Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ja oikeastaan minua kiinnostaa tietää, että jos sattumalta tapaisit livenä minut tai jonkun muun täältä, niin tunnistaisitko heidät jotenkin hengessä, vaikka tästä palstasta ei koskaan tulisi puhetta?
Loki
Jos kohtaaminen olisi tarpeen, niin tunnistaisin. Jos ei, en. Ihmisolemukseen ei voi ottaa sen, joka on Kaikki-mitä-on, kaikkea tietämystä yhtä aikaa, sillä ihmisen mieli on rajallinen. Siksi käytännössä jos tuntee todellisen olemuksensa kaikkiallisena tietoisuutena tai elämän energiana, mutta myös esiintyy ajan ja paikan todellisuudessa ikään kuin yhtenä sen todellisuuden asukeista joka on kuitenkin tietoinen todellisesta olemuksestaan, niin sen inhimillisen "avataran" tasolla hän ei tiedä kaikkea koko aikaa, mutta voi luottaa että asiat tulevat hänen inhimilliseen mieleensä kun niitä tarvitaan.
"Mahtavaa, mä olen toivoton tapaus, kun mulle ei kannata vastata! :D"
Ei, et ole mitenkään toivoton. Mutta jonkun muun tapa esittää asioita on ehkä sinulle sopivampi kuin minun. Ei minulla ole. halua tai tarvetta vakuuttaa ketään mistään. Kirjoitan mitä kirjoitan, jotkut saa siitä iloa ja hyötyä ja jotkut ei, joitain se ärsyttääkin, ja se on ihan ok niin.
"Jos kerran onnistit manifestoimaan itsellesi kyvyt tehdä tuota työtä, niin eikö se sitten tarkoita sitä, että Henki sitten tahtoo sinun palvelevan siinä?
Ei, ei ole mitään ulkoista voimaa joka sanoisi, että tuo tavoite on minun mieleni mukainen tai hyödyllinen joten annan sen toteuttamiseen kykyä ja voimia, mutta tuo toinen taas ei, joten ei tule onnistumaan teetpä mitä vaan. Kyllä olisin pystynyt manifestoimaan sellaisiakin asioita, jotka olisi tehneet esim. hengellisen tieni tässä elämässä aika lailla tyhjäksi. Se olisi myös ollut ihan oma vapaa valintani, sallittu valinta. On mahdollista olla myös vahva ego ja täysin inhimillinen oma tahto, ja oppia erittäin hyväksi manifestoimaan egon tahtomia asioita. Vain oma usko tai sen puute rajoittaa. Ja joskus toki pitkälti alitajuiset perususkomukset, ellei ole opettanut niitä joko tuomaan tietoisuuteen ja käsittelemään siellä tai ohittamaan jollain tekniikalla.
"Tosin sun on nyt helppo lässyttää, että palvelet iloisesti siinä, kun se työ oli sun tavoite. Et selkeästikään ole mikään siivooja, kun siivoojia ei headhuntata toiseen maahan, joten teet jotain järkevämpää."
Se oli minun tavoite, koska uskoin ettei muuta mahdollisuutta ole, vaikka inhosin koko työtä. En vaan pitänyt mahdollisena lähteä enää muuta tutkintoa opiskelemaan varsinkaan, kun mikään muukaan ala ei kiinnostanut yhtään sen enempää. Olen teknisen alan asiantuntijatehtävissä, mutta en pidä sitä mitenkään tärkeämpänä työnä kuin siivoamistakaan, järkevämpää korkeintaan siinä mielessä että minun työni tehdään enemmän ajattelemalla kuin fyysisellä toiminnalla.
Anna mulle pari tonnia tai vaikka enemmän, jotta voin olla lapsen kanssa kotona vielä kauemmin. Vai etkö "koe hengessäsi" siihen jostain kumman syystä halua?
En. Koen, että maailmassa on enemmän tarvitsevia kohteita hyväntekeväisyyteen tuloistani varaamalleni osuudelle. Eikä se edes ratkaisisi ongelmaasi, sitä että koet nykyisen työsi hyvin epätyydyttäväksi, mutta et myöskään halua vaihtaa minnekään minne pääsyä pidät itsellesi mahdollisena.
Irlannissa 1800 asukkaan kylässä kohtalaisen lähellä Dublinia jossa olen töissä. Tietoisesti ei ole tekemistä Venäjän tilanteen kanssa - minulle vaan tarjoutui ihan LinkedInin kautta hieno työmahdollisuus ja intuitioni sanoi että tartu siihen. Se myös kehotti etsimään kodin jostain yhteisöllisestä ja rauhaisasta paikasta, jossa luonto on lähellä.
"Mä mäkätän täällä, koska Mystikon filosofia on epälooginen ja persuksista."
Olet minun puolestani tervetullut mäkättämään niin paljon kuin haluat :) En usein vastaa, koska en koe hengessäni halua tai tarvetta siihen, mikä todennäköisesti tarkoittaa ettei mikään vastaus minulta olisi sinulle iloksi tai hyödyksi. Eikä minulla taas ole mitään tarvetta muuten vaan puolustaa sitä että olisin "oikeassa", alkaa väitellä opista ja logiikasta ja filosofiasta ja metafysiikasta ja sen sellaisesta.
Mutta nyt haluan yleisellä tasolla tästä ammattiasiasta jotain sanoa. Koska olen itsekin kulkenut kahta eri tietä sen suhteen. Olen täällä kertonutkin, miten valitsin ammatin joka oli minusta "hieno" ja hyväpalkkainen, mutta jota vastaan kaikki luontaiset lahjani sotivat. Siinäpä sitten kärsin ja pelkäsin potkuja harva se päivä, kun taas osaamattomuuteni paljastui, kun taas minulle piti etsiä apua tai helpompia tehtäviä koska en vaan pärjännyt. Ensimmäinen tie jota koitin ongelmaan (toki ihan vaan opiskelun ja ilmaisen ylityön salaa tekemisen lisäksi) oli erilaiset manifestaatiotekniikat. Tällä tiellä minulla oli selkeä tahto: tahdon tulla hyväksi tässä ammatissa ja pärjätä. Pitkän tien jälkeen minä jopa onnistuin kohtuuhyvin, sovellettuani ensin niitä tekniikoita lukemattomiin pienempiin asioihin ja rakennettua luottamusta kykyihini. Silti ajattelin aina, että kunhan saan paremman yhteyden Pyhään Henkeen, minut taatusti kutsutaan pois tältä itselleni pohjimmiltaan sopimattomalta ammatilliselta polulta.
Mutta ei se mennyt ollenkaan niin. Voitokasta manifestointia seurasi minun tapauksessani omasta tahdosta luopuminen, se "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa niin kaikki tämä annetaan teille". Ei minulla voinut olla enää tahtoa että haluan olla parantaja tai kirjailija tai mitä nyt milloinkin olin halunnut. Minun piti olla joka päivä egoton, nöyrä palvelemaan Jumalaa ja ihmisiä sillä paikalla jolle minut oli asetettu. Ja opin sillä tiellä, että mikä tahansa tehtävä tuntuu arvolliselta, kun sen näkee Jumalan ja ihmisten palvelemisena, eikä valita siitä kuin se olisi jotenkin liian alhaista itselle. Jos Henki tahtoo minun palvelevan siivoojana, niin sitten minä siivoan ja kiitän että saan omalta osaltani olla pitämässä huolta tilojen viihtyisyydestä, joka tuottaa ihmisille hyvää mieltä ja iloa. Minun tapauksessani olen vieläkin samalla alalla kuin aiemmin, sillä jota inhosin ja jonka koin itselleni vääräksi. Mutta nyt koen iloa joka hetkestä kun saan tehdä sitä, palvella osana ketjussa joka saa tietyt yhteiskunnan tärkeät palvelut toimimaan. En voi haluta mitään muuta. Mutta jos joku päivä tulee hetki tehdä jotain muuta, en voi haluta myöskään pysyä tässä, koska mukava toimeentulo ja sen sellaista. Se olisi vanhan egon kaivamista takaisin koipalloista, ja tiedän mihin se johtaisi ajan myötä: ykseyden ja rauhan peittymiseen halujen ja nautintojen ja turhautumien ja kaiken sellaisen taakse.
Ja on tosiaan epäloogista, että voin kannattaa molempia menetelmiä, sitä että paranna vaan elämääsi kovalla työllä tai manifestaatiolla tai mitä nyt teetkin, sekä sitä että laita syrjään oma tahtosi ja etsi vain Jumalan valtakuntaa tai valaistumista. Molemmille on omat aikansa ja tilanteensa, eikä ole hyödyksi sanoa että vain toinen olisi aina oikea tie.
Riippuu, mitä ymmärtäjällä tarkoitetaan. Jos sillä tarkoitetaan ajan ja paikan ulottuvuudessa elämää kuolevaista ihmistä, niin kyllä. Mutta minä en ole se, sinä et ole se. Perimmäinen itse on tietoinen, se on tietoisuus itse ja se on tietoinen kaikesta ja myös itsestään. Eikä se ole illuusio, mutta se ei myöskään ole objekti tai kappale, jotain mistä voisi sanoa "tuossa tuo nyt on". Koska ihmisten kieli käsittelee objektien maailmaa, siinä ei ole sanoja viitata siihen tarkasti ja siksi käytetään erilaisia vertauksia ja viittauksia kuten hiljaisuus tai läsnäolo tai tietoisuus tai jumala tai nykyhetken tila. Pohjimmiltaan sinä olet se.
Haluan sanoa tästä vielä jotain ikään kuin tavallisen ihmistietoisuuden näkökulmasta. Jos ihminen tarkkailee havaintoaan, hänelle on selvää, että hän on tietoinen että hän aistii erilaisia objekteja. Minä näen puun. Minä maistan mansikan. Näyttää olevan minä joka aistii ja objekteja jotka aistitaan. Toisaalta on ikään kuin "välitaso": leiman "minä" alle laitetut asiat kuten omat ajatukset, tunteet ja kehon tuntemukset. Mutta se mitä moni ei huomaa on, että neKIN ovat tietoisuudelle asioita jotka aistitaan samaan tapaan kuin ulkoisiksi kutsutut objektit. Eikä tämä tarvitse mitään erityistä valaistunutta tai kehittynyttä tietoisuutta, jokainen pystyy tiedostamaan että hän tiedostaa, että jotain kohtaa kehossa särkee tai että ajattelee tiettyä asiaa. Kuka tai mikä on se minä, joka tiedostaa niin ulkoiseksi kutsutun, että sisäiseksi kutsutun maailman? Se on juuri se hiljaisuus, se elävä tietoinen "tila", joka on kaiken perusolemus ja silti olemisen tai olemattomuuden tuolla puolen. Se on ollut todistamassa kaikkea mitä olet ajatellut, tuntenut ja kokenut alusta asti ja se on paikalla nytkin.
Se on myös se mitä kaikki etsivät, se on taivasten valtakunta ja autuus ja rauha ja valaistuminen. Ihmiset eivät huomaa sitä koska se on liian arkinen että siihen viitsisi moni keskittyä. Moni odottaa, että kun valaistuu, avautuu joku uusi ihmeellinen tietoisuuden taso josta ennen sitä ei ole kokemusta. Mutta ei, on kyse vain siitä, että se minkä aina ennenkin tunsi ikään kuin taustana, melko merkityksettömänä ja tyhjänä, tulee syvemmin aistituksi ja siksi tosiolemuksessaan havaituksi, ja siitä tulee identiteetin perusta, eikä enää kaikesta katoavaisesta mitä tietoisuuden havainnossa tulee ja menee. Se joka luuli olevansa ihminen tajuaa olevansa jotain muuta. Mutta kyse ei ole mistään monimutkaisesta, vain huomion kiinnittämisestä sen sijaan mitä tietoisuuden havaintojen kohteena on, tietoisuuteen itseensä. Se on syvintä itsetutkiskelua, paljon merkityksellisempää kuin omien ajatus- tai tunnekuvioiden (katoavien ja muuttuvien tietoisuuden kohteiden) pohdiskelu.