Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta kuulostat mielestäni liian varmalta asiastasi käyttäjä 102. Varo, ettet väänny vinoon matkallasi. Vai onko jotain, joku, joka edelleen saa sinua hieman kyseenalaistamaan tosina pitämiäsi asioita? Ehkä kaikki niistä ei olekaan ihan niin totta.
Totena pitämiset eivät ole minulle kovin merkittäviä asioita. Ne ovat lopulta vain ajatuksia, mieli- ja kielikuvia, ja aina rajoittuneita. Niitä täytyy käyttää kun kommunikoi ihmisten kanssa, mutta loppujen lopuksi ne, siis mikään sisäinen oppijärjestelmä, ei ole se Todellisuus jota olen. Minä tiedän, että Totuus ei ole mikään uskomus tai oppi tai ajatus. Minua kiinnostaa sisäinen yhteys Totuuteen, ei niinkään siitä muodostamani ihmisajatukset.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hurja prosessi enkä olisi itse tätä välttämättä valinnut, minä vain sain sen. Vaikka nyt aaltoileekin, pimeän yön aika oli niin lohduton, että joka tapauksessa tunnen nyt olevani paremmalla puolella. Pitää lukea ajatuksella nuo Paavalin kirjeet, kiitos, 102.
Itselleni oli hyvin paljon apua Simone Weilistä. Oletko tutustunut?
En ole Simone Weiliin valitettavasti tutustunut. Minä en pimeän yön aikana oikein löytänyt lohtua - vasta sen jälkeen löysin Ristin Johanneksen "Pimeän yön", joka selitti sen mitä olin käynyt läpi. Ja minä koin tosiaan vähän niin kuin 2 pimeää yötä, kuten Ristin Johannes kuvaakin. Ensin oli se perinteisempi, jota koin varmaan uskoon tulostani 9-vuotiaasta asti: hengellistä kuivuutta, masennuksenomaista ilottomuutta joka johtui siitä että minua kiinnosti vain Jumala eikä maallinen ilahduttanut, mutta juuri minä en mitenkään kokenut Jumalaa vaikka ympärillä muut iloisesti kertoivat Jeesuksen puhuvan heille heidän sydämissään ja ties mitä.
Hengen pimeä yö olikin sitten vähän eri luokan kokemus. Siinä jokainen hetki oli silkkaa kauhua, kuin kuilun päällä, ja pelkäsin sekoavani tai kuolevani. Usein pelkäsin lähteä kotiovesta ulos, koska koin olevani niin sekaisin että en ehkä muistaisi tietä kotiin, tai edes kuka olen. Järki koitti sanoa, että tämä on vakava masennus, hae apua, mutta jokin syvempi osa joka oli vasta heräämässä, sanoi että ei, tämän täytyy tapahtua, sillä on tarkoitus... Tuo kokemus ei onneksi kestänyt intensiivisimpänä kuin 3 kuukautta, mutta se oli tosiaan silkkaa kauhua ja ahdistusta jollaista en tiennyt olevan olemassakaan - ulkoisia vastoinkäymisiä olin toki kokenut, mutta niiden kauhu on pientä siihen verrattuna, kun sisäinen prosessi alkaa vetää oman minän perustaa pois alta...
Jos osaat englantia ja jos kristillinen termistö ja Raamattuun viittaaminen ei haittaa sinua paljon, niin Joel S. Goldsmithin joitain teoksia voisin suositella. Hän ei tuputa kristinuskoa vaan on sitä mieltä että kokemus on uskonnoista riippumaton, tai saavutettavissa monen uskonnon opein, mutta kristillisen taustansa takia pukee kyllä asian usein raamatullisiin mielikuviin. Noita kirjoja saa esim. ainakin Applen kirjakaupata jollain 5 dollarilla kappale sähköisenä. Sellainen kuin "Living the Illumined Life" voisi olla sinulle juuri se mitä kaipaisit vasta valaistumisen kokeneena.
Vierailija kirjoitti:
kristillisyydellä ja mystiikalla ei ole mitään tekemistä, raamatussa kielletään semmoinen hörhöily etkö tiedä.
Kuitenkin kristillisyydessä on pitkä mystiikan perinne. Mystiikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista uskonnollisuutta, jolle ei riitä mielen tason opit ja kääntymiset ja puheet, vaan joka etsii ja kaipa elävää yhteyttä Jumalaan. Jumalaan, jonka lopulta huomaa olevan yhtä itsen kanssa - mikä ei sinänsä yllätä, sillä Jeesus itse opetti: "minä ja Isäni olemme yhtä".
Ei-mystinen kristinusko on menettänyt voiman siinä, että on uskonut että nämä koskevat vain Jeesusta, ei nykypäivän ihmistä. Mystinen herääminen näyttää sen, että Minä olen, että "minä ja Isäni olemme yhtä", että kun Jeesus puhuu monia asioita muodossa minä, esim. "minä annan sinulle elävää vettä", niin siinä ei puhukaan Jeesus-ihminen, vaan Minä olen, jonka löytääkseen ei kenenkään tarvitse kuin kääntyä sisäänsä. Minä olen elävä vesi, minä olen leipä, minä olen viini, minä annan anteeksi - ei joku 2000 vuotta sitten elänyt henkilö eikä tämän kirjoittaja ihmishahmona vaan Minä, joka on sinunkin minäsi.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä 102, oletko kristitty mystikko? Siitä ketjusta oli minulle paljon apua.
Tämä olotilani on vielä kovin aaltoilevaa, koska uusi tietoisuuteni on niin "nuori". Luuletko että voisit opastaa minua jotenkin tässä hetkessä? Nouseeko kauttasi mitään viestiä?
t. ap
Olen kyllä sen Kristityn mystikon kyselyketjun kirjoittaja. Tilan aaltoileminen on alussa luonnollista ja väistämätöntä. Alkuun se on paljonkin kuten Paavali Raamatussa kuvaa, kovaa taistelua lihan ja hengen välillä, vanhan ja uuden tason välillä. Tässä vaiheessa on hyvä pääosin olla puhumatta asiasta paljoakaan muille kuin samalla tiellä oleville, tai ainakin olla ryhtymättä opettamaan muita, koska ego mielellään paisuu sellaisesta toiminnasta ja saa taas uuden aseen vallan ottamiseksi takaisin. Mikäpä olisi egolle hienompaa kuin olla harvinainen valaistunut, muiden opettaja! Useimpien täytyy vuosia rauhassa ja hiljaisuudessa antaa uuden tietoisuuden tason vakiintua ja vahvistua ennen kuin ovat valmiita tulemaan sen kanssa enemmän esille. Ja sittenkin voi olla että Syvin minä sanoo niin kuten minulle: "älä saarnaa, älä opeta, paitsi niitä jotka itse kysyvät sinulta näistä asioista, sillä suurin osa ihmisistä ei ole valmiita eikä siitä seuraa muuta kuin pilkkaa jos yrittää puhua näistä heille"...
Kun on kerran saanut kosketukseen siihen uuteen tietoisuuden tasoon, jota kutsutaan hengeksi tai valaistuneeksi tilaksi tai kuten esim. näistä asioista paljon kirjoittanut Joel S. Goldsmith "neljännen ulottuvuuden tietoisuudeksi", niin sisäinen Opettaja on aina tukena. Toki sen voi peittää välillä taakseen inhimillisillä touhuillaan, mutta routa ajaa porsaan kotiin, kun lopulta seuraava rauhan ja hyvän olon väheneminen tai teot joita ei olisi halunnut oikeasti tehdä, saavat taas hiljenemään ja kääntymään Sisimmän puoleen. Eikä se syvempi taso koskaan katoa, eikä häivy loukkaantuneena jos tekee jotain väärää egon johdossa - ei se voisikaan, sillä se on Todellinen minä. Kaikki käy kyllä hyvin, sillä isoin kynnys on jo ylitetty jos yhteys uudelle tasolle on saatu. Se on vahvempi kuin vanha minä, ja se tulee lopulta voittamaan, jos ihmisellä on perimmäinen halu elää siltä tasolta, eikä vanhan minän tasolta lähtien.
Ap vain tiedostaa tuossa sen asian, että vanha minäkin on vielä olemassa, se ei-todellinen itse, ja puhuu ikään kuin sen näkökulmasta. Niin teki jopa Jeesuskin välillä. Itsekin teen niin suurimman osan aikaa, sillä pyrin aina ehdottomaan rehellisyyteen sen välillä mitä koen ja mitä ilmaisen. Muissa kuin korkeimmissa tietoisuuden tiloissani koen olevani ihminen, jolla on yhteys Korkeampaan itseen tai Jumalaan, jonka tiedän kyllä pohjimmilaan olevan yhtä kanssani, mutta en sillä hetkellä koe sitä niin voimakkaasti että voisin täysin rehellisesti sanoa kokevani olevani (pelkästään) tietoisuus tai Jumala - sanoa kuten Jeesus sanoo "Joka on nähnyt minut, on nähnyt sen joka on minut lähettänyt". Vain joskus hiljaisuudessa ja rukouksessa koen sen niin voimakkaasti, että sillä hetkellä voisin täysin aidosti sanoa noin.