Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kysyä Mystikolta tai joltain muulta, joka vahvasti uskoo tietävänsä, että kun jokainen ihminen on Jumala yksilöllistyneenä ihmiseksi, niin miten nämä psykop.aatit, jotka ovat saattaneet elämänsä aikana tehdä hyvinkin sadi.stisia tekoja, niin onko sellainenkin olento Jumala ihmiseksi yksilöllistyneenä ja miksi Jumala haluaa toimia ihmisenä niin, että hän aiheuttaa muille, eläimille tai ihmisille, tietoisesti suurta tus.kaa? 

Ja kun sinä Mystikko jo tiedät olevasi Jumala ja kaikki mitä on, niin miksi haluat toimia niin jul.masti jonakin ihmispersoonana, kun osaat kuitenkin toimia myös hyvin rakkaudellisesti?

Toki pohjimmiltaan se psykopaattikin on Minä, sillä jos se Energia joka Minä olen vetäisi itsensä hänestä pois, häntä ei enää olisi. Minä tai Jumala siis on sen hahmon olemisen substanssi: energia, elämä ja oleminen. 

Todellisuus on aina olemisen ja olemattomuuden tuolla puolen, muuttumaton ja ikuinen. Ei siinä ole psykopaatteja eikä pyhimyksiä, jotka kaikki on jotain mitä ajassa oleviksi ihmisiksi itsensä kokevat unihahmot ovat. Ajan tuonpuolisesta näkökulmasta sellaista ei ole. Jumalan valtakunnassa ei ole syntymää, kuolemaa, aikaa, avaruutta tai kärsimystä. Ja sinne Jeesus kutsui ihmisiä, ja sinne myös kaikki valaistuneet kutsuvat.

Mutta on näitä unia ja illuusioita, eri näkökulmia, jotka on loputtoman luovuuden ilmaus. Mikään mikä on mahdollista ilmentyä, ei voi olla ilmentymättä illuusiona. Intialaiset sanovat sitä Jumalan leikiksi, suufilaiset tanssiksi. Ihmisen muoto on sen sisältä koettuna haastavin kaikista muodoista, koska se on murrosvaiheen muoto: muoto joka on heräämässä eläinten todellisuudesta (jossa ei ole samanlaista kärsimystä kuin ihmisilllä vaikka onkin esim. fyysistä kipua) ikuisuuden todellisuuteen, mutta ei ole vielä ihan perillä. Välivaihe egollisena, omaa säilymistään ja onneaan ja valaistumistaan ja ties mitä tahtovana olentona, joka ei kuitenkaan pääse siihen vielä automaattisesti, on evoluution tietty vaihe, jossa kasvukipuja on enemmän kuin missään muussa muodossa. Siksi jo kauan on ollutkin opettajia ja valaistuneita, jotka edistävät tätä kasvamista seuraavaan vaiheeseenn, jossa tuska ja ahdistus on pois. 

Kiitos paljon Mystikko. Vastasit hyvin ja sain moneen asiaan vastauksen, mutta edelleen mietin sitä valitettavaa pahuutta, mitä esim. psykopaatit aiheuttavat, että mistä siinä on kyse. Hämää niin kovasti se, että julmin pahiskin on Jumala yksilöllistyneenä ihmiseksi ja kuitenkaan Jumala ei ole paha, mutta ihminen voi olla.

Mietin, miksi Jumala ei puutu ihmisten tekemisiin?

Eräs valaistunut vertasi tilannetta äitiin, joka päästää lapsensa leikkikentälle eikä puutu lasten leikkeihin tai pieniin kahinoihin, kun tietää ne vaarattomaksi. Mutta oikeastihan äiti puuttuisi lasten leikkeihin, jos ne menisivät liian raisuiksi tai jotakuta kiusattaisiin, mutta Jumala ei puutu, vaikka tapahtuisi kuinka hirveitä julmu.uksia tahansa.

Johtuuko se siitä, että tämän unimaailman tapahtumat eivät ole Jumalalle totta, vaan ovat Hänen ”näkövinkkelistään” vain vaaratonta unta?

Siksikö Jumala ei koe empatiaa uhreja kohtaan ja puutu tilanteeseen siten kuin äiti/isä puuttuisi, jos näkisi lastaan kiusattavan? Eikö Hän voi käsittää, kuinka hurjia joidenkin kärsimykset voivat olla?

Kun nykyään ymmärrät tämän kaiken ihmisenä olemisen uneksi, niin herättääkö eläiten ja ihmisten kärsimys sinussa enää  yhtä vahvoja empatian tunteita kuin ennen valaistumista? 

Ja voisitko kuvitella, ettet puuttuisi johonkin tilanteeseen, jos näkisit jotakuta ihmistä kohdeltavan tosi huonosti?

En voisi kuvitella katsovani vierestä kärsimystä jota voisin lievittää tekemättä mitään. Ja jokainen joka näkee kärsivän ja tekee minkä vähäisen hyvän asian voi, on Jumalan käsinä tässä maailmassa, valaistunut tai ei. Sellaiset asiat on Rakkauden, Hengen inspiroimia, silloinkin jos ihminen ei mihinkään Henkeen edes usko.

Empatia - Jumala ei vain tunne empatiaa vaan tuntee kaikki kärsimykset mitä mikä tahansa Hänen energiansa elävöittämä kokee. Niiin kuin Paavali sanoi että huorin tekevät laittavat Kristuksen huoraamaan, niin myös jokainen kärsivä saa Jumalan tuntemaan kärsimystä. Se on yksi syiistä miksi valaistukseen ei voi mennä tuosta vaan - kun tunnet ykseyden kaiken kanssa, tunnet myös oman maailmasi tason kärsimyksen. Siinä kuitenkin on tosiaan se ikuisuuden taso, mahdollisuus katsoa ajan ja avaruuden ulkopuolelta, ja silloin on kuin unta tai illuusiota tai elokuvaa. Mutta jos joku ottaa kehollisen kuolevaisen muodon niin ei hän voi koko ajan olla Ikuisuuden rauhassa, vaan hänen on otettava myös kuolevaisen olennon näkökulma, ja kohdattava kärsimys sen itsensä taholta. Tuntien konkreettisesti olevansa yhtä kärsivien kanssa, samaa ruumiista ja henkeä. 

Jumala siis toimi täällä pääosin inspiroimalla ihmisiä tekemään hyvää. Mutta ei puutu kunkin illuusion perusoletuksiin, siihen mitä sen olentojen tietoisuuden tila heijastaa. Ihmisten on opittava itse luomaan parempi maailma, eikä niin että joku heidät siihen pakottaa. Silloin he eivät olisi muuttuneet, heränneet tai valaistuneet yhtään sen enempää, heidät olisi vaan, ehkä rangaistuksen pelossa tai voimalla, pakotettu toimimaan vastoin tahtoaan. Se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on että kaikki heräävät, ja että kun se on tapahtunut tarpeeksi monelle täällä maan päällä, syntyy uudet taivaat ja uudet maat, uudenlaisen tietoisuuden projektiona. Eikä silloin ole enää itkua eikä kärsimystä eikä vääryyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla olisi kysyttävää sinulta, Kristitty Mystikko, jos ehdit vastata. Olen lukenut ketjua sivulle 51 saakka ja kokenut "avautuvani" tälle asialle enemmän ja enemmän. Jokunen sivu sitten kerroin pelostani koskien Eksyttäjää ja pyysin rukoustasi.

Sivulla 51 vastaan tuli kuitenkin tekstissäsi asia, joka sai minut ahdistumaan todella paljon. Kirjoitat näin: "Tavis tajuaa ennemmin tai myöhemmin kuolleensa. Kaikki eivät tajua sitä heti, vaan saattavat yrittää esim. kommunikoida havaitsemiensa ihmisten kanssa ja saada näitä huomaamaan itsensä. Jotkut myös aktiivisesti kieltäytyvät uskomasta kuolleensa (vaikka sen jollain tasolla tietävätkin) ja haluavat pitää kiinni tästä olemisen tasosta, pysyä täällä vaikkakin sitten ilman lihallista ruumista. Mutta käytännössä loputtomiin täällä ei voi pysyä."

Siis onko sinun mukaasi niin, että mahdollisten kuoleman tuskien ja kauhun jälkeen ei seuraakaan armollinen "pimeys" (ts. tuskien helpottuminen), vaan ihminen saattaa jäädä "roikkumaan elämän reunalle", ja lopulta imeytyä ehkäpä vastentahtoisesti uuteen mahdollisten uusien tuskien täyttämään ihmiselämään?

Voi olla, että olet tällaiseen kysymykseen jo vastannut myöhemmässä ketjussa, mutta minun oli pakko kysyä tästä asiasta heti, koska se aiheuttaa minussa todellista ahdistusta. Mieleni pyrkii kertomaan minulle, että tällaisen kohtalon välttääkseen olisi "pakko" valaistua, mikä aiheuttaa puolestaan ahdistusta: entä jos en pysty tai ehdi ennen kuoleman koittamista. Entä läheiseni, miten pystyn elämään sellaisen ajatuksen kanssa, että tuska saattaa jatkua heilläkin tämän elämän päättymisen jälkeen?

Tuntuu että haluaisin (vaikka ehkä en voikaan) hylätä koko Etsimisen tämän lukemani takia. Olet kertonut paljon siitä, että voit paljastaa valaistumiseen liittyviä asioita vain asteittain, koska todellisuus olisi äkkinäisesti kerrottuna tavikselle yksinkertaisesti liikaa. Liittyykö siteeraamani teksti tähän? Olisiko sinun mahdollista tarkentaa näitä "inkarnaatioihin" (en ole varma onko tämä täsmällinen termi) liittyviä asioita lisää? Ja pyydän taas, että voisitko rukoilla puolestani, koska koen toisaalta ahdistusta, toisaalta palavaa janoa Ymmärtää.

Ei ole pakko valaistua tässä elämässä. Ehtii sitä myöhemminkin. Lopulta kaikki valaistuvat, kaikki erillisiksi itsensä kokeneet Yhden osat löytävät totuuden siitä mitä ovat. 

Se ei mene niin edes ajatellen perinteistä inkarnaationäkemystä (joka on aikaan uskomisen takia pohjimmiltaan virheellinen), että sama tuska jatkuisi. Jos tämän elämän haasteet oli ihan liikaa, sielu valitsee jotain muuta seuraavaksi. Ehkä helpon ja menestykellisen elämän. Tai sellaisen, missä niitä opittavia asioita opetellaan hitaammassa tahdissa ja rauhaallisemmin, niin ettei synny liikaa ahdiistusta ja tuskaa. Sielu / ihmisen syvin olemus haluaa valaistusta, ja sitä asiaa ei auta mitenkään ajaa ihmisten kerta toisensa jälkeen narkomaniaan tai itsetuhoon tai muuhun sietämättömään kärsimykseen. 

Inkarnaatioista en kauheasti puhu siksi, koska minun näkökulmastani se, että pitäisi puhua ikään kuin lineaarinen aika olisi totta, vääristää asiaa ihan liikaa. Erilaisia opettajia ja kirjoja löytyy kyllä siitä aiheesta paljon. Kaikkien niiden esittämät asiat ovat vain suhteellisesti ja tietystä näkökulmasta katsoen totta, ei absoluuttisesti. Useimmiten on parempi keskitityä elämään tässä ja nyt kuin käyttää elämää ja energiaa siihen, että yrittää löytää totuuden kuolemanjälkeisestä. Koska fakta on, että ennen kuin olet tietoisesti nähnyt itse, et voi ikinä tietää mikä opettaja tai pyhä kirja on oikeassa jos mikään. Eli siis sinulla ei ole keinoa saada tietoa siitä. Pelkästään erilaisia teorioita.

Rukoilen kyllä, että syvin olemuksesi koskettaisi sinua ja antaisi sinulle rauhan näiden asioiiden suhteen, j luottamuksen siitä, että kaikki on hyvin, niin nyt kuin kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minua ahdistaa se ristiriitaisuus, kun välillä saa "todisteita" siitä, että Jumala on puuttunut/auttanut jotakuta/joitakuita maailman historian aikana ja välillä, ja enimmäkseen, saa huomata, että Jumala ei tosiaankaan puutu mihinkään, mitä meille tapahtuu, niin onko se niin, että Hän välillä auttaa/puuttuu asioihimme ja välillä ei?

Välillä uskon, että Raamatun sanoma on totta, että koputtavalle avataan ja pyytävälle annetaan ja siitä uskosta johtuen rukoilen itseni väsyksiin, jotta kuoleva ystäväni saisi parantua. En voi lopettaa rukoilemista hänen puolestaan, vaikka yrittäisin. Hän on pyytänyt rukouksia, joten rukoilen - ja vieläpä jotenkin väärin tietenkin, koska hän ei ole parantunut. Hänen puolestaan rukoilee moni muukin.

Jumala vaikuttaa tässä maailmassa sellaisten ihmisten kautta, jotka ovat yhteydessä Henkeen sisällään. Äärimmäisenä esimerkkinä Jeesus, joka teki niin suuren vaikutuksen että parituhatta vuotta hänen kuolemastaankin sitä opetetaan. Mutta siltikin, edes Jeesus ei auttanut eikä parantanut kaikkia, koska on aina myös se toinen komponentti: avunsaajan vastaanottavaisuus. Eikä tämä tarkoita sitä että sanoo että joo tahdon parantua tai en tahdo parantua - kaikkihan sanoisivat tahdon, vaan että on energeettisesti ja näkemyksellisesti avoin sellaiselle näkökulman muutokselle. Se ei ole useimmille helppoa, koska ihmisiä ehdollistetaan pienestä asti maailmankuvaaan, jossa kaikki jyllää eteenpäin luonnonlakiien vääjäämättömyydellä, syyn ja seurauksen lakien mukaan, eikä siihen ole puuttumista. Tämä näkemys manifestoituu monien todellisuudeksi. Heille maailmassa tosiaan ei ole ihmeitä. 

Jatka vaan rukoilemista, mutta älä luule että rukoilet jotenkin väärin, jos kuoleva ystäväsi ei parantunut. Muista, että jopa Jeesus joutui jossain toteamaan, että ei pystynyt tekemään paikkakunnalla ihmeitä, eikä Jeesus varmasti rukoillut väärin. Ja jokaisella joka on syntynyt on myös aika kuolla, ei se ole loppujen lopuksi tragedia vaan luonnollinen asia mitä tällä tietoisuuden tasolla tapahtuu. Rukoile parantumisen ohessa myös Jumalan rauhaa, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, sekä sairaalle että hänen läheisilleen ja hänen puolestaan rukoileville. Sillä usein kuolema on isompi tragedia läheisille kuin itse kuolevalle.

Vierailija kirjoitti:

Surettaa Afganistanin tilanne. Onko se niin, kuten monet väittävät, että Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon toimia, miten parhaaksi näkevät, eikä Hän puutu ihmisten tekoihin siksi milloinkaan eikä mitenkään?

Tässä maailmassa ihmisten kollektiivinen tietoisuudentila heijastuu siksi, mitä todellisuudeksi sanotaan. Ei, mikään tai kukaan ulkopuolinen ei siihen puutu. Jumala toimii ihmisten sisältä päin, mutta kollektiviisella tasolla tällainen muutos on hidas. Maailma kehittyy kyllä, menneisyyteen verraten huomataan miten ihmiset on nykyään monella tapaa humaanimpia ja sivistyneempiä, mutta se ei tapahdu niin että joku Jumala jyrähtäisi taivaasta että nyt loppui tuollainen meininki ja kerralla tämä muuttuu. Se tapahtuu yleensä niin, että Henki inspiroi ihmisiä ajamaan edistykseen johtavia asioita, ja ne sitten vähitellen voittavat alaa maailmassa. Valitetttavan usein ihmisen vallitsevan tietoiisuudetilan takia murrosvaihe vanhasta uuteen sisältää väkivaltaisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

ottaako KM rokotteen ja mikä on näkemyksesi siitä? 

Oma vaistoni kieltää vahvasti ottamasta. Vaikka en olekaan mikään ns. salaliittoteoreetikko. 

En ota, mutta minä en myöskään ole 15 vuoteen käyttänyt mitään lääketieteellistä tutkimusta tai hoitoa, joten olen ehkä vähän erikoistapaus. Toisaalta jos rokotus määrättäisiin pakolliseksi (en usko että niin käy), en minä siitä alkaisi kieltäytyäkään. Vastustaisin kyllä äänekkäästi pakkorokotusta sitä ennen.

Rokote itsessään on mitä on, sillä on hyötynsä ja riskinsä, ja jokainen itse valitsee korona-riskinsä ja rokotteen riskit punniten, mitä tekee. Pahempaa on se, miten koronan varjolla ollaan luisumassa yhä syvemmälle vapauksien menettämiseen jonkinlaisen kuolemanpelko-hysterian varjolla. Kun vuosikymmenet on hyväksytty, että esimerkiksi influenssaan kuolee ihmisiä joka vuosi, nyt ollaan aivan kauhuissaan pienestäkin riskistä ja ollaan puuttumassa ihmisten perusoikeuksiiin esim. koronapassin myötä, ja aiheutetaan valtavasti muuta haittaa esim. koronarajoituksilla ja sillä että terveydenhuollon kapasiteettia on sidottuna koronajäljiityksiin niin paljon. Britannia teki toisen ratkaisun, rajoitukset pois vaan ja tapahtuu mitä tapahtuu (tarvittaessa niitä voi toki tilapäisesti takaisinkin ottaa). Suomessa on vähän toinen meininki nyt, kun rokotekattavuusvaatimukset vaan muuttuu koko ajan: ensin kunhan riskiryhmät on rokotettu, sitten kunhan 70% yli 12-vuotiaista on rokotettu, nyt 80-90% ja nyt puhutaan jo lastenkin rokottamisesta ehtona yhteiskunnan avaamiselle. Näin pelokas suhtautuminen elämään ja kuolemaan ei ole hyväksi.