Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai olisiko voinut olla niin, että Lasaruksen sielu tahtoi parantua?
Toisaalta Mystikko kirjoitti: ”sinä et ole keho etkä mieli etkä edes joku erillinen ikuinen yksilösielu” mutta toisaalta hän muistaakseni on kirjoittanut jotenkin niin, että olemme jokainen Jumala yksilöllistyneenä. Olisiko se eri asia.
Eli Lasarus -tarinan perusteella voisi ajatella, että Jeesus tai joku muukin parantaja voisi parantaa sairaan (jopa kuolleen) ihmisen, vaikkei tällä sairaalla ei olisi omaa uskoa paranemiseensa hitustakaan.
Voisitkohan Mystikko tuota asiaa vähän valaista, kiitos. :)
Kuolleella ei ole myöskään vastustusta, sillä vastustus tulee toimivan ja ehdollistuneen ihmisen neurologisen koneiston kautta. Kollektiivinen uskomusmaailma vaikuttaa kyllä asiaan toki myös. Ja sekin tosiaan, kokeeko 'sielu' eli Jumala tai Minä näyttelemässä sitä yhtä roolia, että sen aallon oli jo aika palata osaksi merta, vai vieläkö sillä muodolla on tehtävä.
Wau, ymmärsinkö oikein, että sielu on Jumala tai Minä näyttelemässä roolia muodon tasolla, eli esim. ihmisenä tai vaikka jonain eläimenä, kasvina...?
Ja toisin sanoen, ihminen on muoto, jota Jumala/Minä/Sielu näyttelee?
Sitä on Ykseys, ettei ole kuin Yksi. Yksi yhtä aikaa sekä Ilmentymätön että kaikki Ilmennyt, aina ja ikuisesti, ajan ja määritelmien tuolla puolen. Sitä voi kuvata vaikka eri rooleina joita se sama Henki näyttelee, tai saman meren monina aaltoina joita ihmismieli haluaa kutsua jokaista eri nimellä ja pitää niitä erillisinä yksilöinä vaikka ne on kaikki samaa merta, tai kuten sufilaiset sanovat, tanssina jonka Jumala tanssii. Useimmathan ajattelevat, että jos Jumala on, hän olisi tanssijavertauksessa iso tanssija, joka olisi luonut vähän kaltaisiaan pikkutanssijoita kuten ihmisiä ja nämä kaikki olisivat olemuksellisesti erillisiä, mutta vertauksen idea on, että tämä maailma kaikkine ihmisineen tanssitaan, se Yksi tanssii sen.
Nämä kaikki ovat toki pelkkiä vertauksia ja viittauksia. Itse kokemiseen pääsemiseen on monia teitä ja identiteetin keskuksen muutos hahmosta kaikkien hahmojen perusolemukseen on se joka vapauttaa, ei se että uskoo älyllisesti "oikealla" tavalla näistä asioista.
"Epäilen, että tämä on ensisijainen syy miksi aika harva oikeasti valaistunut tituleeraa itseään valaistuneeksi, että he ymmärtävät pelin hengen ja minne tämä tie vie. Muut ihmiset voivat toki tituleerata valaistunutta valaistuneeksi mielinmäärin, pitäähän näille jutuille jotkin nimikkeet antaa, jotta näistä yleensäkään voidaan puhua"
Se on tosiaan erikoista, että jotain yksittäistä keho-mielikokonaisuutta sanotaan valaistuneeksi, kun "valaistunut" todennäköisesti ei koe sitä itsekseen vaan vain ajalliseksi kulkuneuvokseen joka pian laitetaan pois. Yhdeksi lukemattomista kulkuneuvoista tai muodoista.
Kristus on Yksi tai buddhamieli on yksi, Oleminen on Yksi. Mutta ihmiset jakavat Yhden moniin ja laittavat ehdollistuneen jakamisensa tuloksiin erilaisia leimoja, joista yksi on "valaistunut". Ja he tosiaan ajattelevat että se keho tai mieli on jotenkin erityinen, vaikka se on lähinnä läpinäkyvämpi kohta jonka läpi jotain perimmäisestä todellisuudesta näkyy tähän maailmaan. Vähemmän kuin muut, ei enemmän. Vähemmän persoona, vähemmän minä, jos persoonaa ajatellaan kuten ihmiset ajattelevat, muista erillisenä objektina jolla on tarinansa siitä mikä ja kuka se on.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.
Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.
Ei varmaan haittaa, vaikka olen eri mieltä kanssasi siitä, että valaistuneeet olisivat itsekkäitä, jopa itsekkäimpiä pallollamme.
Ehkä joku pyrkii valaistumiseen itsekkäillä motiiveilla, mutta useammat haluavat tietää totuuden kaikesta. He kutsuvat itseään totuudenetsijöiksi. Se on ollut minun motiivini, mutta olen ensin hoitanut velvoitteeni vanhempana, ystävänä ja työn suhteen ja ylimääräisen ajan, jota ei aina ole paljoa ollut, olen käyttänyt totuuden selvittämiseen. Ehkä vain lähestymme asiaa eri suunnalta.
Mikä Mystikko sinun motiivisi oli?
Epämääräinen sisäinen kaipuu, pakko etsiä jotain vaikken pitkään aikaan tiennyt mikä on se aukko sisällä joka kaipaa täyttymystä. Yritin täyttää sitä perinteisellä uskonnollisuudella, sillä että saisin hyvän maallisen elämän ja nauttisin täysillä sen iloista, toisilla ihmisillä, eheytymällä psyykkisesti, monella tapaa. Mutta aina oli se sisäinen ääni joka sanoi.: tämä ei ole se, etsi, jotain puuttuu. Eikä se ollut vieno kehotus vaan pakottava jano ja kiihko.
On totta että useimmat alkaa etsiä valaistusta koska valaistumaton elämä on liian raskasta, . vapautuksena kärsimyksestä. Mutta jos sen saavuttaakin, huomaa että se on tyhjää, se ei ollut ratkaisu. Vasta todellisen, kuolemattoman ja kaikkiallisen Itsen löytäminen on. Ja sen jälkeen ei ole mitään tarvetta olla kiinnostunut selllaisista yksittäisten ajallisten kehojen asioista kuin "äärimmäinen fyysinen ja psyykkinen mielihyvä" tai niiden puute. Erilaisia tiloja tulee ja menee, saa tulla ja mennä. Aallot meren pinnalla ovat luonnollisia. Mutta meri ei järkyty myrskyistäkää eikä sano, että ei saa olla myrskyä, on manifestoitava heti tyyni.
Vierailija kirjoitti:
Nopea kommentti täältä väliin.. Itse olen miettinyt, että johtuuko masennukseni itsekeskeisyydestäni, mutta minulla ei kerta kaikkiaan ole yleensä mitään annettavaa ihmisille. Miten antaa jotain, jos takki on lähes aina tyhjä? Haluaisin auttaa ihmisiä ja olla jalo, mutta ehkä se ei ole minun polkuni. Miten auttaa ihmisiä, jos jo järkyttävien tarinoiden kuuntelu tai lukeminen saa minut pois tolaltani? Antamani apu taitaa olla pientä, esimerkiksi netissä kirjoitettu tsemppaava ja rakkautta sekä hyväksyntää täynnä oleva viesti. Se voi olla myös tekstiviesti jollekin tutulle. Olen elämäni aikana saanut enemmän kuin koen antaneeni ja joskus koen siitä häpeää sekä itseinhoa. Miksi en vaan osaa olla kuten muut, miksi olen niin ontto, ahdistunut ja masentunut monesti? Ei auta muu kuin yrittää rakastaa itseään. Tekisin jotain parempaa, jos jaksaisin tai pystyisin. Mielessäni pyörii usein lauseet "tämä maailma ei ole minua varten" sekä "en kuulu tänne". Vieras paikka, jonne tulo oli virhe. Haluan kotiin.
Ei, masennus ei johdu siitä että et ole tällä hetkellä tilassa, jossa sinulla olisi kovin paljoa annettavaa - ainakaan niin paljoa, kuin vaativainen mielesi haluaisi. On aika vastaanottaa ja aika antaa, eikä sen tarvitse kokea mitään syyllisyyttä, jonka aika on nyt enemmän vastaanottaa kuin antaa. Keskity tosiaan nyt ilman ylimääräisiä syyllisyydentunteita ja vaatimuksia itsellesi selviämään masennuksen yli.
Tämä on klassinen ns. menneen elämän kokemus. Tiedostat jollain, suurimmaksi osin tietoisen mielen alapuolella olevalla tasolla olemassaolon, jossa on tapahtunut kammosi aiheuttanut asia.
Rinnakkaistodellisuuksista tai ihmisen näkökulmista tulevista yksilöitymistä johtuvat traumat ja ahdistukset eivät ole niin tavallisia, niitä esiintyy lähinnä niillä, jotka tietoisesti tutkivat käytännössä noita asioita. Ei ne mahdottomiakaan toki ole. Esimerkiksi itseäni piinasi lapsena muistikuvat todellisuudesta, jossa manifestoituminen oli välitöntä, teleportaatio vain ajattelemalla paikkaa arkea jne. Ensin minua ahdisti se, miksi se ei toimi täällä, ja sen jälkeen se, että entä jos ne toimiikin ja kaikki alkavat vihata ja pelätä minua sen takia, myös (lapselle luonnollisesti tärkeät) vanhempani. Se oli tavallaan ihmistä edistyneempi olemassaolo eli tulevaisuutta. Mutta se oli esimakua siitä, että olin valmis valaistumaan "tässä elämässä", että saatoin aistia toisten muotojen todellisuutta, sellaistenkin jotka ei mene perinteisen näkemyksen mukaan jossa ajassa synnytään uudelleen ja uudelleen, vähitellen edistyen.