MollyMinerva
Seuratut keskustelut
Onko Asperger-ihmisten puolisoille olemassa suomalaista netti- tai FB-ryhmää?
Englanninkielisiä olen löytänyt, mutta suomalaisia en tiedä. Toivoisin kovasti vertaistukea, koska eivät ystävät oikeasti tajua, millaista elämä Asperger-ihmisen kanssa on.
14Selittäkää, miksi niin moni roikkuu huonoissa parisuhteissa!
Seksiä ei ole ollut vuosiin. Puoliso vain ärisee, ei keskustele. Kumppani on pettänyt jo kahdesti. Omat tarpeet jäävät koko ajan sivuun.
Silti huonoissa avo- ja avioliitoissa kärvistellään pahimmillaan vuosikausia. Eikö ihmisillä ole kokemusta siitä, että sinkkuna on paljon parempi kuin huonossa suhteessa? Pelottaako muutos?
83Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Reaktiosi lapsesi homouteen?
Olen tässä mietiskellyt, että miten te aikuiset, joilla on lapsia, reagoisitte jos lapsenne tulisi ulos kaapista?
Itse olen 14 vuotias biseksuaali, ja kaapista ulos tulominen kuulostaa aika pelottavalta. En tiedä miten vanhempani reagoisivat. Äitini on kyllä sanonut että ei haittaa jos pojistakin tykkäisit, mutta isäpuoli, isä, tädit, sedät yms varmaan reagoisivat vähän, noh, agressiivisemmin.
Miehelle nettona 4500 e/kk, mulle 1800 e/kk: miten jakaisitte?
Eli miehelle jää palkasta käteen 4500 e/kk ja mulle 1800 e/kk. Meillä oma asunto, auto ja useampi lapsi.
Miten jakaisitte perheen menot, jos kuukausittaiset menot on 3000 e/kk ja loput jää yli?
Nyt molemmat maksetaan 1500 e/kk yhteiselle tilille, mutta musta se ei ole reilua. Itse kannattaisin esim. sitä, että molemmilta 70-80 % tuloista yhteiselle tilille ja loput omaan säästöön/sijoituksiin/menoihin.
Suostuisitko asumaan vuoroviikoin eri paikassa esim 10 vuotta?
Paljon on erojen sattuessa tullut näitä viikko-viikko lapsia. Toki lapset siihen tottuvat. Itse näin aikuisena en suostuisi asumaan joka toinen viikko eri paikassa. Se olisi stressaavaa ja uuvuttavaa. Miksi lapset pistetään tämmöiseen tilanteeseen niin usein? Minusta epäreilua. Olenko ainoa ajatukseni kanssa?
106Kommentit
Miten tämä lasketaan?
Mun kanssa samalla miesvaltaisella alalla oleva senhetkinen kumppani (mies) kertoo kolleegalleen (myös mies), että hänen tyttöystävältä/kihlatulta/vaimolta = minulta meni työpaikka, ja että osaan juuri niitä juttuja, johon osastolle X haetaan tyyppiä. Tästä seurasi vähitellen CV:n lähettäminen, haastattelu kolleegan esimiehen ja/tai tiimin kanssa, joskus myös taustojeni turvatarkastus ja/tai soveltuvuustesti, ja lopulta tää kaikki johti ekaan työtehtävääni ko. firmassa.
Olenko siis mennyt "reittä pitkin" kolme kertaa sitten 1987, kun duunin saaminen noilla kolmella kerralla lähti liikkeelle poikaystävän/sulhasen/aviomiehen suhteista?
Jahas, joku provo löysi tämänkin ketjun. Kiitos nauruista!
Nousen aamulla keittämään koko kotona asuvan porukan aamupuuron (olen perheestä se aamuvirkuin) ja pistän samalla kahvin tulemaan. Lukiolainen syö löunaan koulussa, sopeutumisvalmennuksessa & kuntoutuksessa oleva, kotona asuva nuori aikuinen hakee sopivat ainekset pakkasesta ja laittaa omaksi lounaakseen. Molemmat ovat jo jonkin vuoden ajan olleet innokkaita leipojia: esikoispoika tekee yleensä leipää, kuopustytär makeampaa, ja sitä myötä melkein kaikki karkkien ostaminen on käytännössä loppunut. Ja on ihanaa tulla kotiin kun ovella vastassa on vastaleivotun tuoksu, joten myönteistä palautetta saavat runsaasti.
Ilman pakastinta emme pärjäisi alkuunkaan, ja riittävä kaappitila on muutenkin tärkeää, että voi ostaa tarjouksista isompia määriä (8 kpl tortilla paketti 1 eurolla -- kyllä kiitos, vien kotiin niin ison pinon kuin kauppa vain antaa). Ostamme usein punalaputettuja proteiineja (jauhelihaa, kanaa, possua, makkaraa, soijaa eri muodoissa, yms., kun kilohinta on 5-8 euroa) ja laitamme pakastearkkuun, josta sitten otetaan käyttöön kun on tarvis. Ostoleivästä 95% menee kaupasta suoraan pakkaseen, niin ei homehdu eikä kuivu, ja sulatetaan vasta sitten kun on tarvis (saa tosin mielellään olla valmiiksi viipaloitua, että tämä toimii mahdollisimman hyvin). Itse poimitut sienet ja marjat samoin pakkaseen. Kalaa ostetaan enimmäkseen tarjouksista, ja se syödään tuoreeltaan, mies tykkää grillata. Arlan kiloiset halpajuustot säästävät rahaa kanssa, "Hillitön Gouda", "Tolkuton Cheddar" ja mitä muita niitä onkaan -- sen verran perso juustolle olen itsekin, etten kokonaan raaski jättää pois.
Teen viikonloppuisin isompia eriä ruokaa pakkaseen, erityisesti lasagne on kaikkien suosikki. Kananmunia kuluu usealla eri tavalla, samoin linssejä, joskus papujakin. Miehellä on pitemmät työpäivät, mutta jos olen väsynyt, pyydän että mennään vaikka sitten myöhempäänkin S-markettiin / Prismaan yhdessä, niin tulee hintavertailut varmasti tehdyksi (kokemus on osoittanut, että torstai on jostakin syystä se päivä jolloin löydämme punalaputettuja tuotteita eniten).
Mies on vielä karvan verran nuukempi kuin minä, mikä on vain hyvä asia. Ja kilo/litrahinta on se mitä me tuijotamme: jos sitä ei ole selkeästi esillä, aika harvoin sellainen tuote edes lähtee mukaan.
Kävin viikko tai kaksi sitten vertailemassa S-ketjun ja Lidlin hintoja, ja totesin, että ero jää minimaaliseksi ainakin meidän eniten käyttämien tuotteiden osalta, mutta vain koska saadaan S-bonukset. Ilman bonuksia Lidl olisi selvästi halvempi, ja bongasin sieltä muutaman kuivatuotteen, joita varmaan käyn ainakin jouluksi hakemassa.
On myös Plussa-kortti, mutta K-ketjusta ostetaan pelkästään aidosti edulliset tarjoukset (tilasin ne sähköpostiin, niin voin rauhassa suunnitella) ja joitakin meidän resepteihin hyvin istuvia Pirkka-tuotteita. Pääasiassa se Plussa-kortti on siltä varalta, että joskus ei löydy ABC-asemaa kun olisi aika tankata, niin ei sitten harmita kurvata Nesteelle.
Toivottavasti näistä saa ideoita!
Yksi exä (asuttiin yhessä muutama vuosi, onneksi ei ehditty naimisiin eikä hankittu lapsia) hurahti kalastamiseen niin, että täyspäiväisen ma-pe työnteon lisäksi kävi iltaisin ja viikonloppuisin kalassa 20-25 päivänä joka kuukausi. Hän oli kyllä puhunut suhteen alkupuolella että haluaa tehdä asioita yhdessä, mutta loppupeleissä se meni siihen, että minä sain vapaasti ja koska tahansa tulla mukaan hänen kalareissuilleen, muuhun ohjelmaan hänellä ei riittänyt mielenkiintoa. Ja kaikki hänen liikenevät rahansa meni tietenkin vapoihin, siimoihin, vieheisiin, veneiden ja saaristomökkien vuokriin yms. ja kaikki kaapit täynnä joko kalastuvälineitä tai -vaatteita ja kirjahyllyt väärällään Erää sekä Metsästys ja Kalastusta.
Ylläri: vaikka itsekin tykkään sekä kalastamisesta että kalaruuasta, lähdin kävelemään.
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*