Kristitty mystikko

Olen usein mielessäni harmistuneena mutissut, että ihan varmasti, jos olisin Jumala, pystyisin jotenkin paremmin selittämään ihmisille, miltä tuntuu olla Jumala, ja miten se näkyy/tuntuu esim. arkipäivän elämässä.  Välillä ajattelen, ettei sitä voi pelkällä älyllisellä pohtimisella vain ymmärtää - mutta kun niin haluaisin tietää, vai egoniko se haluaisi tietää?

Jossain määrin voi kuvailla sitä kyllä, mitä on olla "Jumala lihaan tulleena", siis sellainen ihminen joka tiedostaa kuolemattoman ja kaikkiallisen perusolemuksensa. Eli sitä, miltä ajan ja aineen illuusion sisältä, ikään kuin avatarana tai kehollisena kulkuneuvona tuntuu tai näyttää elää heränneenä. Mutta silloin kuvataan paljon sitä, mitä on olla ihminen, ja jokaisen tällaisen ilmenemismuodon tavat ilmentää Sitä, joka on Kaikki-mitä-on, ovat yksilöllisiä. Ne ovat kyllä kaikki Yksi esittämässä monia rooleja, ja Minä olen se, mutta roolien tasolla on paljon vaihtelua siinä mitä ne elämässään tekevät, miten ne puhuvat, miten käyttäytyvät.

Jumala tai Minä illuusioiden ja valepukujen takana on sitten se, josta on vaikeampi sanoa mitään mistä ihmismieli saisi mitään kiinni. Päädytään väkisin vertausten ja runollisen ilmaisujen maailmaan, koska kokemus itse on niin vieras milllekään, mitä ajan ja paikan maailmassa kehittynyt ihmiskieli tuntee. Niin päädytään niihin erilaisiin viittauksiin, kuten Elämä tai Energia tai kaikkiallinen Kvanttikenttä tai Tietoisuus tai Oleminen, Ilmentymätön tai Ilmennyt, Kaikkialla läsnä oleva tai Kaikki-mitä-on. Mutta ne ovat vain sormia jotka osoittavat kuuta, jokainen peilaa yhtä aspektia mutta mikään ei kaikkia - ei ole muuta tietä kuin kokea itse. 

Kun sinä Mystikko olet saanut jo pitempään todella tuntea itsesi Jumalana, niin onko olemassa mitään sanoja, millä kuvaisit tai selittäisit itseäsi niiden monien jo mainittujen tilalta. Tai esim. miltä oleminen tuntuu, kun olet vaikka töissä tai olet yksin?

Ikään kuin ihmiskehon ja mielen tasolta kuvattuna se tuntuu rauhalliselta autuudelta. Täydelliseltä rauhalta ja luottamukselta. Loputtomalta luovuuden ja energian virralta, johon voi täysin luottaa, että se ilmenee aineen maailmassa aina, kun sitä tarvitaan. Siltä, ettei ihmisenä tarvitse muuta kuin olla passiivinen sivustakatsoja sille mitä Voima (joka Minä olen) tämänkin muodon kautta tekee.

Vierailija kirjoitti:

Hei Mystikko, olet maininnut muutamia kertoa, ettet esim. rukouksessa pyydä parantumista jollekin. Olet myös perustellut asian hyvin ja olen samaa mieltä. Ja käsittääkseni et yleensäkään pyytele "Jumalalta" mitään.

Mietin, mihin tämä Raamatun kohta viittaa, mitä se meitä kehottaa pyytämään? 

"Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan."

Kiittäen, Kria

Tähän on kaksi eri vastausta ja riippuu kunkin omasta tilanteesta tiellään, kumpi on hänelle oikea sillä hetkellä. 

Toisaalta asian voi nähdä niin, että anomisrukous tai manifestointi/uskolla luominen on Jeesuksen opin mukaan sallittua ja perusteltavissa. Manifestointiin hän viittaa vielä suoremmin sanoen että jos joku anoisi uskoen jo saaneensa, haluttu asia olisi hänelle tuleva, ja sanoo että jos ihmisellä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, vuorenkin saisi siirtymään. Tämä viittaa suoraan siihen että aineellisten muutosten aikaansaaminen on mahdollista eikä itsessään paheksuttavaa.

Toisaalta pitää muistaa mitä Jeesus sanoi usein opettaessaan noista anomisista ja kolkuttamisista: "Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät." Eli hän oletti, että ihmiset etsivät elävää yhteyttä Jumalaan ja Taivasten valtakuntaa, ei niinkään katoavaisia aineellisia asioita täällä, missä koi syö ja ruoste raiskaa.

Tämä viimemainittu on myös itse asiassa tie yltäkylläiseen elämään, jossa aineellinen taso manifestoituu automaattisesti juuri niin kuin pitääkin. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä annetaan teille... Mutta useimpien elämässä on vaihe, jossa tällainen kehotus on liian abstrakti, ja täytyy vielä tapahtua mielen tasolla asioita jotta löytäminen voi toteutua. Tällöin ihminen usein kokee halua ja tarvetta tarttua itse toimeen ja parantaa elämäänsä aktiivisella rukouksella ja manifestoinnilla (kuten myös toki fyysisellä ja psyykkisellä työllä). Ja siinä ei ole siinä vaiheessa mitään vikaa! Mutta tulee aika jolloin siihen ei ole tarvetta eikä halua, ja silloin sellaisen jättää automaattisesti pois. 

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija:  "Miten mä voin kertoa maailmankaikkeudelle, etten mä tahdo olla enää sen tahdoton marionetti? Laittaisi mut sitten pois, koska mua ei kiinnosta katsoa tätä maailmaa. Ja en halua olla osa mitään universumia tai miksi tätä paskaa taas kutsutkaan, vaan ihan kokonaan pois olemassa olosta."

Käyttäjä102:  "Mutta ei se elämänsä päättäjä -persoona herää jostain ajatellen että no voihan nyt, eikö tämä loppunutkaan, eikö tästä pääse millään!" 

Jäin tuota miettimään. Useat meediot ovat meediotilaisuuksissa ja kirjoissa kertoneet, että itsemurhan tehnyt on henkimaailmaan mennessään useissa tapauksissa katunut tekemäänsä itsemurhaa paristakin syystä, mm. siksi, että on aiheuttanut tänne jääneille läheisille ja ystäville tuskaa itsemurhan tekemisen vuoksi, mutta myös siksi, että itsemurhan tehnyt on henkimaailmassa tajunnut, että hänellä olisikin ollut täällä maan päällä mahdollisuus toipua tuosta syvästä synkkyydestä, mikä oli siis kuitenkin väliaikainen, vaikka pitkältä ajalta maallisesti tuntuikin.

Tiedän omasta kokemuksesta, että joskus on todella vaikea nähdä ulospääsyä jostain tilanteesta, se tuntuu täysin mahdottomalta, mutta joku päivä vain alkaa tapahtua jotain, vaikka hyvin pientäkin, joka vie taas helpompaa kohti. En lupaa kenellekään, että loppuelämä on hyvää, mutta on parempia ja haasteellisimpia aikoja, ja vähitellen oppii, että tämäkin hyvä tai huono/haasteellinen aika on jossain vaiheessa taas ohi ja sitten taas tulee uudelleen jotain hyvää tai haastetta, joten mitäpä tässä turhaan huolehtii - vuorottelu jatkuu ja siitä selvitään.

En usko, että henkimaailmassa olisi mitään rangaistusta elämänsä lopettaneelle luvassa, mutta en usko itsemurhan olevan hyvä ratkaisu "sielun" kokonaismatkan kannalta ajatellen.  Laajemmasta perspektiivistä katsoen toki kaikki "teoriat" muuttuvat toisenlaiseksi, mutta näin ihmisenä ja mediumismiin tutustuneena ajattelen näin.

Jotkut meediot sanovat myös, että jos ihminen tekee itsemurhan, niin hänen elämäntehtävänsä jää kesken ja hänen on kuitenkin tultava se tänne joskus toteuttamaan uudelleen.

Olen itsekin tehnyt jonkin verran meedion työtä, ja sen vuoksi uskon, että on olemassa ns. henkimaailma, mutta toki se on samanlaista, tietyllä tavalla epätodellista kuin elämä täällä pallollakin.

Paljon on myös heitä, jotka ovat epäonnistuneet itsemurhayrityksessään ja ovat myöhemmin olleet todella onnellisia siitä, etteivät itseään onnistuneet tappamaan, sillä muutos parempaan on tullut, ja he kaikki ovat saaneet myös paljon empatiakykyä ja ymmärrystä siitä raskaasta polusta, joka on vienyt heitä kohti parempaa - joidenkin kohdalla valaistumiseen asti.

Se, miten koemme sisäisesti, ilmentyy ulkoisissa olosuhteissamme. Jos "Vierailija" jaksaisit jotenkin ottaa hyväksyvän kannan nykyiseen tilanteeseesi luottaen siihen, että kaikella on aikansa ja pieniä ihmeitäkin voi tapahtua, jos esim. jaksat tarkkailla kehoasi ja mieltäsi täysin tuomitsematta sitä, mitä niistä ilmentyy, ja jos voit yrittää keskittyä joidenkin asioiden tekemiseen siten, että vaikka mielessäsi pyörii ajatuksia, niin älä anna niille huomiota, vaan yritä pysyä läsnäolon tilassa, siinä tekemisessä täysin keskittyneesti, ja hengitä rauhallisesti palleahengitystä, niin uskon, että elämääsi alkaa tulla myönteisempiä sävyjä. Sisäisen tilasi muututtua paremmaksi, myös ulkoiset olosuhteet alkavat tuottaa lisää hyviä asioita elämääsi. :) Kria

En ole tuo alkuperäinen Vierailija, mutta oman elämän lopetusta parikin kertaa yrittänyt tyyppi, jolle on pelkästään väsyttävä pettymys ettei henki lähtenyt.

Mun näkökulmasta tuollainen teksti kuulostaa kuolemanpelkoisen ihmisen pakkomielteiseltä elämän puolustamiselta ja vieläpä kyseenalaisin keinoin. Ensin syyllistetään läheisille aiheutetulla tuskalla. Sitten uhkaillaan kielteisimmässä seurauksilla tuonpuoleisessa ja paskan elämän uusintaotoksella vastoin tahtoa.

Ja ihan kuin joku tuska olisi aina kuolemanhalun syy tai parempi olo siihen ratkaisu! Itselleni on jo kauan ollut ihan sama onko surua vai iloa. Pettymykseni elämään on paljon eksistentialistisempaa laatua kuin että minulla olisi paska olo ja siksi haluaisin pois. Ärsyttää, että aina jos puhutaan kuoleman valitsemisesta, tulee joku hössöttämään että yritä nyt vielä tsempata, parempaa on tulossa. Voi olla, itseäni se ei vaan kiinnosta. Enkä edes ole siis tällä hetkellä aktiivisesti elämääni lopettamassa mutta eipä haittaisi jos vaikka se korona veisi tai joku muu.

Ymmärrän hyvin tuon tilan ja olen itse kokenut sen... Se on tila, joka on "askeleen päässä hulluudesta (tai itsetuhosta), askeleen päässä valaistumisesta". 

Vierailija kirjoitti:

Hei taas.

Ehkä seuraavaankin kysymykseen on jo vastattu, mutta kysyn nyt kuitenkin.

Minulla on ollut sellainen migreenin aura, että n. 15 min. –  12 tuntia ennen migreeniä tulee erityisen onnellinen olo, suorastaan autuas, sellainen, että vaikka kaikki asiat olisivat niin pielessä kuin olla ja voi, niin sitä onnea, rauhaa ja hyvää oloa ei voi mikään estää. Olen henkisesti levännyt siinä, vaikka tekisin samalla jotain muuta. Se tunne vie voimakkaasti läsnäolevaan tilaan, eikä siitä halua pois. Tuntemus on kestänyt yleensä noin puolesta tunnista pariinkin tuntiin.

Erään reikihoitajan mielestä migreenikipuni ovat  avautumista näille herkistymisille, eli totuutta etsivien ihmisten haasteita siis. Hänellä itsellään oli ollut monta vuotta tosi kovia pääkipuja niin kauan kuin hänen lähes kaikki ns. ”yliaistinsa” olivat avautuneet. Hänella on ollut jo lapsesta asti ns. otsachakra auki. Hän on kyennyt vuosikymmenien ajan olemaan yhteydessä eri olentoihin, on reissanut jo pitkään kehonsa ulkopuolella ja on vahvasti valaistumisen polulla, aiheesta kurssejakin pitäen. Noista tiedoista johtuen olen ollut taipuvainen uskomaan, että hän voisi olla oikeassa "diagnoosissaan". En ole kuitenkaan varma.

Viimeisen vuoden aikana olen sairastanut migreeniä edelleen usein, mutta yllättäen, olen saanut myös näitä autuaallisia tuntemuksia ilman migreeniseuraamusta.

Mutta onko sittenkin kyse vain aivojen kemiasta?

:) Kria

Aivotoiminnan muutokset ja aito hengellinen kokemus esiintyvät usein yhdessä. Esimerkiksi tietyillä päihteillä ihmiset saattavat saada aivotoimintansa muuttumaan niin, että koetun minän rajat laajenevat tai häviävät, ja herkkyys muille kuin aineen tason asioille kasvaa. Kokemukset esimerkiksi kaiken perimmäisestä ykseydestä ja energioista tällaisessa tilassa on ihan aito hengellinen kokemus, vaikka henkilö ei vielä olisi pystynyt sitä saamaankaan ilman kemiallista apua. Eikä se toki 100% vastaa sitä mitä kokee silloin, kun saman kokee ilman, että mikään vieras aine muuttaa aivotoimintaa.

Samoin migreeniin liittyvä tajunnan tilan muutos voi olla materialistisesta näkökulmasta mekanistinen aivojen kemian ja sähköisen toiminnan muutos, mutta silti se voi olla aidosti hyödyllinen hengellisellä tiellä, jos se avaa sellaisia polkuja hermostossa, jotka auttavat kokemaan uuden todellisuuden tason. Toki usein on niin, että sielun viisaus itse synnyttää tällaisen "häiriön" edistääkseen henkilön päätavoitetta löytää valaistuminen tai autuus tai rauha. 

Sinänsä kipujen ja elämää häiritsevien tilojen (kuten jotkut kundalini-energian heräämiseen liitetyt ääri-ilmiöt) ei tarvitse liittyä prosessiin. Mutta koska tässä maailmanajassa on niin vahvat materialistiset taustaoletukset mm. aivojen ja tietoisuuden suhteesta, niin helposti häiritseviä tuntemuksia esiintyy ellei erityisesti kyseenalaista uskomuksia, joiden mukaan prosessiin on kuuluttava sellaista, tai että iso kokemisen muutos vaatii niin isoja aivotoiminnan muutoksia, että siitä on seurattava jotain tuskallista tai häiritsevää sivuvaikutuksena.