Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein kuulee, että terr.oristit ja itsem.rhapommitt.ajat ajattelevat pääsevänsä kuo.lemansa jälkeen paratiisiin, jossa heitä odottaa tietty määrä neitsytmorsiamia.
Moni sanoo, että Hitler pääsi taivaaseen ja ettei hel.vettiä ole edes olemassa. Jotkus sanovat, että vain kukin itse tuomitsee itsensä henkimaailmassa, kun siellä ymmärrämme, mitä pahaa tuli maan päällä tehtyä eikä siis kukaan muu tule tuomitsemaan.Miten Mystikko nämä asiat oikeasti menevät? Saako ihminen kuol.eman jälkeen sen kokemuksen, mitä odottaa saavansa (esim. paratiisi, morsiammet) vai sen, minkä ansaitsee vai millaisen?
Kiitos paljon mahdollisesta vastauksesta.
Monet alkuun itse projisoivat sellaisen kokemuksen, johon elossa ollessaan uskoivat. He ikään kuin jatkavat ajan illuusiossa olemista, ja kokevat vain jatkaneensa elinajasta elämän jälkeiseen aikaan, toiseen paikkaan ja olomuotoon. Mutta ei nämä kestä koskaan kauaa, ajattomuus kyllä tekee itsensä tiettäväksi, ja kun ei ole aikaa, ei ole kuolemaa ennen olevaa tai kuoleman jälkeistä, eikä mitään sen kaltaisia kovin ajallisen oloisia kokemuksia kuin mitä ihmisten uskonnot maalailevat ajasta kuoleman jälkeen.
Mitähän tarkoittaa tuo "...ajattomuus kyllä tekee itsensä tiettäväksi..." noin "käytännössä?
Olen lukenut kymmeniä kirjoja, joissa kerrotaan henkimaailmasta ja siitä, kuinka siellä voi luoda ja rakentaa mielensä avulla vaikka ihan samanlaisen kodin ja puutarhan kuin mitä on ollut tässäkin elämässä. Ja että siellä voi vaikka harrastaa niitä asioita, esim. tanssia, tennnistä tai mitä vaan. Eikö nuo tiedot pidäkään paikkaansa?
Meedio sanoi, että kuollut poikani rakentelee henkimaailmassa moottoripyörää. He huojensi mieltäni, mutta eikö sekään ole totta?
Ajattomuus tekee itsensä tiettäväksi tarkoittaa sitä, ettei sielut loputtomiin elä ikään kuin olisivat edelleen ajassa ja ajan ja paikan maailmassa, vaikka olisivat siirtyneet "ajasta iäisyyteen". Kaikki tulevat näkemään totuuden. Se olisi oikeastaan aika surullinen osa jäädä ikuisiksi ajoiksi sellaiseksi mikä oli ihmisenä, ja jatkaa samoja toimintoja ikuisesti. Se alkaisi ihmisenkaltaista olentoa aika äkkiä kyllästyttääkin. Useimpia jo joissain kymmenissä vuosissa, kaikkia sadoissa. Siksi tulee toisia rajoittuneen olemassaolon unia, ellei vielä ole valmis palaamaan kokonaan tietoisesti Ykseyteen ja ajan tuolle puolen.
Vierailija kirjoitti:
Moni luulee, että valaistumisen jälkeen voi sulautua Jumalaan eikä sen jälkeen tarvitse enää aloittaa elämän kiertokulkua uudestaan, mutta KJK3-kirjassa sanotaan Jumalan sanoneen näin:
"Jääminen ei-minkään eli kaiken ykseyden tilaan ei ole mahdollista.""Edes ykseyden täydellistä autuutta ei voi kokea, ellei ole jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus. Siksi täytyy olla olemassa jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus ja sitä täytyy luoda jatkuvasti."
SIIS sitä täytyy luoda jatkuvasti. Elämän kiertokulku alkaa aina uudelleen, olemme aina matkalla tietämisestä ei-tietämiseen ja taas uudelleen tietämiseen, ykseydestä erillisyyden kautta takaisin taas ykseyteen ja sitten taas uudestaan sitä samaa - loppumaton elämämän kiertokulku, kosminen kehä.
Ja minä kun luulin, että tämä joskus loppuisi.
Kovin aikaan sidottu näkemys. Aikaan, joka lopulta on pelkkä illuusio jonka ihmisenkaltaiset olennot kokee.
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on iso toive. Sitä on vaikea toteuttaa. Toivon, että kuoleva ystäväni saisi vaikka unessa nähdä, että hän on turvassa kuolemankin jälkeen, ettei hän enää niin pelkäisi elämänsä loppumista.
On raskasta, kun en osaa sanoa hänelle lohduttavia sanoja ja asioita siten vakuuttavasti, että hän voisi niihin täysin uskoa.
Mystikko tai joku muu, mitä sanoisit naiselle, joka kovasti haluaa elää, mutta syöpä ei suostu pysähtymään eikä poistumaan?
Sen mitä henki intuition välityksellä toisi sanottavaksi juuri siinä tilanteessa, juuri sille ihmiselle. Aika useassa tilanteessa se luultavasti olisi enemmän läsnäoloa rauhan tilassa kuin mitään sanoja. On tilanteita, jolloin sanoilla ei ole juurikaan merkitystä. Joissa kaikki lohdutus tai vakuuttelu oman henkisen tai uskonnollisen näkemyksen oikeellisuudesta (kuten vakuuttelu siitä että kuoleman jälkeen on parempi paikka) on turhaa. Parempi on olla läsnä, hyväksyä sekä pelko että kuolevaisuus, ja hyväksynnän tuomasta rauhan tilasta käsin tuoda vähän rauhan energiaa sairaan elämään. Energia välittyy ilman sanojakin, silloin kun sanoilla ei ole tietä koskettaa toista.
Lämpimät kiitokset sinulle Mystikko niin tuosta lainaamastani vastauksesta kuin muistakin. Niistä oli iso apu.
Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä kuunnella intuitiota ja/tai olla rauhan tilassa, kun on kuolevan lähellä, mutta tämä kuoleva ihminen on siten jännä tyyppi, että hän aika paljon kehoittaa minua puhumaan, kun hän ei itse enää niin hyvin pysty puhumaan kuin ennen. Enkä oikein tiedä, mitä puhuisin, eikä intuitiokaan toimi, koska jännitän ja stressaan, sillä pelkään puhuvani jotain, mistä on hänelle haittaa, joten siksi tämä "pakkopuhuminen" vähän ahdistaa.
Jos ei ole mitään intuitiota puhua mistään erityisestä, juttele vaikka säästä, yhteisistä tutuista, kaikenlaisesta arkisesta. Jos sairas itse haluaa puhua oloistaan ja hoidoista ja kuolemaan liittyvistä ajatuksista, niin sitten niistäkin, mutta monet pääosin haluaa vaan kokea hetken lepoa niistä ajatuksista, jotka yksin ollessa pyörivät mielessä liikaakin, ja siksi heistä on mukava kuunnella muunlaisia juttuja. Ja aina tärkeintä on läsnäolo, se että sinä olet siinä. Älä ole liian ankara itsellesi siitä, jos et osaa lohduttaa tai puhua erityisen hyvin, riittää että olet läsnä ja teet mitä voit.
Vierailija kirjoitti:
Usein kuulee, että terr.oristit ja itsem.rhapommitt.ajat ajattelevat pääsevänsä kuo.lemansa jälkeen paratiisiin, jossa heitä odottaa tietty määrä neitsytmorsiamia.
Moni sanoo, että Hitler pääsi taivaaseen ja ettei hel.vettiä ole edes olemassa. Jotkus sanovat, että vain kukin itse tuomitsee itsensä henkimaailmassa, kun siellä ymmärrämme, mitä pahaa tuli maan päällä tehtyä eikä siis kukaan muu tule tuomitsemaan.Miten Mystikko nämä asiat oikeasti menevät? Saako ihminen kuol.eman jälkeen sen kokemuksen, mitä odottaa saavansa (esim. paratiisi, morsiammet) vai sen, minkä ansaitsee vai millaisen?
Kiitos paljon mahdollisesta vastauksesta.
Monet alkuun itse projisoivat sellaisen kokemuksen, johon elossa ollessaan uskoivat. He ikään kuin jatkavat ajan illuusiossa olemista, ja kokevat vain jatkaneensa elinajasta elämän jälkeiseen aikaan, toiseen paikkaan ja olomuotoon. Mutta ei nämä kestä koskaan kauaa, ajattomuus kyllä tekee itsensä tiettäväksi, ja kun ei ole aikaa, ei ole kuolemaa ennen olevaa tai kuoleman jälkeistä, eikä mitään sen kaltaisia kovin ajallisen oloisia kokemuksia kuin mitä ihmisten uskonnot maalailevat ajasta kuoleman jälkeen.
On siinä siltikin kyse uskomisesta - paranemisen havaitsijan uskomuksesta. Se eläin itse tosiolemuksessaan, kuten ihminenkin, on jotain muuta kuin kuolevainen aineellinen olento jossa on "vikaa" joka täytyy parantaa. Ei ole mitään muutettavaa, paitsi näkeminen. Taivasten valtakunta on tämä paikka nähtynä ilman harhoja ja illuusioita.
Yleensä helpoimpia parantamismielessä ovat juuri esim. kasvit, eläimet ja pienet lapset, joilla ei ole asiassa omaa tahtoa mihinkään suuntaan, ne vain ovat ja elävät hetkessä. Tämä tekee niiden kokemuksesta tosin pitkälti alisteisen ihmisten enemmistön ajattelulle - siksi sanotaan että ihmisten herääminen luo uudet taivaat ja uudet maat, eikä vain niin että kaikki muu on ennallaan mutta ihminen pääsi ongelmistaan. Kun ihmisen näkeminen muuttuu, tämän ihmisten tietoisuuden pitkälle luoman illuusion kaikki osat muuttuu. Luonto ja eläimetkin ovat silloin jotain muuta kuin minä erillisyyden harhassa olevien ihmisten tietoisuus ne näki.