Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Minulla tuo tunne tuli juurikin manifestointiharjoituksen yhteydessä. Oli hankala elämäntilanne, johon päätin saada helpotusta muokkaamalla tilannetta parempaan suuntaan. Kun onnistuin vakuuttamaan itseni siitä, että muovaamani todellisuus on totta, iski aivan valtava helpotuksen tunne, jota seurasi rakkaudellisen energian voimallinen virtaus itsestä ulos, täyttymyksen tunne ja sellainen määrä kiitollisuutta, etten ennen ole kokenut. Koin siis aivan mielettömällä voimalla, että sain jo, mitä pyysin. Ulkoisesti paljonkaan ei ole elämässäni muuttunut, mutta enää en pysty haluamaan asioita, joita tuolloin manifestoin. Ei vain ole pontta enää. Lisäksi tuntui jotenkin hupaisalta tuon kokemuksen jälkeen (tai aikana) edes ajatella manifestointia, kun mikään ulkoinen ei ikinä tuota samanlaista täyttymystä kuin se olo, jonka itsestäni löysin. Koko manifestointi, vaikkakin uskon sen toimivan, on alkanut tuntua pinnalliselta tuohon kokemukseen verrattuna. Että parantele tässä elämää sitten :D
On totta, että heräämiseen voi olla eri ihmisillä hyvin ristiriitaisia teitä. Itse asiassa KAIKKI tiet vievät sinne, jos sydämen halu on se löytää.
Mutta tosiaan, jos ajatellaan vastakkaisia niin yksi voi tosiaan löytää tosiolemuksensa manifestoimalla tai vaikka "taikuudella", ylittämällä sen mitä uskotaan olevan ihmisen rajat. Toisaalta yhtä validi tie on aivan päinvastainen, alistuminen Jumalan tai sattuman tai kohtalon tahtoon valittamatta, nöyryys ja alistuminen. Riippuu persoonasta ja omasta halusta mikä tie on helppo ja mikä vaikea. Mutta kenenkään tietä ei pitäisi halveksua, sillä se voi olla juuri hänelle tie siihen, mitä kaikki tavoittelevat, vaikka se ei olisikaan jonkun toisen mielestä ollenkaan oikeaan suuntaan kulkemista.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni valaistumisesta, joka tapahtui viikko sitten.
En ole perinteisessä mielessä uskovainen, mutta olen silti aina kuitenkin vähän uskonut johonkin suurempaan voimaan. En ollut kokemukseni aikaan myöskään selvinpäin. Olen jo vuosia hoitanut mielentyyneyttä trippailemalla 1-2 krt vuodessa. Yleensä kavereiden kanssa, mutta intuitio sanoi, että tämän kesän matka tulee tehdä yksin. Olin rauhallisissa oloissa puutarhan keskellä, kun yht'äkkiä mieleen tuli ajatus, että elämän tarkoitus on rakkaus. Sen jälkeen aloin pohjattomasti surra vuosia aiemmin tapahtunutta eroa ja omaa etäisyyttä lapsiini. Pohjaton ikävä ja suunnaton suru valtasi mieleni. Itkin. Tajusin, että olen pilannut kaiken ja syyllistin itseäni voimakkaasti. Alitajunta näytti/kertoi minulle miten minun kannattaisi jatkossa toimia. Ratkaisumalli oli hyvin yksinkertainen. Ajattelin sillä hetkellä miksen ole tätä aiemmin tajunnut. Koin jo vähän lohtua, mutta sitten: vähitellen kirkkaus ja rauhan tunne alkoi vähitellen laskeutua sisääni. Sisäinen rauha. Ja kun se tunne vain voimistui ja voimistui, niin seuraavaksi koin olevani yhtä universumin kanssa. Tajusin, että kaikki elollinen maailmankaikkeudessa on pelkkää energiaa ja yhteydessä kaikkeen koko ajan. Tälläkin hetkellä. Kaikki on yhteydessä kaikkeen. Samalla sydämeni täytti erittäin voimakas rakkauden ja onnen tunne. Pystyin vastaanottamaan rakkautta universumista rajattomasti. Olin pakahtua siitä kaikesta onnesta ja rakkaudesta. Se oli täydellistä ymmärtävää ja hyväksyvää rakkautta eikä se tuomitse ketään. Ei edes pahimpia murhamiehiä. Ei ole viimeistä tuomiota. On vain puhdasta rakkautta.
En voi vihata enää ketään. En voi tappaa hyttystäkään. Olemme samaa energiaa kaikki. Rakastakaa kaikkea ja kaikkia. Se on elämän tarkoitus. Aiemmin toivoin salaisuutta eli vetovoiman lakia hyödyntämällä rahaa ja sitä tulikin, mutta nyt toivon vain viisautta ja rakkautta. Maallinen on menettänyt merkityksensä.
Eikä teidän tarvitse rukoilla jumalalta mitään, koska te itse olette koko ajan osa sitä "Jumalaa". Olkaa välillä hiljaisuudessa ja kuunnelkaa omantunronne ääntä. Niin teitä johdatetaan.
Olenko seonnut. Välillä siltä tuntuu, mutta toisaalta näen kaiken nyt selkeämmin. Yritän ja haluan olla parempi ihminen.
Et ole seonnut ja tuo on hieno ja aito kokemus. Mutta valaistuminen ei lopulta ole mikään ihmismielen kokemus. Sinä, perimmäinen Sinä, olet valaistunut silloinkin kun sinusta tuntuu ihan muulta kuin tuona hienona ykseyden oivaltamisen hetkenä. Sinä ihmisenä voit olla tylsistynyt tai masentunut tai vihainen tai mitä vaan negatiivisena pidettyä, ja silti se Sinä joka tiedostaa nämä negatiiviset tunteet on ikuisessa rauhassa ja vailla mitään puutetta tai halua. Ja Sinä olet ensisijaisesti se, et havainnoinnin kohteena oleva kuolevainen objekti.
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, olen päätynyt eräänlaiseen umpikujaan, jossa joudun kohtaamaan pelkojani. En haluaisi kohdata niitä, en millään. Tuntuu, että tulen kuolemaan joko häpeään tai paniikkiin. Olen idiootti kun ajoin itseni tähän tilanteeseen. Onko vinkkejä tai sanoja?
Et sinä kuole. Sinä olet se tyyni tietoisuus, joka toteaa häpeän ja paniikin tunteet. Anna niiden tulla, katsele niitä omasta ikuisesta rauhastasi käsin. Ota askel kerrallaan, sen mukaan mitä koet jaksavasi, mutta huomaa aina kun mahdollista se joka toteaa "nyt minua ahdistaa" tai "nyt minua pelottaa", ja kysy, pelkääkö se tarkkailija tai tiedostaja, vai onko se tarkkailun kohde jota ahdistaa tai pelottaa - ja mikä niistä sinä olet, kohde vai se joka tiedostaa?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vaarallista on meditoida pienessä humalassa?
Tavanomainen meditaatio ei ole vaarallista, mutta on asioita joita ei pidä yrittää humalassa, esim. minkäänlaisiin henkiolentoihin yhteydenotto, toisten tietoisuuden tasojen tai rinnakkaistodellisuuksien tutkiminen. Jos sellaisia asioita haluaa tutkia vielä itsensä keho/mielikokonaisuudeksi kokiessaan, tarvitsee kaiken mielen selkeyden ja aivokapasiteettinsa ettei joudu pulaan.
Mutta kyllä sellaista tavallista joko kohteeseen kuten hengitykseen tai mantraan keskittyvää tai sitten mindfulness-tyyppistä ikään kuin ajatusten ja tunteiden virtaa sivusta seuraavaa meditaatiota voi harjoittaa kaikissa mielen tiloissa. Sitä voi jopa huomata, että hetkinen, vaikka minun kehoni ja mieleni on humalassa, niin tietoisuus joka toteaa kehon ja mielen humalatilan ja siitä johtuvat vaikutukset on yhtä tyyni ja selkeä kuin aina ennenkin, ja se voi edistää henkistä tietä.
Jokaisessa suuressa uskonnossa on mystiset tai esoteeriset perinteensä, myös kristinuskossa. Esim. Mestari Eckhart, Teresa Avilalainen, Ristin Johannes ovat historiallisia kristittyjä mystikoita. Riippuu seurakunnasta paljonko esoteerisesta etsinnästä tai löytämisestä kannattaa puhua, mutta aina voi puhua myös heidän kielellään ja heidän ymmärryksestään lähtien jos tuntuu, ettei oman syvimmän tiedon paljastaminen olisi kellekään hyödyksi ja aiheuttaisi vain turhia oppikiistoja.