilkkamurtuman takia, niin ei tarvitse vaivata asialla ystäviään vaan voi kysyä naapureilta, kerkeekö/jaksaako/haluaako auttaa. Tämä naapuriapukaan ei ole mitään "minulta sinulle ja sitten sinulta minulle" -systeemiä vaan kun mä autan josaain asiassa "Korhosta", hän taas auttaa jossain asiassa "Virtasta", "Virtanen" taas "Mäkistä" ja "Mäkinen" jossain asiassa mua. Lisäksi tässä naapuriyhteisössä toimii monenlaisten tavaroiden lainaaminen. Jokaisen ei tarvitse ostaa itselleen kaikkea vaan jos on tällä naapuriapuporukalla sovittu, että jotain saa lainata, niin sitten saa. Menneenä talvena ei pahemmin tarvittu petkelettä, mutta edellisenä talvena tarvittiin useinkin ja koska mulla sellainen nyt on tossa pihassa, niin olen tälle naapuriapuporukalle sanonut, että vapaasti saa lainata, kunhan palautatte sen takaisin samaan paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Söpöä kun mammat vastailee ikään kuin pääsisivät valitsemaan tämän. Eiköhän se velvollisuus kirjata lopulta lakiin.
Mun isäni ehtii kuolla ennenkuin tuollainen lakimuutos tulisi.
Mutta JOS tulisi tuollainen laki, niin pitäisi muuttaa monia muitakin lakeja. Mm vanhusten itsemääräämisoikeus. Lisäksi pitäisi hyväksyä se, että vanhus voidaan lukita yhteen huoneeseen omaistensa ollessa töissä ja lääkitä vanhus yöksi niin tainnoksiin, että nukkuu yöt. Myös hyväksyä moni muukin asia, jolla vanhuksen ihmisarvo laskee. Hoivakodeissa erilaisiin rajoitustoimiin edellytetään lääkärin lupaa, mutta kotioloissa omaiset saisivat pääättää, milloin vanhus on tarpeellista köyttää sänkyyn kiinni tai pukea vaikka pakkopaitaan.
Eihän se tuollaista ole. Vanhuksella on oikeudet vaikka asutaan yhdessä. Useimmat pystyy liikkumaan rollaattorilla ja käyttää vaippoja. Työaikana käy kotihoitaja vilkaisemassa, kuinka vanhus voi.
Niin on talon väelläkin oikeudet - omaan elämään.
Sitäpaitsi jos vanhus pärjää lapsensa työpäivän ajan (työmatkoihin kuluva aika mukaanlukien) yksin ja kotihoito käy vain vilkaisemassa, niin silloinhan vanhus pärjää omassa kodissaankin kotihoidon avulla. Jos sitten asuu jossain puilla lämmitettävässä omakotitalossa, vanhus voi muuttaa jonnekin kerrostaloon yksiöön vuokralle. Pienituloinen vanhus voi saada hyvinvointialueelta palvelusetelin, jolla ostaa siivouksen yksityiseltä. Yksiön siivouksessa ei ammattilaiselta mene tuntia kauempaa.
Voit käyttää kuten paahtopaistiviipaleet. Voit syödä kylmänä tai lämmittää. Kylmänä vaikka leivän päällä tai sitten vaikka keitetyt perunat (varhaisperunat varsinkin) ja joku kermaviilikastike. Tai vaikka savulampaan kanssa perunasalaatti. Savulammas toimii myös hyvin suikaleiksi leikattuna kermaiseen pastakastikkeeseen. Tai vaikka pyttipannuun tai munakkaaseen. Tai johonkin kiusaukseen.
Ja voit pakastaa puolet.
Ymmärrän pointtisi, mutta haittaako sua ystävyyssuhteessa, jos sulla on välillä avun ja tuen tarvetta, mutta ystävälläsi ei koskaan? Olettaen, että ystäväsi auttaa ja tukee sua silloin, kun sinä sitä tarvitset, mutta hän ei koskaan tarvitse mitään vastaavaa sulta ( koska hän saa tarvitsemansa avun ja tuen joltain muulta)?
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/