Kristitty mystikko

Lisäksi kaikki puhe siitä että joku ihminen on valaistunut alkaa kuulostamaan omiin korviini kokoajan kornimmalta ja kornimmalta. Itse kun ajattelen, että vasta sitten ihminen oikeasti valaistuu lopullisesti kun hänen on aika ottaa viimeinen uloshengitys ja päästää lopullisesti irti tästä kaikesta eli suomeksi sanottuna tehdä mahasamadhi. Siihen asti kaikki on pelkkää harjoittelua päämäärää kohti, niin kauan kun ihmisellä on keho hänellä on myös jonkinlainen ego oli se sitten kuinka ohut ja henkinen tahansa.

Onko valaistunut sitten ihminen? Joissain vanhoissa buddhalaisissa teksteissä valaistunutta on tarkoittanut symbolien yhdistelmä, jossa on symboli ihmiselle ja kiellolle: "ihminen" ja "ei". Se on enemmän sekä ihminen että ei kuin "ei ihminen".

Muodoltaan valaistuneiksi sanotut ovat aina muistuttaneet ihan tavanomaista ihmistä. Usein he myös tekevät ihan tavallisia asioita joita ihmiset tekevät. On siis hyvä peruste sille, miksi valaistunut on ihminen. Mutta miksi ei?

Koska valaistuneeksi päädytään oivaltamalla ihmispersoonan totaalinen tyhjyys, ja se tyhjyyden havaitaan olevan Kaikki-Mitä-On tai Tietoisuus tai Jumala ilmentymättömässä muodossa, ja koko maailman olevan Se ilmenneessä muodossa. Samaistuminen siirtyy keho-mielikompleksista kaiken substanssiin. Keho ei häviä, eikä mielikään, mutta ne ei ole enää kokemuksellisesti minä, vaan yksi "ajoneuvoista" joita Minä käytän erilaisissa illuusioissa tai todellisuuden tasoissa. Jos haluaa puhua ihmisille, täytyy olla ihmisen muoto ja mieli. Mutta se ei enää ole merkittävää, elääkö vai kuoleeko se muoto, joka koettiin olevansa kun valaistuminen tapahtui, siihen ei ole enää erityistä kiintymystä. Ei sekään ole merkittävää mitä se hahmo kokee ja onko se henkinen vai ei. Sillä ei ole niin merkitystä, koska se ei ole se joka Minä olen. Se on yksi näytelmän rooli jota esitän niin kauan kuin on sen aika, ja muut roolit jatkavat kun sen aika on ohi.

Ego siinä mielessä jatkaa, että keho-mielikompleksi tarvitsee toimiessaan toimeenpanevan mielen osan. Se ei jatka merkityksessä "valeminä joka luodaan korvikkeena perimmäisen itsen tuntemisen puutteelle mielen toimintaa käyttäen" - valeminä vaatii samaistumista, mutta ns. valaistunut ei ole samaistunut mielen mihinkään osaan. Tämä ei myös tarkoita sitä, etteikö valaistunut voisi tehdä koskaan mitään epävalaistuneena pidettyä käytöstä. Hänen hermostoonsa voi olla ehdollistunut tiettyjä ratoja, tiettyjä käytösmalleja, joita hän ainakin jonkin aikaa toistaa. Mutta se ei ole enää niin merkittävää, se ei tarkoita että täytyy jotenkin tulla paremmaksi, etsiä lisää, koska se on jo löydetty mitä etsittiin, todellinen ikuinen Minä. Se jos jonkun valaistuneena pidetyn muoto olisi vaikka laiska tai vähän juoppo, vanhojen ehdollistumien tms. tähden, ei häiritsisi häntä itseään yhtään sen enempää kuin se että naapurin Pekka on sellainen, koska ei ole sen enempää kiintymystä tai samaistumista yhteen muotoon kuin toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Pahoittelen jos pilaan ketjunne mutta ei ole oikein muuta paikkaa kirjoittaa. Olen ollut todella lähellä tehdä itsemurhan mutta jotenkin koko ajan tulee joku hienovarainen asia joka estää sen ja saa lykkäämään ainakin muutamalla päivällä. Olen yrittänyt rukoilla jotain merkkiä tai vahvistusta mutta en ole saanut mitään sen suurempaa ainakaan vielä. Pitäisikö kuitenkin uskoa että jotain on vielä tulossa vaikka hullulta se tuntuu koska olen oikeasti aikamoisessa umpikujassa omaa syytäni.

Umpikujat kyllä aukeavat, aikaa kuluu ja niiden nyt niin valtava merkitys haihtuu... Sinussa virtaa tälläkin hetkellä se elämänenergia, joka on kaiken luoja ja joka on kyvykäs ratkaisemaan kaikki ongelmasi. Et vaan näe tai koe sitä erillisenä Jumalana, joka puhuisi sinulle tai antaisi merkkejä, koska se on sinun oma perusolemuksesi. Jos olet itse silmä, voitko katsoa itseäsi? Et, kaikkea muuta voit mutta et itseäsi. Ihmiset hukkaavat Jumalan, joka on heidän Olemassaolonsa ja Elämänsä juuri nyt, koska etsivät Suurta Toista.

Vierailija kirjoitti:

Kunpa pelko poistuisi. Se kiertää sieluni 'reviirin' laitamilla kuin susi joka ei saa rauhaa saaliin hajulta. En halua elää pelon alla enkä varsinkaan kuolla pelon alla. Rakkaus olisi vastaus siihen. En ole osannut rakastaa, en tiedä mitä rakkaus on, en ole pystynyt sitä vastaanottamaan. Sieluni tietää että Rakkaus on. Onkohan tässä esteenä oma mieleni, ajatukseni, oppimani arvottomuus, elämäntapahtumat, perheeni sairaus, mikä? Luultavasti Rakkaus olisi vastaus jokaiseen kysymykseen. Olen kerran unimaalimassa kokenut täydellisen Rakkauden läsnäolon, siitä saatan kertoa myöhemmin. Koen että uni ei tullut alitajunnasta päivätajunnan heijastumana, vaan se tuli jostakin lähteestä, joka pulppuaa kaikkein syvimmällä totuudessa.

Pohjimmiltasi sinä olet Rakkaus. Esteenä ihmisillä yleensä on usko rajoittuneeseen persoonaan, joka on jotain muuta kuin Rakkaus tai Elämä tai Tietoisuus tai Jumala. Yksi tie on alkaa vastaanottamisen sijaan jakaa rakkautta kaikelle olemassaolevalle. Sitä voi valjeta, että se lähde pulppuaa omassa sisimmässä, ja lopulta sekin että se kaikki 'ulkopuolinenkin' jolle antaa ja välillä saakin rakkautta on samaa Rakkautta tai Minää toisissa valepuvuissa, esittämässä toisia rooleja.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kyllä kiehtoo miksi itsemurhaa pidetään niin huonona asiana. Onko se sitten vain sitä että mieleltään ”terve” ihminen pelkää kuolemaa niin paljon ettei pysty samaistumaan sellaisen asemaan joka ei enää jaksa elää. Toki siihen liittyy myös läheisten suru mutta niinhän aina kun joku kuolee.

Kyllä siinä on paljon ihmisten kuoleman pelkoa myös mukana. Kuolema nähdään aina ehdottoman negatiivisena asiana, koska sitä pelätään. Eikä vain kehon kuolemisprosessin kipua ja epämukavuutta, vaan toiset pelkää tietoisuuden lopullista katoamista ja toiset sitä ettei se katoa vaan joutuu kuolemanjälkeiseen rangaistukseen - jotkut jopa pelkäävät molempia. 

Ja kuitenkin valaistuneet usein antavat henkensä tietoisesti, tehtävänsä loppuun tehtyään. Huvitti joskus kun eräs ihminen saman keskustelun aikana kauhisteli itsemurhia, mutta ihannoin joitain tiibetin guruja joista hän oli lukenut, jotka menivät vuorille meditaatioon ja kuolivat ja kivettyivät niille paikoilleen. Eivätkö hekin tehneet itsemurhan, menetelmä katkaista elämänvoiman ja kehon yhteys vaan oli hienostuneempi tai ainakin vähemmän sotkuinen kuin useimmat itsemurhatavat.

Kysymys kirjoitti:

dao piiloilee, koska etsit sitä kirjoitti:

Kysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä hyttysketjussa eräs kirjoitti mm näin.

"Hyttyset on aggressiivisia lihansyöjiä jotka hyökkäävät viattoman kasvissyöjän kimppuun, joten ne sietääkin kuolla."

Kristitty Mystikko kirjoitti tuossa linkissä olevassa hyttysketjussa ao. vastauksen 29.5.2016. En tarkkaa tiedä, mihin hän otti kantaa, mutta aiemmat kirjoittajat tuntuivat olevan sitä mieltä, että hyttysiä voi tappaa.

KM:  "Tässä radikaalisti erilainen näkemys. Minulle hyttysetkin ovat Jumalan ikuisia ilmentymiä, pohjimmiltaan henkisiä olentoja, joilla ei ole mitään pahoja ja vahingoittavia ominaisuuksia. Ihmiset tosin näkevät ne joukkouskomustensa mukaan, vahingoittavina ja vaivaa aiheuttavina materiaalisina verenimijöinä, ja kokevat sen mihin uskovat. Minä en näe niitä niin, joten minä en koe niistä mitään haittaa. Tunnen rakkautta ja sisaruutta niitä kohtaan. "

"Jos alkaisin huitoa tai tappaa hyttysiä, esimerkiksi siksi että joku ihmettelee miksi en niin tee, aika pian voisin olla itsekin liukunut näkemään ihmisten illuusion, eikä se todennäköisesti edes rajoittuisi hyttysiin. Jos alkaa uskoa materialistisen tietoisuuden tason perimmäiseen todellisuuteen vähässä, on kovin helppo luisua uskomaan siihen muussakin, koska lähes koko muu maailma uskoo niin, ja suggestiot siihen suuntaan on hyvin helppo omaksua silti vaikka olisikin nähnyt joskus perimmäisen hengellisen todellisuuden, jossa ei ole muita voimia kuin Jumala, ei mitään pahaa eikä vahingoittavaa."

"Hyttysten kaltaiset asiat on sellaisia joilla hengellisen tien aloittelijakin voi harjoitella vastustamattomuutta, koska ne eivät herätä edes ihmisten uskomusmaailmassa vakavaa vaaraa tai haittaa, joten niiden vielä aiheuttama mahdollinen pieni kiusa on helppo työntää syrjään ja näin heikentää ikuisesti vastustajia näkevää egoa, toisin kuin jos se uhkaava illuusio olisi vaikka kasvain omassa tai läheisen kehossa."

Sinulle nimimerkki Kysymys tässä vinkki. Vaikka ketju on pitkä, niin sen lukemalla löydät sieltä myös vastauksen siihen, mitä KM syö. Hän on kertonut myös suunnilleen niin, että myös kasvit ovat eläviä, ja siten on vaikea vetää rajaa siihen, minkä syöminen on epäeettistä yms., kun tämä maapallomme systeemi on "rakennettu" siten, että jotain pitää kuitenkin syödä.

Luin tuon hyttysketjun kyllä läpi, mutta en sieltä mitään löytänyt, mistä olisin yhtään viisastunut. Ymmärrän kyllä, että egon (usein alitajuiset) uskomukset ovat juuri niitä, jotka sitten luovat kunkin ihmisen todellisuuden ja että uskomukset ovat vain harhaa, joka peittää todellisuuden. Olen tämän myös itse kokenut tarpeeksi syvällisesti, että tiedän itsekin jo että asia todellakin on näin. Ehkä muotoilin kysymykseni hieman huonosti, ennemminkin ehkä kaipaisin KM:ltä (ja miksei muiltakin asiasta kiinnostuneilta) käytännön vinkkejä siitä miten menetellä. Tämän ketjun aion kyllä ajan kanssa lukea läpi, mutta siinä tosiaan mennee aikansa.

Itselleni tämä on muuten kova juttu, että kysyn joltakin neuvoa. Tähän mennessä olen kaiken työn tehnyt itsenäisesti enkä ole neuvoja pyydellyt. Itseasiassa olen alkanut kaipaamaan elämääni ihan oikeata gurua joka voisi minua auttaa eteenpäin.

Miksi haluat eteenpäin?

Elämä itsessään on se guru. Ei kannata luottaa muihin guruihin.

Kaikki on kasvojesi edessä, mutta et tajua sitä. Niin hyvin se on piilotettu.

Tietenkin haluan eteenpäin, se on ainoa suunta mihin kannattaa mennä. Muuten vain inkarnaatiosta toiseen looppaa ilman että edes tajuaa niin tekevänsä.

Itse ymmärrän, että guru voi tulla missä muodossa vain, mutta kun pääsee tarpeeksi pitkälle niin oikea jumalan inkarnaatiota edustava ihmishahmoinen guru saattaa olla tarpeen. Tosin silloinkaan hän ei välttämättä ilmesty elävänä ihmisenä vaan jollain muulla tavalla. Kyseessä on energia-asia, itse olen varsin hyvin perillä erilaisista esoteerisista ja metafyysistä ilmiöistä ja minulla on niistä enemmän kuin tarpeeksi omia kokemuksia. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa toiselle mitä hän tarvitsee, tarpeen pitää lähteä ihmisestä itsestään.

Tiedän varsin hyvin että kaikki on piilotettu suoraan näkyville, sen verran itselläni on siitä jo kokemusta että minulle asia ei ole uskon asia. Eli arvasit väärin sen missä kohdassa minä olen omalla polullani.

Tämä on totta, se on nimenoman energeettinen asia. Taolaiset kutsuvat sitä chi:n tai qi:n suoristamiseksi tai korjaamiseksi. Usein täytyy saada harmonisoitua energian taso, jotta voi kokea aineen ja hengen perimmäisen ykseyden. Siinä voi auttaa mikä tahansa valaistunut tai omaa harmoniaa lisäävä. Luonnonympäristö jossa tuntee vaistomaisesti rauhaa ja pyhyyttä. Se voi olla paikka kaupungissakin. Tai puu, tai eläin tai ihminen. Tai musiikki tai taide. Mikä vaan mikä harmonisoi energiaa ja tuottaa rauhan ja pyhyyden kokemuksia. Siitä syntyy ykseyden näkeminen, jota tarvitaan myös eikä vain oikeanlaisia uskomuksia ja ajatuksia.

Tämä on se taso, jolla myös elävän opettajan läsnäolo voi auttaa eniten.