Kristitty mystikko

 "Voinko kutsua sinua Mystikoksi, vai haluatko mieluummin käyttää nimimerkkiäsi Käyttäjä102 tai jotain muuta? Tuli mieleen, että 102 = 3 - Pyhä kolmiyhteys, Isä, Poika ja Pyhä Henki - meniköhän oikein? "

- Tuo nimimerkki Käyttäjä102 on palstan automaattisesti luoma tunnus, jota ei ole tullut vaihdettua koska lukijat on jo tottuneet siihen. Mystikko on ihan ok. 

"Uskoin myös, että kun pyydän apua enkeleiltä, niin he auttavat. Joskus he ehkä ovat auttaneetkin - ainakin joitakin ihmisiä. Mutta välillä käy mielessä -  enkeleitä, onko heitä. Onko niin, että enkelit meitä auttavat, jos apua pyydämme? Näin moni vakuuttaa, mm. Lorna Byrne."

- Enkelit ovat kyllä todellinen ilmiö ja joillakin ihmisillä tosiaan on luontaisesti yhteys sen energian tason olentoihin. Mutta se miksi en itse ole kovin innostunut tästä enkelien tulosta ikään kuin muotiin, että useille enkeleistä tulee taas yksi uusi "epäjumala", älyllinen konsepti jolla ei ole ihan oikeasti havaittua ja koettua vastinetta, ja jonka kautta taas Voima ulkoistetaan itsestä muualle. Jos valaistuminen näyttää että "Minä olen kaikki Voima ja kaikki enkelit ja kaikki-mitä-on", niin sitä ei erityisemmin edistä, että ihminen kyllä uskoo edelleen olevansa hyvin rajallinen mutta saavansa vähän lisäapua ulkopuoleltaan, Jumalalta tai enkeleiltä (tai joidenkin maailmankuvassa: pahoina pidetyiltä henkiolennoilta). Siksi en yleensä suosittele enkeleihin erityisesti keskittymistä, ellei nyt siihen tosiaan koe voimakasta kutsua ja jollain tasolla aisti niitä pelkän mielikuvittelun sijaan.

Kun lapsillani on ollut joskus elämässään kriisejä (onneksi kriisit ovat olleet vielä suht siedettäviä), niin olen halunnut kertoa heille jotain viisasta tästäkin aiheesta, mutta olen pelännyt, että kerron liikaa. Olen kertonut heille silloin esim. joitain Tollen viisauksia, läsnäolemisesta ja itsensä tarkkailusta mieltään rauhoittaakseen tms.

Miten te muut, jo isompien tai aikuisten lasten vanhemmat olette ratkaisseet tämän asian? Käyttäjä102:lla ei ole lapsia, mutta varmasti osaat vastata tähän hyvin, jos sen hyväksi koet.

- Ei näistä ole hyödyllistä puhua kaikille. Sellainen joka ei ole itse kokenut kutsua tälle tielle, ei koe mitään järkeä niissä jutuissa, toteaapa vaan että kummallinen hörhö tuokin. Kumpikaan ei hyödy mitään, ei oppinsa saarnaaja eikä saarnan kohde, joten parempi jättää väliin. Ja niillekin, jotka ovat tiellä, on hyvä puhua sen tason mukaan mikä heitä kiinnostaa ja on ajankohtaista. Itsellänikin on läheisiäkin ihmisiä, kuten oma äiti, jolla ei ole mitään hajua meikäläisen esoteerisemmista harrastuksista. Naurusta ja pilkasta ei tulisi loppua ihan heti, jos yrittäisin kertoa. Ja töissä esimerkiksi kukaan ei toki tiedä näistä mitään, siellä puhun vain työasioita.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja onko mieli sama kuin ego, egomieli?

Tuossa merkityksessä kun sitä lainauksessa käytettiin, kyllä. Se tarkoittaa sellaista ajattelun ja tunnesisällön virtaa, johon henkilö on jollain tapaa samaistunut, jonka hän kokee itsekseen tai hyvin olennaiseksi osaksi itseään.

Jos ihmismieltä itsessän ajattelee, se ei ole este. Se on tähän ajalliseen kehomekanismiin liittyvä asia, joka muodostuu hermosoluista, aivokemiasta jne jonka kehitystä geenit ja kokemukset säätelee. Myös valaistuneilla on luonnollisesti tämänkaltainen mieli, joka on instrumentti jonka kautta he tekevät monia asioita maailmassa. Mutta valaistuneet eivät koe olevansa yhtä kuin sisäinen ääni tai ajatteluprosessi tai mielipiteiden ja arvojen kokonaisuus, he eivät ole samaistuneita tällaisiin "mielen sisältöihin".  Samoin kuin ei kehoon yleensä, se on enemmänkin kuin kulkuneuvo jota käytetään aikansa ja sitten se laitetaan pois.

Miten mä voin kertoa maailmankaikkeudelle, etten mä tahdo olla enää sen tahdoton marionetti? Laittaisi mut sitten pois, koska mua ei kiinnosta katsoa tätä maailmaa. Ja en halua olla osa mitään universumia tai miksi tätä paskaa taas kutsutkaan, vaan ihan kokonaan pois olemassa olosta.

Et Sinä ole tahdoton marionetti - Sinä olet Elämä ja Oleminen itse, mutta tällä hetkellä vaan ihmiskunnan tämänhetkiselle tietoisuuden tilalle tavanomaisessa dissosiaation tilassa, jossa samaistutaan katoavaiseen ajalliseen "roolihahmoon" niin, ettei muisteta olevansa itse kaikkien roolien näyttelijä. 

Ja kyllä, koetun erillisyyden tila on usein tuskallinen, mikä on syy miksi useimmat alkaa etsiä Jumalan tai valaistumisen kaltaisia asioita. Kun viittaat olemassaolosta pois olemiseen, niin siihenkin ratkaisuun jotkut päätyvät, että lopettavat elämänsä siinä muodossa joksi itsensä kokevat, koska kokevat elämän niin epätyydyttäväksi ja vailla toivoa olevaksi, etteivät halua jatkaa enää. Tätä tehdään joko suoraan itsem urhan kautta, tai epäsuoraan ja hitaammin vahingollisilla elämäntavoilla ja/tai puolitietoisesti manifestoimalla itselleen sairautta tai onnettomuutta, joka lopettaisi kurjuuden. Näin tehdessä ydinolemus, Yksi Elämä, toki jää ja ottaa taas uusia muotoja, uusia alkuja. Mutta ei se elämänsä päättäjä -persoona herää jostain ajatellen että no voihan nyt, eikö tämä loppunutkaan, eikö tästä pääse millään!

Sinä olet vapaampi kuin uskot, kunhan vain tiedostat mikä Sinä todella olet, katoavan muodon takana ja ydinolemuksena! Rukoilen sinulle sitä, että jollain tapaa sen ydinolemuksen rauha ja ilo pääsisi säteilemään arkesi keskelle ja näyttämään siten, että on olemassa toivoa  :)

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on egolla ja persoonalla? Miten on muka joku persoona, jos se on vaan se joku hiljaisuus siellä ajatusten takana?

Tietoisuus on sekä Ilmentymätön (ihmisnäkökulmasta katsoen hiljaisuus tai tyhjä aika/tila jossa kaikki ilmentyy) että Ilmennyt (Kaikki-Mitä-On). 

Ego ja persoona - riippuu siitä, miten sana ego ymmärretään. Henkisissä piireissä sillä usein tarkoitetaan lähnnä ihmislajille tavallista ominaisuutta muodostaa mielessään käsitteellinen minäkuva, johon kiinnytään ja jonka jatkuvuutta toivotaan ja loppumista tai vähenemistä pelätään. Se on kokoelma ajatuksia, mielipiteitä, samaistumisia, reaktiomalleja, kaikkea sellaista josta voi sanoa "tämä olen minä, tällainen minä olen". 

Useimmilla eläimillä ei ole tämänkaltaista egoa, koska se vaatii tietynlaista itsereflektiota. Silti nekin ovat yksilöitä: eri yksilöillä on erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia ja tapoja. Ne ovat itsejään "vaistomaisesti", miettimättä mielessään että tässäpä menen minä, kissa nimeltä Pörri, joka olenkin komea kolli ja kulmakunnan naaraiden unelma, peloton ja ovela - se voi olla kaikkea tuota, mutta se ei ole mielessään muodostanut näistä minäkuvaa, joka sitten olisi uhattuna jos tapahtumat kyseenalaistavat noita mielikuvia. Tai kuten Tolle jossain kirjassaan vertasi, että jos sorsilla olisi ihmisten egot, niiden elämä olisi sietämätöntä. Toinen sorsa tulisi jostain hermostuneena pörhistelemään ja uhkailemaan, ja sen jälkeen ensimmäinen kantaisi vihoja miettien "miten se kehtasi loukata Minua, siis MINUA, onpa todella törkeä tyyppi ja samalle lammelle emme enää koskaan mahdu, hyvästi" - ei, ne vaan selvittelevät välinsä ja jatkavat elämäänsä miettimättä sitä enää.

On hyvin mahdollista elää ilman tuontapaista samaistumista käsitteelliseen minäkuvaan ja olla silti yksilöllinen itsensä. Mutta toisinaan toki termiä ego käytetään tavalla, joka on jotain mistä ei pysty eikä ole hyväksi edes pyrkiä luopumaan niin kauan kuin ajan ja avaruuden ulottuvuudessa oleilee, esim. psyyken toimeenpanevan osan merkityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Ja onko mieli sama kuin ego, egomieli?

Tuossa merkityksessä kun sitä lainauksessa käytettiin, kyllä. Se tarkoittaa sellaista ajattelun ja tunnesisällön virtaa, johon henkilö on jollain tapaa samaistunut, jonka hän kokee itsekseen tai hyvin olennaiseksi osaksi itseään.

Jos ihmismieltä itsessän ajattelee, se ei ole este. Se on tähän ajalliseen kehomekanismiin liittyvä asia, joka muodostuu hermosoluista, aivokemiasta jne jonka kehitystä geenit ja kokemukset säätelee. Myös valaistuneilla on luonnollisesti tämänkaltainen mieli, joka on instrumentti jonka kautta he tekevät monia asioita maailmassa. Mutta valaistuneet eivät koe olevansa yhtä kuin sisäinen ääni tai ajatteluprosessi tai mielipiteiden ja arvojen kokonaisuus, he eivät ole samaistuneita tällaisiin "mielen sisältöihin".  Samoin kuin ei kehoon yleensä, se on enemmänkin kuin kulkuneuvo jota käytetään aikansa ja sitten se laitetaan pois.

mietityttää kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

250:lle. Ei tarvitse kiinnittää kipuihin huomiota, eikä yrittää kieltää niitä. Niiden voi vaan antaa olla, kuten kaikkien muidenkin kohteiden joita tietoisuudessa kulkee: jääkaapin hurina huoneessa, olemassaolon tuntemus, koiran haukku jossain kaukana, ja yhtenä ruumiillinen tuntemus, se kipu. Mikään, ei edes ajatukset, ei häiritse jos niihin ei samaistu ja keskity, vaan tiedostaa olevansa tietoisuuden tila jossa vaan on kaikenlaisia ajassa muuttuvia kohteita. Sitä voi keskittyä tietoisuuteen ikään kuin aistimusten ja ajatusten taustalla tai välissä, tilaan jossa ne esiintyvät. Kuin tietoisuus, minä, olisi taivas ja kaikki aistittu tai ajateltu pilviä joita sillä kulkee. Pilvet eivät voi rikkoa taivaan rauhaa, sillä ne ovat sen alapuolella, aivan eri tasolla.

Mihinkään ei ole hyvä erityisesti keskittyä siksi, että tietoisuuden kohteisiin kiinnittyminen on ihmiselle niin ominaista ja tietoisuuden tilaan itseensä niin vierasta, että jos antaa huomionsa alkaa seurata erityisesti esim. ajatusvirtaa tai tiettyä kehon tuntemusta, niin tietoisuus itse tietoisuudesta helposti katoaa. Meditaation idea taas on keskittyä siihen aina läsnä olevaan hiljaisuuteen, joka on taustalla myös silloin kun tietoisuudessa esiintyy meteliä. Jotkut tekniikat tosin käyttävät ajatuksiin samaistumisen katkaisemiseksi keskittymistä johonkin yksinkertaiseen asiaan kuten hengitykseen, koska juuri ajatuksiin samaistuminen on yleensä ihmisillä pääongelma - he saavat koko egoistisen minuuden tunteensa siitä mitä ajatuksissa kulkee, kokevat olevansa ajattelija eikä tietoisuus sen takana.

Kokeneen meditoijan ei tarvitse edes mitenkään erityisesti yrittää olla ajattelematta, sillä ajatusvirta ei enää ime seuraamaan vain itseään, vaan se pysyy vain yhtenä neutraalina kohteena tietoisuudessa, siihen ei enää liity minuuden ja samaistumisen tuntemusta. Toisaalta tässä vaihessa kun ajattelu ei enää häiritse, ajattelua voi myös hallita niin, että automaattista ajatushöpötystä ei tapahdu, vaan ihminen pääosin ajattelee kun on käytännön tarve.

Moni valaistunut on sanonut samaa, ettei tarvitse/kannata kiinnittää huomiota kipuun. Olen sellaista luettuani miettinyt, onko kyseinen valaistunut oikeasti kärsinyt kovista kivusta lähes 24/7/365 tai vaikka 24/7/200 (h/pv/vuosi) tai juuri koskaan.

Entä jos kipu ja esim. huimaus tai tasapainohäiriöt ovat loukkaantumisen tai sairauden vuoksi niin vaikeat, että niitä kokeva ei koskaan tiedä, pääseekö kauppaan tällä viikolla vai ei. Kun jääkaappi alkaa näyttää tyhjältä ja pitäisi ehdottomasti sinne kauppaan päästä, niin pitäisikö vain olla välittämättä kivusta. Pitäisi vain havaita se, mutta ei antaa sen häiritä. Kykeneekö valaistunut olemaan välittämättä?

Entä jos jollakulla valaistuneella ei olisi apujoukkoja, vaan hän olisi kipujen kanssa yksin kotona, kun ei töihinkään pystyisi, (vaikka olisikin se vuosikausien koulutus ammattiin hankittuna), niin hyväksyisikö hän ihan helposti sen, että nälkä tulee ja asiat jäävät hoitamatta, kun ei vain uskalla lähteä kauppaan, kun saattaisi pyörtyä matkan varrelle. Vai lähtisikö valaistunut kauppareissulle, vaikka kuinka heikottaisi, huimaisi ja oksettaisi, silläkin riskillä, että ehkä tuupertuu pakkaseen? 

Ensin tuohon viiimeiseen kysymykseen: sitä ei voi etukäteen tietää. Hän tekisi sillä hetkellä sen, mitä Energia tai Henki hänen kehonsa kautta haluaisi tehdä. Sitä ei voisi ennustaa välttämättä hänen ihmispersoonansa taipumusten perusteella: valaistuneet eivät sovi oikein mihinkään laatikoihin, he voivat olla mitä tahansa, koska tahansa. Siinä missä ehdollistuneessa mielen tilassa olevista voidaan jonkin verran ennustaa heidän toimintaansa, esimerkiksi "hän on aina semmoinen varovainen ja arka, joten ei hän kyllä riskillä lähde pakkaseen" tai toisinpäin "hän on sellainen omatahtoinen sisupussi joka ei anna periksi edes vaarojen edessä joten kyllä hän lähtee, järkevää tai ei", valaistuneen kohdalla tällaisten historian perusteella tehtyjen ennustusten paikkansa pitävyys nykyhetkessä on poikkeuksellisen heikko.

Ja kyllä historiassa on valaistuneita henkilöitä, jotka ovat valinneet itselleen varsin haastavia olemassaoloja ruumiillisten kipujen, vammojen ja rajoitusten kanssa. Valaistumisen jälkeen se nimittäin on juuri sitä: valinta. Joskus Elämä haluaa näyttää sellaisen olemassaolon kautta, miten edes kärsimys tai kuolema, jotka siinä vaiheessa kokija kokee illusorisiksi, eivät lannista sitä joka kokee ykseytensä Elämän alkulähteen kanssa. Mutta aika usein valaistumiskokemuksen myötä monet vaivat ja rajoitteet katoavat. Itsenikin olisi pitänyt lääketieteellisen viisauden mukaan syödä erästä lääkettä loppuikäni, lisäksi oli krooninen kipua ja väsymystä aiheuttava sairaus, mutta nämä hävisivät kuin tuhka tuuleen siinä vaiheessa kun oivalsin kuka Minä olen. Mutta tämä on vain yksi rooli jota Minä esitän - myös kaikki maailmojen kärsimys on osa Minua, niin kauan kuin unet ja illuusiot maailmoista jatkuvat.