Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntuu niin merkityksettömältä ja tylsältä. Ei ole haaveita. Elämä on pakkopullaa.
Ja kuitenkin tälläkin hetkellä sinun Tietoisuutesi on sat-chit-anand kuten idässä sanotaan: oleminen, tietoisuus ja autuus. Autuus. Jotain millä ei voi olla haaveita koska se ei ole ajassa ensinkään, mutta jolta ei koskaan voi myöskään puuttua mitään, koska se itse on Kaikki.
Ihmismieli ja sen olot vaan tällä hetkellä peittää näkyvistä sen, mikä on Tietoisuudessa, onnen ja autuuden. Pilvet peittävät taivaan, joka on aina kirkas niiden yläpuolella. Jotta löydät onnen ja rauhan, et tarvitse mitään lisää, tarvitset vain hieman "tilaa" mieleesi, jotta huomaat sen arkisen mutta silti useimmille tuntemattoman, joka tälläkin hetkellä tiedostaa jokaisen ajatuksesi ja tunteesi, ja joka on se mitä kaikki etsii kuin meressä uivat kalat, jotka kyselevät toisilta, että anteeksi, miten löytäisin valtamereen.
Vierailija kirjoitti:
Olen laittanut ao viestin tänne jo neljä kertaa, aina se poistetaan nopeasti, mutta ei se haittaa, kun voin laittaa sen aina uudelleen.
"Miksi kvanttitasolla havaitsija vaikuttaa havaittavaan? Jopa siihen asti että myös havaittavan historia muuttuu taannehtivasti eikä vain nykyhetkessä havaitut ominaisuudet."
Tuota jäin miettimään, että miten voi olla mahdollista, että havaittava historia muuttuisi taannehtivasti.
Onko yksilöllä jotenkin mahdollisuus muuttaa omaa historiaansa?
Itselläni on jäänyt kammo siitä, että jään lukittuun paikkaan. Syy siihen on, että olen elämäni aikana joutunut useamman kerran lukituksi niin ullakolle, veskiin, kaappiin, pari kertaa autoon ja hissiin. Hissiä ja autoja lukuunottamatta kaikki säkkipimeitä paikkoja. Miten voikin yhdelle ihmiselle sattua samankaltaista ongelmaa niin monta kertaa. Kummallista on, että vaikka viimeinen lukituksi joutuminen tapahtui 80-luvun lopulla ja sen jälkeen en ole sitä joutunut kohtamaan (paitsi autoihin jäin n. 2010 ja 2016) eikä asia ole pahemmin minua ahdistanut, niin viime vuosina ongelma on pahentunut tosi paljon. En voi mennä linja-autoon enkä junaan, puhumattakaan, että menisin lentokoneeseen. Myös jos näen esim. elokuvassa, että joku joutuu lukkojen taakse, niin sydämeni alkaa hakkaamaan hurjasti.
Haluaisin todellakin muuttaa historiaani siten, etten olisi noita kokenut. Onnistuuko sellainen, jos kerran kaikki on vain unenkaltaista eikä todellista laisinkaan?
Mietin myös, johtuuko pelkoni siitä, että aavistan tulevan vielä tilanteen, että jään lukittuun paikkaan. Sitä kauhua ei voi kukaan käsittää, ellei ole sitä kokenut.
En lähtisi ensisijaisesti etsimään tällaiseen ongelmaan kovin monimutkaista esoteerista ratkaisua, ellei ennestään ole sellaiseen harrastuneisuutta. Esimerkiksi terapia ja tarvittaessa lääkkeet alkuvaiheen tueksi on useimmille paljon konkreettisempi ja realistisempi ratkaisu kuin alkaa yrittää pohtia maailmankaikkeuden olemusta sen takana, millaiseksi ihmisen aistikoneisto ja mieli sen tulkitsee, ja jotenkin tästä lähtien saada muutettua menneisyyttään suoraan.
Henkiseltä puolelta realistinen ratkaisu on se, että opettelee kiinnittämään huomiota tarkkailevaan minään, taustatietoisuuteen, eikä ajattelijaan ja tuntijaan, tai ajatuksiin ja tunteisiin. On nimittäin mahdollista päästä siihen, että tuollainen pelko ja kauhu saa tulla ihan rauhassa, mutta se ei häiritse ollenkaan, koska havainnoija ei koe olevansa se, vaan tietoisuuden tila jossa sekä "ihminen" että tämän pelko ja kauhu ilmenee. Itse pääsin aikoinaan paniikkihäiriöstä juuri sitä kautta, että Tietoisuuden heräämisen ensimmäinen askel, sen tajuaminen että ei ole vain keho/mieli vaan jotain missä nämä kaikki ilmenevät ja joka on näistä tietoinen, alkoi sarastaa. Saatoin katsella täysin tyynenä, miten paniikkikohtaus tuli ja meni, kuin se olisi vain pieni ukkospilvi taivaalla joka olin minä. Ei minua olisi häirinnyt vähääkään, vaikka se keho/mielikokonaisuus johon olin aikoinaan samaistunut, olisi saanut loppuikänsä paniikkikohtauksia. Tämän saavuttaminen ei ole tavanomaisesta ihmisten tietoisuudentilasta käsin edes kovin vaikeaa. Se vaatii vain hieman huomion vetämistä pois tietoisuuden kohteista, siihen joka tiedostaa. Äänestä siihen joka kuulee, tunteesta siihen joka tiedostaa tunteen. Se vaatii hieman vaivaa jonkin aikaa, mutta se on mahdollista kaikille. Muodollinen meditaatio jossa annetaan kaikkien havaintojen virrata tietoisuuden läpi yrittämättä mitenkään puuttua niihin, vain katsellen, auttaa, mutta ei sekään välttämätöntä ole, jos saa arjessa muistutettua itseään tietoisuuden itsensä muistamisesta, eikä vain tietoisuuden kohteiden.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vaarallista on meditoida pienessä humalassa?
Tietoisuus, ajatusten, havaintojen ja tunteiden tausta, ei ole koskaan humalassa, joten pohjimmiltaan ei vaarallista. Kannattaa kuitenkin pysyä esim. kaiken mielessä ja havainnoissa kulkevan tarkkailussa yrittämättä vaikuttaa mihinkään, hengityksen tarkkailussa, mantroissa tms. tavoissa jotka eivät vaadi selkeää mieltä. Minkäänlainen energioiden manipulointi, pyrkimys rinnakkaistodellisuuskokemuksiin tai yhteydenottoihin toisiin tietoisuuksiin suoraan ei ole terveellistä eikä järkevä humalassa.
Täältä on poistettu tekstejä, mutta laitan nyt jotain siitä, miten eri tavalla koen itse todellisuuden kuin useimmat muut, koska se osaltaan selittää sitä miksi minun kaltaisteni on helpompi saada ns. manifestointi toimimaan kuin muiden.
Tavallinen, yleisesti hyväksytty materialistinen näkemys tiivistetysti:
- Materia (aine) -> maailmankaikkeus/maailma -> ihminen -> mieli ja tietoisuus kehon, erityisesti aivojen rakenteen ja toiminnan tuotteena
Se miten minä olen tullut kokemaan nämä introspektion ja tietoisuuden olemuksen tutkimisen seurauksena, mielen seuraamista sen alkulähteille ilmentymättömään Tietoisuuteen ja sen heijastumista maailmaksi:
- Tietoisuus (yksi) -> Mieli (monta, jokainen osa Yhtä, mutta lokalisoituneitä näkökulmia joista Tietoisuus tarkastelee itseään) -> Keho (jokainen lokalisaatiopiste eli mieli projisoi itsensä kokemukseensa erillisenä kehona, samoin kuin ihminen unta näkiessä luo paitsi unimaailman, myös kokee olevansa unihahmo joka kokee tapahtumia) -> Maailma ("Tietoisuuden / yhden uni", joka nähdään näkökulmien eli mielten värittämien filtterien läpi niin että jokaisella on tavallaan yksilöllinen maailma silti, vaikka siinä on paljon yhteisiä komponentteja koska se pohjimmilaan on sen yhden Tietoisuuden ilmenemä)
Ja pohjimmiltaan Tietoisuus ja yksilömieli on yhtä - mieli on enemmän ikään kuin tietoisuuden värähtelyä tai toimintaa tai tiivistymä (katselupiste) kuin erillinen objekti. Mielenkiintoinen asia on, että olipa ihmisen maailmankuva kumpi tahansa näistä hyvin erilaisista malleista, hänen aistikokemuksensa näyttää vahvistavan juuri hänen uskomustensa todellisuuden. Siksi jos haluaa maailmansa muuttuvan, täytyy muuttaa sisäistä, jonka kautta Tietoisuus refraktoituu ja filtteröityy kehoksi ja maailmaksi.
Uskon myös, että jonain päivänä jopa tiede, joka lähtee tällä hetkellä materialismin lähtökohdasta. Jo nyt on monia havaintoja jotka viittaavat siihen suuntaan. Miksi niin usein todellisuus näyttää käyttäytyvän kuten ihmismielen rakentamat matemaattiset mallit, joiden piti olla pelkkiä mentaalisia konstruktioita? Miksi kvanttitasolla havaitsija vaikuttaa havaittavaan? Jopa siihen asti että myös niiden historia muuttuu taannehtivasti eikä vain nykyhetkessä havaitut ominaisuudet. Jotkut vakavasti otettavat tiedemiehet on jo kirjoittaneet esseitä siitä, onko maailmankaikkeus kokonaan mentaalinen. Toistaiseksi tämä ei ole valtavirtaa, mutta jonain päivänä Itsen ja maailman ykseys havaitaan myös tieteessä. Toistaiseksi yksilö ei kuitenkaan pääse tähän ymmärrykseen tieteen kautta, vaan vain introspektion, hiljaisuuden ja oman Tietoisuuden oven kautta.
Itse en käytä niitä perustelemaan henkisiä näkemyksiäni, tiedostan että ne ovat enemmän metafysiikkaa kuin fysiikkaa, eivätkä ole tieteellisesti johdettavissa mistään. Joka haluaa niitä löytää, löytää ne introspektiolla ja mietiskelyllä, ei tutkimalla mitään tieteenalaa.
Mutta se miksi joskus harvoin niistäkin puhun on, että ihmiset on valtavan lukkiutuneita siihen, mitä aistit näyttää ja mitä arkikokemus sanoo. Ja se voi olla este henkisellä tielläkin. Monelle on avartavaa ymmärtää, että se arkikokemus ei ole aina kovinkaan hyvin linjassa edes ihan tieteellisen tiedon kanssa. Alkaen nyt yksinkertaisimmillaan siitä, että aistit sanoo että aurinko näyttäisi kiertävän taivaankantta, mutta nykyään kaikki tietää että näin ei ole vaan että Maa kiertää aurinkoa. Ajan olemus, tietyt kvanttimekaniikan ilmiöt jne voivat olla myös tällaisia "tajunnan laajentajia", joiden ei ole tarkoitus johtaa mihinkään henkiseen, mutta jotka silti voivat sillekin avata tietä herättämällä ihmetystä sitä maailmaa kohtaan, jonka jo luuli tuntevansa elettyään siinä niin kauan.
Näistä asioista fysiikan näkökulmasta kiinnostuneilla voisin suositella Carlo Rovellin kirjaa "Ajan luonne". Kirjoittaja on teoreettinen fyysikko, mutta kirja on tarkoitettu suurelle yleisölle eikä sisällä esim. juurikaan yhtälöitä. Lisäksi hän pohtii kyllä asioita myös runouden ja metafysiikankin kautta, mutta pitäen koko ajan selvänä sen mikä on fysiikkaa ja mikä sen inspiroimaa intuitiivista mahdollisuuksien pohdintaa.