Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija: "Mikä on se aina läsnä oleva Minä, joka on ollut sama koko elämäsi ajan?"
Nisargadatta kertoi, että Jumala/Todellisuus ei voinut kokea Minä olen -tilaa muuten kuin ilmentymällä muotoon, esim. ihmiseksi. Myös ihmislapsi alkaa tuntea Minä olen -tunteen, sen joka meillä kaikilla on aina olemassa - vaikkei sitä aina hoksaa. :)
Lienee niin, että tämä Jumala/Todellisuus ja se ihminen, eli näennäisesti kaksi, jotka tuntevat Minä olen -tunteen, on tietenkin vain se Jumala joka kokee itsensä ihmishahmossa.
Oletko sinä Mystikko kadottanut Minä olen -tunteen/tilan?
Kysyn siksi, koska on niitä valaistuneita, jotka ovat menneet valaistumispolullaan eteenpäin tosi paljon, ja ovat sen seurauksena menettäneet Minä olen -tunteen/tilan. Se jotenkin pelottaa minua, sillä tiedän olevani sisukas etsijä enkä lopettaisi etsintääni kesken, vaikka olisin jo ns. valaistunut.
Siis valaistunutkin jatkaa "kehittymistä", ja varmaan Mystikonkin matka on jatkunut, vaikka hän on kai jo ajat sitten tietyllä tavalla saavuttanut sen mitä on etsinyt.
Käsittääkseni Jed McKenna kirjoissaan kuvaa juuri sitä tilaa, kun ei ole enää Minä olen -tunnetta/tilaa.
Jed sanoo, että todellinen totuus on ikuinen, muuttumaton ei-mikään, jossa ei voi "olla", joten pitää palata ihmiselämän illuusioon, jonka tietää nyt illuusioksi, ja josta on siten mennyt "maku". Hän ei "suosittele totuutta kenellekään, koska siinä ei ole muita hyviä puolia kuin se, että se on totta.
Ymmärsin, että perimmäinen totuus/todellisuus on kuitenkin sen verran outo Ei-olemisen tila ihmiselle ettei sitä kannata Jedin mukaansa tavoitella, ellei ole ihan kauhea sisäinen pakko.
Toinen minä olen -tilansa kadottanut on Bernadentte Roberts, joka kertoo (pelottavassakin) kirjassaan Minuuden tuolla puolen seuraavaa:
”Koska minulla oli kuitenkin varmuus siitä, että minä oli kadonnut, heräsi väistämättä kysymys: mikä oli kadonnut. Mitä minä oli? Mitä se tarkkaan ottaen oli ollut? Lisäksi heräsi tavattoman tärkeä kysymys: mitä jäi jäljelle minän väistyttyä?”
Luultavasti olen ymmärtänyt jotain väärin, joten minua saa opastaa tässä asiassa. :) Kiitos.
Ei se ole oikeastaan ei-olemisen tila, se on tila jossa olemisella ja ei-olemisella ei ole mitään eroa, missä mitään tällaisia luokitteluja ei enää ole. Mutta koska se ihmisen kokeman objektimaailman kannalta näyttää ikään kuin tyhjältä, sitä sanotaan usein Ilmentymättömäksi, kun taas Oleminen on Ilmentynyttä. Tällaiset dualismit kuitenkin ovat vain näennäisiä ja johtuvat tietystä rajallisesta näkökulmasta, joka on ihmiselle luontainen tai oikeastaan tekee ihmisestä ihmisen.
Minulle Olemisen tuolla puolen olevan tiedostaminen ei ole ikinä aiheuttanut mitään tuon kaltaista kuin mitä Jed McKenna kuvaa. Eikä illuusio(i)sta ole mennyt maku, ne ovat luomisen leikkiä, teologista kieltä käyttäen voisi sanoa vaikka että Jumalan taidetta. Se miten koen sen asian käytännössä lienee mahdotonta selittää sanoin, koska sanat ovat niin sidottuja aikaan: ikään kuin nyt tässä olisi ilmentymätön ja sitten syntyy universumi jne, tai että voisi olla ensin yhdessä tilassa ja sitten toisessa - mutta aika on lopulta illusorista ja kokemus on hyvin erilainen sille joka tiedostaa sen, on kokenut sen.
Ja joka tiedostaa sen ei lopulta ole ihminen. Siihen viittaa kristillisessä ajattelussa se, että Kristus on yhtä aikaa sekä Jumala että ihminen. Se näyttää paradoksilta - miten voi olla jotain mitä kutsutaan äärettömäksi, ikuiseksi jne ja sitten kuolevainen ja haavoittuvainen olento jolla on koko ja muoto ja väri ja luonne ja persoona. On kuitenkin niin että vertauskuvallisesti kaikki nämä ihmisen roolit näyttelee Jumala, ja siinä mielessä ihmisiä ei ole olemassa., ei erillisinä. Joka on ihmismuodossa ollessaan tiedostanut sen, mikä on roolin takana, kuka sen näyttelee, ja ymmärtänyt olevansa paitsi roolihahmo, myös näyttelijä, tiedostaa olevansa sekä ihminen että Jumala ja näkökulmat vaihtelee tarpeen mukaan, niin kuin Jeesuskin ajoittain puhui olevansa yhtä Isän kanssa ja joka on nähnyt hänet on nähnyt Isän, mutta toisaalta välillä puhui kuin olisi vain ihminen jolla on yhteys Jumalaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija: "Mikä on se aina läsnä oleva Minä, joka on ollut sama koko elämäsi ajan?"
Nisargadatta kertoi, että Jumala/Todellisuus ei voinut kokea Minä olen -tilaa muuten kuin ilmentymällä muotoon, esim. ihmiseksi. Myös ihmislapsi alkaa tuntea Minä olen -tunteen, sen joka meillä kaikilla on aina olemassa - vaikkei sitä aina hoksaa. :)
Lienee niin, että tämä Jumala/Todellisuus ja se ihminen, eli näennäisesti kaksi, jotka tuntevat Minä olen -tunteen, on tietenkin vain se Jumala joka kokee itsensä ihmishahmossa.
Oletko sinä Mystikko kadottanut Minä olen -tunteen/tilan?
Kysyn siksi, koska on niitä valaistuneita, jotka ovat menneet valaistumispolullaan eteenpäin tosi paljon, ja ovat sen seurauksena menettäneet Minä olen -tunteen/tilan. Se jotenkin pelottaa minua, sillä tiedän olevani sisukas etsijä enkä lopettaisi etsintääni kesken, vaikka olisin jo ns. valaistunut.
Siis valaistunutkin jatkaa "kehittymistä", ja varmaan Mystikonkin matka on jatkunut, vaikka hän on kai jo ajat sitten tietyllä tavalla saavuttanut sen mitä on etsinyt.
Käsittääkseni Jed McKenna kirjoissaan kuvaa juuri sitä tilaa, kun ei ole enää Minä olen -tunnetta/tilaa.
Jed sanoo, että todellinen totuus on ikuinen, muuttumaton ei-mikään, jossa ei voi "olla", joten pitää palata ihmiselämän illuusioon, jonka tietää nyt illuusioksi, ja josta on siten mennyt "maku". Hän ei "suosittele totuutta kenellekään, koska siinä ei ole muita hyviä puolia kuin se, että se on totta.
Ymmärsin, että perimmäinen totuus/todellisuus on kuitenkin sen verran outo Ei-olemisen tila ihmiselle ettei sitä kannata Jedin mukaansa tavoitella, ellei ole ihan kauhea sisäinen pakko.
Toinen minä olen -tilansa kadottanut on Bernadentte Roberts, joka kertoo (pelottavassakin) kirjassaan Minuuden tuolla puolen seuraavaa:
”Koska minulla oli kuitenkin varmuus siitä, että minä oli kadonnut, heräsi väistämättä kysymys: mikä oli kadonnut. Mitä minä oli? Mitä se tarkkaan ottaen oli ollut? Lisäksi heräsi tavattoman tärkeä kysymys: mitä jäi jäljelle minän väistyttyä?”
Luultavasti olen ymmärtänyt jotain väärin, joten minua saa opastaa tässä asiassa. :) Kiitos.
Minä olen Ilmentymätön ja Ilmennyt, ja lopulta tuollaisen dualismin tuolla puolen. Kaikki-minuus ja tyhjyys ja kuitenkin sellaisten kuvailujen tuolla puolen.
Vierailija kirjoitti:
Miten Mystikko mielestäsi tulisi suhtautua yliluonnollisiin kokemuksiin, kuten enkeleihin? Onko sinulla tällaisia kokemuksia?
Tietyssä mielessä ei, ja tietyssä mielessä paljonkin. Siinä mielessä ei, että minulla ei ole tapana sekoittaa tämän todellisuuden tason ja muiden asioita yhteen aistimaailman kuvaan, sillä tavalla että ikään kuin toinen taso tunkeutuisi yliluonnollisena tähän maailmaan. Mutta toki, voin kyllä muuttaa kokonaan fokustani ja kokea niitä toisia tasoja ilman tätä aineen ja materian maailmaa.
Mutta ihmiset toisinaan kokevat spontaanisti näitä kokemuksia ikään näyn kaltaisina, äänen kaltaisina tms. Valveilla tai unissa. Jos niistä on iloa ja lohtua, ne kannattaa hyödyntää ja nauttia niistä. On olemassa paljon asioita joita ihmisen arkitietoisuuden kapea fokus ja kehon aistit ei pysty näkemään ja kokemaan, ja joskus jopa sellaisia asioita harjoittamattomat silti kokevat spontaanisti jotain "ihmisen karsinan" ulkopuolelta. Se on useimmiten kokemuksena hieno ja voi tuoda lohtua elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei Mystikko tai kuka tahansa, kerrothan, miten pääsee eroon liiallisesta ajattelemisesta, vaikka oikeastaan siitä ei ole edes kyse, vaan paremminkin siitä, että ajatuksia vain tulvii päähäni. Jos en saa yöllä nukuttua, suurin syy siihen on, että ajatuksia vain tulvii mieleen. Sama juttu meditoidessa.
Yhtäkkiä saattaa tulla mieleen vaikka joku ruoka, joten olen syönyt viimeksi n. 20 vuotta sitten. Tai jonkun henkilön nimi, jotan en ole koskaan tavannut ja joku on hänestä kertonut minulle jotain ihan pientä vuosikausia sitten.
Sitten voi tulla mieleen vaikka joku joulujuhla koulussa tai kahvimerkin nimi, tai että pitäisköhän laittaa joku lipasto myyntiin tai Intiassa on kyllä ihan liikaa ihmisiä huonoissa oloissa. Lista on todella loputon ja käsittämättömän laaja.
Tiedän toki, milloin ajattelen aktiivisesti, vaikka sitä, mitä pitää ostaa ruokakaupasta, mutta nämä mieleen tulvivat ajatukset ovat todella väsyttäviä - ja todella yllättäviä. Nytkin kesken kirjoittamisen tuli mieleen joku vaaleanruskea koiranpentu, jonka samantien näin mielessäni. Ei aavistustakaan, mikä sen rotu on. En ole ajatellut koiria enkä mitään muitakaan lemmikkejä pitkiin aikoihin, eikä minulla lemmikkiä ole.
Tolle sanoi joskus, ette emme ajattele itse, vaan meitä ajatellaan. Joku muu valaistunut sanoi, että meitä eletään. Mitähän se tarkoittaa?
Onko kenelläkään samanlaista ongelmaa?
Kiitos mahdollisista vastauksista.Muutama lisätieto tuohon tekstiini, eli pystyn kyllä olemaan ajattelematta usein silloin kun keskityn tekemään jotain. Joskus tosin silloinkin tulee joitain asioita mieleen, mutta harvemmin. Nautin niistä hetkistä, kun ajatuksia ei tulvi mieleeni. Ongelma on siis se, että meditointi ei onnistu ja nukahtaminenkin on usein vaikeaa ajatustulvan vuoksi.
Mistä ajatukset tulevat? Tuottaako mieli niitä egolle vai ego mielelle, vai poimiiko joku osa ihmisolennon mielestä asioita kollektiivisesta mielestä?
olle on joskus kertonut asiaa siten, kuin olisi joku olento, mikä tuottaa näitä ajatuksia. Tietenkään kyse ei ole oikeasta olennosta, mutta tulos on vähän sama kuin jokin olento työntäisi koko ajan ajatuksia ihmisen mieleen.
En enää muista, mikä on egon ja mielen ero, kun usein puhutaan egomielestä. Kerrottehan, kiitos.
Haastava aihe. Olisi kiva saada tähän vertaistukea ja tietenkin mielellään myös Mystikon vastaus.
Miksi antaisit ajatusten häiritä itseäsi? Anna niiden tulla ja mennä, katsele niitä vaan. Vähän kuin istuisit joen rannalla ja katselisit jokea, miten siinä vesi pyörteilee ja virtaa. On meditaatiotekniikoita, joissa tosiaan ei yritetä lopettaa ajatusten tuloa vaan vain katsellaan niitä samaistumatta niihin, taistelematta vastaan mitenkään. Kun tiedostat ettet ole yhtä kuin ajatuksesi vaan se tila jossa ajatukset ilmenee, kuin taivas jolla on pilviä, ei ajatuksilla ole minkäänlaista valtaa häiritä sinua ja himmentää onnellisuuttasi joka säteilee todellisesta olemuksestasi.
Lähtökohta on tietoisuuden tilan edistys. Vaistomaisesti moni on alkanut kokea olevansa jotain muuta kuin kehonsa, heillä ei välttämättä ole sukupuoli-identiteettiä lainkaan, he kokevat olevansa ehkä eri sukupuolta kuin biologinen sukupuoli, tai esim. kokevat että voisivat hyvinkin sopeutua elämään vastakkaisena sukupuolena jos yhtenä aamuna sellaisena heräisivät ilman että mitään kovin olennaista heistä olisi muuttunut. Mutta toistaiseksi identiteetin irtautuminen kehosta on vasta vaiston tasolla useimmilla, ja älyllisesti he edelleen uskovat olevansa kehonsa, ja siitä syntyy toisinaan henkilölle itselleen ahdistusta tuottavia ristiriitoja ja vaikeuksia.