Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistanko oikein, että Mystikko kertoi joskus, että ihminen voi parantua esim. energiahoidolla, jos uskoo siihen, että paranee?
Entä siinä tapauksessa, kun koiran syöpäkasvaimet häviävät kaukona tehdyllä energiahoidolla, niin miten siinä paraneminen selittyy? Uskomisesta paranemiseen ei liene kyse.
On siinä siltikin kyse uskomisesta - paranemisen havaitsijan uskomuksesta. Se eläin itse tosiolemuksessaan, kuten ihminenkin, on jotain muuta kuin kuolevainen aineellinen olento jossa on "vikaa" joka täytyy parantaa. Ei ole mitään muutettavaa, paitsi näkeminen. Taivasten valtakunta on tämä paikka nähtynä ilman harhoja ja illuusioita.
Yleensä helpoimpia parantamismielessä ovat juuri esim. kasvit, eläimet ja pienet lapset, joilla ei ole asiassa omaa tahtoa mihinkään suuntaan, ne vain ovat ja elävät hetkessä. Tämä tekee niiden kokemuksesta tosin pitkälti alisteisen ihmisten enemmistön ajattelulle - siksi sanotaan että ihmisten herääminen luo uudet taivaat ja uudet maat, eikä vain niin että kaikki muu on ennallaan mutta ihminen pääsi ongelmistaan. Kun ihmisen näkeminen muuttuu, tämän ihmisten tietoisuuden pitkälle luoman illuusion kaikki osat muuttuu. Luonto ja eläimetkin ovat silloin jotain muuta kuin minä erillisyyden harhassa olevien ihmisten tietoisuus ne näki.
Kiitos vastauksesta.
Tarkoititko, että paranemisen havaitsija olisi koiran omistaja, joka havaitsee sen, että koira parani ja koira parani siksi, että omistaja niin uskoi?
Vai oliko havaitsija koiran sielu, joka uskoo oman koiraolemuksensa paranevan ja koira parani siksi?
Vai jotain muuta?
Havaitsija on koiran omistaja, ihminen jolla on näitä vääristyneitä uskomuksia, illuusioita todellisuudesta, ja joka pakottaa omat uskomuksensa vähemmällä intentiolla varustettujen luontokappaleiden päälle.
Vierailija kirjoitti:
Jostain joskus luin, että yhdellä sieluyksilöitymällä voisi olla jopa satoja erillisiä ihmisolemuksia elämässä eri paikoissa erilaista elämää. Ajallisuudesta katsoen eri aikoinakin.
Onko mahdollista? Luulin, että yksi sielu on vain yhdessä olennossa kerrallaan.
Koska aika on illuusio, on lähempänä perimmäistä totuutta sanoa kaiken olemassa yhtä aikaa, rinnakkain, kuin perinteisesti nähden peräkkäin lineaarisessa tai syklisessä ajassa. Mutta sekin on rajoittunut ilmaisu, koska "yhtä aikaa" on edelleen ajassa.
Nämä on kysymyksiä, joihin ei kannata juuttua kovasti henkisellä tiellään. Pitkään aikaan et voi tietää; luet ja kuulet erilaisia kuvauksia jotka kaikki on vain viittauksia ja vertauksia etkä voi tietää onko mikään niistä totta, onko joku yksi totta vai onko ne kaikki sama asia eri näkökulmasta ja viitekehyksestä katsottuna. Sitten kun kokemusperäisesti tiedät, et enää ole järin kiinnostunut yrittämään tunkea elävää totuutta rajoittuneen ja aikaan sidotun ihmiskielen raameihin, lähinnä katsot sitä rajoittuneista näkökulmista ja puet sitä sanoiksi vain, jos se on jollekin toiselle hyödyksi heidän tiellään. Itse et sitä kaipaa tai tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on tosi mielenkiintoinen juttu, mitä kirjoitit: (Boldaan sen, mikä kolahti eniten)
"Kyse voi toisaalta olla myös henkisen näkökyvyn tasosta; henkistä polkuaan aloitteleva kokee, että on jotain enemmän, jotain suurempaa, johon hän haluaa yhteyden. Tämä voima nähdään alkuun itsen ulkopuolisena, erillisenä Jumalana. Myöhemmin etsijä sitten löytääkin itsestään sen, mitä lähti alun perin jostain ulkopuolelta etsimään."
Kovasti mietityttää, miten se käännös tapahtuu, että löytääkin itsestään Jumalan, tajuaa olevansa itse se Jumala, mitä on etsinyt. Ja miten sen Jumalana olemisen kokee. Mielenkiintoista. Järkeilemällähän Jumalaa ei voi löytää - harmi, sillä se olisi ehkä helpompi tie.
Se on itse asiassa uskomattoman helppoa ja luonnollista. Itse asiassa jokainen tuntee sen koko ajan, mutta ei vaan tiedosta sen tosiolemusta, koska se on liian tuttua, ja toisaalta koska itse tietoisuuden sijasta kaikki kiinnittävät huomiota tietoisuuden kohteisiin.
Ongelma on, että dualismi on niin syvässä, että edelleen jos sanotaan "löydä Jumala itsestäsi", ihmiset olettavat että sieltä jostain mielen tai havaintokentän syvyyksistä löytyy jonkin sortin persoona tai objekti, jonka kohtaamisen ajatellaan olevan suuri kokemus, ehkä jopa suurin mitä voi olla. Että menet rukoukseen tai meditaatioon ja koet jonkun kokemuksen, ehkä joku jumala sanoo sinulle että hän on ja rakastaa sinua, ehkä koet vaan valtavan hengen läsnäolon tai voit puhua jollekin sisälläsi. Odotat siis erityiskokemusta.
Mutta valaistuminen ei ole sellaista. Jumala, sinun ikuinen olemuksesi, on läsnä nyt kun luet tätä. Se on ollut läsnä koko elämäsi, ja se on aivan arkinen. Tiedät olevasi tietoinen, se on itsestään selvää sinulle. Jos joku kysyy oletko tietoinen niin vastaus on: "joo, toki olen tajuissani, tiedostan moniakin asioita: ajatuksia, tunteita, kehoni, aistimuksia, olen hereillä ja tietoinen". Mutta kuka tai mikä on se, joka on tietonen kaikista muuttuvista tietoisuuden kohteista joita tulee ja menee? Sanot sitä minäksi, kuten ihmisillä on tapana. Se on sinulle itsestää selvää ja siksi se ei vaikuta kiinnostavalta. Kiinnostavampia on kaikki vaihtuvat kuvat, kaikki ajatukset ja tunteet ja kivut ja nautinnot, kaikki maisemat ja äänet. Harva kysyy ja katsoo, kuka on se "minä" joka tiedostaa ne kaikki, ja jaksaa katsoa tätä "tyhjyyttä", tietoisuuden tilaa jossa aistimukset ilmenee, niin kauan että tajuaa sen todelliisen olemuksen. Sanoa vaikka tunteen tullessa että niin niin, en minä nyt ole ensisijaisesti kiinnostunut sinusta, ohimenevästä kohteesta, vaan siitä joka sinut tällä hetkellä tiedostaa. Että onko sillä tunteita ja vaihtuvia ajatuksia, kipuja tai vanhenemista tai rajoja? Valaistumisessa lopputulos on kokemusperäinen tieto siitä, että ei ole, ja Minä olen se, ja se on Jumala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin vähän epätarkasti, sillä itsekin ajattelen, ettei ole erillistä Jumalaa, mutta lähinnä tuota kirjoittaessani ajattelin sitä, kuinka meitä kehoitetaan rukoilemaan Jumalaa, ja kuinka Spirakin sanoi, että Jumala on viaton. Metin, miksi hän sanoo niin, kun Jumalaa ei kerran ole.
Olen katsellut aika paljon Spiran videoita, mutta hän ei ole minulle sopiva "opettaja".
Se, että erillistä Jumalaa ei ole, ei tarkoita, että Jumalaa ei ole. Kyse on siitä, että Jumala on yhtä aikaa rukoilija, rukous ja rukouksen kohde. Näin ollen koettu erillisyys rukoilijan ja rukoiltavan välillä on illuusio.
Kuka kehottaa rukoilemaan? Liittyisikö uskontoihin, joissa Jumala nimenomaan nähdään itsestä erillisenä hahmona, jota syntisen on rukoiltava pelastuakseen? Tuohan vain synnyttää välimatkan tilanteeseen, jossa sitä ei koskaan ole ollutkaan. Kyse voi toisaalta olla myös henkisen näkökyvyn tasosta; henkistä polkuaan aloitteleva kokee, että on jotain enemmän, jotain suurempaa, johon hän haluaa yhteyden. Tämä voima nähdään alkuun itsen ulkopuolisena, erillisenä Jumalana. Myöhemmin etsijä sitten löytääkin itsestään sen, mitä lähti alun perin jostain ulkopuolelta etsimään. Näin ollen opetuksiakin on eritasoisia, osa sopii polkuaan aloittavien suuntaviitoiksi (kuten ehkä joillekin se rukoilu), osa aukenee vasta myöhemmin.
On totta, etteivät kaikkien opettajien opit sovi kaikille - siinäkin tapauksessa, että niissä yleensä puhutaan samoista asioista, mutta vain hieman eri tavoin :) Itsellekin joidenkin opettajien anti on avautunut vasta oman ymmärryksen syventymisen mukaan.
Niin, se tarkoittaa sitä, että Jumala on Kaikki-mitä-on. Joka ihmisten näkökulmasta voi näyttää ihan samalta kuin että Jumalaa ei olisi, koska ihminen on tottunut hahmottamaan asioita niiden rajojen ja objektiuden kautta. Ilman ominaisuuksia joita voisi tarkastella aisteillla ja laittaa päälle nimilapun, että mikä tuo objekti on, asia ei ole luonnollisen ihmismielen mielestä mitään. Jumalaa ei ole (Jumala ei siis ole erillinen olemassaoleva objekti), Jumala on oleminen.
Tosiaan opetuksia on eri tasoisia. Raamatussa siitä käytettiin vertausta maidosta hengellisesti lapsille ja lihasta kasvaneille. Varhaisessa vaiheessa olevat ei hyödy edistyneempien opetuksesta eikä edistyneemmät "alkeista". Siksi on olemassa kaikenlaisia opettajia, kaikenlaisia polkuja jotka on ihmisille hyödyllisiä heidän eri vaiheissaan. Esimerkiksi minä tarvitsin kyllä perinteisen uskonnollisuuden tiekseni alkuvaiheessa, ja monenlaista muuta henkistä etsintää, en olisi hyötynyt siitä mitään jos joku olisi tullut suoraan kertomaan absoluuttisen ei-dualistisen totuuden. En olisi pitänyt sitä totuutena vaan omituisena höpötyksenä joka ei kiinnosta ollenkaan eikä vaikuta käytännölliseltä.
Sitä tilaa ei voi ajatella noin ajasta käsin enää, että olisi jotain ennen ja jälkeen, yksi syntyminen ja sitten seuraava, tai syntymien loppuminen. Koska kaikki tuollainen vaatii käsitystä etenevästä ajasta. Siinä tilassa "Jumala on sama eilen, ja tänään ja iankaikkisesti", ja Minä on yhtä kuin Jumala, yhtä Jumalan kanssa. Sama iankaikkisesti ei tarkoita kuolemien ja syntymien syklejä, ne tapahtuu ajan illuusiossa. Silti kaikki mitä on ikinä ollut, on, tai tulee olemaan, kaikki illuusiot, on "nykyhetkessä" läsnä ikuisesti siinä Minun tosiolemuksessani joka ei koskaan muutu.