Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
V. 2018, Mystikko: "On kuitenkin mahdollista hylätä liian ahdistavaksi ja vaativaksi osoittautunut kehitystehtävä ja elää tavanomaisempaa elämää. Näin pääsee monesta vaikeudesta, mutta ihmistä voi piinata tarkoituksettomuuden ja merkityksettömyyden tunne, vaikka elämä sinänsä olisi mukavaa."
Olen tosi paljon vuosikymmenten ajan manifestoinut rukoillut/pyytänyt, että saisin vähän kevennettyä tämän elämän sielunsuunnitelmaa, jossa fyysiset kivut ym. fyysiset rajoitteet ovat olleet lähes kestämättömiä ja rajoittaneet elämäni lopulta lähes täysin kotiseinien sisälle.
Haluaisin kovasti tietää, miten minun pitäisi toimia, että pääsisin eroon tai saisin edes kevennettyä kivuliasta kehitystehtävääni?
Ainakaan positiivinen ajattelu, manifestoinnit, rukoukset ja pyynnöt eivät ole auttaneet, ja myös monet muut ovat rukoilleet puolestani, että saisin elää vähemmillä kivuilla, huimauksilla ym.
Vai voisiko olla niin, että olenkin ilmoittanut sieluntehtävää tehdessäni, että vaikka kuinka siellä maan päällä sitten kerjäisin helpotusta kipuihini, niin älkää (ketkä?) sitä minulle antako, sillä haluan kulkea valaistumisen polkua eteenpäin ja ilman kärsimystä se ei onnistu? - Kria
Tuo "ketkä" on tärkeä kysymys. Koska siihen vastaus on: Sinä itse. Sinä itse olet halunnut nähdä tällaisenkin unen kivuliaasta ja rajoittuneesta olemassaolosta ajan ja paikan maailmassa. Se ei kuitenkaan tarkoita sellaista predestinaatiota, että pitäisi todeta että ok, olen tuomittu tähän nykyiseen tämän kehon kuolemaan asti.
Aina silloin, kun ihmisnäkökulmasta näyttää, että ei ole mahdollista tehdä mitään muuttaakseen ihmisen tasoa, on kuitenkin yksi tie: "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa"... Ja sitä sinä olet tekemässäkin, siksi nämä kysymyksetkin, siksi etsintä. Herääminen unesta on ultimaattinen ratkaisu unessa esiintyviin ongelmiin.
Kerroit joskus aiemmin suunnilleen niin, että Jumalaa ei voi määrätä, ja vaikka olisitkin halunnut jäädä asumaan yksin vähän syrjemmälle, niin löysit itsesi kaupungista kerrostalosta.
Miksi niiin kävi?
Jos se oli intuitio, niin onko se Jumala, joka "määrää"?
Olen itsekin melkoinen erakko enkä millään haluaisi asua rivarissa tai kerrostalossa, koska en halua olla tekemissä ihmisten kanssa. Väsyn ihmisten kanssa. Silti minua on elämäni aikana usein luultu ekstrovertiksi, koska olen tullut ja tulen edelleen niin hyvin toimeen erilaisten, ihan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. ..
Ilmeisesti sitten ei ole mahdollista "inttää vastaan" Jumalalle - itselleen? Vai onko?
Tietyssä vaiheessa se on hyvinkin mahdollista inttää vastaan. Useimmmilla on vaihe, jolloin ei niinkään koe olevansa Jumala tai tietoisuus itse, mutta kokee olevansa syvästi yhteydessä siihen tasoon. Kyllä silloin voi kiukutella ja vängätä ja perustella ihmismielenä sitä vastaan, jonka kokee olevan Jumalan -tai syvemmän Minän, sillä se on sama asia - tahto. Yleensä vaan sitä huomaa, että syvin täyttymyksen tunne omalle ihmisitsellekin tuleee siitä, kun seuraa sitä intuitiota ja luottaa siihen.
Mutta ei tuossa ole tosiaan mitään pelättävää mihin kutsu käy. Se menee aina niin että myös oma ihmisen tahto havaitsee sen ratkaisun juuri oikeaksi ja parhaaksi, mihin johdatettiin, silloinkin jos jokin osa "vanhaa ehdollistunutta ihmisyyttä" oli sitä mieltä että tästä en kyllä oikein tykkää. Minulle ehdottomasti oli paras mahdollinen ratkaisu muuttaa pois "erakkotorpastani", sitten kun erakkoilu oli hoitanut tehtävänsä eli johtanut valaistumiseen. Kynttilöitä ei sytytetä pidettäväksi vakan alla, eikä ihmiset etsi valaistumista lilluakseen yksikseen autuudessa jossain mökillä vaan palvellakseen muita. Eikä sen jälkeen noilla "olen introvertti tai ekstrovertti" tms ole mitään väliä - sitä on aina sitä mitä on tarpeen olla, ilman mitään sellaista kiinteää ja joustamatonta psyykkistä muotoa.
Olen usein miettinyt valaistuneiden kirjoja lukiessani, että joskus tuntuu siltä, kuin joitain kirjan asioita kertoisi Tietoisuus ja joissain kohdissa olisi aistittavissa vielä egon tai ihmisyyden rippeitä.
Näin on toimittava, että pystyy yleensä kommunikoimaan ihmisten kanssa. Otettava Perimmäisen Minän näkökulma silloin kun se on tarpeen ja mahdollista, ja ihmisen näkökulma silloin kun se on tarpeen ja mahdollista. Jokaisella valaistuneella on tämä ihmiskehon ja mielen "kulkuneuvo" ajan ja paikan todellisuudessa toimimiseen ja hän tietää mitä ihmismielessä (myös universaalissa) liikkuu. Hän on siis täysi ihminen siinä missä muutkin. Hän on vaan sellainen, joka tietää ihmisenä puhuessaan olevansa kuin näytelmän roolihahmo, ja todellinen Minä on samalla se, joka esittää kaikki muutkin olemassaolevaisten roolit ja on myös olevaisen takana oleva Ilmentymätön. Mutta ihmisten kanssa on useimmiten hyödyllistä keskustella ihmisen tasolta.
Kun luin nuo yläpuolelle lainatut tekstit, niin mietin, että kuka tai mikä osa sinussa on väsynyt tähän maailmaan? Kuka sinussa ponnistelee, että jaksaa vielä tänne jäädä? Kuka sanoo, että sinun pitää auttaa meitä ihmisuskomusten vankeina olevia? Luulen, että valaistuneen (Jumalan) asuttama ihmiskeho väsyy, mutta väsyykö ihmiskehossa asuva Jumalakin?
Ei, se Minä, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, ei väsy. Eikä siinä edes tapahdu sellaisia ajassa ja paikassa olevia tapahtumia kuten ponnistelu, auttaminen, alkaminen ja loppuminen. Se On, ja kaikki potentiaaliset maailmat ovat siinä aina, yhtä tosina, yhtä läsnä, yhtä lailla Minun kehonani, Nyt. Mutta niissä monissa maailmoissa, monissa olevaisissa, monissa roolihahmoissa, on kaikenlaisia ilmiöitä jotka ovat osa tätä olevaisuuden draamaa. Sitä draamaa on myös se, kun Minä olen ottanut tätä kirjoittavan keho-mielikokonaisuuden roolihahmon ja koen kaikenlaista mitä ihminen voi ajassa ja paikassa eläessään kokea (tietäen toki samalla, että tämä on vain eräs roolihahmoistani).
Oletkin kertonut, että toki pystyt olemaan täällä ihmisenä ihmisten seassa (ei mikään tarkka lainaus), vaikka sinun pitääkin tavallaan mennä siihen ihmisrooliin, mutta näetkö esim. työkavereidesi auroja tai näetkö, jos heillä olisi joku sairaus, mistä he eivät tiedä? Näetkö ihmisistä spontaanisti tai tarkoituksella heidän menneisyyteensä tai tulevaisuuteensa liittyviä tapahtumia?
Eräs reikimaster näki minua hoitaessaan, että vatsassani on pieni kasvain, mutta se on vaaraton. Menin sitten lääkäriin, ja kasvain leikattiin pois. Eli jos joku, joka ei vielä edes tunnista olevansa Jumala, näkee tuollaisia, niin tuntuisi, että niitä näkee myös silloin, kun jo tietää olevansa Jumala?
Minä näen ihmisissä Jumalan -sen joka Minä olen- ilmenneenä. Näen heidän ikuisen olemuksensa. Kaikki ajan ja paikan ulottuvuuden illuusiot ovat toissijaisia varjoja, enkä useimmiten kiinnitä niihin juurikaan huomiota. Joskus saan intuitioita sen tason asioista ja toimin niiden mukaan, mutta useimmiten suurin siunaus ihmiselle on tulla nähdyksi Todellisena, ikuisena itsenään, eikä niinkään se että sanoisi jotain tästä tasosta, joka on katoavaa ja muuttuvaa. Yleensä paraneminenkin tapahtuu sitä kautta, että ei näe sitä samaa illuusiota sairaasta kuin ihminen itse - jos toinen on vastaanottavainen toisenlaiselle kuvalle. Siksi Jeesuskin sanoi parantuneille "Sinun uskosi on sinut parantanut" eikä esimerkikis että minä tai Isä on sinut parantanut. Jeesus näki ihmisen ilman vikaa ja taakkoja, ja usko sai sen manifestoitumaan henkilön todellisuudeksi.
Miten sinä jaksat töiden päälle vielä opettaa oppilaita ja vastata meillekin täällä? Onko sinulla enemmän energiaa kuin ihmisellä, joka ei vielä tiedä olevansa Jumala?
Minä olen elämän Energia :) Kyllä, se on useimpien kokemus, että ihmiskeho, joka on ikään kuin kulkuneuvo tai rooliasu, on myös osallinen paljon suuremmasta energiasta kuin ennen, jos sitä ohjaa tietoinen ykseys Kaikkiallisen kanssa, kuin jos sitä ohjaa ehdollistunut mieli joka uskoo olevansa kuolevainen ihminen jolla on tietyt tarpeet. Joel Goldsmithiä paljon kritisoitiin siitä kun hän kirjoitti ettei tarvitse unta juuri lainkaan, hänen katsottiin yllyttävän ihmisiä epäterveisiin käytäntöihin. Ja onkin totta, että ellei spontaanisti käy niin ettei enää kaipaa juurikaan unta, ei sellaista pidä yrittää. Mutta itsellänikin on käynyt samoin että nukun vain muutaman tunnin vuorokaudessa ja sitlloinkin olen jatkuvasti tietoinen. Uniaika ei ole minulle enää aika nähdä mielen tuottamia unia vaan aika jättää täysin ajan ja paikan illuusio ja olla Tietoisuus itse, kaikki Perimmäinen ja kaikki Illuusiot.
Tälle tielle ihmisiä ajaa niin usein kaikenlainen kärsimys, usein niin suuri että se johtaa eksistentiaaliseen pettymiseen koko olemassaoloon tällä ihmisten tasolla. Sellaiseen, kun joku yllä kirjotti ettei häntä edes kiinnosta onko olo hyvä vai huono, kun tympäisee koko oleminen silti vaikka olisi hyvä olo! Tällaisia ihmisiä päätyy nykyajassa eniten etsimään vapautusta tai valaistusta tai Jumalaa, siksi näissä ketjuissa heitä on.
Jumala on Oleminen, sinunkin olemisesi, silloinkin jos et sitä tiedosta tai tunne, ja kyllä Hän tuntee kaiken mitä sinäkin. Siksi Paavali sanoi kirjeissään esim. huoruutta vastaan, että se on paha koska käytännössä silloin laittaa Kristuksen, Jumalan itsensä, h uoraamaan. Niin kauan kuin oleminen ei lopu, kun pahan tekijä ei lakkaa kerta kaikkiaan olemasta ja katoa, Jumala on hänessä hänen olemisensa substanssina.
Mutta kieltämättä se on silti eri asia kaikkiallisesta näkökulmasta kuin yksittäiseksi ajan ja paikan sisällä olevan ihmisen näkökulmasta. Unessa ihmisestäkin voi olla jopa mukavaa seikkaillla jännittävissä painajaisissa ja herätä lämpimästä sängystään todeten, että olipas jännä uni! Unen sisällä unihahmona hänestä oli kuitenkin ahdistavaa ja kamalaa, kun hirviöt jahtasivat eikä pakoon päässyt, ja lopulta repivät ja raatelivat, kunnes liika ahdistus herätti unesta tuskanhikisenä. Nämä kaikki todellisuudet ja maailmat ovat Sinun uniasi, Sinun draamaasi, Sinun illuusioitasi, suurinta taidetta. Mutta kuinka tukalaa se onkaan niin kauan, kuin kokee olevansa vain yksi kärsiväinen ja kuolevainen unen hahmo!