Kristitty mystikko

Keräsin tähän muutamia kysymyksiä tästä ketjusta. Toivottavasti Mystikko tai joku muu, jolla on riittävästi tietoa, voisi näihin vastata.

Minä olen siinä mielessä huono vastaamaan tällaisiin, että näen todellisuuden niin eri tavalla kuin useimmat. Kyllä, osaan ottaa erilaisten olentojen ja tietoisuuksien näkökulmia ja keskustella ikään kuin olettaen niiden perusoletukset todeksi, mutta usein en halua yrittää vääntää Totuutta niiden perusoletusten raameihin koska siinä prosessissa siitä tulee vähemmän kuin Totuus. Siitä tulee vain yksi rajoittunut näkökulma totuuteen. Usein tällainen tieto ei myöskään oikeasti hyödytä ihmisiä heidän henkisellä tiellään, vaan on vain ajattelevan mielen uteliaisuuden tyydyttämistä. Esimerkiksi tämä:

1. (kysytty 2019) Onko ihan kaikilla ihmisillä mahdollisuus kuoleman hetkellä palata sinne tosiolemukseensa vai joutuuko jotkut ihmiset automaattisesti uudelle unikierrokselle?

Entäs sitten kun kuolee ja jos pääsee takaisin Ykseyteen, voiko sieltä enää koskaan lähteä uudelle kierrokselle kokemaan elämää?

Jotta tähän voi vastata, täytyy määritellä ainakin ihminen, aika, uni ja ykseys. Varsinkin ihmisen ja ajan käsityksessä minun ja useimpien muiden välillä on radikaaleja eroja. Mutta kyllä, tiedän mitä ihmiset ajattelevat näistä ja voin vastata ikään kuin heidän näkökulmastaan käsin, ikään kuin olisi aikaa ja elämästä toiseen vaeltavia yksilösieluja ja kuolemaa ja sen sellaista.

Siitä näkökulmasta voisiin sanoa vaikka: Ei, kaikki ihmiset eivät päädy fyysisen ruumiin kuolemasta Ykseyden kokemukseen, vaan kokevat vielä monia dualismin ja erillisyyden kokemuksen hallitsemia olemassaoloja. Ja että Ykseys on yksi, ei ole ketään joka lähtee mihinkään kokemaan mitään. 

Ja sittenkin, perusoletusten takia nämä ovat paitsi osatotuuksia, myös vääristäviä. Esimerkiksi jos sanon että Ykseys on Yksi, eikä ole ketään joka voisi siitä irrota ja lähteä kokemaan jotain, niin se jättää huomiotta sen että Ykseys on myös Kaikki, myös kaikki illusoriset yksilöllisyydet ja niiden elämät. Ykseys kokee siis kaikkien elämät, mutta ei niin että siitä joku irtautuisi jonnekin kokemaan jotain. Se kokee kaikki elämät, mutta ihmiset näkevät sen eri aspekteja eri hahmoissa ja heistä tuntuu, että ne on jotenkin erillisiä sieluja tai muita entiteettejä jotka on valinneet samaistua tiettyihin kehoihin. Koska he eivät voi käsittää mitä on olla kehoon tai kehoihin samaistumisen ja ykseyden tuolla puolen, molempia "yhtä aikaa" tai paremminkin: ajan tuolla puolen.

Vierailija kirjoitti:

Onko niin että kun ajattomuudessa ei ole aikaa, niin kaikki yksilöllistyneen sielun elämät tapahtuvat samaan aikaan aivan kuin ois kyse rinnakkaistodellisuuksista. Ja ne yksilöllistyneen sielun samat elämät täällä ajassa maapallollamme tuntuvat tapahtuneen peräkkäin?

Olen elänyt tätä elämää ennen munkkina 1700-luvulla ja sotilaana 1800-luvulla mutta että oikeasti ne ovat tapahtuneet samaan aikaan ajattomuudessa niin kuin muutkin peräkkäiset elämäni maapallolla tai muualla?

Näkemys samanaikaisista elämistä on toki lähempänä perimmäistä todellisuutta kuin näkemys peräkkäisistä, mutta ihmiskieli ja mieli on sellainen, että sen on hyvin vaikeaa nähdä edes samanaikaista muuna kuin ajassa.

On lukemattomia vertauskuvia joilla sitä voi kuvata, lukemattomia tapoja visualisoida ihmismielelle jotain mikä on pohjimmiltaan sen käsityskyvyn tuolla puolen. Kerron alla yhden, miten itse jossain vaiheessa spontaanisti visualisoin todellisuuden luonteen mielelleni. Mutta kaikki ne ovat rajoittuneita malleja, mielikuvia ja vertauksia, ja ainoa tapa Tietää on tulla ja olla itse se, josta mieli haluaa tietää. Niin kauan kuin olettaa tarkkailevan tietoisuuden pisteen, se vääristää kokemusta. 

Mutta niin se yksi mahdollinen kokemus. Ei aikaa eikä avaruutta, vaan ikuisesti muuttumaton kvanttitila jossa kaikki sekä on että ei ole, on yhtä aikaa potentiaalina sekä myös todellisuuteen aktualisoituneena. Sellaisten dualismien kuin oleminen tai olemattomuus tai potentiaalinen ja aktualisoitunut tuolla puolen. Jos lepää tässä olemisessa, ei ole rakenteita eikä muutosta eikä elämää siinä mielessä kuin ihmiset sen käsittävät, eikä siitä voi ihmiskielellä puhua mitä se on. Mutta jos luopuu jumalallisesta ja jumalan tuolla puolen (sikäli, jos Jumala ymmärretään Olemisena) olevasta näkökulmasta ja eriytyy illusoriseksi tarkkailijaksi, niin ihmisten ajan ja avaruuden todellisuudet voi nähdä vaikka niin, että on kuin olisi valtava määrä rinnakkaistodellisuuksien uomia, mutta nekään eivät ole todellisuuksia siinä mielessä kuin ihmiset ajattelee että vaikka kynä on olemassa ja todellinen. Sillä niillä ei ole itsenäistä eikä kaikesta riippumatonta olemassaoloa, ne näyttävät olevan olemassa vain suhteessa toisiinsa ja aktualisoituvan havainnoivan tietoisuuden kautta, ollen siihen asti potentiaalisia todellisuuksia. Ja kuitenkin, on mahdotonta sanoa onko aktuaalisella ja potentiaalilla eroa, onko nuo uomat samanaikaisia vai jotain muuta, koska yhtä aikaa tarkkaileva mieli yrittää rakentaa sille ymmärrettävää rakennetta, mutta toisaalta sen tuolla puolen oleva vaisto sanoo: ne ovat olemassa vain kuten illuusio, ne ovat kaikki sulautuneet yhdeksi, niiden tuolla puolen ja samalla niiden ainoana tosiolemuksena on se jossa kaikki kysymykset tulevat turhiksi - tule, ja katso, tule ja ole se mistä kysyt, tule ja ole se missä Oleminen ja Olemattomuus eivät enää eroa toisistaan mitenkään eikä käsitteillä ole merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki ovet sulkeutuvat enkä mä pääse minnekään? Ei ole mitään reittiä eteenpäin. Pitäisi kuvitella että tämä on jotenkin minun parhaakseni että elämäni on tällainen totaalisen tyhjä ja pysähtynyt ankeus josta en mitenkään voi koskaan päästä parempaan mutta en mitenkään pysty käsittämään miten tämä on mun parhaaksi.

Outoa tässä on se että vaikka olen surullinen niin en ole masentunut tai ahdistunut. On sellainen rauhallinen alistuminen että vaikka kuolema tulisi nyt, se olisi ok. Tai toki surettaisi että tietyt haaveet jäivät sitten tosiaan tyhjiksi haaveiksi.

On aika mennä eteenpäin, ja aika mennä elämän syvyyssuuntaan, ja sinun aikasi on nyt mennä syvyyssuuntaan siinä elämässä, joka sinulla on nyt. Älä ajattele tulevaa, älä haaveita. Ole vaan, ja jos mieli haluaa leimata tätä hetkeä negatiivisin mielikuvin kuten "tyhjää" tai "ankeaa", anna sen höpöttää, mutta kuuntele sitä kuin kuuntelisit tylsistyneen lapsen marinaa: myötätunnolla ja rakkaudella ja ymmärtäväisyydellä, mutta hätääntymättä tai ottamatta sitä liian todesta. Sinä et ole ajattelevan mielesi ajatukset etkä tunteesi, ne kaikki on vain jotain mitä kulkee sinun tietoisuutesi läpi kuin pilvet taivaalla, jättämättä mitään jälkeä Sinuun joka olet itse kirkas taivas pilvien takana. Lopulta itse oleminen on autuus, eikä sitä horjuta enää se, jos vaikka mielen läpi parhaillaan kulkisikin ahdistuksen tai masennuksen tummia pilviä. Ole vaan, älä vastusta mitään, älä pyri mihinkään, katsele kaikkea ilman leimoja tai ainakin tietoisena siitä että leimat ovat vain leimoja, eivät osa todellisuutta.

Eikä siinä koskaan käy niin, että tästä seuraisi loppuelämä toimetonta oloa ja ulkoisen elämäntilanteen muuttumattomuutta. Tulee aika jolloin taas on syvältä tulevia impulsseja toimia ja tehdä, ja silloin se mikä on inspiroitunut Hengen tasolta, manifestoituu todellisuuteen helposti ja vaivattomasti. Mutta vielä ei ole sen aika. Nyt on syvyyssuunnan aika, ei eteenpäin menon aika.

Vierailija kirjoitti:

Mikäli haluaa valaistumista, onko mielestäsi ainut vaihtoehto mennä henkisesti ja psykologisesti all-in? Seuraamani opettajat ovat eri sanamuodoin näin sanoneet. Toisin sanoen puolittainen panostus henkiseen polkuun tuottaa sen, että todennäköisesti elää arkeansa kuten aina ennenkin pitkälti egon kautta ja sitten meditointityynyllä tai retriitillä on kosketuksissa Todellisuuteen, ns. split life. Vasta täysi panostus ilman kompromisseja päästää vapaaksi egosta ja valaistuminen tulee mahdolliseksi.

T: 30 vuotiaasta polulla

Ei se säännönmukaisesti aina noin mene. On jopa ihmisiä, jotka valaistuvat ilman mitään pyrkimystä siihen, ilman mitään henkistä tietä. On niitä joiden tietoisuus on lähempänä ja joiden kauempana, ja sen mukaan tarvittavan vaivannäön määrä vaihtelee. Lopulta jokaisen täytyy tehdä kuten hänen intuitionsa ja henkensä sanoo, ei ole vain yhtä tietä. Useimmilla on aikoja, jolloin tuntee tarvetta keskittyä henkiseen tiehen intensiivisemmin, ja taas toisia, jolloin se on jossain taustalla vaan ja ihminen keskittyy aineen todellisuudessa elämiseen. Ja tämä on hyvä näin, se on Hengen ja kaikkiallisen Energian tahto.

Yleensä egosamaistumisen katkeamista mystifioidaan kyllä tarpeettomasti, ikään kuin se olisi joku valtava taistelu jonka eteen on uhrattava kaikki. Ja tästä tulee este saavuttamiselle, koska uskomus vaativasta taistelusta joka voi kestää jopa useita elämiä manifestoituu niin että tosiaan näyttää että hyvin pitkä lihan ja hengen taistelu tässä on vielä edessä. Mutta ei tarvitse hävittää mitään, ei voittaa mitään, ei tukahduttaa mitään. Se on vähän kuin näkisit pitkulaisen hahmon polulla ja toteaisit: "myrkkykäärme!", ja alkaisit miettiä miten siitä pääsisi turvallisesti ohi. Lähemmäs mentyäsi toteaisitkin että ei, joku vanha narunpätkä vaan, ja kävelisit sen yli kaikessa rauhassa. Ego on yhtä vähän haitaksi sen jälkeen kun sen ja Itsen tosiolemus on nähty.

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus todistanut sellaista, että kun joku rukoilee tai välittää energiahoitoa hoitoa sairaalle, niin tämä sairas sairastuukin hoidon jälkeen pahemmin ja on joutunut esim. käymään lääkärissä, eli hänen saamansa hengellinen apu on johtanut siihen, että hän saa lopulta avun lääkärin kautta.

Olen monta kertaa halunnut pyytää rukousapua Mystikolta, mutta en ole uskaltanut, sillä olen pelännyt, että kipuni ja erilaiset vaivani pahenisivat. En halua mennä lääkäriin, koska olen jo saanut kaiken avun, mitä on saatavissa enkä mitään voimakkaita kipulääkkeitä suostu käyttämään, kun näistä lievistäkin tulee haittoja. Tietenkin, jos tilanne menisi niin pahaksi, että läheiseni soittaisi hätänumeroon, niin ei minulla olisi voimia tapella vastaankaan. 

Nyt alan olla kuitenkin niin väsynyt näihin kroonisiin kipuihini yms. että elämänhaluni alkaa huolestuttavasti hiipua.  Tähän asti olen selvinnyt kovalla sinnillä, vahvalla myönteisyydellä ja parempaan tulevaisuuteen uskoen. Olen uskonut niin vahvasti, että paranen, että olen aivan ihmeissäni siitä, ettei niin ole käynyt. Moni muu visualisointi on kyllä aiemmin onnistunut.

Pyydän siis, voisitko Mystikko rukoilla puolestani? Kiittäen Kria

Kyllä, rukoilen. 

Nuo tapaukset joissa parannettavan tai rukouksen kohteen tila pahenee on yleensä sellaisia, että kohde ei pysty uskomaan ns. yliluonnolliseen apuun, joten elämänvoima etsii sitten reitin auttaa sellaisen keinon kautta, johon hän pystyy uskomaan eli lääketieteen avun kautta. Sinun tapauksessasi, kun tiedät kokeilleesi jo mitä siellä puolella on tarjota, tuskin manifestoit esirukouksen seurauksena tilannetta, jossa sinun olisi pakko hankkia apu sitä kautta.