Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa, hörhöilyyn taipuvaisuuteni hävisi valaistumisen myötä. En minä kuvittele itseäni miksikään kristallisieluksi. Päin vastoin, olen mitätön, ja mitä vähemmän minä olen minä, sitä enemmän tietoisuus voi "käyttää" minua ja täyttää sen pahan ja huonon tilan minussa. t. ap
Samoin ajattelen. Teistisin termein tämä on sitä, mistä Jeesus puhui kun sanoi ettei voi tehdä mitään ilman Isää, ja kielsi ihmisiä kutsumasta itseään hyväksi koska yksin Isä on hyvä. Käytännössä sen kokee niin, että tietää että luonnollisessa itsessä, siis siinä ego-ihmispersoonallisuudessa, ei ole mitään hyvää ja tietää ihan tasan tarkkaan mihin sotkuun ja levottomuuteen sen johdossa eläminen johtaa. Siksi sitä antaakin tilan ja johdon syvemmälle Itselle, ja luonnollinen persoonallisuus tai "vanha minä" on hiljaa, sivustakatsojana.
Vierailija kirjoitti:
Sun ei tarvitse tehdä mitään erityistä valaistuaksesi. Riittää, että olet sinä ja läsnä itsessäsi tässä ja nyt ja hengität tietoisesti. Kun kuljet pidemmälle niin huomaat, että valaistumisen tie ei ole niitä kaikkein helpoimpia teitä. Kohtaat ennenpitkää omat varjopuolesi, mitkä ne ikinä ovatkaan. Kyseenalaistat elämäsi ja tekemäsi päätökset. Varaudu karistamaan kaikki entiset uskomuksesi ja tottumuksesi, aivan kaikki mitä olet pitänyt elämässäsi normaalina. Teet ikäänkuin inventaarion ja puhdistuksen elämässäsi. Vuosien kuluttua huomaat, että asiat, jotka ennen pidit välttämättöminä, eivät merkitse enää mitään vaan sulla on sisäinen rauha, pidät itse oman voimasi etkä ole fyysisen elämäsi uhri vaan olet pikemminkin tarkkailija ja tietoinen oman elämäsi luoja.
Tämä on minusta enemmän psyykkistä kasvua ja kehitystä kuin valaistumista henkisessä tai hengellisessä mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa. Olen lukenut Tollet, Katen 4 kysymystä,Krisnamurtit ja muut. Haluaisin valaistua mutta miten se tapahtuu? Miten te olette sen saavuttaneet? Kirjat eivät ole minua auttaneet eikä meditointi jota harrastin joitakin vuosia. Lopetin sen kun se oli niin turhauttavaa .
Mitä pitää tehdä tai olla tekemättä? Miten elämänne on muuttunut? Onko persoonanne hävinnyt jonnekkin?
Minkälaista elämä on nyt? Mistä tiedätte että olette valaistuneita? Ettei mieli vain huijaa teitä?
Tärkeintä on olla vain, olla sisäisesti hiljaa. Kuunnella enemmän kuin puhua, ja tämä tarkoittaa myös mielen sisäistä puhetta. Kun mieli ei puhu, ei ole myöskään haluja, ei myöskään valaistumisen halua, vaan pelkkä sisäinen hiljaisuus jossa kaikki havaitaan. Myös kaikki käsitteet ja näkemykset häviävät, ja on vain pelkkä oleminen, pelkkä tietoisuus.
Ja lopulta paljastuu, että Minä olen, isolla, ja Minä olen ei ole sattumalta Jumalan nimi Raamatussa... Minä olen, ja oleminen tai tietoisuus joka on oma olemiseni ja tietoisuuteni on myös kaiken muun olemassa olevan tietoisuus, se on se mitä ihmiset kutsuvat Jumalaksi ja etsivät ulkopuoleltaan, kunnes heräävät siihen että ovat jo sitä mitä etsivät. Lepää siis vain olemisessasi.
"Miten elämänne on muuttunut?"
En enää huolehdi mistään. Elän hetkessä, tietäen että kaikki hetkeen tarvittava virtaa koko ajan todellisen minän, olemisen, Jumalan jonka kanssa olen yhtä, tasolta. Jos tarvitsee tehdä jotain, saan kyllä intuition mitä. Jos tarvitsen jotain fyysistä, se järjestyy ilman murehtimistani. Minä ihmispersoonana saan vain levätä rauhassa ja olla kuin sivustakatsoja sille, kun syvempi todellinen minä järjestää kaiken. Minä vain nautin hedelmistä.
"Onko persoonanne hävinnyt jonnekkin?"
Ihmiset puhuvat yleensä persoonasta samaistaen sen egoon, joka taas on lähinnä valeitse, joka on syntynyt korvikkeeksi juuri sille ettei ole tuntenut Todellista itseä. Ego kyllä vähenee ja lopulta kuoleekin. Mutta se minkä ihminen huomaa on, että ego ei ole ainoa persoona, vaan se tosiaan on vain jonkinlainen useimmiten häiriintynyt valepersoona. Loppujen lopuksi jokainen ihminen on Luojan yksilöllistä itseilmaisua, ja siksi meitä on niin paljon ja erilaisia, että Luoja tai Universumi haluaa ilmaista itseään monin yksilöllisin tavoin kauttamme. Yksilöllisyys siis ei katoa vaan vahvistuu valaistumisen myötä.
"Mistä tiedätte että olette valaistuneita? Ettei mieli vain huijaa teitä?"
Sen kyllä tietää kun se tapahtuu, sillä se on kokonaan uuden tietoisuuden tason löytäminen, kuin herääminen. Mielellä ei ole kauheasti asian kanssa tekemistä, paitsi että itsen samaistaminen mieleen ja ajatteluun katkeaa valaistumisen myötä. Sitä toki edelleen ajattelee, mutta ei enää koe että se sisäinen ajatushöpötys on minä. Minä ON, minä on oleminen, ja ajatukset ja ruumis ovat vain minän ajassa ja paikassa ilmeneviä tilapäisiä ilmenemistapoja, kuin työkaluja jotka otetaan hetkeksi ja sitten laitetaan pois.
Vierailija kirjoitti:
1, miten sun elämä muuttui sen jälkeen? Koska valaistuit? Mun valaistumisesta on muutama päivä. Entinen ei ole palannut. Välillä tulee mieleen pieni pelko että jos tää ei olekaan pysyvää. Mutta en mee sen mukaan enää samalla tavalla.
Valaistunut tila on uusi tietoisuudentaso, joka ei ole tämän maailman ihmisille synnynnäinen, vaan tavallaan korkea saavutus, silti vaikka se oikeastaan onkin ihmisen luonnollisin tila - yhteys omaan syvempään itseen. Kun ihminen kokee ensimmäisiä kertoja tämän uuden tietoisuuden tason, valaistuneen tietoisuuden, niin useimmiten se tila tosiaan ei ole vielä aina pysyvä, vaan "vanha ihminen" kyllä välillä pyrkii sen peittämään, erityisesti jos tulee käytännön elämän tason huolia ja stressiä.
Tavallaan juuri tapahtunut valaistuminen on kuin vauva, jota pitää hoivata ja ruokkia, jotta se menestyy ja kasvaa. Sitä on hyvä pitää salassa ja suojassa, ja välttää toimintoja jotka ehkä vielä vetävät itsen alemmalle tietoisuuden tasolle (itselläni esim. alkuun alkoholinkäyttö oli takuuvarma tie päätyä useammaksi päiväksi pelkästään inhimilliselle/eläimelliselle mieleen samaistuneelle tietoisuuden tasolle). Tärkeintä on viettää päivittäin aikaa vain sisäistä hiljaisuutta ja omaa olemisen tunnetta "kuunnellen", niin ettei tämä maailma ja sen murheet pääse täysin vetämään mukanaan.
Olen kyllä sen Kristityn mystikon kyselyketjun kirjoittaja. Tilan aaltoileminen on alussa luonnollista ja väistämätöntä. Alkuun se on paljonkin kuten Paavali Raamatussa kuvaa, kovaa taistelua lihan ja hengen välillä, vanhan ja uuden tason välillä. Tässä vaiheessa on hyvä pääosin olla puhumatta asiasta paljoakaan muille kuin samalla tiellä oleville, tai ainakin olla ryhtymättä opettamaan muita, koska ego mielellään paisuu sellaisesta toiminnasta ja saa taas uuden aseen vallan ottamiseksi takaisin. Mikäpä olisi egolle hienompaa kuin olla harvinainen valaistunut, muiden opettaja! Useimpien täytyy vuosia rauhassa ja hiljaisuudessa antaa uuden tietoisuuden tason vakiintua ja vahvistua ennen kuin ovat valmiita tulemaan sen kanssa enemmän esille. Ja sittenkin voi olla että Syvin minä sanoo niin kuten minulle: "älä saarnaa, älä opeta, paitsi niitä jotka itse kysyvät sinulta näistä asioista, sillä suurin osa ihmisistä ei ole valmiita eikä siitä seuraa muuta kuin pilkkaa jos yrittää puhua näistä heille"...
Kun on kerran saanut kosketukseen siihen uuteen tietoisuuden tasoon, jota kutsutaan hengeksi tai valaistuneeksi tilaksi tai kuten esim. näistä asioista paljon kirjoittanut Joel S. Goldsmith "neljännen ulottuvuuden tietoisuudeksi", niin sisäinen Opettaja on aina tukena. Toki sen voi peittää välillä taakseen inhimillisillä touhuillaan, mutta routa ajaa porsaan kotiin, kun lopulta seuraava rauhan ja hyvän olon väheneminen tai teot joita ei olisi halunnut oikeasti tehdä, saavat taas hiljenemään ja kääntymään Sisimmän puoleen. Eikä se syvempi taso koskaan katoa, eikä häivy loukkaantuneena jos tekee jotain väärää egon johdossa - ei se voisikaan, sillä se on Todellinen minä. Kaikki käy kyllä hyvin, sillä isoin kynnys on jo ylitetty jos yhteys uudelle tasolle on saatu. Se on vahvempi kuin vanha minä, ja se tulee lopulta voittamaan, jos ihmisellä on perimmäinen halu elää siltä tasolta, eikä vanhan minän tasolta lähtien.