Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Hyvää juhannusta Mystikko ja tervetuloa takaisin!
Hyvää juhannusta sinulle ja kaikille muillekin :)
Vierailija kirjoitti:
Noissa kahdessa kirjoituksessa (klo 22:46 | 4.6.2023 ja klo 15:42 | 5.6.2023) on paljon samaa, mitä Tollekin on kirjoissaan kertonut - vähän eri sanoin osin toki.
Lisäksi Tolle on videoillaan kertonut useamman kerran, miksi olisi tärkeää, että mahdollisimman moni "heräisi", "valaistuisi", "oivaltaisi todellisen olemuksensa". Hänen mielestään ihmiskunta on kovaa vauhtia menossa kohti lopullista tuhoaan. Mahdollisimman monien ihmisten valaistuminen - tai edes asian teoreettinen tajuaminen - voisi estää ihmiskunnan tu.houtumisen.
No miksi se olisi tärkeää, kun tämä kuitenkin on lopulta vain unenkaltaista eikä "oikeasti" todellista. Siksi, että suurin osa ihmisistä kuitenkin kokee tämän totena ja kärsii monista asioista paljon jo nyt, puhumattakaan siitä, millaista kärsimystä voi olla tulossa, jos ihmiset eivät "herää", "oivalla todellista olemustaan.", ja tämä tuhon tie jatkuu.
Näin, sillä on merkitystä tästä ajan illuusiosta, tämän ajan yhden säikeen seuraajien kärsimyksen tai kärsimyksen päättymisen kannalta. Useimmat pitävät omasta katsantokulmastaan kärsimystä hyvinkin todellisena, jotkut jopa vihaava Jumalaa koska tämä näyttää sallivan kärsimyksen, jopa viattomien kärsimyksen. Jos siis kärsimys on näin merkityksellistä, on siitä vapautuminenkin. Silti vaikka sekä kärsimys että vapautuminen olisi olemassa vain ajan illusorisessa ulottuvuudessa, ja Todellisuus olisi ikuisesti sekä ollut rauhan tilassa että sisältänyt kaikki potentiaaliset todellisuudet.
Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa...
- Ei ole mitään sinusta erillista Jumalaa, joka olisi lähellä tai kaukana. Jos odotat sellaista, saat odottaa loputtomiin, koska ei ole mitään muuta kuin Sinä, Tietoisuus, se ainoa asia joka on tietoinen aistimaailmassasi kun odottelet tyhjyyteen tuijottaen. Joillekin suorin tie oivaltaa tuo Tietoisuus on muodollinen meditaatio, toisille taas joku muu.
Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa...
- Mikä on ihmisen havaitsema todellisuus ja miten se muodostuu? Se ei ole mikään Todellisuus isolla T:llä, muuttumaton, ikuinen, riippumaton katsojan mielessä olevista jo varhain opituista kategorioista, sanoista, assosiaatioista, aistidatan automaattisesta "korjaamisesta" aivoissa vastaamaan sitä miten aiempi kokemus sanoo asioiden maailmassa olevan. Ei sinun toki tarvitse ottaa tutkiaksesi tätä koko inhimillisen havaitsemisen ja todellisuuden rakennelmaa, jos se ei sinua kiinnosta tai se tuntuu jopa sairauteen johtavalta. Mutta monelle muulle se on hyvin olennainen osa vapautumista.
Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä... Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".
- Vetäytyminen on harvan kutsumus ainakaan pysyvästi. Monella on vaiheita, joissa se on hyödyllistä, mutta harvan kutsumus on olla maailmasta vetäytynyt erakko koko ikää. Ei ole hyödyllistä pyrkiä vetäytymiseen, jos se ei tunnu hyvältä ja vedä luonnostaan puoleensa juuri nyt.
Mitä tulee aistimaailmaan, niin luulen että harva nauttii siitä enempää kuin valaistuneet. Siitä voi oikeastaan nauttia täysillä vasta, kun hyväksyy täysin aistimusten ohimenevän luonteen, koska silloin voi täysillä ottaa vastaan kaiken mitä tulee, ilman pelkoa hyvän aistimuksen menettämisestä tai epämiellyttävien aistimusten tulemisesta tai päälle jäämisestä.
Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".
- Kyllä, ihmisillä on erilaisia tehtäviä tässä elämässään, eikä kaikkien ole juuri nyt aika elää esim. hiljaisuuden ja meditaation elämää. Toisten tehtävä ja aika taas on juuri nyt juuri siihen. Syy, miksi tällaisissa ketjuissa yleensä puhutaan lähinnä siitä erityisesti tehtävästä henkisestä etsinnästä on, että erityisesti länsimaissa ihmiset jotka kokevat tarvetta johonkin "enempään" kuin normaalielämään ovat usein aika hukassa, koska meillä ei enää ole perinteitä miten edetä, jos tuntuu ettei se tavallinen elämä enää riitä, että olisi aika jollekin muulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itseäni kausittain henkisenä etsijänä ja monet tässä ja toisessa kristityn mystikon ketjussa kuvatut etsikkovaiheet resonoivat. On tuntunut hyvältä lukea näitä ketjuja, kiitos niistä!
Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa. En halua tuijottaa tyhjyyteen, en halua kokea että Jumala on etäällä. Tulkoot taivas maan päälle kuten on luvattu, ilman minun omaa yritystä, tai sitten olkoot tulematta.
Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa. Jos jotain ei omassa elämässä ole sitä ei silloin luultavasti tarvitse.
Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä. Juuri äsken oli kova jano ja nautin suunnattomasti kun sain sen janon tyydytettyä isolla lasillisella sitruunavettä. Tuli selkeä kokemus, että huijaan itseäni jos kuvittelen olevani kuollut tälle maailmalle (kuten välillä olen kuvitellut). Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".
Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".
Luulin, että valaistuminen on minua varten mutta ei se taida ollakaan. Elämä ja aistimaailma ovat kivoja juttuja!
Tiedätkö mitä? Silloin olet todella lähellä valaistumista kun pystyt toteamaan että on aivan yhdentekevää, valaistutko vai et. Onnittelut!
Kiitos onnitteluista, mutta katsotaan nyt.
Kristitty mystikko sanoi
jotenkin niin että hänen elämäntehtäväksi on annettu olla se, jolla on monia avaimia niihin lukkoihin, jotka estävät ihmisiä pääsemästä taivasten valtakuntaan. Tulkitsen tuota toiveikkaana siten, että tämä hänen aloittamansa ketjukin voi avata noita lukkoja, huolimatta siitä onko hän itse paikalla :) En ole lukenut kuin vasta noin 13 sivua tätä ketjua, joten voi olla että vastaus eteeni tulleeseen ongelmaani on jo ketjussa.Eteeni noussut ongelma/lukko liittyy siis tavallaan seksuaalisuuteen. Katsoin juuri telkusta Kristuksen morsian-nimisen elokuvan, jossa lesbonainen palaa/kääntyy fundamentalistikristityksi, hylkää rakkaansa ja yrittää pakottaa itseään uskovaiseksi ja aviovaimoksi miehelle. Olen itse toiminut vähän samalla tavalla, tietoisesti tukahduttanut seksuaalisuuttani kilvoittelumielessä ja palannut samalla kristinuskon pariin parin vuosikymmen "tuhlaajapoikajakson" jälkeen. Tukahduttamisen aikana ja osittain jo ennen sitä olen alkanut vihata miehiä (seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä, en vihaa miehiä ihmisinä) mutta en myöskään koe olevani naisiin päin. Nyt en tiedä miten toteuttaa omaa seksuaalisuutta, mutta tuntuu siltä että se puoli pitää jotenkin vapauttaa ennen kuin on mitään asiaa taivaaseen/ siihen paikkaan minne minun on tarkoitus päästä (tai ehlä seksuaalisuuden vapautuminen on minulle taivas). Yhdessä elämänvaiheessa onnistuin tanssimalla toteuttamaan seksuaalisuutta, joten en usko että lakanoiden heiluttelu on ainut tapa. Tanssiminen ei kuitenkaan tunnu enää luontevalta. Laulu voisi tuntua.
Heh, anteeksi yksinpuhelu...
Tuli mieleen, että Mystikkohan on kertonut, että hänellä on helppoa siksi, kun ei ole seksuaalisia tarpeita. Mietin vain, että onko edes välttämätöntä toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta? Eikö seksuaalienergia kuitenkin vapaudu tavallaan luontaisesti ihmisen käyttöön energianlähteenä, esim. kehon lisävoimavarana?
Etkö voi vain jättää asian huomiotta ja silloin jos/kun seksuaalista halua ilmenee, ole omatoiminen ja auta itseäsi purkamaan sitä? Keinoja ja välineitähän löytyy. :)
Seksuaalisuus nyt vain liittyy tähän ihmisenä (henkenä) kehossa olemiseen enemmän, vähemmän tai joillakin ei ollenkaan. Iän myötä halutkin vähenevät useilla. Ei siitä tarvitse tehdä sen ihmeempää numeroa kuin syömisestäkään, joka sekin on kehon tarve.
Juuri näin. Ei ole mitenkään pakko toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta, ei toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen tuo valaistusta. Olennaista on se Tietoisuus, joka tiedostaa seksuaalienergian ja sen toteuttamiseen tai toteuttamatta jättämiseen liittyvät fyysiset tuntemukset, emootiot ja ajatukset.
Olet vapaa toteuttamaan tai olemaan toteuttamatta seksuaalisuuttasi, joko seksuaalisen toiminnan kautta tai käyttämällä sen energian johonkin muuhun, eikä kumpikaan olennaisesti estä tai edistä valaistumista paitsi silloin jos selvästi jossain vaiheessa koet sisäistä vahvaa halua esim. suunnata seksuaalienergian meditaatioon tai rukoukseen - silloin se voi olla tilapäisesti, tietyssä vaiheessa hyödyllistä. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin oivallettava se, joka on kehon ja mielen ja seksuaalienergiankin tuolla puolen, ja joka on riippumaton näiden tilasta.
Tässä on taas kysymys siitä, mikä on minä. Keho-mieli-kokonaisuus tosiaan haluaa vaistomaisesti esimerkiksi eloonjäämistä, ja sairaus on sille uhka. Kyllä se haluaa vapautua kivusta tai vammasta, jos sillä sellainen on ja se uskoo vapautumisen mahdolliseksi, se kuuluu keho-mielen biologisen koneiston ominaisuuksiin. Mutta herännyt ei koe olevansa keho-mieli, vaan Tietoisuus, joka on tietoinen siitä. Ei Tietoisuus koe kärsimystä omanaan, se näyttää vähän samalta kuin jos joku naapuri kertoisi sinulle että hänellä on kova oksennustauti: kokisit toki empatiaa, ja jos voit jotenkin käytännössä auttaa, auttaisit, mutta ei se sinua sen enempää liikuttaisi. Samanlaista on katsoa "omia" kärsimyksiään jos tiedostaa olevansa Tietoisuus, jonka vain yksi ilmentymä se kärsivä keho-mieli on. Kärsimys havaitaan, sitä kohtaan tunnetaan empatiaa, mutta se ei oikeastaan häiritse mitenkään Minua. Se on vähän kuin autossani olisi vika, tylsä juttu ja jos oikein paha vika on koko auto voi päätyä romuttamolle, mutta en minä kokisi olemassaoloani uhatuksi mitenkään sen takia mitä sille autolle käy. Voisin olla ilman autoa tai ostaa uuden. Samanlainen on suhtautuminen ajalliseen keho-mieleen, jos tiedostaa mitä on sen "takana".