Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Voiko valaistuminen tosiaan tapahtua ilman suuria kärsimyksiä ja luopumisia?
Eikö itsestä luopuminen ole yhdenlainen kuolema? "Kuole ennen kuin kuolet" - tapahtuma.
Voi. Se on enemmänkin aiemmin itsenä pidettyyn (keho+mieli -kokonaisuus) samaistumisesta luopumista. Sen kokemusperäistä tunnistamista, että ei ole keho-mieli vaan kaikkiallinen tietoinen Läsnäolo. Ei kehot ja mielet silti mihinkään katoa, ne jatkavat elämäänsä luontonsa mukaisesti.
Millainen on syvimmän minän ja ilmentyvän suhde? Se on jotain sen kaltaista kuin olisi huone - huonehan on seinillä rajattu, tiettyyn käyttöön (yleensä ihmisasumukseksi) tarkoitettu osa avaruutta, tilaa. Mutta jos seinät puretaan pois, onko TILA muuttunut mihinkään? Ei ole, se on samaa avaruutta edelleen, nyt vaan selkeämmin paljastuu sen ykseys muun avaruuden kanssa. Samoin on Itsen syvimmän olemuksen ja keho-mielen laita. Keho-mielet ilmenevät Itsessä, eikä niitä tarvitse mitenkään kuolettaa, vain samaistuminen niihin katkeaa ja se poistaa kuolemaan ja sen pelkoon liittyvän ahdistuksen ja kärsimyksen.
Ei siihen liity oletusarvoisesti mitään kärsimystä, että oivaltaa syvimmän olemuksensa. Siihen kokemukseen liittyy olennaisina osina rauhan, rakkauden ja onnellisuuden kokemukset, jotka ovat riippumattomia siitä mitä kehoissa ja mielissä ja maailmassa tapahtuu. Toki se ajattelun tuloksena muodostunut illusorinen minä, joka on erilaisten samaistumisten tuloksena syntynyt, voi hieman kipuilla tällaista vastaan, mutta ei se ole mitään pelättävää. Ja aika pian, kun elää tiedostaen todellisen olemuksensa, perimmäisen minän rauha, rakkaus ja onnellisuus alkavat myös täyttää koettua kehoa, mieltä ja maailmaa. Perimmäisen Itsen oivaltaminen on kertaluontoinen kokemus, mutta se miten se ilmenee maailmassa, kehittyy koko ilmentymän (ihmisen) elämän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, lukeeko alkuperäinen mystikko ketjua vielä, mutta minulla olisi kysymys hänelle: mitä mieltä olet maailman tilanteesta tällä hetkellä? Miten siihen kannattaisi suhtautua? Maailmalla ja Suomessakin toteutetaan melko kyseenalaista politiikkaa koronan varjolla ja se aiheuttaa ahdistusta harva se päivä. Onko tästä tilanteesta ulospääsyä?
On, mutta se vaatii sitä että ihmiset pitävät kiinni niistä hyvistä arvoista ja vapauksista, jotka on vertakin vuodattaen erityisesti länsimaissa historian aikana saatu. Ei pidä luopua vapaudesta pelon takia. Valitettavasti käynnissä on kova mielipidevaikuttaminen sen puolesta, että erikoistilanteen varjolla ihmisten pitäisi taantua ylhäältä ohjattaviksi ja mitään kyseenalaistamattomiksi, ja demonisoida ne jotka ei tähän suostu. Se on sellainen Pandoran lipas jota ei kannata avata, kalteva pinta jolle ei kannata astua. Nyt lopulta se, että Euroopan maa aloittaa pakkorokotuksia, on sentään herättänyt monet - ruumiillinen itsemääräämisoikeushan on ihan olennaisia perusoikeuksiamme.
Jos kaikki on harhaa, niin mitä väliä on pakkorokotuksilla. Ehkä olisi jo aika riisua naamio ...?
t.kaaosmaagi
Absoluuttisesta näkökulmasta ei olekaan. Kuten ei esimerkiksi sairaudella tai kuolemallakaan. Mutta ihmiset ei elä yleensä siitä näkökulmasta lähtien, heidän on katsottava maailmaa ajan ja materian näkökulmasta lähtien, heidän oman elämänsä ajallisista viitekehyksistä lähtien. Sellaisesta näkökulmasta monellakin asialla on väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on pahojen ja sairaiden ajatusten alkuperä? Tuleeko ne alitajunnasta? Tunnen taas tänään olevani paha kun sairaat ajatukset riivaavat.
Sama täällä. Todella ärsyyntynyt olo ilman syytä. Luulen, että mieli on yhteydessä joukkotietoisuuteen ja nappaa sieltä vaikutteita.
Kyllä. Paavali puhui että on vain "lihan mieli" ja "Kristuksen mieli". On ihmisen kollektiivinen tietoisuus, joka on dualismin vallassa, lankeemuksen tilassa. Siinä on kaikenlaisia vaikutteita. Ja yksilö poimii niitä sekä kollektiivisesta tietoisuudesta että omasta mielestään joka on tämän maailman ehdollistama. Mutta sinä et ole mikään mitä mielessäsi liikkuu. Sinä olet se avaruus, tila, tietoisuus, jossa kaikki ilmenee. Pilvet ei tahraa taivasta jolla ne kulkevat. Mikään mikä kulkee sinussa ei sen enempää tahraa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Moni ei enää halua tehdä lapsia tähän maailmaan. Onko asiat niin huonosti, mitä ne näyttävät olevan, vai voiko tulla vielä käänne parempaan, rakkaudellisempi ja ystävällisempi maailma?
Ihmiset itse manifestoivat tai ovat manifestoimatta sen maailman, mitä tulee. Jos kukaan ei usko parempaan maailmaan ja myös teoillaan osoita uskovansa, sitten maailma joka manifestoituu ei ole kaunista nähtävää. Mutta sinä voit valita manifestoida positiivisempaa tulevaisuutta.
Niin. Kaikki ovat jo valaistuneita, heidän todellinen Itsensä on. Ongelma vain on, että sen peittää näkyvistä samaistuminen keho-mieleen ja siihen liitettyihin leimoihin ja asioihin ja esineisiin. Tätä samaistumista ei mitenkään pura keho-mielen problematisoiminen ja analysointi ja sen parantelu. Sellainen ei ole toki kiellettyä ja se voi parantaa ihmiselämää paljonkin, mutta valaistumista se ei edistä.
Mikä sitten edistää? Analysoinnin sijasta kommentiton havainnointi. Sen tiedostaminen, että jo lapsena kun ajattelit tai koit jotain, se tietoinen Läsnäolo joka oli paikalla todistamassa ajatuksesi tai kokemuksesi, on ihan sama tietoinen Läsnäolo kuin joka tänään todistaa kaiken mitä ajattelet tai koet. Eikä se ole muuttunut tai vanhentunut, se on sama kuin aikoja sitten, sillä muuttuminen ja vanheneminen kuuluvat objektien maailmaan: esineet ja ajatukset ja tunteet ja asiat muuttuvat ajan myötä, mutta havainnoiva tietoisuus, Läsnäolo, ei ole objekti (eikä edes ajan ulottuvuudessa, vaikka se näkeekin sen).
Havainnoinnin polulla merkittävä on se hetki, jolloin huomaa, että kokemuksellisesti, jos jätetään uskomukset ja ajatukset pois kuviosta (koska ne ovat maailman ehdollistamia), myös keho (kaikki mitä siitä voi aistia siitä miltä se näyttää siihen mitä tuntemuksia siinä on) ja mieli (ajatukset) ovat yhtä lailla KOHTEITA havainnoinnille kuin vaikka ulkona näkyvä puu tai ikkunasta kuuluva auton ääni. Se on hetki, jolloin dualismi "minä, sisäinen itse (keho-mieli)" ja "ulkomaailma" alkaa hajota ja samaistuminen kaiken todistajaan vahvistua. On parempi tietoisesti suunnata huomionsa enemmän tarkkailijaan kuin tarkkailtavaan, jos valaistumista haluaa. Siksi monet henkiset polut voivat jopa viivyttää valaistumista, jos niihin liittyy paljon askartelua mielen ja kehon ongelmien parissa.