Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kuka sinä olet tuon ihmishahmon "taustalla"? Mikä on todellinen "olemuksesi"?
Kuten Jeesus sanoi: "Minä ja Isäni olemme yhtä". Minä olen paitsi yksi tietoisuuden heijastus tietynlaisen kehon ja mielen läpi (ihminen), myös se Yksi ja ainoa Tietoisuus itse. Ei ole mitään muuta kuin yksi itsestään tietoinen Tietoisuus, yksi Olemassaolo.
Muistan kun olin ehkä 4-5-vuotias, esitin äidilleni epäilyksen: "mitä jos tämä koko maailma on Jumalan unta?" Äitini ei uskonut Jumalaan eikä muutenkaan moiset teoreettis-filosofiset kysymykset häntä käytännön ihmistä juuri kiinnostaneet, joten hän naurahti lapsen hassulle ajatukselle. Mutta nyt tiedän että se oli varhainen intuitio siitä, miten tulisin maailman kokemaan. Silloin minä vaan kuvittelin, että minä olisin yksi unihahmo siinä unessa, ja nyt tiedän että olen myös unen näkijä. Se mitä kutsutaan minun ihmis-nimelläni, on enemmän kuin näyttelijän esittämä tai tanssijan tanssima rooli, ei itsenäinen olemassaolo tai olento. On vain yksi Olemassaolo, ja Minä olen se.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan suurin osaa tuntee/tietää tuon ao. asian, mutta ei vain oivalla tietävänsä samalla siinä olevaa suurta totuutta, mikä tuon asian ymmärtämiseen sisältyy:
Mystikko: "Kuka tai mikä on se minä, joka tiedostaa niin ulkoiseksi kutsutun, että sisäiseksi kutsutun maailman? Se on juuri se hiljaisuus, se elävä tietoinen "tila", joka on kaiken perusolemus ja silti olemisen tai olemattomuuden tuolla puolen. Se on ollut todistamassa kaikkea mitä olet ajatellut, tuntenut ja kokenut alusta asti ja se on paikalla nytkin."
Tämä on juuri se suuri ongelma - se on niin arkista ettei moni tajua miten suuri totuus siihen sisältyy! Ihmiset etsivät erityisiä materiaalisia olosuhteita tai erityisiä tunnetiloja tai erityisiä kokemuksia, ja lopulta se mitä he pohjimmiltaan kaipaavat on "kotona", siinä mikä on ollut osa omaa arkista ihmisen tietoisuutta aina. Tuhlaajapojan tarina kertoo siitä, ja tarinat Graalin maljan etsinnästä, jossa ritarit kulkevat pitkin kaukomaita sitä etsimässä menettäen omaisuutensa ja välillä järkensäkin etsinnässään, lopulta palaavat kotiin ja toteavat, että täällähän se koko ajan olikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää yksi asia. Moni perinne joka tähtää valaistumiseen sanoo, että halu on kärsimyksen juuri ja valaistumisen saavuttaa vain haluamisesta pääsemällä. Mutta jos ihminen ei halua mitään, mikä saa hänet edes nousemaan sängystä aamulla? Eikö siihen tarvita jokin ajatus, että nyt on nukuttu tarpeeksi (tai on noustava jonkun menon takia) joten haluan nyt nousta? Tai kun KM olet jopa tehnyt isoja muutoksia elämääsi kuten muuttanut ulkomaille ja vaihtanut työpaikkaa, eikö sinun ole ollut pakko jollain tapaa haluta sitä muutosta? Vaikka siis se mahdollisuus olisi tullutkin ikään kuin johdatuksena niin on sanottava joko haluan tarttua tähän tai en halua nyt ryhtyä tähän että mitään tapahtuu?
Onko siis haluamista joka ei aiheuta kärsimystä ja sellaista joka aiheuttaa ja mikä on niiden ero. Jos minä nyt haluan vaikka muuttaa uuteen kotiin, mistä voin tietää kumpaa se on? Vai onko kyse siitä miten suhtaudun asiaan jos en saa haluamaani?
..
Halun ongelma on siinä, että sen taustalla on ajatus "MINÄ haluan", jolloin koet itsesi automaattisesti erilliseksi yksilöksi maailmankaikkeuden ykseydessä.
Sinun pitää pyrkiä eroon ajatuksesta, että sinä, minä, presidentti, pihapuu tai kivi olisimme jotenkin erillisiä entititeettejä, näin asia ei ole. Meidät kaikki on luotu samasta 1:stä materiasta ja meidän kaikkien toimintaa ohjaa suurempi voima jakautuen vain paikallisesti erilaisiksi hetkellisiksi ilmentymiksi, joita me vieläpä havainnoimme väörin. Kuvittelemme olevamme oman elämämme herroja, mutta todellisuudessa olemme oman illuusioiden täyteisen elämämme narreja, kunnes nöyrrymme, mietimme, opimme, viisastumme ja jopa valaistumme.
Tämä on pohjimmiltaan totta, mutta toisaalta siinä mielessä harhaanjohtavaa, että myös valaistunut joka tietää mikä on nimen ja muodon tuolla puolen, yleensä puhuu ihmisten kanssa kuten muutkin ihmiset puhuvat, saattaa esimerkiksi sanoa että minä haluan mennä jonnekin tai tehdä jotain. Hän tietää kyllä, että on se Yksi tietoisuus jonka heijastumia kaikki näennäisen yksilölliset olennot ovat, mutta voi hyvin luontevasti ottaa keho/mielikokonaisuuteen liittyvän ihmisen näkökulman ja puhua siitä katsoen.
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää yksi asia. Moni perinne joka tähtää valaistumiseen sanoo, että halu on kärsimyksen juuri ja valaistumisen saavuttaa vain haluamisesta pääsemällä. Mutta jos ihminen ei halua mitään, mikä saa hänet edes nousemaan sängystä aamulla? Eikö siihen tarvita jokin ajatus, että nyt on nukuttu tarpeeksi (tai on noustava jonkun menon takia) joten haluan nyt nousta? Tai kun KM olet jopa tehnyt isoja muutoksia elämääsi kuten muuttanut ulkomaille ja vaihtanut työpaikkaa, eikö sinun ole ollut pakko jollain tapaa haluta sitä muutosta? Vaikka siis se mahdollisuus olisi tullutkin ikään kuin johdatuksena niin on sanottava joko haluan tarttua tähän tai en halua nyt ryhtyä tähän että mitään tapahtuu?
Onko siis haluamista joka ei aiheuta kärsimystä ja sellaista joka aiheuttaa ja mikä on niiden ero. Jos minä nyt haluan vaikka muuttaa uuteen kotiin, mistä voin tietää kumpaa se on? Vai onko kyse siitä miten suhtaudun asiaan jos en saa haluamaani?
Se on syvempi asia kuin vain se, miten suhtautuu pettymyksiin, vaikka ihmiselämää voikin paljon helpottaa se että ei jää kapinoimaan mielessään todellisuutta vastaan, jos se ei anna kaikkea mitä haluaa.
Halu voi syntyä kahdesta lähteestä: se voi syntyä joko tietynlaisesta sisäisestä puutteesta, tai sisäisen runsauden itseilmaisuna. Hyvin usein ihmisten halut johtuvat puutteesta, siitä että en ole (täysin) onnellinen, koska asiat voisi olla paremminkin, olisin onnellisempi jos saisin uuden asunnon tai puolison tai lapsia tai uuden ammatin tai terveysongelma paranisi. Nämä halut ei siinä mielessä ole vääriä, ettäkö tällaisten haluaminen olisi joku synti, josta karma tai jumala rangaisee. Ne todellakin myöskin voivat lisätä ihmiselämän onnellisuutta ainakin tilapäisesti, jotkut asiat enemmän ja jotkut vähemmän. Esimerkiksi vaikeasta sairaudesta pääseminen ihan taatusti lisää onnellisuudentunnetta merkittävästi. Ei ole mitenkään väärin pyrkiä saamaan tällaisia asioita joita kaipaa.
Tällaiset halut eivät vain ole valaistumista etsivän tavoitteen kannalta kovin tärkeitä, koska hän ei etsi tilapäistä onnellisuutta tai rauhaa vaan ikuista, perimmäistä. Sitä ei voi koskaan löytää katoavaisen maailmasta. Siksi heidän tavoitteensa kannalta kaiken energiansa käyttö olosuhteiden parantamiseen ihmisonnellisuuden lisäämiseksi ei ole hyödyllistä. Heidän täytyy päinvastoin keskittyä löytämään onnen lähde itsestään, katoavaisten ilmiöiden (myös kehon ja mielen) tuolta puolen. Heidän pitää löytää itsensä ikuinen perusolemus.
Mutta kuten on tunnettua, valaistuneetkin tekevät edelleen maallisia asioita. He tosiaan haluavat asioita, mutta ei sillä tavalla että haluan tätä koska se poistaisi kärsimystäni tai lisäisi onnellisuuttani. Heidän identiteettinsä on kärsiväisten ja mielentila-mielessä onnea kokevien tuolla puolen. Motivaatio tällöin on pelkkä luovuus, itseilmaisu, toisten palveleminen, muodoilla leikkiminen.
Ihmiset tekevät sitä tietämättään useinkin, mutta tietoisesti se ei yleensä onnistu ilman oman tietoisuuden ja energian hallinnan harjoittelua. Ensimmäinen askel on tulla tietoiseksi rinnakkaistodellisuuksista, siis kokemuksen eikä vain uskomuksen tasolla, ja yleensä se jo vaatii melkoisesti harjoitusta.