Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa, hörhöilyyn taipuvaisuuteni hävisi valaistumisen myötä. En minä kuvittele itseäni miksikään kristallisieluksi. Päin vastoin, olen mitätön, ja mitä vähemmän minä olen minä, sitä enemmän tietoisuus voi "käyttää" minua ja täyttää sen pahan ja huonon tilan minussa. t. ap
Kuule, et ole paha etkä mitätön etkä todellakaan ole vain ihminen vaan olet oman elämäsi luoja eikä tietoisuus "käytä" sinua vaan sinä olet tietoisuus, joka on valinnut kokemuksen elämästä fyysisyydessä. Mitä enemmän olet läsnä ja tietoinen sitä enemmän löydät todellisen itsesi. Itsesi kadottaminen ei ole tarkoitus vaan todellisen itsesi löytäminen ja kohtaaminen.
Prosessisi on selvästi vielä kesken ja se on ihan ok. Toivotan sinulle siunausta ja violetin tulen roihua.
Ap vain tiedostaa tuossa sen asian, että vanha minäkin on vielä olemassa, se ei-todellinen itse, ja puhuu ikään kuin sen näkökulmasta. Niin teki jopa Jeesuskin välillä. Itsekin teen niin suurimman osan aikaa, sillä pyrin aina ehdottomaan rehellisyyteen sen välillä mitä koen ja mitä ilmaisen. Muissa kuin korkeimmissa tietoisuuden tiloissani koen olevani ihminen, jolla on yhteys Korkeampaan itseen tai Jumalaan, jonka tiedän kyllä pohjimmilaan olevan yhtä kanssani, mutta en sillä hetkellä koe sitä niin voimakkaasti että voisin täysin rehellisesti sanoa kokevani olevani (pelkästään) tietoisuus tai Jumala - sanoa kuten Jeesus sanoo "Joka on nähnyt minut, on nähnyt sen joka on minut lähettänyt". Vain joskus hiljaisuudessa ja rukouksessa koen sen niin voimakkaasti, että sillä hetkellä voisin täysin aidosti sanoa noin.
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta kuulostat mielestäni liian varmalta asiastasi käyttäjä 102. Varo, ettet väänny vinoon matkallasi. Vai onko jotain, joku, joka edelleen saa sinua hieman kyseenalaistamaan tosina pitämiäsi asioita? Ehkä kaikki niistä ei olekaan ihan niin totta.
Totena pitämiset eivät ole minulle kovin merkittäviä asioita. Ne ovat lopulta vain ajatuksia, mieli- ja kielikuvia, ja aina rajoittuneita. Niitä täytyy käyttää kun kommunikoi ihmisten kanssa, mutta loppujen lopuksi ne, siis mikään sisäinen oppijärjestelmä, ei ole se Todellisuus jota olen. Minä tiedän, että Totuus ei ole mikään uskomus tai oppi tai ajatus. Minua kiinnostaa sisäinen yhteys Totuuteen, ei niinkään siitä muodostamani ihmisajatukset.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hurja prosessi enkä olisi itse tätä välttämättä valinnut, minä vain sain sen. Vaikka nyt aaltoileekin, pimeän yön aika oli niin lohduton, että joka tapauksessa tunnen nyt olevani paremmalla puolella. Pitää lukea ajatuksella nuo Paavalin kirjeet, kiitos, 102.
Itselleni oli hyvin paljon apua Simone Weilistä. Oletko tutustunut?
En ole Simone Weiliin valitettavasti tutustunut. Minä en pimeän yön aikana oikein löytänyt lohtua - vasta sen jälkeen löysin Ristin Johanneksen "Pimeän yön", joka selitti sen mitä olin käynyt läpi. Ja minä koin tosiaan vähän niin kuin 2 pimeää yötä, kuten Ristin Johannes kuvaakin. Ensin oli se perinteisempi, jota koin varmaan uskoon tulostani 9-vuotiaasta asti: hengellistä kuivuutta, masennuksenomaista ilottomuutta joka johtui siitä että minua kiinnosti vain Jumala eikä maallinen ilahduttanut, mutta juuri minä en mitenkään kokenut Jumalaa vaikka ympärillä muut iloisesti kertoivat Jeesuksen puhuvan heille heidän sydämissään ja ties mitä.
Hengen pimeä yö olikin sitten vähän eri luokan kokemus. Siinä jokainen hetki oli silkkaa kauhua, kuin kuilun päällä, ja pelkäsin sekoavani tai kuolevani. Usein pelkäsin lähteä kotiovesta ulos, koska koin olevani niin sekaisin että en ehkä muistaisi tietä kotiin, tai edes kuka olen. Järki koitti sanoa, että tämä on vakava masennus, hae apua, mutta jokin syvempi osa joka oli vasta heräämässä, sanoi että ei, tämän täytyy tapahtua, sillä on tarkoitus... Tuo kokemus ei onneksi kestänyt intensiivisimpänä kuin 3 kuukautta, mutta se oli tosiaan silkkaa kauhua ja ahdistusta jollaista en tiennyt olevan olemassakaan - ulkoisia vastoinkäymisiä olin toki kokenut, mutta niiden kauhu on pientä siihen verrattuna, kun sisäinen prosessi alkaa vetää oman minän perustaa pois alta...
Jos osaat englantia ja jos kristillinen termistö ja Raamattuun viittaaminen ei haittaa sinua paljon, niin Joel S. Goldsmithin joitain teoksia voisin suositella. Hän ei tuputa kristinuskoa vaan on sitä mieltä että kokemus on uskonnoista riippumaton, tai saavutettavissa monen uskonnon opein, mutta kristillisen taustansa takia pukee kyllä asian usein raamatullisiin mielikuviin. Noita kirjoja saa esim. ainakin Applen kirjakaupata jollain 5 dollarilla kappale sähköisenä. Sellainen kuin "Living the Illumined Life" voisi olla sinulle juuri se mitä kaipaisit vasta valaistumisen kokeneena.
Vierailija kirjoitti:
kristillisyydellä ja mystiikalla ei ole mitään tekemistä, raamatussa kielletään semmoinen hörhöily etkö tiedä.
Kuitenkin kristillisyydessä on pitkä mystiikan perinne. Mystiikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista uskonnollisuutta, jolle ei riitä mielen tason opit ja kääntymiset ja puheet, vaan joka etsii ja kaipa elävää yhteyttä Jumalaan. Jumalaan, jonka lopulta huomaa olevan yhtä itsen kanssa - mikä ei sinänsä yllätä, sillä Jeesus itse opetti: "minä ja Isäni olemme yhtä".
Ei-mystinen kristinusko on menettänyt voiman siinä, että on uskonut että nämä koskevat vain Jeesusta, ei nykypäivän ihmistä. Mystinen herääminen näyttää sen, että Minä olen, että "minä ja Isäni olemme yhtä", että kun Jeesus puhuu monia asioita muodossa minä, esim. "minä annan sinulle elävää vettä", niin siinä ei puhukaan Jeesus-ihminen, vaan Minä olen, jonka löytääkseen ei kenenkään tarvitse kuin kääntyä sisäänsä. Minä olen elävä vesi, minä olen leipä, minä olen viini, minä annan anteeksi - ei joku 2000 vuotta sitten elänyt henkilö eikä tämän kirjoittaja ihmishahmona vaan Minä, joka on sinunkin minäsi.
Hauska ajatus tuo laiskotteleva hippimäinen teelaatuhifistelijä, kun sitä yrittää sovittaa esim. minuun, joka varmasti monen näitä lukevan mielestä olen melkoinen hörhöyden huipentuma ;) Minä kun nimittäin olen hyvin tavanomaisesti elävä, it-alalla töitä tekevä tavallinen ihminen, monen mielestä varmasti tylsyyteen asti tavallinen.