molto_vivace

Miesten kohdalla tasa-arvo ongelmat löytyy hyvin Miesten tasa-arvo ry.n julkaiseman listauksesta - lisäisin siihen vielä poikien ei lääketieteelliset ympärileikkaukset. Listaa on lyhennetty ja hieman päivitetty itsemurha tilaston osalta. Lista kokonaisuudessa lähteineen löytyy https://www.miestentasa-arvo.fi/2010/07/10/miesten-tasa-arvo-ongelmia/

- Itsemurhat. Miehet tekevät suurimman osan itsemurhista (Kolme neljästä itsemurhan tehneistä on miehiä  https://findikaattori.fi/fi/10)

- Miesten terveyteen liittyvät ongelmat (lyhyt elinaikaodote)

- Väkivallan uhrit. Suurin osa väkivallan uhreista on miehiä (STM 2006, 82). ... miesten huomiointi väkivallan uhreina on jäänyt naisuhrien huomiointia vähemmälle (esim. TANE 2007; Hallitus 2008).

- Mieskurjalisto. Miehiä: syrjäytyneet, asunnottomat (80 %), yömaja-asukit (95 %), alkoholistit ja huumeiden käyttäjät, vangit (95 %), tarkkailuluokkien oppilaat ja työkyvyttömät pitkäaikaistyöttömät.

- Huoltajuus.  Malmin mukaan miesten alhainen huoltajuusprosentti saattaa kieliä sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien syrjinnästä sekä valtasuhteista, jotka toimivat miehiä vastaan sosiaalipalveluissa (2008, 171).

- Poikien ongelmat koulutuksessa. 

- Asevelvollisuus 

- Vaaralliset työt kasaantuvat miehille. Tilastokeskuksen (2006) mukaan ... 73,3 % kaikista työtapaturmista sattui miehille.

- Miesnäkökulman vähäinen painoarvo tasa-arvoelimissä. TANEssa on kahden naisjärjestön edustus, mutta suurimmalla miesjärjestöllä Miessakeilla ei ole edustusta. Tasa-arvoyksikön 15 virkamiehestä 14 on naisia. Miessakkien toiminnanjohtaja Tomi Timperin (2002) mukaan TANEn miesjaostossa asioita käsiteltiin lähes aina naisnäkökulmasta.

- Miestutkimuksen puuttuminen. Miehiin ja miesten ongelmiin sukupuolinäkökulmasta kohdistuvan tutkimuksen ja tutkimustiedon puute. 

(Lista on peräisin Henry Laasasen tekeillä olevasta väitöskirjasta, joka käsittelee miesten tasa-arvo-ongelmia)

Vierailija kirjoitti:

molto_vivace kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

molto_vivace kirjoitti:

Ivan Puopolo ei ole miesasiamies. Sillä miesasiamies nostaisi enemmän esiin poikien ja miesten kohtaamat ongelmat suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa ja länsimaissa. Hän kyllä oikeutetusti haastaa feminististä tuubaa ja kysyy juurikin niitä oikeita kysymyksiä joita pitääkin kysellä. Hän myös ihmettelee näitä naurettavia nykyfeministisiä aivopieruja: toksinen maskuliinisuus ja patriarkaalinen sortorakenne, jota kukaan ei osaa selittää. Siis kyseessähän on nämä epämääräiset ideologiset kulmakivet, jotka sitten ohjaa näitä ajattelemattomia höyrypäitä ja heidän kuvaansa maailmasta. Käytännössä Suomalaiset nykyfeministit vaativa suomessa niitä oikeuksia, jotka heillä jo on.

Tietääkseni Puopolo on ehkä enemmänkin perus oikeistolainen, joka uskoo mahdollisuuksien tasa-arvoon. Eli kaikille annetaan mahdollisuus ja on jokaisesta itsestä kiinni pääsevätkö he siihen mihin haluavat. Eli jos Tiina haluaa toimitusjohtajaksi niin Tiinan pitää käydä oikeat koulut ja taistella Timon, Pirkon ja Pekan kanssa paikasta. Matkalla johtoryhmään hänen pitää olla valmis uhraamaan valtavasti omaa aikaa ja tekemään valintoja uran ja perheen välillä - näin tekee ne Timo, Pirkko ja Pekkakin. 

Periaatteessa näin mutta valitettavasti mun kokemuksen mukaan uhraukset ei ole ihan yhteismitallisia. Miehen ei esim tarvitse uhrata lastensa mielenterveyttä jos haluaa tehdä uraa koska vaimo hoitaa. Toisinpäin taas ei toimi. Tämä nähty kaveripiirissä, mies ei suostu ottamaan sitä vastuuta jonka hänen täyisi kuviossa ottaa koska miesten suurempi itsekkyys. Jos nainen laittaa kovan kovaa vastaan miehen vastaus on evvk, ei lapset siitä kärsi että ovat käytännössä heitteillä. Tilanne päättyi siihen että nainen valitsi lasten mielenterveyden eikä lähtenyt siihen kovimpaan kisaan mukaan.

Uhraukset ovat täysin samat. Ja on miehen ja vaimon välinen asia tekeekö mies tai nainen uraa vai ei. Nainen voi lähteä suhteesta, jossa mies panostaa uraan. Myös mies voi lähteä suhteesta jossa nainen panostaa omaan uraansa. Kilpailu yhteiskunnan ja liike-elämän yläportailla on niin kovaa, että uhrauksia on yksilön pakko tehdä.

Tämä tilanne on kaikille sama. Miehet jotka luovat uraa tekevät sen samoin kuin naiset jotka luovat uraa. Miehet ja naiset jotka pyrkivät yhteiskunnan ja liike-elämän tikkailla korkealle usein uhraavat perheaikaa ja kilpailevat muiden kanssa samoista paikoista ja positioista. Käytännössä mitä ylemmäs menet yrityksissä tai politiikassa sitä kovempaa joudut painamaan. Siellä on myös muita, jotka kilpailevat sinua vastaan. Vastustajasi ovat kykeneväisiä, älykkäitä ja kovia, sillä vain sellaiset pärjäävät yläportailla. Tässä kohtaan voidaan tehdä henkilökohtainen valinta, että haluatko sitä: kokoaikaista kilpailua ja stressiä. Ylipitkiä päiviä ja epäonnistumisen pelkoa. Et näe omia lapsia tai läheisiäsi pitkiin aikoihin etc. käytännössä koko elämäsi rakentuu urasi ympärille, joka voi usein myös hetkessä tuhoutua. 

Onko sinusta aivan ok, että vastuuttomat vanhemmat laiminlyövät lastensa hoidon, koska haluavat täysillä keskittyä uraansa?

Millä tavalla ura-vanhemmat laiminlyövät lastensa hoidon?

Vierailija kirjoitti:

molto_vivace kirjoitti:

Ivan Puopolo ei ole miesasiamies. Sillä miesasiamies nostaisi enemmän esiin poikien ja miesten kohtaamat ongelmat suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa ja länsimaissa. Hän kyllä oikeutetusti haastaa feminististä tuubaa ja kysyy juurikin niitä oikeita kysymyksiä joita pitääkin kysellä. Hän myös ihmettelee näitä naurettavia nykyfeministisiä aivopieruja: toksinen maskuliinisuus ja patriarkaalinen sortorakenne, jota kukaan ei osaa selittää. Siis kyseessähän on nämä epämääräiset ideologiset kulmakivet, jotka sitten ohjaa näitä ajattelemattomia höyrypäitä ja heidän kuvaansa maailmasta. Käytännössä Suomalaiset nykyfeministit vaativa suomessa niitä oikeuksia, jotka heillä jo on.

Tietääkseni Puopolo on ehkä enemmänkin perus oikeistolainen, joka uskoo mahdollisuuksien tasa-arvoon. Eli kaikille annetaan mahdollisuus ja on jokaisesta itsestä kiinni pääsevätkö he siihen mihin haluavat. Eli jos Tiina haluaa toimitusjohtajaksi niin Tiinan pitää käydä oikeat koulut ja taistella Timon, Pirkon ja Pekan kanssa paikasta. Matkalla johtoryhmään hänen pitää olla valmis uhraamaan valtavasti omaa aikaa ja tekemään valintoja uran ja perheen välillä - näin tekee ne Timo, Pirkko ja Pekkakin. 

Periaatteessa näin mutta valitettavasti mun kokemuksen mukaan uhraukset ei ole ihan yhteismitallisia. Miehen ei esim tarvitse uhrata lastensa mielenterveyttä jos haluaa tehdä uraa koska vaimo hoitaa. Toisinpäin taas ei toimi. Tämä nähty kaveripiirissä, mies ei suostu ottamaan sitä vastuuta jonka hänen täyisi kuviossa ottaa koska miesten suurempi itsekkyys. Jos nainen laittaa kovan kovaa vastaan miehen vastaus on evvk, ei lapset siitä kärsi että ovat käytännössä heitteillä. Tilanne päättyi siihen että nainen valitsi lasten mielenterveyden eikä lähtenyt siihen kovimpaan kisaan mukaan.

Uhraukset ovat täysin samat. Ja on miehen ja vaimon välinen asia tekeekö mies tai nainen uraa vai ei. Nainen voi lähteä suhteesta, jossa mies panostaa uraan. Myös mies voi lähteä suhteesta jossa nainen panostaa omaan uraansa. Kilpailu yhteiskunnan ja liike-elämän yläportailla on niin kovaa, että uhrauksia on yksilön pakko tehdä.

Tämä tilanne on kaikille sama. Miehet jotka luovat uraa tekevät sen samoin kuin naiset jotka luovat uraa. Miehet ja naiset jotka pyrkivät yhteiskunnan ja liike-elämän tikkailla korkealle usein uhraavat perheaikaa ja kilpailevat muiden kanssa samoista paikoista ja positioista. Käytännössä mitä ylemmäs menet yrityksissä tai politiikassa sitä kovempaa joudut painamaan. Siellä on myös muita, jotka kilpailevat sinua vastaan. Vastustajasi ovat kykeneväisiä, älykkäitä ja kovia, sillä vain sellaiset pärjäävät yläportailla. Tässä kohtaan voidaan tehdä henkilökohtainen valinta, että haluatko sitä: kokoaikaista kilpailua ja stressiä. Ylipitkiä päiviä ja epäonnistumisen pelkoa. Et näe omia lapsia tai läheisiäsi pitkiin aikoihin etc. käytännössä koko elämäsi rakentuu urasi ympärille, joka voi usein myös hetkessä tuhoutua. 

Ivan Puopolo ei ole miesasiamies. Sillä miesasiamies nostaisi enemmän esiin poikien ja miesten kohtaamat ongelmat suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa ja länsimaissa. Hän kyllä oikeutetusti haastaa feminististä tuubaa ja kysyy juurikin niitä oikeita kysymyksiä joita pitääkin kysellä. Hän myös ihmettelee näitä naurettavia nykyfeministisiä aivopieruja: toksinen maskuliinisuus ja patriarkaalinen sortorakenne, jota kukaan ei osaa selittää. Siis kyseessähän on nämä epämääräiset ideologiset kulmakivet, jotka sitten ohjaa näitä ajattelemattomia höyrypäitä ja heidän kuvaansa maailmasta. Käytännössä Suomalaiset nykyfeministit vaativa suomessa niitä oikeuksia, jotka heillä jo on.

Tietääkseni Puopolo on ehkä enemmänkin perus oikeistolainen, joka uskoo mahdollisuuksien tasa-arvoon. Eli kaikille annetaan mahdollisuus ja on jokaisesta itsestä kiinni pääsevätkö he siihen mihin haluavat. Eli jos Tiina haluaa toimitusjohtajaksi niin Tiinan pitää käydä oikeat koulut ja taistella Timon, Pirkon ja Pekan kanssa paikasta. Matkalla johtoryhmään hänen pitää olla valmis uhraamaan valtavasti omaa aikaa ja tekemään valintoja uran ja perheen välillä - näin tekee ne Timo, Pirkko ja Pekkakin. 

Vierailija kirjoitti:

Tein aloituksen aiheesta jo aiemmin, mutta se kai poistettiin, koska julkaisun jälkeen sitä ei en'ää löytynyt.

Mutta oikeasti aidosti pohdin sitä miten olin niin tyhmä ja tietämätön, etten opiskellut nuorena. Olin täysin pihalla siitä mitä tai miten voisi opiskella, mikä tuntuu aivan hullulta nyt.

Olen syntynyt v. -75 ja kun ikäiseni kertovat olevansa vaikka lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitajia tms. Niin olen ihmeissäni ja mietin, miten he osasivat nuorena opiskella, mitä he ajattelivat, miten he ymmärsivät hakeutua eteenpäin.

Omat vanhempani eivät ole kansakoulun jälkeen käyneet mitään kouluja, vaan menneeet 15-vuotiaana suoraan töihin. He eivät ikinä olleet kiinnostuneita koulunkäynnistäni, muistan että yriitn pyytää heitä kyselemään kokeisiini tai tarkistamaan läksyjäni, mutta sain vaan naurua osakseni. Olin peruskoulussa ihan hyvä, keskiarvo oli aina yli 8.

Peruskoulun jälkeen menin lukioon ja se olikin vanhemmilleni kova pala, minulta kysyttiin että luulenko olevani herrojen lapsi ja titteleidenkö perässä juoksen.

He eivät maksaneet kirjojani joten kun pääsin sitten eräälle kioskille töihin niin siinä iässä, sen aikaisen fiksuuteni (eli tyhmyyteni) perusteella ajattelin, että on järkevää jättää lukio kesken ja tehdä töitä, kun siitä saa rahaa.

Niin sitten lukio jäi kesken ja tein töitä ja perustin perheen. Isäni vielä moneen otteeseen kehui, että olen fiksu kun olen ottanut sellaisen miehen joka elättää minua.

Eli siinä tosiaan se ajatusmaaailma mihin kasvoin, minun koulutustani ei mitenkään tuettu ja olin niin täydellisen uuvatti etten ymmärtänyt ajatella toisin, ottaa selvää mahdollisuuksistani tms.

Nyt olen matalapalkka-alalla ja haluaisin toki opiskella vihdoin, mutta tuleva eläkkeeni on niin pieni etten tiedä voinko olla 3-4 vuotta pois työelämästä ja olla kerryttämättä eläkettä ja muutenkaan tällä hetkellä, kun omat lapset ovat lukioiässä niin palkkaani tarvitaan siihen, että saan heidän kirjansa maksettua ja heille jotain parempaa mitä itse sain.

Että näin, ei ihan oikeesti täällä ole kaikilla samat mahdollisuudet tai samat lähtökohdat vaikka niin yritetään aina väittää.

Tyhmyydestäänkin saa maksaa, kuten mina eli vaikka olisi ollut mahdollista opiskella niinkuin joku tähänkin ketjun tulee minua sättimään, niin tyhmyydelleni en voinut mitään, en voi sitä infoa jälkikäteen 17-vuotiaan päähäni laittaa ja valitsemaan toisin, kun silloin en muusta tiennyt.

Siis voit kyllä opiskella vielä. Jos sinulla ei ole keskiasteen tutkintoa vielä hommattuna, niin se ensin ja sitten korkeammalle asteelle amk tai mahdollisesti yliopisto. Jos viimeisin opinahjo on ollut joku lukio 80- luvulla niin vaihtoehtona on ammattitutkinto jostain kiinnostavasta alasta. Opiskelu työn ohessa onnistuu myös. Pienten lasten äidit ja isät tekee tutkintoja työn ohessa alvariinsa - järjestelty kysymys.

40-50 vuotiaana opiskelu ei ole mitään sen kummempaa kuin nuoremmassa iässä opiskelu. Viime syksynä ohjasin työssäni 51 vuotiasta naisopiskelijaa, joka valmistuu ensi keväänä sairaanhoitajaksi. Myös insinööriopiskelijoita, iältään siinä 50v, on tullut tavattua. Ongelmana on usein vain kouluun pääsy, siihenkin on keinonsa. Pitää vain olla pitkäjänteinen. 3-4 vuotta opiskelijaelämässä on kyllä pieni hinta jostain eläkkeestä, jos vaakakupissa on ikuinen harmistuminen siitä, että on jotain itselleen oleellista jättänyt elämässään tekemättä.