Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Oletko KM kokeillut uteliaisuudesta koskaan sieniä tai happoa? Olen miettinyt tuota sienijuttua, kun olisi kai melko helppo hankkia niitä itse.
Olen. Olen myös tässä ketjussa kertonut näkemykseni, että niistä voi olla hyötyä henkisellä tiellä siinä mielessä, että ne ikään kuin hiljentävät niitä filttereitä, joiden läpi koettu todellisuus suodatetaan, ja hajauttavat ego-minuutta. Niiden avulla voi kokea jotain aitoa, mutta tilapäisesti. Se on ikään kuin pieni esikatselu siitä, mitä voisi kokea jos ego ei olisi valta-asemassa vaan vain toteenpanevana palvelijana, ja jos ei olisi niin paljoa uskomuksia ja näkemyksiä joiden läpi todellisuuden näkee.
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitti Mystikko taas. Täällä siis tämä mullistus-sosiaalisten tilanteiden jännittäjä. Mä tiedän, että mua nykyään vie eteenpäin voima, joka ei ole mun mielestä lähtöisin. Tuntuu siltä, että se alkoi ottamaan ohjia käsiinsä kaksi vuotta sitten, kun mulle avautui kärsimyksessä lopullinen ymmärrys siitä, että en ole vain kehoni. Pelkään vaan, että mut laitetaan tai pakotetaan kohtaamaan tilanteita liian nopeasti, niin että se vaan hajottaa eikä auta kasvamaan ja ylipääsemään ongelmista. Mutta toisaalta, jos se voima joka minua kuljettaa (ja jonka "kyydistä" välillä tipahdan kun pelot ottaa vallan) on rakkaus, niin tuskin se laittaisi minua tilanteisiin, jotka hajottaisivat kokonaan. Toisaalta tähänkin asti olen kohdannut ihmisiä esimerkiksi kaupassa aina silloin kun jotenkin on ollut vähän varmempi olo. Aivan käsittämätöntä, on tuntunut aiemmin siltä, ettei minua ole laitettu kohtaamaan liian suuria esteitä, aivan kuin minusta pidettäisiin huolta. Ja vieläpä sellaisiin ihmisiin olen törmännyt, jotka eivät tunnu niin pelottavilta :D
Ymmärrän kyllä, että kasvu tapahtuu monesti kivuliaisen tapahtumien ja ajanjaksojen avulla. Alanpa noita uskomuksia perkaamaan, tässä ehdin jo hieman niitä pohtia ja kyllähän niitä löytyy melkoinen kimppu. Mä muuten jatkuvasti hoen itselleni "olen niin herkkä, kehoni on todella herkkä". Haluaisin tuon muuttaa tuon, haluan kehon joka ei hätkähdä pienistä (ruoka-aineista, kosketuksesta, kivusta). Nyt ajatus tökkää... Kylläpä tätä itkua taas piisaa...Tiedät itsekin, että hokemalla tuota herkkyyttä luot sitä. Siitä tulee affirmaatio joka manifestoituu uskosi mukaan - ja usko siihen on vahva. Mitä jos alkaisit affirmoida päinvastaista, joko kerralla tai sitten asteittain, tyyliin 'tänään olen vähemmän herkkä kuin eilen, kestän tänään kaiken mitä täytyy kestää'.
Joskus tie ulos ongelmista on jonkunlaisen hajoamisen kauttakin, mutta ei sinua siihen pakoteta. Se Henki joka johtaa prosessia on tosiaan Rakkaus, ja se on samalla syvin Sinä itse. Et sinä itsellesi tuhoa ole hakemassa vaan uudistumista ja kasvua. Itse valitsin tietynlaisen hajoamisen, mutta se oli minun oma valintani haluta herääminen ihan millä hinnalla tahansa, jopa sillä riskillä että voi olla etten kestä vaan valaistumisen sijaan sekoan lopullisesti.
"tänään olen vähemmän herkkä kuin eilen"
Eikös tuo ole aika huono affirmaatio? Mieli ei kuule sanoja "vähemmän" jne, vaan se tarttuu tiukasti pääsanoihin. Eli oikeasti kannattaisi sanoa "tänään olen vahvempi kuin eilen". Kumma, ettei valaistunut Mystikko tätä tiennyt vai onko kaikki muut valaistuneet väärässä?
Loki
Ei näissä ole yksiselitteisiä oikeita ja vääriä tapoja. Itse jouduin tosiaan alussa käyttämään tuollaisia "vähemmän huono", "oireilen vähemmän", koska mieleni torjui liian positiiviset affirmaatiot. Heti nousi vastalauseita, että jotain ylioptimistista aivopesu-roskaa, ei tämä toimi. Mutta pääsin ovelasti tämän vastalauseen ohi pitämällä edelleen affirmaatiossani heikkoutta, huonoutta, sairautta tms ilmentävän sanan, mutta säätämällä sitä ikään kuin pienemmälle volyymille.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa yhä.. Rakas päiväkirja... Blaablaa.
Alan tässä jo oikeasti "rukoilla" jotain nopeaa ratkaisua ja täyskäännöstä näihin pelkoihin ja jännitykseen, olkoot se sitten melkein mitä vaan, kunhan saan vapautuksen nopeasti. Yritän tässä toki tutkia näitä omia uskomuksia, mutta kyllä on vähän turhan usein vain olo, että vj.ittuako tässä enää jatkamaan, eiköhän tämä ole jo nähty. Ymmärrän pelkojeni olevan vain ajatuksia, mutta en pääse loikkaamaan niiden yli vielä. Tekee mieli hankkia päihteitä, niiden avulla voisi tuntea olevansa hieman vapaampi. Olisiko täällä ihmisiä, jotka haluaisivat jakaa jonkinlaisia selviytymistarinoitaan?
On tämä melkoinen murrosvaihe, ole nyt Rakkaus mukava ja auta minua. Sammakotkin loikkivat metsässä kun käyn lenkillä, niiden näkeminen tarkoittaa kuulemma sitä, että tulen läpikäymään TRANSFORMAATION. Kiitos nyt heti tänne se ilman tuskaa, ahdistusta, pelkoa ja epämukavuutta heh heh!
No itsehän käytin päihteitä tietyssä vaiheessa, joten huono minä olen sanomaan että siinä olisi jotain erityisen tuomittavaa. En ole varma olisinko edes jaksanut hengissä kaikista hetkistä yli ilman päihteiden tuomaa kemiallista helpotusta. Toki, sellainen hieman hidastaa ehkä prosessia mutta silti se tapahtuu, ja toisaalta parempi hitaampi prosessi kuin liiasta kuormasta tuhoutuva mieli.
Toki, on niitä muitakin tapoja kuin päihteet, vähemmän riippuvuusriskiä sisältäviä. Useimmat vaan joksikin aikaa keskittyvät ihan muuhun kuin henkisyyteen tai hengellisyyteen, panostavat vaikka uraan tai asuntoremonttiin tai vastaavaan, joko siihen päätyneenä ettei hengellinen tie johda mihinkään, tai tietäen että se johtaa mutta nyt ei vaan jaksa sitä tällä hetkellä kulkea - joskus myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko, kiitos. Olen lukenut tätä ketjua vasta parikymmentä sivua. Koen avautuvani tälle asialle päivä päivältä enemmän. Mutta juuri nyt minua pelottaa, sillä minulla on niin tiukassa uskomus, että ei saa korottaa itseään. Jumalaksi nyt ainakaan. Vaikka ketjua lukeneena tiedän että kyse ei ole siitä.
Silti mieleni valtaa ajatus Eksyttäjästä, joka tarjoaa ihmiselle Jumalan voiman, mutta joka todellisuudessa on paholainen tai vähintäänkin egoni tyhjä kuori.
Pyydän että rukoilisit puolestani.
Rukoilen. Kaikki perinteisen uskonnollisuuden parista tulleet etsijät pelkäävät aina tuota. Minäkin pelkäsin eksytyksiä todella paljon. Muistan kun ekoja kertoja luin jotain aika kesyäkin olevinaan vähän epäilyttävää materiaalia, jotain de Mellon Havahtumista muistaakseni, niin rystyset valkoisena rukoilin että Jumala varjelee eksytyksiltä, koska uskoin että siinä kirjassa voisi niitä piillä. Olihan se epäilyttävän jesuiitan kirjoittama, ja tiesin että sisältää ei-perinteisiä näkemyksiä.
Niin kaukaiset rinnakkaiset todellisuudet on hyvin eristettyjä, joissa kokisi selvän epäjatkuvuuden tapahtumisen välillä, esim. kokisi vaikka ahdistusta jostain onnettomuudesta joka olisi tapahtunut rinnakkaistodellisuuden minälle. Mutta pienemmässä mittakaavassa kyllä, ihmiset ei edes huomaa vaihdoksiaan. Se on vähän kuin yhä syvenevät urat ja sinä olisit pallo yhdessä urassa. Lähellä oleviin uriin on aika helppo huomaamatta luiskahtaa, mutta mitä syvemmällä urassa olet, sen vaikeampi sieltä on päästä pois viereiseen uraan eikä se ainakaan vahingossa enää tapahdu. Käytännössä tämä on jotain mitä metafysiikasta kiinnostuneet tutkivat meditaatiossa yms, mutta sillä ei ole merkitystä esimerkiksi valaistumisen kannalta. Valaistua voi tietämättä mitään rinnakkaistodellisuuksista tai edes uskomatta niihin.
Et voi tietää oletko valmis heräämään, mutta jos kuulet kutsun siihen sisimmästäsi, et oikein muutakaan voi kuin etsiä. Mikään muu ei enää oikein tyydytä, palaat aina takaisin siihen teemaan vaikka välillä yrittäisit ihan muutakin. Sitä ei kannata murehtia, tapahtuuko herääminen tässä elämässä vai jossain muussa, vaan elää hetkessä. Murehtiminen ei mitenkään edistä heräämistä, päinvastoin se luo psykologista aikaa joka tulee esteeksi heräämiselle joka tapahtuu nykyhetkessä.
Anthony de Mello sanoi, että "askeleen päässä hulluudesta, askeleen päässä valaistumisesta". Tämä tosiaan koskee niitä, jotka ihan tietoisesti valitsevat tavoitella valaistumista tässä elämässä millä hinnalla hyvänsä. Itse olin aika lähellä hulluutta jossain vaiheessa, mutta silloin kun niin oli, olin jo hyvin lähellä valaistumistakin. Kenenkään ei tarvitse valita tätä tietä eikä sille joudu vahingossa. Voi ottaa rauhallisemminkin ja välttää riskin siitä että ihmismieli ei kestä.
Jos manifestoit itse kuolemanrajakokemuksen, se on oman mielesi luomus, eikä sillä ole sen enempää todellisuutta kuin öisellä unella. Jos se lohduttaa sinua, niin hyvä, toki voit niin tehdä, mutta manifestointi on psyykkisen tason tekniikka eikä se kerro sinulle totuutta perimmäisestä. Sillä voit lähinnä muokata unia ja illuusioita mieleisemmiksi.
Mutta tutki ihmeessä manifestointia, se on monelle tässä materialistisessa ajassa tärkeä tapa hälventää sitä uskomusta, että ei ole muuta kuin fysiikan lait ja aineen maailma, ei mitään "taikaa", ei mitään pyhää.