Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä kun on koko ajan jotenkin pahaenteinen olo? En osaa selittää...tulee ongelmia esim ihmiset on töykeitä ym mutta tuntuu että jos olisi jotenkin perusta kunnossa, ne ongelmatkaan ei niin vaikuttaisi. Mutta aina saa pelätä.
Olen oikeastaan pelännyt koko elämäni. Ja vaikka järjen tasolla ymmärrän että ne ovat ajatuksia ja niihin pitäisi suhtautua vaan tarkkaillen ja hyväksyen, niin se pahaenteisyys on silti läsnä. Iloa en juurikaan koe. Ja toisaalta valaistumisessa kai kokee iloa, eli ilo on tavoittelemisen arvoista?
Valaistumisen suhteen on paradoksaalista se, että valaistunut ei arvota sillä tavalla, että pitäisi iloa surua parempana, nautintoa kärsimystä parempana - ja silti tosiaan, rauhan, ilon ja onnellisuuden kokemukset lisääntyvät verrattuna aikaan ennen valaistumista. Mutta siihen ei ole päästy näitä tunnetiloja tavoittelemalla vaan ennemminkin luopumalla minkään tuntemusten tavoittelusta ja toisten välttelystä - usein tämä luopuminen tulee sivuvaikutuksena siitä, kun keskittyy niin vahvasti perimmäisen todellisuuden tai totuuden tai jumalan etsintään, ettei muut asiat, edes omat tuntemukset, sen rinnalla kiinnosta.
Mitä jos hyväksyisit myös sen pahaenteisyyden tunteen? Toivottaisit sen tervetulleeksi, aloittaisit sen kanssa ehkä dialogin. Kysyisit siltä (itseltäsi), mitä se haluaa sanoa. Sen taustalla on todennäköisesti tietoisen mielen alapuolella olevia perususkomuksia, joista syntyy turvattomuuden perusvire. Ne uskomukset voi saada käsittelyyn tällaisen itsedialogin kautta. Myös unimaailma usein tulee avuksi ja paljastaa symbolisina unina sellaista, mihin ei ehkä ajattelevan mielen kysymyksillä pääse kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt lapsesta asti kroonisista kivuista, jotka ovat iän myötä vain laajentuneet. Olen siksi toivonut kuolemaa lukuisia kertoja, mutta enää en toivo, vaan haluaisin elää. En voi kirjoittaa pitkään, koska huimaa ja kipu on kova. Kirjoitan huoleni.
Eräs selvänäkijä sanoi minulle aikoinaan, että kun täytän ____ vuotta, niin sen jälkeen alan liikkua paljon kotini ulkopuolella. Tähän astihan olenkin ollut enimmäkseen kehoni ja kotini vankina. Koska kipuni ovat tuon ikävuoden (pyöreitä) jälkeen vain lisääntyneet, olen alkanut lahjoittaa pois irtainta omaisuuttani, sillä epäilen, että tuo kodin ulkopuolella liikkuminen tarkoittaakin henkenä liikkumista, muilla tasoilla "lentelemistä".
Olemme vihdoin löytäneet muutama vuosi sitten kodin, jossa haluaisimme asua. Näinkö kuitenkin käy, ettei elinpäiviä enää riitä ja joudun hyvästelemään rakkaan mieheni ja rakkaat lapseni?
Kaikille teille, joilla on terveyttä, iloitkaa siitä suuresti, älkää turhaa valittako pienistä asioista tai olko liian pinnallisia. Terveys mahdollistaa lähes kaiken. Terveyden menettäminen vie lähes kaiken.
Ei se tarkoita henkenä liitelemistä, se tarkoittaa vain että selvänäkijä oli väärässä. ainakin ajankohdan suhteen. Varo, ettet ota itsellesi kielteistä affirmaatiota siitä, mitä selvänäkijä on sanonut, sillä sellainen voi lisätä lisää taakkoja jo kipujen ja vaivojen aiheuttamien päälle.
Totta myös tuo, että ihmiset ei usein tajua kuinka paljon heillä on, ennen kuin menettävät jotain lisää. Siksi erilaiset kiitollisuutta korostavat jutut voi monille olla hyödyllisiä, vaikka vähän hömpältä vaikuttavatkin. Esim. joka päivä listata muutama asia, josta on kiitollinen tai joka on ok. Ja samalla tajuta, että kaikilla ei näitä välttämättä ole. Jo niinkin yksinkertainen asia kuin että hengität helposti ja vaivatta olisi valtavan hieno asia jollekin, jolle sairaus tekee siitä vaikeaa. Tai että on riittävästi ruokaa tai elää paikassa jossa ei ole sotaa.
Vierailija kirjoitti:
Toimiiko nuo subliminal-äänitteet manifestoinnissa? Jos teen oman äänitteen, jossa on vaikka musiikkia tai sateenropinaa ja siihen liitän oman puheeni niin hiljaisena, etten sitä kuule juuri ollenkaan nauhan pyöriessä. Auttaako se alitajunnan uudelleenohjelmoinnissa, jos tuollaista kuuntelen päivittäin?
Jos tuollaiset toimii, niin onko sitten mitään vaikutusta, jos kuuntelee vieraalla kielellä tehtyjä subliminal äänitteitä?
Riippuu henkilöstä, mutta kyllä se on monille ihan toimiva tekniikka. Osan mieli on vastustavampi tuollaisia vastaan, ja jotkut yrittävät ratkaista tätä ongelmaa erilaisilla "subliminal flush" tekniikoilla, mutta itse siinä tapauksessa kokeilisin mieluummin muita tapoja ohittaa ajattelevan mielen tason vastustus. Kannattaa kokeilla, jos asia kiinnostaa - manifestointi on hyvin yksilöllinen prosessi, ja kun sitä harjoittelee, kannattaa järjestelmällisesti kokeilla ja tutkia mikä itsellä toimii ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kysyä Mystikolta tai joltain muulta, joka vahvasti uskoo tietävänsä, että kun jokainen ihminen on Jumala yksilöllistyneenä ihmiseksi, niin miten nämä psykop.aatit, jotka ovat saattaneet elämänsä aikana tehdä hyvinkin sadi.stisia tekoja, niin onko sellainenkin olento Jumala ihmiseksi yksilöllistyneenä ja miksi Jumala haluaa toimia ihmisenä niin, että hän aiheuttaa muille, eläimille tai ihmisille, tietoisesti suurta tus.kaa?
Ja kun sinä Mystikko jo tiedät olevasi Jumala ja kaikki mitä on, niin miksi haluat toimia niin jul.masti jonakin ihmispersoonana, kun osaat kuitenkin toimia myös hyvin rakkaudellisesti?
Toki pohjimmiltaan se psykopaattikin on Minä, sillä jos se Energia joka Minä olen vetäisi itsensä hänestä pois, häntä ei enää olisi. Minä tai Jumala siis on sen hahmon olemisen substanssi: energia, elämä ja oleminen.
Todellisuus on aina olemisen ja olemattomuuden tuolla puolen, muuttumaton ja ikuinen. Ei siinä ole psykopaatteja eikä pyhimyksiä, jotka kaikki on jotain mitä ajassa oleviksi ihmisiksi itsensä kokevat unihahmot ovat. Ajan tuonpuolisesta näkökulmasta sellaista ei ole. Jumalan valtakunnassa ei ole syntymää, kuolemaa, aikaa, avaruutta tai kärsimystä. Ja sinne Jeesus kutsui ihmisiä, ja sinne myös kaikki valaistuneet kutsuvat.
Mutta on näitä unia ja illuusioita, eri näkökulmia, jotka on loputtoman luovuuden ilmaus. Mikään mikä on mahdollista ilmentyä, ei voi olla ilmentymättä illuusiona. Intialaiset sanovat sitä Jumalan leikiksi, suufilaiset tanssiksi. Ihmisen muoto on sen sisältä koettuna haastavin kaikista muodoista, koska se on murrosvaiheen muoto: muoto joka on heräämässä eläinten todellisuudesta (jossa ei ole samanlaista kärsimystä kuin ihmisilllä vaikka onkin esim. fyysistä kipua) ikuisuuden todellisuuteen, mutta ei ole vielä ihan perillä. Välivaihe egollisena, omaa säilymistään ja onneaan ja valaistumistaan ja ties mitä tahtovana olentona, joka ei kuitenkaan pääse siihen vielä automaattisesti, on evoluution tietty vaihe, jossa kasvukipuja on enemmän kuin missään muussa muodossa. Siksi jo kauan on ollutkin opettajia ja valaistuneita, jotka edistävät tätä kasvamista seuraavaan vaiheeseenn, jossa tuska ja ahdistus on pois.
Kiitos paljon Mystikko. Vastasit hyvin ja sain moneen asiaan vastauksen, mutta edelleen mietin sitä valitettavaa pahuutta, mitä esim. psykopaatit aiheuttavat, että mistä siinä on kyse. Hämää niin kovasti se, että julmin pahiskin on Jumala yksilöllistyneenä ihmiseksi ja kuitenkaan Jumala ei ole paha, mutta ihminen voi olla.
Mietin, miksi Jumala ei puutu ihmisten tekemisiin?
Eräs valaistunut vertasi tilannetta äitiin, joka päästää lapsensa leikkikentälle eikä puutu lasten leikkeihin tai pieniin kahinoihin, kun tietää ne vaarattomaksi. Mutta oikeastihan äiti puuttuisi lasten leikkeihin, jos ne menisivät liian raisuiksi tai jotakuta kiusattaisiin, mutta Jumala ei puutu, vaikka tapahtuisi kuinka hirveitä julmu.uksia tahansa.
Johtuuko se siitä, että tämän unimaailman tapahtumat eivät ole Jumalalle totta, vaan ovat Hänen ”näkövinkkelistään” vain vaaratonta unta?
Siksikö Jumala ei koe empatiaa uhreja kohtaan ja puutu tilanteeseen siten kuin äiti/isä puuttuisi, jos näkisi lastaan kiusattavan? Eikö Hän voi käsittää, kuinka hurjia joidenkin kärsimykset voivat olla?
Kun nykyään ymmärrät tämän kaiken ihmisenä olemisen uneksi, niin herättääkö eläiten ja ihmisten kärsimys sinussa enää yhtä vahvoja empatian tunteita kuin ennen valaistumista?
Ja voisitko kuvitella, ettet puuttuisi johonkin tilanteeseen, jos näkisit jotakuta ihmistä kohdeltavan tosi huonosti?
En voisi kuvitella katsovani vierestä kärsimystä jota voisin lievittää tekemättä mitään. Ja jokainen joka näkee kärsivän ja tekee minkä vähäisen hyvän asian voi, on Jumalan käsinä tässä maailmassa, valaistunut tai ei. Sellaiset asiat on Rakkauden, Hengen inspiroimia, silloinkin jos ihminen ei mihinkään Henkeen edes usko.
Empatia - Jumala ei vain tunne empatiaa vaan tuntee kaikki kärsimykset mitä mikä tahansa Hänen energiansa elävöittämä kokee. Niiin kuin Paavali sanoi että huorin tekevät laittavat Kristuksen huoraamaan, niin myös jokainen kärsivä saa Jumalan tuntemaan kärsimystä. Se on yksi syiistä miksi valaistukseen ei voi mennä tuosta vaan - kun tunnet ykseyden kaiken kanssa, tunnet myös oman maailmasi tason kärsimyksen. Siinä kuitenkin on tosiaan se ikuisuuden taso, mahdollisuus katsoa ajan ja avaruuden ulkopuolelta, ja silloin on kuin unta tai illuusiota tai elokuvaa. Mutta jos joku ottaa kehollisen kuolevaisen muodon niin ei hän voi koko ajan olla Ikuisuuden rauhassa, vaan hänen on otettava myös kuolevaisen olennon näkökulma, ja kohdattava kärsimys sen itsensä taholta. Tuntien konkreettisesti olevansa yhtä kärsivien kanssa, samaa ruumiista ja henkeä.
Jumala siis toimi täällä pääosin inspiroimalla ihmisiä tekemään hyvää. Mutta ei puutu kunkin illuusion perusoletuksiin, siihen mitä sen olentojen tietoisuuden tila heijastaa. Ihmisten on opittava itse luomaan parempi maailma, eikä niin että joku heidät siihen pakottaa. Silloin he eivät olisi muuttuneet, heränneet tai valaistuneet yhtään sen enempää, heidät olisi vaan, ehkä rangaistuksen pelossa tai voimalla, pakotettu toimimaan vastoin tahtoaan. Se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on että kaikki heräävät, ja että kun se on tapahtunut tarpeeksi monelle täällä maan päällä, syntyy uudet taivaat ja uudet maat, uudenlaisen tietoisuuden projektiona. Eikä silloin ole enää itkua eikä kärsimystä eikä vääryyttä.
Kiitos Mystikko, on ihana tietää, että Jumala inspiroi ihmisiä tekemään hyvää.
Mutta mikä/kuka inspiroi ihmisiä tekemään pahaa?
Vai onko pahantekijä vain alemman tietoisuudentilansa ja egonsa uhri?
Vai inspiroiko kollektiivinen tietoisuus ihmisiä tekemään pahaa?
Jotkut uskovaiset ajattelevat, että on olemassa paholainen (S), joka inspiroi ihmisiä pahantekoon, mutta valaistuneet sanovat, ettei sellaista ole. Onko mielestäsi?
Tai voivatko ns. välitilaan jääneet entiset ihmis-pahikset vaikuttaa herkkiin ihmisiin saaden heidät toimimaan pahasti?
Tunnen vahvaa empatiaa Jumalaa kohtaan kertomasi vuoksi:
”Jumala ei vain tunne empatiaa vaan tuntee kaikki kärsimykset mitä mikä tahansa Hänen energiansa elävöittämä kokee.”
Raamattu kutsui pahan tekemiseen inspiroivaa "lihan mieleksi". Se on yhdistelmä yksilöllisiä ehdollistumia ja biologisia kytkentöjä jotka on syntyneet ympäristön ja yksilön perityn biologian vuorovaikutuksessa, ja alitajuista kollektiivista tietoisuutta, josta tulee tietoisuuteen impulsseja ja ajatuksia vaikkei yksilö tiedostakaan niitä juuria joista ne nousee.
Ihminen ei siis oikeastaan valitse oikein mitään suurimman osan elämäänsä. Häntä inspiroi välillä oma korkeampi minä joka on yhteydessä Henkeen/Jumalaan ja ajoittain taas "lihan mieli". Yleensäkin se yksilö, jollaiseksi itsensä kokevat on illuusio, ajatusrakennelma jota on lapsuudesta asti kasattu liittämällä olemassaolon tunteeseen ajatuksia sukupuolesta, kehosta, omistuksista, haluista, inhoista, peloista, haaveista, kaikenlaisesta mitä nyt osuu havaintokenttään. Valaistumispolun yksi osuus on havaita, että tuollainen minä on tyhjä, että sitä ei oikeastaan kiinteänä kokonaisuutena ole vaan se on aiika satunnainen ja hauras kyhäelmä.
Paholaista persoonallisena otuksena jossain ei ole, mutta paholainen on ihan ok abstraktio käyttää siitä kaikesta, mikä itsessä välillä tuntuu vetävän tekemään ja ajattelemaan ja puhumaan pahaa. Ei siitä ole pakko tällaista uskonnollisperäistä termiä käyttää, kuten ei ole hyvään inspiroijastakaan sanaa Jumala, mutta ei niissä mitään vikaakaan ole jos sanat ymmärtää edes jotenkuten oikein. (Ja kyllä, ihmiset on nähneet niin paholaista kuin Jumalaa tietynlaisina hahmoina, mutta se on unikuvan kaltainen mielen tuottama symbolinen kuva, ei näiden todellisuus, silllä niillä ei ole hahmoa eikä muotoa. Erityisen varma keino päästä näkemään demoneita ja paholaisia on mennä meditaatiossa ulottuvuuteen, jonka todellisuuden kokemistaa oma energeettinen olemus ja mieli ei harjoituksen puutteen takia kestä, koska ei ole enää mitään mikä ankkuroisi kokemusta esim. tunnetta ajasta tai kehosta. Tällaisen seikkailijan mieli usein alkaa luoda alitajunnasta unikuvia jotka vaikuttavat todelliisuudelta siinä tilassa. Tavanomaisia on demonien vainoamaksi joutuminen, ansassa ja jumissa oleminen tms.)
Kiitos Mystikko, tosi hyvin vastasit. Ainoa, mitä en tuosta tekstistä oikein ymmärrä, on tuo meditaatiossa sellaiseen ulottuvuuteen meneminen, jossa ei ole enää mitään, mikä ankkuroisi kokemusta esim. tunnetta ajasta tai kehosta.
Koska olen aika paljonkin joskus meditoinut, olen saanut useinkin kokemuksia siitä, että ajantaju ja taju kehosta hämärtyy, mutta olen kokenut enemmänkin rauhaa, rakkautta ja jonkinlaisia myönteisiä tapahtumia tai erilaisten värien leikkiä.
Mikä on se ulottuvuusjuttu? Onko se joku valittu tai valitsematon ulottuvuus, josta meditoija huomaa itsensä löytävänsä? Ja ihan itsekö hän mielessään luo näkemänsä/kokemansa, vai?
Joillakin harvoilla on ollut kuolemanrajakokemuksessa ikäviä kokemuksia, (yleensähän ne ovat useimmilla erittäin miellyttäviä). Voisiko olla niin, että nämä negatiivisia asioita kokeneet ovat menneet spontaanisti sellaiseen ulottuvuuteen tai omaan henkiseen tilaan, jota heidän on ollut vaikea käsittää, ja koska he ovat esim. fyysisessä elämässään olleet pelokkaita tai ilkeitä tai uskoneet, että kuoltuaan joutuvat hel.....n, niin he siksi kokevat mitä kokevat, ja sitten, Jeesusta Kristusta hädässä rukoiltuaan pääsevät onneksi yhtäkkiä parempaan "paikkaan" ja kuolemanrajakokemus muuttuu myönteisemmäksi.
Miten ajattelet negatiivisessa kuolemanrajakokemuksessa tapahtuvan?
Ne ulottuvuudet ovat ihan yhtä lailla todellisia (tai illusorisia) kuin tämä ihmisten todellisuudeksi sanoma konsensustodellisuus. Ne ovat tietynlaisen tietoisuuden ja elämänenergian tason generoimia sisältäpäin katsoen todelliseksi koettuja, mutta ulkoapäin joukkomanifestoituja tai hallusinoituja, todellisuuksia. Näihin päätyminen ainakaan selkeästi koettuna vahingossa ei ole todennäköistä, se vaatii harjoitettua oman energian ja tietoisuuden hallintaa.
Tavallisehko kokemus sen sijaan on, että kun ihminen menee syvälle hiljaisuuteen ja tyhjyyteen (se on tavallaan kuin menisi syvään uneen täysin tietoisena), hänen mielensä hätääntyy siitä, kun ei ole mitään kiinnekohtia eikä mitään stimuloivaa. Mieli saattaa alkaa täyttää tätä tyhjyyttä alitajunnasta nousevalla mielikuvitussisällöllä, joka kuitekin siinä meditatiivisessa tilassa voi vaikuttaa täysin todelliselta. Riippuen kunkin alitajunnasta, sieltä voi tulla tavallisten unien kaltaisia juttuja, tai enkeleitä tai yksisarvisia, tai demoneita ja pahoja henkiä. Nämä on mielen projektioita, ei todellisuutta. Tätä varten on hyvä olla joku ankkuri, johon palaa jos tällaista kaoottista sisältöä esiintyy. Hengitys on suosituin, erityisesti hengitys ikään kuin alavatsaan (johtuen kehon energeettisistä ominaisuuksista). Palata vain hengittelemään, antaa kuvakavalkadin mennä, ja pysyä päättäväisenä nähdä todellisuuden perusta kuvien takana.
Kuolemanrajakokemukset ei ole erityisen luotettavia kuvauksia mistään todellisesta, koska niiissä tosiaan on hyvin paljon vielä tähän maailmaan, entiseen minään ja sen uskomuksiin liittyviä projektioita. Ihminen joka uskoo helvettiin ja kokee ansainneensa sen voi kokea sellaista. Ja sen helvetin olemuskin vaihtelee sen mukaan millaisena henkilön kulttuurissa se nähdään. Useimmat tosiaan kokee miellyttäviä kokemuksia. Ei niissä aina ole sen enempää mitään aitoa tai valaisevaa kuin negatiivisissakaan kokemuksissa. Toisinaan voi olla kyllä, silloin pääsee lähemmäs olemisen perustaa kuin eläissään, ja tällaiinen aito kokemus yleensä muuttaa jollain tavalla suhtautumista elämään ja kuolemaan. Esim. kuolemanpelko voi poistua täysin, tai henkilö olla vähemmän egoistinen ja kova selvittyään rajalta.
Niin se on. Ilon tavoittelu on vähän kuin yrittäisi saada kauniin perhosen istumaan kädelleen yrittämällä käsillä huitoen kaapata sen kämmeneensä. Se lentää vain pakoon ja jos sen saakin tuolla tavalla väkisin kiinni, se helposti vaurioituu prosessissa. Sen sijaan jos istuu ihan hiljaa ja pitää vaan kättä paikallaan, se perhonen voi vaikka siihen istahtaakin joku päivä.
Toki ns. itselle iloa tuottavia asioita kannattaa tehdä. Esimerkiksi jos tykkää luonnossa kävelystä tai musiikista, näitä kannattaa harrastaa. Mutta ihmismieli on sellainen että ei nekään aina ja kaikissa mielentiloissa tuo iloa, mutta senkin voi vain hyväksyä että nyt on tällainen mielen sadesää, menee ohi ajallaan. Sen sijaan että alkaisi huolestua ilottomasta tilastaan ja alkaa pakkomielteisesti etsiä edes jotain mistä tulisi ilon tunnetta.