Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti siinä vaiheessa alkaa olla toivoa valaistumisesta, kun etsiminen loppuu. Valaistuminen ei onnistu niin kauan kuin on etsijä ja etsintää. Joku valaistunut sanoikin, että etsijä pitää unohtaa.

Voi mennä noin, tai sitten kuten itselläni, että kiihkeä etsiminen jatkuu oivallukseen asti. "Minun on pakko saavuttaa, pakko löytää", "elämäni ilman löytämistä on niin merkityksetöntä ja tyhjää etten halua sitä enää" jne ja sitten yhtäkkiä kysymys siitä mikä on se minä jonka on pakko saavuttaa ja joka kokee merkityksettömyyttä, ja samantien vastauksen näkeminen intuitiivisesti. On monenlaisia prosesseja ja teitä.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen?

Kysy itseltäsi: kuka tai mikä minä olen? Jos koet ensisijaisesti olevasi ihminen, joka voi olla herännyt tai heräämätön, niin sitten et ole herännyt. Jos koet olevasi kaiken sisältävä tila tai nykyhetki tai kaikki-mitä-on, jossa kaikki herääminen ja heräämättömyys ilmenee, sitten kyllä. Se on jotain hyvin erilaista kuin normaali inhimillinen ohimenevä kokemus, vaikka toki sitä voi tarkastella niinkin että valitsee yksittäisen ihmisen näkökulman ja katsoo asiaa tämän silmin ja mielin. Mutta siinä vaiheessa näkökulma on valinta, ei ainoa mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtäkkiä ikuisuus alkoi ahdistaa. Entä sitten kun tajuaa,että kaikki on vain harhaa? Ikuinen olemattomuus vain edessä? Miksi tämä kaikki ylipäätään?

Ei se ole olemattomuus - olemattomuus on edelleen dualismia, oleminen/olemattomuus asteikon toinen asento. Ihmiskielellä ei voi siitä puhua, siksi tulee sellaisia käsityksiä kuin se olisi joku ankea olemattomuus ja tyhjyys. Se on sama eilen ja tänään ja ikuisesti, se sisältää kaiken olevaisen ja sen mistä olevainen syntyy ja mihin se palaa. Se on kaikki mahdollinen ja se miä on olemisen tuolla puolen. Ja sinä olet se.

Se on kirkkaus, eikö olekin? Koin sen äsken puolen sekunnin ajan luettuani tekstisi.

Sinulla on taito kirjoittaa. Odotan koska kirjoitat kirjan ja ostan sen heti.

Kirkkaus, Rakkaus ja Autuus ovat tavallisia mielikuvia ja käsitteitä, joihin mieli sen kokemuksen pukee. Mistä voi päätellä, että se ei ole mitään ahdistavaa tai pelottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mystikko, mitä ovat nämä ns. energeettiset "päivitykset" tai "koodaukset", joita jotkut valotyöntekijät kertovat saavansa esim. unen aikana ja "kuka" niitä tekee?

Illuusioita ja unia. Jos he tietäisivät perimmäisen todellisuuden, he eivät voisi tarvita mitään päivitystä tai koodausta keneltäkään tai miltään. Miten kaikkiallinen Energia itse voisi tarvita mitään keltään? 

Mutta heidän maailmaansa kuuluu edelleen näkemys minästä rajoittuneena yksilönä, joka tarvitsee apua ja voimaa ulkopuoleltaan. Useimmiten nämä auttajat ovat fantasioituja, sen mukaan mihin kukin on viehtynyt. Yksisarvisia tai enkeleitä tai avaruusolentoja tai mitä milloinkin. On toki myös mahdollista kohdata oikeasti muita olentoja, mutta enimmäkseen siitä ei ole kyse varsinkaan näissä unessa kohtaamisissa.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kysyä Mystikolta tai keneltä vaan valaistuneelta seuraavaa: Epäilittekö missään vaiheessa, että se todellisuus, jota aloitte havaita ennen tai jälkeen vahvan valaistumiskokemuksen, olisikin vain oman mielenterveyden hajoamista? Syy sellaiseen voisi olla esim. kova tuska, stressi tai se, että on jo pitemmän aikaan syrjäytynyt kaikesta ihmiselle muuten tavallisesta arjen elämästä ja keskittynyt yhteen hyvin erikoiseen asiaan, Jumalan löytämiseen kokemusperäisesti tai lopullisen totuuden selvittämiseen.

Joillakin jo pelkkä pitkäaikainen yksinäisyys saattaa laukaista mielenterveysongelmia. Jos valaistunut menisi kertomaan jollekin psykiatrille, miten maailmankaikkeuden asiat ja kaiken todellisuuden kokee, niin psykiatri varmaan löytäisi monta diagnoosia, mikä sopisi "potilaan" tilanteeseen. En epäile valaistuneiden olevan mielenterveydeltään järkkyneitä, vaan he ovat käsittääkseni hyvinkin realistia ja järkeviä, mutta tietenkin heitäkin saattaa joukossa olla, joilla jotain ongelmia on. Jossain luki, että ennen valaistumista voi tulla vaihe, missä alkaa epäillä kaikkea sitä tietoa, mitä on löytänyt. Onkohan näin?

Ei siitä tuossa vaiheessa enää kauheasti välitä. Mielenterveys tuntuu aivan turhalta käsitteeltä joka ei kiinnnosta missään mielessä. Se on vain ihmiskäsite, leima, se ei ole sitä mitä etsii joten se on yhdentekevää. Kiinnostavaa on ainoastaan löytää se mitä etsii. 

Eikä löytäminen johda mihinkään sellaiseen mitä olisi syytä diagnosoida, koska valaistuneet pystyvät toimimaan tässä maailmassa yhtä hyvin ja paremminkin kuin ennen valaistumista. Kyllähän ihmisillä voi olla hyvin erikoisiakin maailmankuvia, eikä niitä ole tapana diagnosoida psyykkisiksi sairauksiksi, elleivät ne aiheuta haittaa henkilölle itselleen tai tämän läheisille. Muutenhan voitaisiin diagnosoida esim. kaikki eri uskontojen uskovaiset ties millä diagnooseilla sillä perusteella, kun he uskovat asioihin joita länsimainen tiede ei pysty todistamaan. Monet jopa kokevat puhuvansa Jumalan kanssa ja ties mitä. Silti heitä ei pidetä hulluina, koska he toimivat aivan normaalisti töissään ja elämässään.