Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Tällaisista egon murtumisista/hetkellisistä häviämisistä olen lukenut tapahtuvan usein psykoosien yhteyksissä. Monet pitävät näitä hengellisinä kokemuksina. Mistä siis erotatte ettei kyseessä ole vakava mielen sairaus tai muu harha?
Tuollaisilla leimoilla kuin "sairaus" tai "harha" ei ole ainakaan itselleni mitään merkitystä. Kuten ei muillakaan leimoilla. Kaikki leimat ovat vain ihmiskäsityksiä ja siksi suhteellisia. Riippuu ihmis- ja maailmankuvasta, mitä kukakin pitää sairautena. On paljon ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi kaikki uskonnollisuus on mielisairautta ja harhoja - kaikki missä uskotaan johonkin mitä ihmisen fyysiset aistit ja tiede eivät pysty todentamaan. Kuitenkaan virallisesti uskonnollisuutta ei pidetä mielisairautena, koska pääosin uskovaiset näyttävät pystyvän hyvin toimimaan tavallisessa elämässään huolimatta tuonpuoleista tai hengellistä todellisuutta koskevista uskomuksistaan.
Sairauden leiman ainoa hyödyllinen merkitys minusta onkin se, jos se auttaa saamaan apua kun sitä kaipaa tai tarvitsee. Itse pärjään hyvin (paljon paremmin kuin joskus aiemmin, ennen valaistumiskokemusta) ilman, joten ei ole mitään mielenkiintoa miettiä onko tilani joidenkin muiden mielestä sairaudeksi luokiteltava vai ei. Minä vain elän ja olen, miettimättä lainkaan millainen olen ja miltä vaikutan muiden silmissä. Muut saavat lyödä leimojaan jos haluavat, mutta niillä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa, mikä on todellisuus niiden takana.
Vierailija kirjoitti:
Eckhart Tolle on vähän sellainen hymistelevä puupökkelö, joka liikkuu hitaasti ja jolla on lasittunut katse. Youtubessa on videoita Tollesta, joista tämän voi havaita.
Yleisössä nainen kysyy, kuinka voisi selvitä avioerosta ja lapsen sairaudesta (tms.). Tolle on on ensin minuutin hiljaa ja sitten sanoo jotain "just be" ja nauraa hymisevästi perään. Yleisö haukkoo henkeään Tollen suuren "viisauden" edessä.
Huoh.
Valaistumisen myötä tulee myös se, että ihminen ei enää yritä olla mitään muuta kuin on, sillä hän tietää olevansa maailmankaikkeuden tai Jumalan ilmentymä joka on itsessään arvokas. Ei yksikään kissa tai voikukkakaan häpeä itseään ja yritä esittää "parempaa", enemmän yleisön mielen ja vaihtuvien muotien mukaista, eikä myöskään yksikään valaistunut. Joten jos joku joka on temperamentiltaan rauhallinen ja hidas valaistuu, niin sen jälkeen hän uskaltaa entistä enemmän aidosti olla omanlaisensa, kun ehkä aiemmin hän häpesi ettei ole kovin vilkas ja puhelias ja karismaattinen.
Ja lopulta suurimmista vaikeuksista selviää tosiaan vain olemalla, kestämällä hetki kerrallaan. Siksi juuri niin moni on valaistunut kauheissa ahdistuksissa, että ei ole kestänyt enää ajatella yhtään mennyttä, eikä tulevaakaan, koska molemmat ovat sisältäneet liikaa tuskaa kestettäväksi, ja lopulta he ovat siis pakon edessä vain oppineet olemaan, olemaan nykyhetkessä, ja siinä on tapahtunut jotain mitä ei ollenkaan osannut odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mammoissa muita valaistuneita? Olisi kiva jutella tästä tilasta.
Valaistumisen tila edellyttää täydellistä mielen hiljaisuutta, siis sitä, että mieli on täysin tyhjä ajatuksista,
mielikuvista ja muistikuvista.
Kun ajatustoimintaa ei enään ole, mielessä vallitsee rajaton ja ääretön hiljaisuus ja täydellinen autuus.
Ego ei voi milloinkaan kohdata tuota tilaa koska ego on ajatuksen tuote.
Tämä pätee täydelliseen valaistumisen tilaan, osittainen valaistumisen tila on asia erikseen.
On totta että ego eikä ajatteleva mieli eivät voi saavuttaa valaistumisen tilaa, mutta on liian vallan antamista mielelle tai egolle, jos kuvittelee että ne voivat jotenkin häiritä tai estää valaistumista. Ja uskomus, että täytyy olla täydellisen hiljainen mieli saavuttaakseen valaistumisen on omiaan estämään koskaan saavuttamasta. Kuka voisi levätä rauhassa olemisessaan, vain tässä ja nyt, jos koko ajan päällä on mylly, jossa yritetään estää ajatuksia tai ajatellaan että minun valaistumiseeni on varmasti vielä pitkä aika, koska minulla vielä pyörii välillä päässä ajatuksia?
Tosiasiassa egon ja mielen höpötykset ovat vain samanlainen taustaääni kuin vaikka linnun laulu tai ilmastointilaitteen hurina. Ei niillä ole valtaa eikä voimaa estää sisäistä hiljaisuutta. Tietoisuus, hiljaisuus, on tila jossa ne kaikki tapahtuu. Ajatukset on yksi kohde tietoisuudessa siinä missä fyysiset aistimuksetkin, ei sen enempää. Niiden voi antaa olla ja mennä miten vaan, ja keskittyä tietoisuuden kohteiden sijasta tietoisuuteen itseensä, siihen tilaan jossa kaikki ilmenee.
On kyllä totta, että useimpien tila on olla mieleen niin samaistunut, että ilman jonkinasteista hiljentymistä ja keskittymistä on vaikea tiedostaa tietoisuutta itseään. Egon höpötykset voivat imeä huomion niin paljon itseensä ettei hienovaraisempia ilmiöitä huomaa ollenkaan. Siksi on kyllä hyödyllistä omistaa aikoja hiljentymiselle ja vain olemiselle, mutta mihinkään täydelliseen ajatuksettomuuteen koko ajan ei ole mitään tarvetta pyrkiä. Ja sitten kun löytää sen mitä on etsinyt, ajattelulla ei ole enää mitään valtaa häiritä sisäistä rauhan tilaa, kuten ei millään muillakaan kohteilla joita tietoisuudessa tulee ja menee.
Vierailija kirjoitti:
Ehdoton rakkaus ja peloton sydämen seuraaminen kuulostavat kivoilta jutuilta, mutta on meillä ihmisillä silti velvollisuuksiakin. Kohtuus kaikessa. Ei ihminen voi tuijotella omaa napaansa ja hifistellä jotain taka-Nepalin teelaatuja koko päivää, töissäkin pitäisi käydä ja tehdä jotain hyödyllistä, ettei ihminen olisi pelkkä itsekeskeinen ääliö. Vuorovaikutus kaikenlaisten ihmisten kanssa on olennainen osa yksilön kehitystä ja tietoisuuden kasvua.
Hauska ajatus tuo laiskotteleva hippimäinen teelaatuhifistelijä, kun sitä yrittää sovittaa esim. minuun, joka varmasti monen näitä lukevan mielestä olen melkoinen hörhöyden huipentuma ;) Minä kun nimittäin olen hyvin tavanomaisesti elävä, it-alalla töitä tekevä tavallinen ihminen, monen mielestä varmasti tylsyyteen asti tavallinen.
Toiset puut kukkivat toukokuussa, toiset syyskuussa, mutta kaikkien niistä siemenen on täytynyt itää ja kasvaa paljon ennen kukkimista.
Tarkoittaa sitä, että tärkeintä on sisäinen halu valaistumiseen, kutsuipa sitä haluksi Jumalan löytämiseen tai valaistumiseen. Sen halun vallassa ihminen etsii, ja löytää totuuden siemeniä erilaisista kirjoista, erilaisilta opettajilta, elämänsä kokemuksista. Mutta nämä ovat vasta siemeniä, ja voi kulua pitkäänkin, että ne itävät. Kuitenkin koko ajan tapahtuu jotain, vaikkei ihmisen pintatietoisuus sitä tiedostakaan.
Elä siis rauhassa, ja luota että ajallaan siemen itää ja kasvaa puuksi ja kukkii. Seuraa vaistojasi: lue aiheeseen liittyvää jos tunnet kutsumusta, meditoi jos tunnet kutsumusta, elä ilman näitä jos koet että nyt ei ole aika aktiivisesti etsiä valaistumista. Luonnollinen ihminen ei koskaan aloita tätä prosessia ja koe halua valaistua, vaan kaikki joille sellainen halu syttyy ovat siihen kutsuttuja. Ja kutsuja, ajattelipa sen Jumalaksi tai sieluksi tai oman tietoisuuden korkeammaksi tasoksi, kyllä pitää huolen siitä että kutsuttu haluaa etsiä kun on aika, ja antaa siemenen itää rauhassa kun se on hyväksi niin.
Koskaan ei tarvitse huolehtia, sillä tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitsee tämän hetken tarpeeseen. Tämä koskee myös hengellisiä ja henkisiä. Joskus tulee hetki jolloin tarve on suurempi, ja silloin saa enemmän. Mutta se tarkoittaa myös hetkeä jolloin itseltä vaaditaan enemmän. Siltä jolla on paljon, siltä vaaditaan paljon. Ei ole siis mitään syytä kiirehtiä, vaan levätä siinä tietoisuudessa, että juuri nyt asiat on niin kuin on hyvä, ja tämä koskee jokaista hetkeä tästä ikuisuuteen. (Tiedän, mitä joku haluaa sanoa: että ihan varmasti kaikilla ei ole joka hetki kaikkea mitä hän tarvitsee. Mutta asiat tulee ihmisen elämään hänen tietoisuutensa kautta, ja manifestoituvat ulkoiseen vasta sitten. On ensin tiedettävä, että tässä hetkessä on aina kaikki "taivaallinen manna" jota tarvitsee, jotta niin alkaa kokea myös ulkoisessa todellisuudessa. Jos ei niin usko, kokee maailman jossa se ei ole totta.)