Kristitty mystikko

Olen miettinyt, että tämä meidän maailmamme on vain vähän jäykemmin taivutetavissa oleva uni ja sitä ei ole niin helppo muokata mieleisekseen, kuin esim. normi painajainen, joka muuttuu selkouneksi. Sen jälkeen sitä ei edes siinä painajaisessa niin välitä niistä tapahtumista, koska "sehän on vain unta" ja tiedät, että voit lopettaa touhun joko muokkaamalla sitä mukavammaksi tai heräämällä. 

Ehkä valaistunut ihminen näkee tämän ns. normaali elämän ihan yhtä todellisena, kuin minkä tahansa unen. Ja ehkä valaistumisen jälkeen elämää voi jatkaa kuin olisi selkounessa ja ajatus, että pitäisit kauheita asioita totena tuntuu hassulta. 

Se on juuri noin. Valaistuneet jotka jäävät tälle tietoisuuden tasolle vaikkei se ole heille enää luontaista, eivät jää tänne päätehtävänään parantaa illuusioita ja unia miellyttävämmäksi, vaan herättämään ihmisiä niistä. Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta, etsikää ensin Taivasten valtakuntaa! Hylätkää tämä maailma ja sen kärsimykset ja nautinnot, koska se ei ole todellinen, se on unta ja illuusiota.

Toki, valaistuneet voivat myös auttaa ja auttavatkin kärsiviä sen maailman tietoisuuden tasolla kuin missä he ovat, käytännön tasolla. Mutta niihin tehtäviin sopii monet muutkin, se ei ole syy miksi valaistunut on tänne jäänyt, ei hänen päätehtävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Yhtäkkiä ikuisuus alkoi ahdistaa. Entä sitten kun tajuaa,että kaikki on vain harhaa? Ikuinen olemattomuus vain edessä? Miksi tämä kaikki ylipäätään?

Ei se ole olemattomuus - olemattomuus on edelleen dualismia, oleminen/olemattomuus asteikon toinen asento. Ihmiskielellä ei voi siitä puhua, siksi tulee sellaisia käsityksiä kuin se olisi joku ankea olemattomuus ja tyhjyys. Se on sama eilen ja tänään ja ikuisesti, se sisältää kaiken olevaisen ja sen mistä olevainen syntyy ja mihin se palaa. Se on kaikki mahdollinen ja se miä on olemisen tuolla puolen. Ja sinä olet se.

Vierailija kirjoitti:

Mystikko kirjoitti nuo ao. tekstit:

"Jumala on kaikkialla läsnäoleva, eikä ole yhtään pistettä maailmankaikkeudessa jossa Jumala ei olisi (missään siis ei ole sijaa pahalle). Jos näin on, ja Jumala on rakkaus ja täydellisyys, niin mitä olisi muutettavaa missään? Ei ole, kaikki on jo  hyvin."

"Jos aistit näyttävät että kaikki ei ole hyvin, kuten ne voivat näyttää, koska niin on ihmisolento ehdollistunut luonnostaan, niin sitä tietää, että kyse on illuusiosta, ei Jumalan luomasta todellisuudesta." 

"Korkeintaan on mahdollista tuhota tilapäinen illuusio materialistisesta olemisesta, ja sekin vain, jos siihen "annetaan valta ylhäältä", ja tämä ylhäältä ei tarkoita jotain erillistä Jumalaa joka vastoin tahtoani voisi päättää että pistänpä tuon nyt kuolemaan vaikka syöpään vaikkei se vielä haluaisi lähteä, sillä "minä ja Isäni olemme yhtä". Siispä minä itse annan vallan jollekin "voimalle", jos katson että on aikani lähteä tästä illuusiosta, kuten Jeesus teki antaessaan Pilatekselle vallan tuomita hänet ristille, koska tiesi että hänen tehtävänsä on näyttää kuoleman epätodellisuus kuolemalla ja nousemalla ylös."

Eli jos joku vaikka pahoinpitelisi sinua, niin voit syyttää siitä omaa korkeampaa itseäsi, koska:

"Siispä minä itse annan vallan jollekin "voimalle"..."

Näinkö se menee? Sama Itse antaa vallan sille pahuuden tekijälle  ja sama Itse antaa vallan sille uhrille olla uhri. Itse kiusaa itseään, ja koska tämä on vain illuusiota, niin Hyvällä Jumalalla/Tiedoisuudella/Rakkaudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Harmi vaan, että tämä illuusio voi tuntua aika julmalta ja kivuliaalta. Mutta onhan meillä Kaikkivaltias Jumala. Mitä tarkoittaa Kaikkivaltias Jumala, joka on rakkaus ja täydellisyys? 

Katsoin vasta erään dokumentin, jossa eräs ryhmä piti vankina miehiä ja pahoinpiteli heitä julmasti. Ja suunnilleen parin vuoden kauhujen jälkeen muut vangit pääsivät vapaaksi, mutta yhdeltä katkaistiin kaula ja laitettiin video julkisuuteen. Tuon dokkarin jälkeen, kuten usein ennenkin, olen miettinyt noita, mitä ylempänä lukee.

Se on yksi tämän inhimillisen tason todellisuuden (tai illuusion) perusoletuksia, että täällä jyllää tämän simulaation perusasetukset eli luonnonlait ja karman lait ja muu sellainen, ja kaikkivaltias Jumala ilmenee täällä vain, mikäli joku antaa sille kanavan toimia tässä unessa ja illuusiossa. 

Taivasten valtakunnassa, joka on ainoa todellisuus mitä On, ei ole kärsimystä. Mutta näissä unissa ja  illuusioissa joita on lukemattomia, voi olla. Se ei yleensä hyödytä mitään että jää valittamaan siitä, milllainen oman tietoisuuden tason maailma on ja vaatimaan Jumalaa vastuuseen. Sen sijaan hyödyttää joko toimia unen sisällä niin että se minkä katsoo hyväksi ja oikeaksi toteutuu (ja silloin toimii Jumalan käsinä tässä maailmassa, vaikkei edes uskoisi Jumalaan), tai sitten herätä koko unesta ja nähdä Todellisuus vääristymättömänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teistä kukaan lukenut Jeff Fosterin kirjoja valaistumisesta? 

Suomennettuna löytyy kaksi kirjaa.

Olemisen ihme (2015) ja Ihmeellinen poissaolo (2011).

Mitä mieltä olette hänen sanomastaan? Ajattelee aika paljon samoin kuin Mystikko, mutta osin eri tavalla kuin Tolle. Mm. Tolle kehottaa ihmisiä olemaan läsnä hetkessä. JF:n mukaan ei ole ketään, joka voisi olla läsnä. 

Joo olen lukenut ja hän ja myös Rupert Spira on ehdottomasti Mystikon hengenheimolaisia.

Tolle on omassa luokittelussani vähän kevyempää kamaa, minkä takia hän on massojen suosiossa. Kuka tahansa kun voi tarkkailla ajatuksiaan tai yrittää olla läsnä hetkessä, ja katsoa tapahtuuko mitään oivalluksia vai ei. Nämä radikaalimmat nondualistit on massoille liian haastavia ja abstrakteja.

Kiitos kun kerroit nuo. Aloinkin pitkästä aikaa katsomaan Rupertin youtube-videoita.

Jeff kirjoittaa kirjassaan näin:

Kysyjä: "Ellei "minua" eikä "sinua" ole olemassa, miksi sitten pitäisi osoittaa jonkinlaista myötätuntoa muita kohtaan? Miksemme voi vain antaa ihmisten kärsiä?

Jeff vastaa: Mutta kaiken myötätunnon ydin on se, ettemme me ole kaksi ja että sinun kärsimyksesi on minunkin kärsimykseni. Myötätuntoa voi ylipäätään olla olemassa vain siksi, että me emme ole erillisiä."

"Niinpä näen vanhan naisen ylittämässä katua kantaen vaivalloisesti kauppakassejaan, ja vaikka emme olekaan erillisiä eikä ole mitään "minua" tai "vanhaa rouvaa", vaikka kaikki onkin vain mielen harhaa ja vaikka voisimme istua tässä kinastelemassa vuosikausia siitä, mik on todellista ja mikä ei, huomaan, että tämä keho liikkuu, kävelee kadun toiselle puolelle ja auttaa tätä vanhaa rouvaa... Sillä tietenkin se auttaa vain itseään. Se näkee itsensä vanhana rouvana ja liikkuu auttamaan itseään..."

Koska Jeff ei ole enää paikalla egomieliolentona, niin nuo hyvät teot hänen kehonsa kautta tehnee Tietoisuus/Jumala?

Usein kerrotaan, miten Tietoisuus/Oleminen/Elämä tekee ihmiskehossa ilmenevänä hyviä asioita, sillä onhan se Rakkaus tms., mutta entä sitten, kun joku julma psykopaatti kiduttaa toista ihmistä tai eläintä? Kuka silloin on tämän kidutuksen lähde ja toimeenpanija?

Täällä kysyttiin aiemmin, että eikö myös pahat tapahtumat ole Jumalasta mutta Mystikko ei siihen vastannut. Vastaisitko sinä tai joku, joka on näissä asioissa jo pitemmällä? Kiitos.

Kristillistä kielenkäyttöä käyttäen voisi sanoa, että on vain kaksi toimijaa, Kristus ja lihan mieli. Se minkä mikä tahansa tai kuka tahansa tekee hyvää, tulee Kristuksesta, korkeamman tietoisuuden tasolta. Se mitä kuka tahansa tai mikä tahansa tekee pahaa, tulee ehdollistuneesta kollektiivisesta mielestä joka katselee maailmaa dualismin suodattimen läpi ja kokee tämän maailman olemassaolon taistelun areenana. 

Ihmisen tietoisuus on yleensä sellainen, että hän vaistomaisesti virittyy sekä korkeampaan tietoisuuteen ajoittain, että usein myös kollektiiviseen "lihan mieleen", ja niinpä hänen ajatuksensa ja tekonsa ovat sekoitus hyviä ja pahoja aikeita ja tekoja. Erilaisista taustoista johtuen osa ihmisistä on voittopuolisemmin virittyneitä joko siihen mikä tuottaa hyviä tekoja tai sitten pimeään puoleeen. 

Lopullinen ratkaisu tähän ei kuitenkaan ole itseparantelu, jossa pyritään karsimaan pois huonoja ominaisuuksia ja vahvistamaan hyviä, vaikka inhimillisellä tasolla siitä voi joskus ollakin hyötyä. Lopullinen ratkaisu on "viedä kirves puun juurelle", dualismin juurille asti, nähdä hyvän ja näennnäisen pahan syntypaikka ja sen tuolle puolen jossa on vain Tietoisuutta, ilman hyvän ja pahan leimoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tätä samaa, ja ärsyttää kuinka järjetöntä se on. Ihan kuin joku kysyisi että haluaisiko mieluummin olla paratiisissa vai helvetissä, ja minä vastaisin, että "kyllä minä paratiisissa sitten joskus, toistaiseksi olen kuitenkin kiintynyt tänne helvettiin enkä ole valmis poistumaan, voisitteko kuitenkin säätää liekkien kuumuutta vähän pienemmälle ja vähän vähemmän hiilihangoilla töhiviä demoneita myös kiitos, niin olisi mukavampi jatkaa täällä helvetin puolella".

Onko sinulla myös tuollainen kärsimyksentäyteinen elämä etkä sinäkään monien lailla ole vielä valmis valaistumaan, heräämään, tästä illuusiosta nimeltä ihmiselämä, vaikka tiedät että siten kärsimyksesi helpottuvat ja ilman heräämistä kärsimyksesi jatkuu?

Se herääminen on ahdistava ajatus useimmille, sellainen kuole ennen kuin kuolet -juttu. Pitää olla valmis tekemään henkinen itsemurha. Ei se nikään helppo juttu ole.

Kyllä joo. On kaksi kroonista kipusairautta joista toinen aiheuttaa myös vaikeaa väsymystä. On koulukiusaamisesta jäänyt sosiaalisten tilanteiden fobia ja töissä sen takia joka päivä pelottaa. Vuosi sitten jäin myös haastavan erityislapsen yksinhuoltajaksi miehen vaihdettua nuorempaan ja terveempään.

Olen ollut aina ajoittain kiinnostunut henkisistä asioista ja mun sydän sanoo että herääminen olisi sekä saavutettavissa että ratkaisu. Mutta se pelottaa. Entä jos minusta tulee outo tai vastuuton? Jos haluan mennä erakoksi mietiskelemään tai jonnekin ashramiin Intiaan tai jotain muuta mikä on yksinhuoltajalta vastuutonta? Tai jos olenkin niitä jotka sekoavat valaistumisen sijaan mietittyään liikaa näitä asioita?

Miten voisin tietää, koska käsittääkseni valaistumisessa se osa minää katoaa, joka nyt pitää elämäni riittävän kurinalaisena että vastuut tulee hoidettua, joka piiskaa jaksamaan silloinkin kun mieli valittaa ettei jaksa? En pysty luottamaan että sen tilalle tulee taho joka välittää maallisista vastuistani yhtä hyvin kuin egoni. Ja silti olen väsynyt kärsimään ja kaikki valaistumisaiheinen vetää minua puoleensa.

Nuo on ymmärrettäviä huolia, mutta lopulta turhia. Valaistuminen ei saa ihmistä hylkäämään vastuitaan tai muuttumaan "kummalliseksi". Se tieto voi myös auttaa, että jos kokisitkin valaistumisen eli oivalluksen Minän todellisesta luonteesta, ei sinun egosi ja ihmisjärkesi siinä välähdyksessä mihinkään katoaisi. Sinä et vaan enää kokisi perimmäisellä tavalla olevasi ne vaan ne olisivat ikäänkuin osa tätä ajallista kulkuneuvoasi, keho-mielikokonaisuutta. Olisi ihan hyvin mahdollista edelleen esim. järjellä valvoa millaisia intuitioita ja tahtoja toimia sieltä syvemmän minän tasolta tulee, ja sanoa STOP jos sieltä tulee jotain mikä on mielelle ja senhetkiselle maailmankuvalle liikaa. Voisit ihan hyvin "väitellä Jumalaa vastaan" ja sanoa että ei, en ole valmis tähän. 

Se tapahtuu vasta asteittain, ettei ihmismieli koe enää tarvetta tulla väliin ollenkaan, vaan manifestoituminen Tietoisuuden maailmasta aineen maailmaan tapahtuu ilman sen kommentteja ja väliintuloja. (Ja sittenkin toki Tietoisuus käyttää kehon ja mielen koneistoa, esim. aivojen ja kehon toimintaa kirjoittaessaan tietokoneella)